Matkailu avartaa. Jos ei muuta, niin ainakin veronmaksajien lompakoita.
Kaupunginhallituksen eteen kun lätkäistiin esityslistan lisäksi pöydän alta lisälista, jonka perusteella tehtiin taas erittäin tärkeitä pikaisia päätöksiä, joiden mukaan hyväksyttiin kaupunginjohtajan matkat Viroon ja Venäjälle. Lieneekö epäilemättä erittäin perustellut matkailupäätökset varmistaneen lisälistan valmistelijana ja esittelijänä toiminut itse kaupunginhallituksen puheenjohtaja?
Virossa matka tehdään Refec-hankkeen merkeissä. Ilmeisesti kyseessä on jo vuosikymmenien toteutumaton haave laivareitin avaamisesta? Reitti Kundaan tosin avattiin jo Vuosaaresta, mutta se ei lopeta Posintrankaan projektia ja laskutusta. Virossa on jo aiemmin käynyt useita kaukopartioita ja ainoa lopputulos on tähän asti ollut vain veronmaksajien käteen lyöty matkalasku. Venäjälle tehtävässä matkassa on puolestaan kyse suomalais-venäläisestä ystävyyskuntakongressista Zavidovossa ja Tverissä. Loviisalla ei taida tosin olla Venäjällä ystävyyskuntia, mutta se ei vähennä matkan strategista merkitystä sillä mukaan voidaan ottaa vaikka kartta ja osoittaa siitä Loviisan sijainti. Puhumattakaan matkaevääksi otetusta messuesitteestä jolloin myös idässä päästään kehumaan hienoja suunnitelmia ja ihmettelemään kelluvia ihmeitä!
Matkailu avartaa
12
124
Vastaukset
- Anonyymi
Matkakassaa, autoetua, kokousten puffetteja ja vaikka skumppajuhlia voidaan rahoittaa kaupunkilaisten postiluukuista tupsahtaneilla hulevesimaksuilla.
- Anonyymi
Nå voi voi.
- Anonyymi
Hulevesimaksulla kuitataan hulevesiputkimiehen munaus satamassa! 47€/talous niin saadaan se 150.000€ kasaan. Vielä väitetään että jätevesimaksu alenee, niin täyttä puppua, vielä on pakko korottaa!
- Anonyymi
Kyllä, kyllä! Jollain tuo Asuntomessujen infra on maksettava. Aina kun loviisalainen avaa hanan niin myös vesimaksun kautta hän osallistuu messujen rahoitukseen. Sama koskee myös sataman vedenkäyttöä, jotka kuitataan lahon putkiston vuotopudjetin kuluina, siis veden hinnassa ja kaupunkilaisen vesimaksussa korvattavana. Aika nerokas lisäveron kaltainen maksu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kaupungin veronmaksajat laitettiin maksamaan Satamakiinteistö Oy:lle kuuluva hulevesiputki, joka uusittiin telakan rakentamisen yhteydessä. Lasku oli 142 000 euroa, joka tekee 777 eur/m. Suomen kallein hulevesiputki?

Kyllä vaan! Tämän vastaavan toimihenkilön virka lopetettiin. Kaupunginjohtaja antoi lausunnon, tämä on hyvä mies, kyllä me joku virka sille keksitään! Ja niin ne keksivät. Sama palkka ja vanhana työntekijänä.

Todennäköisesti ko. viranhaltija ei ollut liikkeellä ihan omaehtoisesti vaan käskytettynä? Nykyinen kaupunginjohtaja ei ollut vielä silloin virassa, joten tietäisikö vt. johtaja jotain asiasta?

Tottakai käskettynä, mutta kun oli putkihommissa ihan ulalla nii tuli ison omakotitalon hintainen putki! Tämä uusi johtaja lakkautti viran ja keksi tälle uutta virkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vaan! Tämän vastaavan toimihenkilön virka lopetettiin. Kaupunginjohtaja antoi lausunnon, tämä on hyvä mies, kyllä me joku virka sille keksitään! Ja niin ne keksivät. Sama palkka ja vanhana työntekijänä.
Onko kyse PROJEKTINJOHTOPÄÄLLIKÖSTÄ??
- Anonyymi
Mitä sataman vedenjakelussa on häikkää?
- Anonyymi
Hallitus vaikuttaa todellakin olevan "kartalla" käsiteltävistä asioista....
- Anonyymi
Mitä suurempi palkka sen tyhmempää touhua.
Kuvitelkaa nyt itse jos olisitte kasvaneet lapsuutenne perheessä jossa kaikki vaikeudet selviää sanomalla "pappa betalar". Niin eihän sellainen nuori voi oppia mitään oikean elämän selvitettävistä ongelmista. Saa vain hyvän viran ja jatkaa samaa rataa :"kommunen betalar".
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24945399Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3311272Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy21110902Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369731Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858538Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2306539Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03230Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302269- 391747
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261540