Ei ole ilmaisia työtunteja!

Anonyymi

Paperiliiton puheenjohtaja sanoi televisiossa, että he haluavat pitää koneet käynnissä. Ei vaikuta siltä, koska paperimiehet ovat ajaneet linjat alas ja liivijengi on porteilla vahtimassa, ettei kukaan mene töihin vaikka haluaisi!

Kiky-tunnit on paperin sopimuksessa hyvässä hengessä sovittu toistaiseksi, ei määräajaksi. Sen takia Riku Aallon kelkkaan lähteminen haukkumaan niitä talkootunneiksi on väärin. Lakkoilussa taitaa olla kysymys aivan muusta kuin jäsenien edusta!

Paperimiehet, poistakaa vuonna 2020 naurettavalta kullostavat kiristykset sopimuksista, saunalisä ja juhannusviikon erilliskorvaukset. Kyllä 20 euroa tunnilta lisineen on ihan ok. Jos kiky-tunnit on ylitsepääsemätön kysymys, niin siitä kyllä pääsee jäsenien tietämättä vaihtamalla ne kolmeen pekkaspäivään. Pekkaset on todellisia talkootunteja työntantajan kannalta. Ukot makaa sohvalla ja palkka pitää maksaa. Ei mitään järkeä!

Lakoissa tulee tuhansia euroja takkiin ja vaarantuu työpaikat Suomessa. Lakoilla tuet vain Riku Aallon "kukkoilua". Eläkää nykypäivää, piitäkää koneet käynnissä ja menkää töihin!

5

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alla oleva teksti on lainaus Metsäteollisuus Ry:n sivulta. Ei ole mikään ihme että pienyrittäjä ei halua ryhtyä työnantajaksi kun todellisuus on tällainen. Asiallisia kommentteja, kiitos...

      Kilpailukykysopimuksen 24 tunnin työajan lisäyksen vastustus on saanut suorastaan hurmiolliset mittasuhteet…puhutaan talkoista ja jopa orjatyöstä. Yritykset maksavat työntekijälle tulevan ansion lisäksi 600-1000 tuntia vastaavan ansion ilman työntekoa. Tunnit muodostuvat vuosittain lomapalkasta 222 tuntia lomaraha 111 tuntia, arkipyhäkorvaukset noin 10 päivää eli 80 tuntia, työajanlyhennysvapaat 100 tuntia, sairausajan palkat keskimäärin 100 tuntia. Näiden lisäksi yli kymmenen vuotta palvelleille maksetaan niin sanottuna palvelusvuosilisänä 24-96 tunnin palkka. Työntekijän eläkettä yritykset maksavat 18 prosenttia työntekijän palkasta joka vastaa noin 300 tunnin palkkaa,

    • Anonyymi

      Toisen tuhat euroa on toisen miljardi, noin katsantokannasta riippuen.
      https://yle.fi/uutiset/3-11175630

      Taitaa se Sipilän, Orvon ja Soinin aikoinaan junttaaman palkkojen halpuuttamisen lopettaminen näin ollen ottaa hieman kipeää molemmin puolin. Ja onhan se harmillista kun aikanaan jo on yhdessä työntekijöiden, työnantajan ja valtion kanssa kolmikantaisesti sovittu kaikenlaista yhteistä ja veroista... ilmeisesti ainoastaan työnantajan päänmenoksi ja harmiksi.

      Noin suomalaisen metsäteollisuuden kannalta lienee näinä työtaistelun pöpylismin ja disinformaatiosodan aikoina unohtunut ulkopuolisille "työehtosopimus kommentaattoreille" se vanha tosiasia, että Suomi elää metsässä.

      Keskellä pitkäkuituista puuraaka-aine kaivosta. Siitä se on tulevinakin vuosina tulevienkin sukupolvien hyvä ammentaa -ja kehittää uusia biojoloogisiakin plastiikoita ym. tuotteita maailman merien kautta asiakkaille laivattavaksi.

      Kyllä se yhteinen tilannekuva, katsantokanta ja sopimus sieltä sitten taas kerran löytyy.
      Sellaista se sopiminen on ja se ei ole toiselle sanelua, niinkuin jotkut pöpylistisetkin porukat ehkä haluaisivat.
      Ei se maailmanmeno tähän lopu ja tyssää uskokaa vain. Ja aaaurinkokin se nouseva sieltä taasen kohta valkoisia hankia hohtaen paistaa...

      P.S. Kiinassakin kaupungit ja tehtaat seisoo koronaviruksen takia viranomaispäätöksellä.

    • Anonyymi

      "Paperiliiton ja Pron väki sopi työriidan ja aloitti työt. Tervakoski-yhtiö kertoo, että lakko alkoi uhata tehtaan tulevaisuutta."

      Tämmöinen uutinen oli lehdessä. Mikä on Pietarsaaren UPM:n tulevaisuus, lieneekö "Nallen" lakkautuslistalla kolmen kärjessä?

      • Anonyymi

        Hyviä uutisia siis sopimuksen sopimisen (ei sanelun) saralta...

        Nyt on hyvä taas koneiden suorastaan laulaa laakerit punaisina asiakkaille papperia myytäväksi ja siitä myynnin laskuttamisen tilistä kantorahat metsänomistajille, työläiselle sopimuksen mukainen palkka kin sitten maksetaan. Monet ketjussa mukana olevat yrittäjät myös laskuttavat tekemisistään saatavansa. Ja vielä jää kohtuullinen siivu omistajillekkin viivan alle jaettavaksi.
        Ei varmaan tartte kenenkään tekijän tai sopimusosapuolen lähteä tehtyjä, ansaittuja mutta lopulta saamattomiaan tilejä käräjiltä yksityisoikeudellisesti vaatimaan...

        No mikähän se on tulevaisuus ?
        Eilisestä ei enään huolta ja huomisesta ei vielä niin tiedä. Mutta noin tasaisen vauhdin taulukolla, eiköhän nuo tehdyt uusinvestoinnit kanna rahantuoksua tuprutellenkin vielä vuosikymmenien päähän. Josko vaikka haluaisivat kultamunia munivan toiselle myydäkkin ?
        Sieltä sitten moni ensimmäisen veronkannon jälkeen kolmantena jakamisen jonossa oleva palvelun ym. julkinen ja yksityinenkin tuottaja saa särvintä leipänsä päälle.

        Joka ei muuten tunnu syömälläkään loppuvan. Monista ennenanhaan vuosina annetuista leivänloppumisen ajan kurjan tulevaisuuden ennustaneiden ja siitä kuuluttaneiden päälliköiden manaamisista huolimatta kin.
        Ihan kun markettiin köyhäkin kävelee, niin melkein jo ruisleipäpussuilla heittävät päähän ja kuuluttavat keskusrariossa, että halpaakin olisi jos maistuu.
        Ja maistuuhan se...

        Nallen ydinbisnes muuten pukkaa edelleen aikas suolaisia kvartaaleja.
        https://yle.fi/uutiset/3-11194743


    • Anonyymi

      Miten se on sitten aikuisten oikeasti nykypäivänä kun sopimus on saatu sovittua, työläiset on menneet töihin ja koneet on taas käynnissä ?

      Lakossa olleen työläisen seuraavassa palkkakuitissa toteutuu se odotettu ainakin tuhannen euron vajaus. Lomapäivätkin jäivät lakonajalta ansaitsematta.
      Mutta vaikuttaako tämä lakko, työsulku ja sopimalla saavutettu sopimus oikeasti mahdollisesti tuleviin koneiden sulkemisiin suomessa ja sitä myöden työpaikkojen menetyksiin, ihan koko palveluketjun osalta ?
      Vai johtuuko koneiden sulkeminen edelleen mahdollisesti, tuotteen kysynnän hiipumisesta sen korvaavien tietoteknisten teknologioiden vaikutuksesta ?

      Miten on sitten sopimisen toisen osapuolen, työnantaja-omistajan ainakin lupaama ja mahdollisesti tuleva alaskirjattu (miljardi euroa) todellinen toteutuma lakon- ja työsulunaikaisen tuotannon menetyksen osalta ?
      Onko tulossa pörssiyhtiöiden tulosvaroituksia kuluvan kvartaalin osalta ja mahdollisia tappioiden alaskirjauksia loppuvuodesta?
      Vaikuttaako tämä jopa tuleviin osinkoihin niitä harmillisen negatiivisesti leikkaamalla ?

      Tietoa odottavan aika voi joskus olla pitkä sillä ehkäpä se tieto hukkuu johonkin matkalla ja unohtuukin.
      Mutta voihan sitä sillä aikaa vaikka kuopia maata ja kuuluttaen koot koot kaakattaa...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2671
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1228
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1125
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      998
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      964
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      939
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      13
      865
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      845
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      845
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      39
      822
    Aihe