Suomen Rikoslaki väkivalta rikoksia kohtaan?

Anonyymi

Suomen rikoslaki ei tunnusta väkivalta rikoksia rikoksiksi?

Yle uutisten sivuilla oli netti kysely:
https://yle.fi/uutiset/3-7935776
"Minkälainen tuomari olisit".
Siinä annettiin 5 vaihtoehtoa tuomita rikollinen?

Kaikista kovimmat tuomiot saivat huumekauppiaat sekä muut veronkiertäjät?
Oma tuomioni oli
"Olet ankara tuomitsija!
Annoit yhteensä 9 v 6 kk tiukemmat tuomiot kuin tuomioistuimet. Antamasi tuomiot näissä esimerkkitapauksissa ovat selvästi ankarampia kuin tuomioistuinten antamat tuomiot.

Testatkaa itse? Kysely on edelleen voimassa.

5/5 "Kolme miestä oli yhdessä useita kertoja sukupuoliyhteydessä kolmen 2–5-vuotiaan lapsen kanssa. Teot tapahtuivat yli vuoden ajanjakson aikana. Tämän lisäksi miehet tekivät pikkulapsille useita muita seksuaalisia tekoja.!
Heidän keskimääräinen tuomionsa oli 3v & 10kk? (Itse olisin antanut 10v per lärvi)!

4/5. Kuljetusalalla toimineet henkilöstövuokrausyritykset kiersivät veroja yli seitsemän vuoden ajan?
Rikoksilla aiheutettu vahinko nousi liki kolmeen miljoonaan euroon, joista suurin vahinko koitui verottajalle.
Tuomio: 6v.6kk?

Eli suomessa saat ihan vapaasti tappaa ja murhata mutta
ainoastaan he jotka eivät maksa veroja tullaan tuomitsemaan.

10

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuttavani kertoi että hänen ystävänsä tapettiin vuosia sitten eräässä
      suomen pikkukaupungissa paikallisen narkkarin toimesta?
      Tämä piripää ajoi uhrin päälle autolla ja sen jälkeen käänsi
      autonsa ja ajoi uhrin päälle toiseen kertaan?
      Oikeudessa tätä yliajajaa ei kuitenkaan tuomittu murhasta
      vaan taposta?
      Oikeus totesi: "Murhaan tarvitaan etukäteis-suunnittelu
      joten siis se että ajaa kaksi kertaa ihmisen päälle niin
      sitä ei lasketa vielä murhaksi"?

      Elikkä mitä tästä opimme?
      Jos haluat päästää jonkun ihmisen päiviltä niin aja autolla
      kännissä hänen päälleen.
      Jos olet ensikertalainen pääset puolella ja vangin vuosi on
      8kk. Eli jos saat 8v tuomion istut siitä 4v
      ja 4X8/12=2.6 Vuotta eli pääset sen jälkeen ehdonalaiseen
      ja voit taas ajella?

      • Anonyymi

        Suomessa on ehkä maailman lievimmät rangaistukset. Näin ei ole ollut aina. Muutos tapahtui sen jälkeen, kun 1960 luvun lopulla vasemmisto sai suuren vaalivoiton Eduskuntavaaleissa.
        Alkoi punainen 1970 luku. Silloin rikoslakia ja monia muita lakeja muutettiin lievempään suuntaan.
        Samalla poliisin oikeuksia kavennettiin. Poliisilta vietiin kokonaan vangitsemisoikeus, pidätysoikeus säilyi, mutta pidätysaika lyheni 21 vrk:sta 3:een. Varkauden maksimirangaistus oli ennen 4 vuotta vankeutta, nyt 1 v. 6 kk. Törkeästä varkaudesta maksimi oli ennen 6 v. nyt 4 vuotta, jne. jne..

        Ja on outoa että esim. Tampereen Vasaratiellä juuri tapahtunut henkirikos luokiteltiin lehdissä murhaksi vaikka edes tekijää ei vielä oltu saatu kiinni eikä taustoista tiedetty mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja on outoa että esim. Tampereen Vasaratiellä juuri tapahtunut henkirikos luokiteltiin lehdissä murhaksi vaikka edes tekijää ei vielä oltu saatu kiinni eikä taustoista tiedetty mitään.

        Tekotapa riittää. Jos teko tehdään erityisen raa´alla tai julmalla tavalla. Ei tekijästä ja motiivista tarvitse olla tietoa.

    • Anonyymi

      Suomessa 2-5v lapsen raiskauksesta ja pahoinpitelystä saa keskimäärin
      3vuoden tuomion? Miinus se että vangin vuosi on edelleen 8kk?
      Lisäksi tuomioon vaikuttaa alentavasti se että tuomittu on uusintarikollinen?

      Vasta jossain valtamediassa oli ilmoitus. " Amerikkalainen mies raiskasi 11v lapsen
      hänen tuominsa on vähintään 25v"

      Se että skdl ja skp olisivat olleet mukana alentamassa raiskaustuomiota
      on siis täyttä pötypuhetta.

      Edelleen suomessa 2020 luvulla suomessa ei jaeta Nettotuomioita ja suurimmat
      tuomiot annetaan veronkiertäjille????

      Se että alle 6 vuotiaan tyttölapsen kehittymätön alapää raiskaataan ja silvotaan hänen loppuelämäkseen ei aiheuta tuomiota??
      On siis niin väärin itseasiassa se tulee olemaan suurin vääryys mitä kasvaville ihmislapsille tullaan koskaan tekämään.

      Joten HÄVETKÄÄ!!! (mutta ettettä te sitä osaa).

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kuten edellä on kirjoitettu, niin punaisella 1970 luvulla rikoslakia ja monia muita lakeja muutettiin lievempään suuntaan. Yksi näistä muutoksista oli SEURAUSVASTUUN poistuminen. Eli, teon seuraus ei enää sen jälkeen määrännyt rangaistuksen ankaruutta, vaan muut seikat.
        Ehkä tuomio seuraukseen nähden on kuitenkin alakantissa.

        Seurausvastuun väheneminen (ei se kokonaan ole kadonnut) ja painottuminen varsinaisen teon moitittavuteen oli täysin tervetullut ja hyvä suuntaus rikoslainsäädännössä kautta maailman.

        Ei se selitä kevyitä rangaistuksia, kyllä rangaistusasteikot ovat aivan oma keskustelunaiheensa. Oma lukunsa on vielä tuomiokäytäntö siitä, miten rangaistusasteikkoa sovelletaan. Eniten vikaa on tässä viimeisessä.

        Juuri näin. Vuosituhannen alussa Englannissa oli rajuja nuorisomellakoita, missä vandaalit särkivät paikkoja ja varastivat kaupoista. Kiinni saatuja tuomittiin 3-4 vuoden vankeusrangaistuksiin. Koska tekijät olivat enimmäkseen alle 18 vuotiaita, niin Suomessa he olisivat samoista teoista selvinneet sakoilla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      306
      3631
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      1996
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1636
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1481
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      94
      1261
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      144
      1181
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      1032
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      857
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      777
    Aihe