Niin kuin samurai haarniskaansa, myös minä tunnun suojautuvan kaikelta pahalta. Oma haarniskani tuntuu kuitenkin olevan kaiken hyväksyminen ja muiden mukana nauraminen. En näytä tunteitani ulkopuolelle, ja kovetan ulkokuortani suojatakseen hukassa olevan minäni.
Rauta täytyy karaista tulessa, jotta haarniskasta tulee kova ja kestävä. Niin myös minä kovetan ulkokuortani enkä anna todellisen minäni näkyvän. Todellisuudessa olen saanut syviä arpia hyökkäyksistä aikana, jolloin minulla ei vielä ollut panssaria, joka kestäisi iskut. Häpeän arpiani ja menneisyyttäni, tekoja, jotka johtivat arpien saamiseen. Säie-taonnan lailla olen aina yhden iskun jälkeen luonut lisää kerroksia haarniskaani.
Kuten samuraiden kypärissä olevat hurjat ilmeet ja sarvet, joiden tarkoitus on pelottaa vastustajaa, myöskin minulla on “varusteeni”. Huumori, jolla yritän esittää, ettei minuun sattuisi iskut, joita otan vastaan. Nauran muiden sanoille, ja myöskin yritän olla iskussa, jotteivat muut vain näkisi arvilla olevaa minääni.
Täytyyhän samurailla miekka olla, jolla vastata iskuihin. Itsekin olen vastannut sanallisiin hyökkäyksiin pahoilla sanoilla, joilla olen saanut eräänlaista voiton tunnetta hetkiseltään. Tosin pian, kun katson miekassani olevia veri tahroja, tajuan, että toisen vahingoittaminen ei paranna omia haavoja.
Silti jatkan miekkani teroittamista, sillä se tuntuu olevan ainoa puolustusväline näissä loputtomissa taisteluissa ilman armeijaa, monipäistä vihollista vastaan.
Yleisesti läheiset ihmiset tuntevat läheistensä vahvuudet ja heikkoudet. Minulle läheisten ihmisten joukossa on myös ninjoja, jotka kääntyvät vastaan, kun olet heikoimmillasi, kääntäneenä selkäsi ja miekkasi laskeneena. Sellaiset iskut pääsevät aina haarniskasi niittisaumoista läpi, jättäen syvimmät ja vertavuotavimmat arvet. Ja kun vihaisena olen meinannut iskeä omalla miekallani takaisin, olen todennut välittäväni siitä käärmeestä liikaa, jotta voisin hänelle tehdä jotain.
Kysymys kuuluukin, miksi läheisissäni on käärmeitä. Uskon, että he eivät tajua tekosiaan ja yrittävät kuitenkin pohjimmiltaan olla hyviä ihmisiä. Toki aina en voi olla ihan varma.
Soturi vai Pelokas sintti?
Anonyymi
1
193
Vastaukset 1
Oikea miekka toimii paremmin taistelussa kuin sanat. Osta siis katana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 991378
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit1111132Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k48929- 61929
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi56926- 4919
Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.130841- 66715
Naisen kimppuun lenkkipolulla
Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant55679Ei ole siitä kiinni
Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa34590