Mitenkähän on ?

Anonyymi

Tutkikaapa Karstula Areenan kalenteria joutessanne. Huhtikuun loppupuolella asti päivisin vakiokäyttäjä on kiekkolukio. Eskari ja peruskoulu ei juurikaan ole varanneet vuoroja. Lapsen opettaja kertoo, ettei ole kuin pari kolme vuoroa tulossa luokkaa kohti. Muuhun ei kuulemma ole varaa. Mistähän kunta maksaa vuosittain kymmeniä tuhansia, jos koululaiset eivät voi luistella tällaisena talvena ? Eläkeläisvuoroilla on muutama käyttäjä. Aika kalliiksi tulee.
Mitenkähän on, meneekö niinkuin alunperin suunniteltiin jäähallia tehtäessä ?

17

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo on pientä jos puuhamiehille sattui muutaman miljoonan pilkkuvirhe, eivät muistaneet tarkistaa kalkulaattorin paristoja ennen laskelmien tekoa.
      Haitanneeko tuo mitään kun veronmaksajat sen maksaa.

    • Anonyymi

      Täältä kunnan taholta on pakko selventää: Areena ei ole vuoroja karsinut. Kunta pyrkii säästämään ja on ohjeistanut eri hallintokunnat jääajan käytössä. Uusia varauksia tehdään kevätkaudelle kuitenkin sopimuksemme puitteissa päivittäin. Eläkeläisten vuorot tarjoaa Areena kuntalaisille maksutta. Areena on hoitanut velvoitteensa asiallisesti. Esim. Areena on maksanut kunnalle kiinteistöveroa tammikuussa 16 000 euroa. Edelliskaudelta Areena antoi kunnalle ylimääräisiä vuoroja maksutta noin 10 000 euron arvosta. Yhteistyömme toimii hyvin.

      • Anonyymi

        Olikohan tuo ylläoleva kommentti kunnan vai Areenan puolelta. Tyyli viittaa jälkimmäiseen. On hyvä, että kiinteistöverot on maksettu, niin kaikkien muidenkin kiinteistön omistajien pitää tehdä. Jos kiinteistön omistaja on niin hyvässä asemassa, että saa kunnalta vuokratuloja reilun satatonnia vuodessa, niin mikäs siinä. Se on paremmin kuin monilla muilla. Oikein hyvin kun asiat on järjestetty, niin vuokralainen on itse rakentanut ja kustantanut vuokraamansa tilatkin. Tämän ketjun aloittaja kertoo, etteivät lapset pääse luistelemaan kuin pari kolme kertaa talven aikana. Kunnan taholta asioita selventävä kirjoittaja kertoo, ettei Areena ole vuoroja karsinut, ei varmaan olekaan, mutta Areenan hintapolitiikka on tainnut karsia. Kunnan maksama vuosittainen 50000 euroa ja luokkatilavuokra (7000 euroa/kk ?) ei riitä koululaisten luisteluvuoroihin. Kirjoittajan mukaan uusia varauksia tulee päivittäin. Lienee mukana hiljaisiakin päiviä, kun katsoo Areenan kalenteria tälle keväälle: Kiekkolukio luistelee 48 kertaa, lukio 6 kertaa, eskari pari kertaa ja koko peruskoulu 13 kertaa. Ei mene ihan oppilasmäärien suhteessa, ei sinne päinkään. Onneksi on pakkasta, ulkojäät kunnossa ja lapset pääsevät luistelemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikkaan Areenaa.. Ne ottais kyllä kävijöitä.. Mites melutaso niihin Areenassa oleviin luokkiin jos jäähallissa luistellaan ja pelataan kouluaikana? Taitaa olla melkoinen melu luokissa..

    • Anonyymi

      Kerroppa samalla kaikki koukerot kunnan ja Areenan välillä koko Areenan historian ajalta. Paljonko veronmaksajat ovat saamapuolella.

      • Anonyymi

        Paljonko kunta maksaa luokkahuoneista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko kunta maksaa luokkahuoneista?

        Olisko jotain 7000Eeroa kk tai sinnepäin?

    • Anonyymi

      Kirjoituksesta saa vaikutelman, että joku kunnan virkamiehistä kirjoittaa kunnan ja yrityksen välisestä liiketoimintasuhteesta. Lörpötteleekö ko virkamies myös muiden yritysten asioista julkisesti? Eikö tällaiset asiat ole olleet juuri palomuurin takana aiemmin? Avautuiko viestintä nyt, ja saammeko tietää kysyttäessä lisää tarkempia tietoja?

      • Anonyymi

        Uusi julkisuuslaki.. vaan kysyppä kunnasta suoraan kun jottai eppäilet...

      • Anonyymi

        Oisko niin, että jollakin on löyhä suu? Kunnat kun yhdistetään niin porukka vähenee ja salat alkaa lentää.. Avoimuus valmistelussa ja informointi asioista voisi auttaa ettei tarvi lehdestä kaikkea lukea..

    • Anonyymi

      Tuskin Karstulan asiat ovat Areenan takia tällaisessa jamassa, eiköhän syylliset löydy aivan muualta.

      • Anonyymi

        Sieltähännäyttää porukka häviävän kuin p... u Saharaan. Kohta taitaa olla töissä enää henkilöstönainen ja kunnanjohtaja.. Halvaks tulee..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sieltähännäyttää porukka häviävän kuin p... u Saharaan. Kohta taitaa olla töissä enää henkilöstönainen ja kunnanjohtaja.. Halvaks tulee..

        On eletty kuin euroopanomistajat ja nyt kuulema säästellään satasia.

    • Anonyymi

      Kiistatta on osasyyllinen.

    • Anonyymi

      Kallis laatikko Karstulan veronmaksajille!

      • Anonyymi

        Vieläkö ne aikoo sen koulun rakentaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö ne aikoo sen koulun rakentaa?

        Koulu tulee, mutta millainen ja minne?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      308
      3044
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      124
      2057
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2043
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1399
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe