Kertokaa kaikkea;kokemuksia, onko vaikea päästä, työvuorot ja vapaat jne.
SOKOS
???
35068
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Myyjän työvuoro alkaa klo 7-15 ja loppuu klo 12-21. Eli sillä välillä useimmin 7 tunnin työpäiviä viisi viikossa. Vapaapäiviä joskus jopa kaksi peräkkäin (tuskin viikonloppuisin). Jos työvuorosi alkaa tavaratalon auetessa, pitää paikalla olla sen verran ajoissa, että rahat saat kassaan ennen asiakkaiden tuloa. Yleensä kyllä se seitsemäksi tullut hakee rahat. Seitsemältä siivotaan hyllyjä ja täydennetään tavaroita. Uusia esillepanoja laitetaan kampanjapöytiin. Illalla on hiljaista. Silloinkaan ei seistä kassan takana toimettomana, vaan järjestellään paikkoja samalla kassalle vilkuillen. Sokoksen myyjän työ on ihan kivaa. Minä ainakin pidän. Kosmetiikkamyyjiä haukuttiin 80-luvulla aika paljon, mutta kaikki, jotka ovat edes asioineet kosmetiikkaosastolla, huomaavat kyllä, että palvelua saa. Myyjiä on nykyisin todella vähän ja asiakkaita paljon, mutta parhaamme teemme ja onneksi kosmetiikkaosastoilla on myös kosmetiikkafirmojen edustajia myyntiapuina. Heillä on firmansa työvaatteet, Sokoksen myyjillä Sokoksen logoilla varustetut vaatteet. (Eli muistakaahan haukkua oikeaa puuta ;))
Mutta miks hämeenlinnassa ei ole sokosta kaiken maailman rihkamakauppoja pilvin pimein. Mutta niinhän se on että rihkama tekee kauppansa. Hyvää tavaraa ei ole varaa ostaa. Rusta kauppa on täynnä ryssiä en toiste mene muut rihkama kaupat on mamut vallanneet
Nykyään Sokkarillakin kiusataan työntekijöitä.