Ohjasi hienon elokuvan, täältä alkaa seikkailu. Linda Lampeniuksen äiti näyttelee Matti Oraviston sihteeriä elokuvassa.
0Äänestä
Anonyymi
Joop.
Kuollut on. Kundista taitaa tulla rutkasti muistokirjoituksia, että suottapa sen kummemmin ite muisteleen, merkittävä heebo kuitenkin.
Sellanen erikoispiirre, se eli vanhaksi ja sai koko elämänsä aikana hirveesti tehtyä kaikenlaista. Muistin äsken, mulla on jossain sen "Mammutti" lukematta. Hö tuhat sivua, jotenkin ei ole ikinä päässyt alkuun. Ukkeli oli muistaakseni 80, kun se julkaisi sen, sen jälkeen tuotti jonkin leffan. Mitä lie lopun ajan puuuhannut, en tiedä.
Olemassa ammetteja, joista ei ikinä jäädä eläkkeelle, Donnerilla oli sellasia useempikin.
=DW=
0Äänestä
Anonyymi
Samoin elokuva, Kuulustelu on minulle tärkeä. Ostin tämän elokuvan dvd:nä kun tulimme isän hautajaisista. Mieleni palaa aina tuon joulukuisen päivän aamuun kun heräsin ja katsoin elokuvan. Väsymys iski ja sain nukuttua univelan pois. Katsoin elokuvan 3 kertaa peräkkäin, elokuvatkin aukeaa näin.Donnerin kirjoja en ole lukenut.
Finlanssvensk kultur person.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Donner suri eniten sitä kun sperman tuotanto kuivui, loppui vaan, ei päässyt kiksauttelemaan enää joka olisi ollut tärkeää mielen pirteyden kannalta.
0Äänestä
Anonyymi
Missä olit silloin kun Jörkka kuoli klo noin 14.30? Minäkö! Olin kylillä.
0Äänestä
Anonyymi
Jaa, minä olin kalassa kun Estonia upposi.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa, minä olin kalassa kun Estonia upposi.
Olitko samoilla vesillä, on ehkä keinunut?
0Äänestä
Anonyymi
Marraskuun kirjamessuilla vielä nousi korokkeelle puhumaan. Sanoi itsekin että on tällainen raakku, joka pitää auttaa paikalleen istumaan, kun juuri sairastettu keuhkokuume verotti voimia. Kertoi siinä että vielä on uutta tekeillä. Nyt lööpeistä luin että julkaisee passinsa eri vuosilta ja liittää siihen sen ajan juttuja, teoksen suunniteltu valmistumien keväällä. Ei ehtinyt, jos ei sitten viime tipassa kirinyt tai että julkaistaan puolittaisena. Voi kun kykenisi samanlaiseen elämänasenteeseen. En tietenkään ole yhtään saavutuksiltani hänen kaltaisensa mutta ehkä luonteessa vähän samaa on. Että loppuun asti on jotain kesken ja tekeillä. Onko se sitä saappaat jalassa.
Tervemenoa vaan, ei tuu ikävä. perheensä hylkääjä, lapsiinsekaantuja, rasistinen suomalaisia kohtaan, ylimielinen rantaruotsalainen mulkku. En ole kusipäisempää tekstiä lukenut keneltäkään.
0Äänestä
Anonyymi
Heh mutta jaksoit eritellä miksi et pitänyt tyypistä, olet kuitenkin seurannut hänen elon kaarta.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh mutta jaksoit eritellä miksi et pitänyt tyypistä, olet kuitenkin seurannut hänen elon kaarta.
No jörkkä kävi ameriikas ja kehui paskaksi yhteiskunnaksi ja tuli pika vauhtia Suomeen!

Joo tottakai =) hänestä kirjoiteltiin ja puhuttiin niin paljon aikanaan että siltä ei voinut oikein välttyä.

Minusta hän oli hyvä tyyppi. Omapäinen. Henkisesti vahvan tuntuinen ihminen. Oli evidenssiä. 'Isä ja poika', tämän kirjan olen lukenut. Hän kirjoitti 50 v myöhemmin kiin Mika Waltari 'Isästä poikaan'. Arvostan häntä.
Beng

Hm..löytyyhän hourupäillekkin aina omat kannattajansa. Kuten noissa "kulttuuripiireissä" on ollut tapana.

Jörkka oli Suomen harvoja omaperäisiä intellektuelleja. Kaikki hänen kirjansa olen lukenut, jotkut toiseenkin kertaan.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jörkkä kävi ameriikas ja kehui paskaksi yhteiskunnaksi ja tuli pika vauhtia Suomeen!
Hänhän ei viihtynyt tehtävässään joutomiehenä USA.ssa, vaan halusi palata tekemään sitä mikä hänelle oli tärkeää.
0Äänestä
Anonyymi
Pääpointti kommentistasi: mitä se kertoo sinusta? - Nm. Tasan samanlainen
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääpointti kommentistasi: mitä se kertoo sinusta? - Nm. Tasan samanlainen
Tämä kommentti oli siis anonyymille 30.1.2020 klo 18:23. - Nm. Ettei jää epäselväksi
0Äänestä
Anonyymi
appappappaa, Eipä lakannut. Hänenkin sielunsa ja tietoisuutensa vaan siirtyi ajattomuuteen
On, tosi hyviä kirjoja. Vaatii kyllä punasipulia ja oreganoa mausteeksi. Päälle voi ripotella sulatejuustoa, esimerkiksi Violaa ( Donner tykkäsi naisista tosi paljon) tai vain Koskenlaskijaa. Rehellisesti sanoen, en ole lukenut yhtään Donnerin kirjaa.
0Äänestä
Anonyymi
Jäihän tuollaisten nk.älykköjen kaipaajille vielä Jari Tervo, jota itse en kylläkään minkään lajin älykkönä osaa pitää, tavallista tyhmempi julli hölmöinen ajatuksineen.
1Äänestä
Anonyymi
J.T:sta ei voi puhua samana päivänä. Siks toisekseen Donner o l i seksikäs.
Beng
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
J.T:sta ei voi puhua samana päivänä. Siks toisekseen Donner o l i seksikäs.
J.T:sta ei voi puhua samana päivänä. Siks toisekseen Donner o l i seksikäs.
Beng
No makunsa kullakin. En tosin häntä livenä tuntenut. Yhden haastattelun kai katsoin, enkä sitäkään loppuun. Minulle hänestä jäi sellainen ällö plösö vaikutelma. Ei minun makuuni mies.
0Äänestä
Anonyymi
Vinkar Karon från sin brusande älv . och tre gånger sen dödgrävaren själv..... Sov i ro Donner !
0Äänestä
Anonyymi
Jörkka on nyt sitten ylöstempaistu, ja istuu jehovan vasemmalla puolella kommentoimassa maailmanmenoa.
0Äänestä
Anonyymi
Osasi olla fiksun ärsyttävä julkisuudessa, oli kiva kuunnella hänen ajatuksia. Tykkäsi naisista ja whiskistä-pelimies.
0Äänestä
Anonyymi
Kaikki paskaa jauhavat narsistiset intellektuellit voivat suksia helvettiin ajatuksineen
Katsoin Teemalta hänestä tehdyn haastattelu ja muistelu ohjelman. Äreä vanha mies. Nuorena aika komeakin, varmaan naisten mieleen.
0Äänestä
Anonyymi
Tänään oli kirjoitus 'Jörkan' pojasta, Helsingin Sanomissa, jota ei halunnut tuntea eikä maksanut elatusmaksuja centtiäkään....
Ei mennyt tyttärensä hautajaisiin.... Noh... Kirjoitti monta kirjaa ja teki elokuvia..

Jos oikein suoraan ja selvästi sanotaan: Donner oli täysmulkku mieheksi!

Yeap, niiin monta kirjaa ym., ettei hän ollenkaan lakkaa olemasta, kuten kaikki ne, joista ei jää mitään jälkiä täällä maan päällä käymisestä. - Nm. Elää edelleen
Vastaukset 39
Vanhimmat
Ok. Minä juon nyt kahvia
Ok. Minä juon nyt kahvia
Ohjasi hienon elokuvan, täältä alkaa seikkailu. Linda Lampeniuksen äiti näyttelee Matti Oraviston sihteeriä elokuvassa.
Joop.
Kuollut on. Kundista taitaa tulla rutkasti muistokirjoituksia, että suottapa sen kummemmin ite muisteleen, merkittävä heebo kuitenkin.
Sellanen erikoispiirre, se eli vanhaksi ja sai koko elämänsä aikana hirveesti tehtyä kaikenlaista. Muistin äsken, mulla on jossain sen "Mammutti" lukematta. Hö tuhat sivua, jotenkin ei ole ikinä päässyt alkuun. Ukkeli oli muistaakseni 80, kun se julkaisi sen, sen jälkeen tuotti jonkin leffan. Mitä lie lopun ajan puuuhannut, en tiedä.
Olemassa ammetteja, joista ei ikinä jäädä eläkkeelle, Donnerilla oli sellasia useempikin.
=DW=
Samoin elokuva, Kuulustelu on minulle tärkeä. Ostin tämän elokuvan dvd:nä kun tulimme isän hautajaisista. Mieleni palaa aina tuon joulukuisen päivän aamuun kun heräsin ja katsoin elokuvan. Väsymys iski ja sain nukuttua univelan pois. Katsoin elokuvan 3 kertaa peräkkäin, elokuvatkin aukeaa näin.Donnerin kirjoja en ole lukenut.
Finlanssvensk kultur person.
Donner suri eniten sitä kun sperman tuotanto kuivui, loppui vaan, ei päässyt kiksauttelemaan enää joka olisi ollut tärkeää mielen pirteyden kannalta.
Missä olit silloin kun Jörkka kuoli klo noin 14.30?
Minäkö! Olin kylillä.
Jaa, minä olin kalassa kun Estonia upposi.
Olitko samoilla vesillä, on ehkä keinunut?
Marraskuun kirjamessuilla vielä nousi korokkeelle puhumaan. Sanoi itsekin että on tällainen raakku, joka pitää auttaa paikalleen istumaan, kun juuri sairastettu keuhkokuume verotti voimia. Kertoi siinä että vielä on uutta tekeillä. Nyt lööpeistä luin että julkaisee passinsa eri vuosilta ja liittää siihen sen ajan juttuja, teoksen suunniteltu valmistumien keväällä. Ei ehtinyt, jos ei sitten viime tipassa kirinyt tai että julkaistaan puolittaisena.
Voi kun kykenisi samanlaiseen elämänasenteeseen. En tietenkään ole yhtään saavutuksiltani hänen kaltaisensa mutta ehkä luonteessa vähän samaa on. Että loppuun asti on jotain kesken ja tekeillä. Onko se sitä saappaat jalassa.
En ole osannut häntä kaipailla tähänkään mennessä, niin miksipä nyt sit.
Älykköjä ei pöntöt kaipailekaan.
kyyl tellukkaki ois antanna toosaa jos Tonneri ois kohalleen osunu, siel sveea mammalla baanalla.
Tervemenoa vaan, ei tuu ikävä. perheensä hylkääjä, lapsiinsekaantuja, rasistinen suomalaisia kohtaan, ylimielinen rantaruotsalainen mulkku. En ole kusipäisempää tekstiä lukenut keneltäkään.
Heh mutta jaksoit eritellä miksi et pitänyt tyypistä, olet kuitenkin seurannut hänen elon kaarta.
No jörkkä kävi ameriikas ja kehui paskaksi yhteiskunnaksi ja tuli pika vauhtia Suomeen!
Joo tottakai =) hänestä kirjoiteltiin ja puhuttiin niin paljon aikanaan että siltä ei voinut oikein välttyä.
Minusta hän oli hyvä tyyppi.
Omapäinen. Henkisesti vahvan tuntuinen ihminen.
Oli evidenssiä.
'Isä ja poika', tämän kirjan olen lukenut. Hän kirjoitti 50 v myöhemmin kiin Mika Waltari 'Isästä poikaan'.
Arvostan häntä.
Beng
Hm..löytyyhän hourupäillekkin aina omat kannattajansa. Kuten noissa "kulttuuripiireissä" on ollut tapana.
Jörkka oli Suomen harvoja omaperäisiä intellektuelleja.
Kaikki hänen kirjansa olen lukenut, jotkut toiseenkin kertaan.
Hänhän ei viihtynyt tehtävässään joutomiehenä USA.ssa,
vaan halusi palata tekemään sitä mikä hänelle oli tärkeää.
Pääpointti kommentistasi: mitä se kertoo sinusta? - Nm. Tasan samanlainen
Tämä kommentti oli siis anonyymille 30.1.2020 klo 18:23. - Nm. Ettei jää epäselväksi
appappappaa, Eipä lakannut. Hänenkin sielunsa ja tietoisuutensa vaan siirtyi ajattomuuteen
Onko kirjat hyviä?
On, tosi hyviä kirjoja.
Vaatii kyllä punasipulia ja oreganoa mausteeksi.
Päälle voi ripotella sulatejuustoa, esimerkiksi Violaa ( Donner tykkäsi naisista tosi paljon) tai vain Koskenlaskijaa.
Rehellisesti sanoen, en ole lukenut yhtään Donnerin kirjaa.
Jäihän tuollaisten nk.älykköjen kaipaajille vielä Jari Tervo, jota itse en kylläkään minkään lajin älykkönä osaa pitää, tavallista tyhmempi julli hölmöinen ajatuksineen.
J.T:sta ei voi puhua samana päivänä.
Siks toisekseen Donner o l i seksikäs.
Beng
Älykkäät on seksikkäitä ;))
No makunsa kullakin.
En tosin häntä livenä tuntenut. Yhden haastattelun kai katsoin, enkä sitäkään loppuun. Minulle hänestä jäi sellainen ällö plösö vaikutelma.
Ei minun makuuni mies.
Vinkar Karon från sin brusande älv . och tre gånger sen dödgrävaren själv.....
Sov i ro Donner !
Jörkka on nyt sitten ylöstempaistu, ja istuu jehovan vasemmalla puolella kommentoimassa maailmanmenoa.
Osasi olla fiksun ärsyttävä julkisuudessa, oli kiva kuunnella hänen ajatuksia.
Tykkäsi naisista ja whiskistä-pelimies.
Kaikki paskaa jauhavat narsistiset intellektuellit voivat suksia helvettiin ajatuksineen
Menetkös edellä, muut voivat painella perässäs.
🐜
Katsoin Teemalta hänestä tehdyn haastattelu ja muistelu ohjelman.
Äreä vanha mies.
Nuorena aika komeakin, varmaan naisten mieleen.
Tänään oli kirjoitus 'Jörkan' pojasta, Helsingin Sanomissa, jota ei halunnut tuntea eikä maksanut elatusmaksuja centtiäkään....
Ei mennyt tyttärensä hautajaisiin....
Noh... Kirjoitti monta kirjaa ja teki elokuvia..