Pitkä ja myös ruma?

Meillä on Karkkilan Elvis-piirissä iso riita. Osa on sitä mieltä että se oli vain iso mutta ei ruma. Osa taas vannoo että oli molempia.
81477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sillaihan se on että jokaisella on oma näkemys, voi olla hyvinkin erilainen.
Mutta sanon että nuorena Elvis oli komia mies.

Äänestä
  • Komea oli läpi elämän.

    Äänestä

Viittaako aloittaja lasten pilkkalauluun mitä rallateltiin aikoinaan?

Äänestä

Itse en ole koskaan ollut oikein innostunut tuosta Elviksestä. Monien mielestä hän oli nuorena erittäin komea mitä en toki kiellä, mutta minuun iskee enemmän esim. Robert Plant, Paul Rodgers ja Rob Halford nuorina. Toki Elviksellä oli hyvä ääni ja arvostan häntä muusikkona ja esiintyjänä, mutta jostain syystä en ole koskaan ollut myöskään innostunut hänen musiikistaan kovin paljon, vaikka muuten rockmusiikkia kuuntelenkin.

Äänestä

Kun sukurutsan määrä sielläkin vähenee, täliaiset keskustelutkin jäävät historiaan.

Äänestä

https://youtube.com/channel/UCdavhpXdVgV0Gac-GGH6qhw. Siinä uudelleen syntynyt Elvis Aaron Presley uudella nimellään Bob joyce tosin hän palasi ajassa 60 luvulle ja sai uuden mahdollisuuden hän on nyt 56 vuotias Pastori kannattaa hakea myös hänen nimellään youtubesta tietoa, yllätytte varmasti yhdennäköisyys tiedoista.

Äänestä

Suuri ja ruma kuin tavarajuna.

Äänestä
  • Siinä on kaksi karvaa, toinen on musta ja toinen harmaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Meillä on Karkkilan Elvis-piirissä iso riita. Osa on sitä mieltä että se oli vain iso mutta ei ruma. Osa taas vannoo että oli molempia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu