Kaukaan paperimies huuhailee Tokmannilla, silmät ovat lasittuneet, olo outo, kun ei saa mennä töihin vaikka tahtoisi. Kiertelee ja katselee. Lopulta ostaa kuusi tölkkiä ollutta, sellaisen paketin ja menee kassalle.
Ajatukset ovat varmaan pärjäämisessä. On talovelkaa, auto on osamaksulla ja nyt on rahantulo seis. Ei saa palkkaa. Liitto maksaa jälkeenpäin lakkoavustusta, jos sitä muistaa hakea. Siitä menee vero, käteen jää noin 1000 euroa kuussa. Se on merkittävästi vähemmän kuin mitä palkasta jää käteen. Tulee takkiin!
Paperiliitto vie palkasta jo 1,3% päältä. Sitä ei huomaa, mutta palkkakonttori sen pidättää suoraan. Vielä, mutta tulevaisuudessa senkin joutuu itse maksamaan. Se ei ole ongelma, maksaahan sitä kalastuksenhoitomaksun ja venepaikkamaksun ja muutkin. Maksaminen ei ole ongelma, mutta suuruus. Mihin rahat menevät? Lakkojen avustamiseen. Siis maksaa itselle ja tietysti liiton miehille, jotka eivät ole lakossa. Mitä se on? Kahdenkympin tuntipalkasta menee siis jotain 0,20 euroa liitolle. Se tekee vuodessa 1700 tuntia x 0,20 euroa = 340 euroa vuodessa. Se sisältää kuulemma työttömyyskassan jäsenmaksun. Sillä jänenksi liittymistä perustellaan.
Miksi kuulua liittoon, kun sopimukset koskevat kaikkia oli liitossa tai ei? Se on se yleissitovuus. Työttömyyskassaan pitää kuulua, jos haluaa ansiosidonnaisen päivärahan, jos joutuu työttömäksi. Se on sellainen vakuutus, Nykylaki niin vaatii. Kassaan kannattaa kuulua.
Kaverit eivät ole liitossa, eikä lakossa. Ne kuuluu yleiseen työttömyyskassaan. Se on se Loimaan kassa, nykyisin YTK. Sen jäsenmaksu on vuodessa 100 euroa. Lisäksi on kuulemma yhdistys, jonka jäsenmaksu on 20 euroa. Sitä kautta saa lakimiesapua, jos tarpeen. YTK tulisi heti halvemmaksi kuin liiton jäsenmaksu. Sama palkka, Eikä tarvitsisi lakkoilla. Kuka haluaa lakkoilla? Portilla olevat ovat sellaisia, mutta nekin uskovat vain sen, mitä niille syötetään Helsingistä. Nyt on tämä kiky, mikä on suuruudeltaan tuon liiton jäsenmaksun suuruinen. Lakon takia menettää moninkertaisesti. Ihmetys on suuri. Sen takia ehkä pitää ottaa pari kaljaa.
Ajatukset ovat varmaan pärjäämisessä. On talovelkaa, auto on osamaksulla ja nyt on rahantulo seis. Ei saa palkkaa. Liitto maksaa jälkeenpäin lakkoavustusta, jos sitä muistaa hakea. Siitä menee vero, käteen jää noin 1000 euroa kuussa. Se on merkittävästi vähemmän kuin mitä palkasta jää käteen. Tulee takkiin!
Paperiliitto vie palkasta jo 1,3% päältä. Sitä ei huomaa, mutta palkkakonttori sen pidättää suoraan. Vielä, mutta tulevaisuudessa senkin joutuu itse maksamaan. Se ei ole ongelma, maksaahan sitä kalastuksenhoitomaksun ja venepaikkamaksun ja muutkin. Maksaminen ei ole ongelma, mutta suuruus. Mihin rahat menevät? Lakkojen avustamiseen. Siis maksaa itselle ja tietysti liiton miehille, jotka eivät ole lakossa. Mitä se on? Kahdenkympin tuntipalkasta menee siis jotain 0,20 euroa liitolle. Se tekee vuodessa 1700 tuntia x 0,20 euroa = 340 euroa vuodessa. Se sisältää kuulemma työttömyyskassan jäsenmaksun. Sillä jänenksi liittymistä perustellaan.
Miksi kuulua liittoon, kun sopimukset koskevat kaikkia oli liitossa tai ei? Se on se yleissitovuus. Työttömyyskassaan pitää kuulua, jos haluaa ansiosidonnaisen päivärahan, jos joutuu työttömäksi. Se on sellainen vakuutus, Nykylaki niin vaatii. Kassaan kannattaa kuulua.
Kaverit eivät ole liitossa, eikä lakossa. Ne kuuluu yleiseen työttömyyskassaan. Se on se Loimaan kassa, nykyisin YTK. Sen jäsenmaksu on vuodessa 100 euroa. Lisäksi on kuulemma yhdistys, jonka jäsenmaksu on 20 euroa. Sitä kautta saa lakimiesapua, jos tarpeen. YTK tulisi heti halvemmaksi kuin liiton jäsenmaksu. Sama palkka, Eikä tarvitsisi lakkoilla. Kuka haluaa lakkoilla? Portilla olevat ovat sellaisia, mutta nekin uskovat vain sen, mitä niille syötetään Helsingistä. Nyt on tämä kiky, mikä on suuruudeltaan tuon liiton jäsenmaksun suuruinen. Lakon takia menettää moninkertaisesti. Ihmetys on suuri. Sen takia ehkä pitää ottaa pari kaljaa.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Juu, asunnot on jo maksettu ja sijoitussalkku 500k€. Kai tässä kohta eläkkeelle joutais näin 40-vuotiaana :).
Paperiliitto tulisi kieltää
Ay-miesten puheet "rikkureista" ja "vapaamatkustajista" on maalittamista ja vihapuhetta. Lakkovahdit porteilla painostavat ja ahdistelevat töihin menijöitä. Se on lain vastaista.
Hölmöhän se on joka liittoon nykyään kuuluu, muutoin, kuin Loimaan työöttömyys kassaan. Kelakin maksaa työttömälle.
YTK:n+eli+Loimaan+kassan+ansiosidonnaisturva+maksaa+100+euroa+vuodessa.+Paperiliitolle+maksetaan+1,3%+brutosta.+Jos+tienaa+50.000+vuodessa,+niin+liitolle+menee+650+euroa+vuodessa.+Eroaminen+liitosta+ja+liittyminen+YTK:hon+on+suurin+palkankorotus+ikinä!
Mutta toi Loimaan kassa ei edes ole se halvin eli kannattaa hieman katsoa vuosimaksuja kun huokeampiakin on ja samat edut saa silti. Kelan peruspäiväraha on sen sijaan tosi pieni, alle 700 €/kk ja sille ei kannata heittäytyä vain siksi, ettei halua maksaa tyyliin 70 €/v työttömyyskassalle.
Työturvallisuuslaissa puhutaan "häirinnästä ja muusta epäasiallisesta kohtelusta".
Teollisuusliiton internet-sivujen mukaan häirintää ovat esimerkiksi uhkailu, painostus ja mustamaalaaminen sekä eristäminen eli jättäminen porukan ulkopuolelle.
Rikkureiksi ja vapaamatkustajiksi hakkuminen, uhkailu portilla, "rikkurin" taakka työpaikoilla ja osoittelu on juurikin sitä, mitä ei saa tehdä. Riku Aalto ja Teollisuusliiton hallitus, miksi porteilla ahdistellaan töihin meneviä? Eikö jäsenkunta ole ruodussa?
Samaa esiintyy paperitehtaiden ja muiden puunjalostuslaitosten porteilla!
Rikkureiden puolustajat ilmeisesti kuvittelevat, että työläisten asiat olisivat suomessa paremmin ilman ay-liikettä ja sen aikaansaannoksia.
https://www.sak.fi/me-olemme-sak/historia/saavutuksia
Ei Kaukaalla ainakaan ole porteilla mitään lakkovahteja ollutkaan.
Mitä siellä edes vahtimaan. Ei sinne niin vain voi yksittäinen henkilö mennä töitä tekemään. Ehkä lumitöitä jos välttämättä haluaa.
Ylipalkattuja örvelöitä.
Tehdas kiinni ja uusi auki Kiinaan tai etel'-Amerikkaan, niin saavat ylipalkatut laiskurit möllöttää himassa kaljaa juomassa.
Mihinkään oikeisiin töihin eivät pääse...
Katkeraa nillitystä...
Etkö itse ole kelvannut sinne töihin?
Eihöhän he ole palkkansa ansainneet.
Tehkää paikallinen sopimus ja menkää töihin. Jättipalkkoja nostavien Helsingin ay-herrojen marionetteinä on ikävä olla. Liiton hallituksellekin maksetaan suuria korvauksia, jotka jäsenet maksavat. Minkä takia?
Tässä syy, minkä takia lakkoillaan.
Talouselämä 30.1.2020
"Teollisuusliiton tuoreimman saatavissa olevan vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan sen ”liiton johdon palkkiot” olivat 635 000 euroa.
Tilinpäätöksen mukaan Teollisuusliitto maksoi lisäksi hallitukselleen 334 000 euroa. Teollisuusliiton sääntöjen mukaan sen hallitus johtaa liiton toimintaa, joten liitto maksoi tilinpäätöksensä perusteella omalle johdolleen noin 970 000 euroa vuonna 2018. Lisäksi Teollisuusliitto maksoi valtuustolleen 136 000 euroa vuonna 2018.
Teollisuusliiton johtoryhmään kuuluivat vuonna 2018 liiton hallintotapaa koskevan linjauksen perusteella Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sekä varapuheenjohtajat Turja Lehtonen, Heli Puura ja Jari Nilosaari."
Kaikissa liitoissa meno on yhtä törkeää.
Höpöhöpö
Hiukan+eri+suhteessa+kun+metsäyhtiöiden+liiketulokset,+kolmella+suurimmalla+yhteensä+n.3+miljardia...siis+3000+miljoonaa+euroa...
Jos+lakon+piirissä+n.17+000(mekaaninen+puoli+mukaanluettuna),+ja+jokaiselle+1,5%+korotusta,+niin+tekee+yhteensä+n.12++miljoonaa+vuodessa,+ei+ole+oikein+suhteessa+nämä+luvut.
Eihän yhtiöt maksa palkkaa siintä mitä tekevät voittoa. Vaan sen mikä on yleinen palkka taso.
Riski tuloksesta on yhtiöllä eikä työntekijällä.
Jos yhtiöllä menisi miinukselle ni tekisitkö töitä ilmaiseksi??
Mikä+ihmeen+yleinen+palkka+taso?
Eikö+nuo+luvut+osoita+ihan+muuta+kuin+sen+mitä+työnantaja+väittää?
Että+kikyt+pidettävä,+ei+korotuksia,+lista+heikennyksiä+tessiin+on+välttämätöntä....
Kummasti+ollaan+ns+nollakorotuksilla+menty+ja+kikyt+tuotu,+ja+silti+muka+kilpailukyky+on+paaaljon+heikompi+kuin+esim+Ruotsissa,+jossa+4%+korotusta+vaativat+juuri+nyt+paperialalle.
10+vuoden+ajalta+paperialan+korotukset+suomessa+olleet+pohjamudissa,+HS:n+syksyisen+vertailun+mukaan+vain+1+ala+oli+paperin+alapuolella.
Eikä+pidä+unohtaa+kikyn+kylkiäisenä+tullutta+työeläkemaksua,+josta+osa+siirrettiin+työnantajalta+duunarille,+ja+kompensoitiin+veronkevennyksillä+jotka+nyt+poistuvat.
Eli+raippaa+tulee+sieltäkin,+nyt+jo+40%+häviää+bruttopalkasta+maksuihin+esim+itselläni.
Tuohon+vielä+lisänä+kaikki+hintojen+nousut,+jotka+tuotteesta/aiheesta+riippuen+2-10%+vuodessa,eli+reilusti+enemmän+kuin+palkankorotukset+ikinä.
Vertaappa vaikka useimpien alojen palkkoja niin kyllä paperipuolella on paljon suuremmat.
Ei se paperin tekeminen ole vaikeampaa kuin esim sairaanhoitajan,poliisin tai siivoojan.
Ja noilla aloilla ei tienata samaa kun paperi puolella.
Ymmärrätkö yksityisen ja julkisen puolen työt? Oletko valmis maksamaan veroissasi poliisin ja hoitajien paremman palkan?
Taitas sullekkin tulla itku jos poliisit ja sairaanhoitajia ei olisi?
Vai meinaatko et ne voi tehdä töitä vaik ilmatteeks
Sipilän hallituksen aikana ostovoima lisääntyi. kiky kompensoitiin nimenomaan veronlaskuna. Veroja laskettiin muiltakin. Meillä emäntä ei maksanut veroja, nyt helmikuun alusta maksaa, koska nykyinen hallitus korotti veroja ja veroluonteisia maksuja.
Sipilän hallituksen veron alentaminen näkyi käytännössä ennätysmäisinä veronpalautuksina viime elokuussa ja vielä joulun alla riippuen henkilöstä. Silloin ostovoima lisääntyi ja erityisesti niillä 140.000 henkilöllä ja heidän perheillään, jotka pääsivät töihin. Lakkoilu vähentää ostovoimaa ja lisää työttömyyttä.
Sipilän aikana työllisyyden kasvu perustui käytännössä tilastokikkailuun, olisi kiinnostavaa tietä miten moni noista 140 000 "työllistyneestä" pystyy oikeasti elämään palkallaan eikä tarvitse yhteiskunnan tukia palkan lisukkeeksi. Osa-aikaduuneilla, provikkahommilla ja 9e/päivä puuhastelulla viralliset luvut saadaan näyttämään kivoilta mutta silloin ei puhuta oikeista työpaikoista joiden varassa voisi kuluttaa ja perustaa perheitä.
Pitää elää palkallaan -heitto on paskapuhetta. Töissä, joiden tuottavuus on alhainen ei makseta korkeita palkkoja, Ei kannata maksaa. Ei niissä voi ansaita niin paljon, että tulisi kaikki laskut maksettua. Pitää tulla toimeen palkalla on populistista höpötystä. Ministeri Paatero sortui siihen ja sai tuta, että ministerin ei pidä ajaa ay-liikeen asioita vaan valtakunnan asioita. Joutui eroamaan.
Ei marjojen keruusta, sokerijuurikkaan harventamisesta, vessojen pesemisestä tai koirien ulkoiluttamisesta voi maksaa niin suurta palkkaa, mitä paperimiehet saavat.
Silloin kyse ei ole oikeista työpaikoista vaan puuhastelupaikoista yhteiskunnan piikkiin. Jos yrityksellä menee niin huonosti ettei ole varaa maksaa palkkaa työntekijöille niin yrittäjän tulisi tehdä hommat itse tai laittaa lappu luukulle, yrittäjyys on etuoikeus eikä ihmisoikeus.
Rupeeppa joskus yrittäjäksi. Et pärjäis viikkoakaan.
Ei ole tarvetta ryhtyä sellaiseksi, ongelma onkin siinä että nykyään yrittäjistä löytyy liikaa sellaista porukkaa joilla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä yrityksen pyörittämiseen. Kunnollinen yrittäjä kykenee tekemään voittoa vaikka maksaisikin oikeaa palkkaa työntekijöille, kaiken maailman ketkut ja tohelot ei saa porukkaa pysymään töissä ja kitisee työvoimapulasta.
Joo,älä ryhdykkään.Ei siintä mitään tulisi
Mikä on oikea palkka????Kerro jos tiedät.
Onko se koulutukseen perustuva?Työ intoon? Vai Mihin?
kiky-tuntien osalta on levitetty väärää tietoa. Ne eivät ole mitään talkootunteja, vaan palkkoja laskettiin lisäämällä työaikaa. Se oli tarkoitus ja niin tehtiin. Toimenpide oli sisäinen devalvaatio, tuntipalkka laski, mikä lisäsi kilpailukykyä.
Se, että naisvaltaisilla aloilla olisi kikyä toteutettu enemmän ei pidä paikkaansa. Miesvaltaisilla aloilla teollisuudessa lisättiin kolme kokonaista päivää, minkä takia työajan lisäys ei näy viikkotyöajassa, mutta vuosityöajassa näkyy.
PAM valehtelee, että kiky on poistunut suuresta osasta työpaikkoja. Ei ole, vain teknologiateollisuudesta.
Teknologiateollisuuden kiky-tuntien poisto oli helppo, koska sopimus oli irtolehti sopimuksessa, minkä pysyi sanomaan irti. Muissa liitoissa palkan alentaminen lisäämällä työaikaa sisältyi sopimukseen. Jos sopimuksen yhtä kohtaa muutetaan, niin voidaan muuttaa toistakin. Asia on monimutkaisempi.
Jos halutaan populistisesti hämätä jäsenkuntaa, että kiky-tunnit saadaan sankarillisesti pois sopimuksesta, voidaan se korvata vähentämällä kolme pekkaspäivää. Sehän käy helposti ja ay-pomot ovat sankareita.
Teknologiateollisuuden kiky-tuntien poiston osalta ei ole kerrottu kaikkea. Tuntien poistamisen vastineeksi sopimukseen on kirjattu, että yritykset voivat sopia paikallisesti 170 tunnin lisäyksestä vuositasolla. Se on kuukauden tuntimäärä! Näin maanantain 3.2.2020 Etelä-Saimaassa todettiin työelämäprofessorin suulla.
Lopputulos mikä tahansa, UPM ilmoittaa juhannuksena sulkevansa kaksi konetta, Kaukaan ja toisen Kymistä.
Paperimies on historiaa Lappeenrannassa kesän 2021 jälkeen. Sad but true.
Jaa kaukaallako ei tehdä muuta kuin paperia?🤣
Paperimiehet haluavat edelleen pestä vessoja ja haravoida nurmikoita! Kolminkertainen palkka juhannusviikon arkipäivistä ja tehtaiden seisottaminen. Saunalisä? Hei haloo!
Kahdenkymmenen vuoden aikana on Suomessa suljettu 40 paperikonetta ja 30.000 paperimiehen työpaikkaa on kadonnut muualle. Eikö puhuttele? Perkele!
Tehkää jo paikallisia sopimuksia ja äkkiä, jos haluatte paperimiehinä jatkaa. Liiton pomot nostaa palkkaa vaikka työpaikat katoaa. Ne ei oikeasti välitä. Kannattiko lakkoilla Sipilän hallitusta vastaan kaksi viikkoa?
Kiky saatiin pois, mutta tuli lisää tunteja. Kannattiko lakkoilla ja menettää rahaa, eläkekertymää ja lomapäiviä?
Lopettakaa demarilehden ja kansan uutisten lukeminen. Tulkaa ulos kuplasta, täällä on elämä!
Mitään lomapäiviä ole menetetty:D
Yhtään tuntia ei tullut itselle lisää, päinvastoin pekkasia 3kpl enemmän kun kiky poistui.
Lakon takia ansionmenetys n.500€ käteenjäävästä, joten äkkiä saa takaisin sen...
Postaatko oikeesti nuo samat vuodatukset jokaiselle suomi24 palstalle?
Aika vähän vissiin tekemistä työttömällä:D
Jos ei ole kuukaudessa vähintään 14 päivää töissä, niin siltä kuukaudelta ei kerry 2,5 lomapäivää. Oletko sinä väärässä vai minä väittäessäni, että lomapäiviä paloi lakon takia?
Helmikuussa tulee 14 työpäivää.
Ehkä katsoit väärän vuoden kalenteria 😁
faktaa puhutaan, eise Kaukaan PK1 mikään kultakaivos ole enään vaan kustannuksia vastaan taistellaan jatkuvasti niinkuin Kymissäkin. Uusia tuotteita ei tule (vaikea kuvitella miksi tulisi?) , tai nykyisten kustannuksia ei pystytä alentamaan raaka-aineissa/työvoimassa joten lappu tulee luukulle ennen pitkään, liikevaihtoa kyllä saadaan aikaiseksi mutta tulos on jotain muuta, varmasti plussalla 1-5milj euroa, muuten kone kiinni jo aikoja sitten.
Saksassa jauhetaan online- koneilla menemään ja energian puolesta saadaan huojennuksia ja ainoastaan Rauman koneet pystyvät tätä vastaan kilpailemaan kun ei välirullaimia ole, muut tulevat sulkeutumaan se on fakta. UPM tekee oikein keskittyessään muuhun liiketoimintaan kuin paperiin, niin kauan kuin ns. "herrasmies" sopimuksella ei lähdetä kartonkia valmistamaan.
jännä miten paperimies ei näe tilinauhaansa pitemmälle, toisaalta sillä ei ole mitään merkitystä koska muualla palkkakustannukset ovat alhaisemmat kuin Suomessa. Olen sitä mieltä, että mikään työmies ei ole niin laiska kuin paperimies, koska liitto takaa palkan nykytilanteen. Tätä hoetaan isältä pojalle, että tehtaalle töihin, sieltä rahaa saa. Nykymaailma toiv. tulee muuttamaan tätä ja paperiliitto on liian pöhöttynyt nykymaailmassa omassa kannassaan näkemään kokonaisuutta, ei tulevaisuudessa tule olemaan ns. vakanssiin perustuvia paikkoja vaan moniosaaminen ratkaisee ja toivottavasti tätä vasten saadaan myös murrettua ns. paperin tes.
Kysymys kuuluu; miten parannetaan olemassa olevien tuotantolinjojen kannattavuutta? uudet tuotteet? selvä, tuotekehitys laskevilla markkinoilla, miksi tätä kehitettäisiin? kysymys LWC/MWC- papereista kaikkialla kysyntä laskee. Paperi on menneisyyttä, aina tarvitaan määrä x mutta ei sitä kannata Suomessa tuottaa, muualla on huomattavasti edullisempaa. Pakkauspuoli on tulevaisuutta kuitututkimuksineen joten miksi ihmeessä laskevalla alalla laitettaisiin ns. paukkuja mihinkään? antaa koneiden käydä ja kun todetaan, että viivan alle ei jää mitään, homma seis sekä koneet kiinni ja fokus kohti uutta liiketoimialuetta.
t: paperi-insinööri
Tehkää+äkkiä+paikallinen+sopimus,+jos+haluatte,+että+koneet+pyörii+jatkossakin+Kaukaalla.+Hulluutta+velottaa+arkipäivistä+300%+tunteja,+sunnuntailisätkin+ovat+kyseenalaisia.+Mikä+erikoinen+päivä+se+sunnuntai+on.+Oletko+menossa+kirkkoon+silloin+ja+pitää+maksaa+korvaus,+kun+et+pääsekään.+Sama+asia+on+saunalisä.+Jääkö+taloyhtiön+saunavuoro+väliin+ja+sen+takia+pitää+saada+saunalisä?+
Pekkaset+on+paha+asia.+Yli+kymmenen+päivää+palkallista+lorvimista.+Ei+missään+ole+sellaista!+Niitä+varten+kikyn+24+tuntia+säädettiin.+Nyt+se+on+pois.+Kilpailukyky+aleni.+Miten+paikataan?+Kilpailukykyä+pitää+parantaa+eikä+heikentää,+jos+meinaa,+että+työpaikat+säilyy+Suomessa+ja+Kaukaalla.+Faktaa+on,+että+2000-luvulla+on+suljettu+Suomessa+40+linjaa+ja+työpaikkoja+meni+30.000.++Miksi+linjoja+suljettiin+Suomesta+eikä+Saksasta+tai+Ruotsista+tai+Aasian+tehtailta?+Mieti+sitä.+Ei+kannata+aliarvioida+asiantuntijoiden+puheita+vain+heittämällä+jotain+ay-skeidaa+vastineeksi!
Tappiota+500+euroa?+Sen+saa+takaisin+heti,+kun+liityt+YTK:hon.+Suurin+palkankorotus+ikinä,+Samat+sopimukset+kuulut+liittoon+tai+ei.+Se+on+se+yleissitovuus.+Muista+sanoa+palkkakonttoriin+liitosta+eroamisesta,+etteivät+enää+peri+jäsenmaksua+suoraan+palkasta.+Tiedätkö+edes+kuinka+paljon+maksat+liiton+pomoille?
Mitään tessiähän ei ole olemassa jos kaikki kuuluisivat ytk::hon.
tästä päästään juurikin saavutettuihin etuihin 70-80- luvulla, jolloin paperin kulta-ajasta oli lihavimmat vuodet vielä edessäpäin. Väitän, että liitto itsessään on pahin jarru vanhoine ajatusmaailmoineen tässä koko sopassa. Aivan käsittämättömiä lisiä maksetaan, mitä et voi perustella nykymaailmassa mitenkään esim. saunalisä.
Kovat ajat koittavat paperimiehille vielä enemmän tulevaisuudessa, mutta jännä nähdä keskustelun pointtina joka koskee vain sitä etuutta, joka on yksilölle saavutettu -> kukaan ei mieti kokonaisuutta, vain sitä omaa tilinauhaa. Puhutaan "meidän" koneesta, jonka pitäisi näyttäytä jokapäiväisessä tekemisessä muttei sillä ole merkitystä, koska minulle nyt ja heti se lisä mikä jäi lauantailta saunavuorosta uupumaan.
Fakta on, että markkinat supistuvat paperilla ja kustannustehokkaasti saadaan saman laatuista paperia tehtyä Euroopassa. Veikkaan, että Kymi/Kaukas- akselilla paperikone pysähtyy tulevaisuudessa ja toivonkin, että niin käy se vapauttaa resursseja muualle. Selluun panostetaan kauttaaltaan jotta saadaan tonneja maailmalle jatkokäyttöön, mutta tässäkin ongelmana on paperiliitto, koska samat tonnit voidaan tehdä halvemmalla esim. Uruguayssa niin kauan kun pitkäkuituista sellua ei tarvita jatkokäsittelystä puhumattakaan.
t: paperi-insinööri
Milläs se lauantai-lisä muilla aloilla on perusteltu?
Ja mitä ne muut käsittämättömät lisät on?
Vuorolisätkin surkeammat kuin esim hoitoalalla.