Osumaprosentti yli Kaisa Näkäräisen?

Olemme huokailleet viime aikoina Kaisan ohilaukauksia. Niitä tulee jopa makuulta jotka ovat joskus sujuneet kohtalaisesti.

Vaan toista se on Pattayan tissibaareissa!
Poissa ovat lumet, huonosti luistavat sukset ja kallis kalja.
Tissibaarissa likkanen lataa aseensa, virittää ja suuntaa sen kohti maalia. Kohta jo bingispallo killuu onnellisen turistin lasissa joka sen tyhjentää raikuvien ablodien saattamana.
Osumaprosentti on yli 90.

Seuraavana estradille asteleekin uskomaton taiteilija joka nöösipojan hämmästellessä vetelee salaisesta paikastaan esiin naruun sidottuja partakoneen teriä tai kauniisti avautuvia kukkakimppuja.

On siinä sitten kerrottavaa jälkipolville vai uskaltaisiko sittenkään?
Pah, menkööt itse katsomaan jos eivä usko.
90112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 90

Vanhimmat

Kun sotilaskivääri vaihdettiin piekkariin, loppui suomien menestys, vain Räikkönen ja Puuronen on saanut jonkunlaista arvometallia, no Kaisuli tietysti on omassa ulottovuudessaan. Kevytaseella ampuminen kovilla sykkeillä ei ole helppoa. Ei varmaan pingispallon ampuminen pimppilihoillakaan.

Äänestä
  • Kaisa voisi olla seuraava Häyhä sodassa. Tiedättekö mistä tietää jos nainen välittää, rakastaa vai liioittelee? Välittää -ottaa poskeen, Rakastaa -nielee, Liioittelee -kurlaa.

    Äänestä

  • JOO, siinä sitä on, herkkua !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    JOO, siinä sitä on, herkkua !!

    Loppuiko Aasilla väri ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Loppuiko Aasilla väri ?

    Miten se Niuvan kilju Lysolilla, puolalaisella, vahvistettuna, näkyykö värit ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    JOO, siinä sitä on, herkkua !!

    Eräs lajin mielenkiintoisimmista kuvakulmista, toinen yhtä seksikäs on se kuolan valuminen maaliintullessa,

    Äänestä

Mäkäräisellä on myös ainakin kaksi Suomen Mestaruutta maastohiihdon puolelta (viimeinen, joka kukisti Krista Lähteenmäen, Kontsalla) muitakin taitaa olla

Äänestä
  • Krista on nykyään Pärmäkoski eikä se ole ainakaan kahteen vuoteen kellekkkään suomalaiselle hävinnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Krista on nykyään Pärmäkoski eikä se ole ainakaan kahteen vuoteen kellekkkään suomalaiselle hävinnyt.

    Pärmis otti takkiin Kontsan SMssä 5 km Kontsalla Mäkäräiseltä, noin 10 sek mikä on iso ero. Muut jäi jo sitten liki minuutilla mj-tasoiset siis. Kansallisiin ero kasvoi taas puolella.

    Äänestä

Puurunen voitti 2001 Polkjukassa mätökelissä ihmesuksella yhden mm:n, sattumavoitto, käsi ei poikkeuksellisesti tärissyt. Muutoin ei ole tarvinnut pallille kavuta.

Äänestä
  • Kuka purunen

    Äänestä

  • Kuka purunen

    Äänestä

Fuengirolassa jänskätään myös Kaisaa, bingon ja karaoken välissä.

Äänestä
  • Fugessa suomisaunat konkassa ja surkeat kelit, meri 15C ei siellä pitkään viihtynyt, skeida mesta muutoinkin, seuraavana Pattayan Paratiisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fugessa suomisaunat konkassa ja surkeat kelit, meri 15C ei siellä pitkään viihtynyt, skeida mesta muutoinkin, seuraavana Pattayan Paratiisiin.

    Mutta viina on halpaa ja suomit vetääkin kuin sienet

    Normaali Välimerellinen ilmasto, ei mitään tavallisesta poikkeavaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fugessa suomisaunat konkassa ja surkeat kelit, meri 15C ei siellä pitkään viihtynyt, skeida mesta muutoinkin, seuraavana Pattayan Paratiisiin.

    Fugesta löytyy höyrysauna, Mijaksen bordellista, tuttu paikka monelle suomalaiselle.

    Äänestä

  • Fuge on tsuhnain uusi liekkihotelli, juopotellaan kuin Petrosavotskin valtauksessa

    Äänestä

7. Ampumahiihdon MM-kisat 2020, Antholz-Anterselva, Italia: 13.-23.2.

13. helmikuuta 2020, klo 15:45 Sekaviesti (2x6km 2x7,5km)
14. helmikuuta 2020, klo 15:45 Pikamatka 7,5km (naiset)
15. helmikuuta 2020, klo 15:45 Pikamatka 10km (miehet)
16. helmikuuta 2020, klo 14:00 Takaa-ajo 10km (naiset)
16. helmikuuta 2020, klo 16:15 Takaa-ajo 12,5km (miehet)
18. helmikuuta 2020, klo 15:15 Normaalimatka 15km (naiset)
19. helmikuuta 2020, klo 15:15 Normaalimatka 20km (miehet)
20. helmikuuta 2020, klo 16:15 Parisekaviesti (3 3 3 4,5km)
22. helmikuuta 2020, klo 12:45 Viesti (4x6km) (naiset)
22. helmikuuta 2020, klo 15:45 Viesti (4x7,5km) (miehet)
23. helmikuuta 2020, klo 13:45 Yhteislähtö 12,5km (naiset)
23. helmikuuta 2020, klo 16:20 Yhteislähtö 15km (miehet)

Äänestä
  • toivottavasti+eivät+pakota+Kaisulia+sekaviestiin,+mahdollisuus+mitaliin+on+alle+1+%+luokkaa

    Äänestä

Sotilaskivääri vaihtui piekkariin 1978 ja naiset saivat myöhemmin osallistumisoikeuden, vaikka osaavatkin ammunnan liki miehiä paremmin.

Petroskoin valtauksessa sinne jäi hemaisevia piikoja, jotka yön pimeydessä muuttuivat tarkka-ampujiksi. Heidät saatiin lopullisesti kuriin viekkaudella ja saksalaisten kalustolla. Viimeiset löytyivät viemäreistä, joita luulivat hyviksi piilopaikoiksi.

Äänestä

Luomutyttönen Kaisa on ihana, ei mistään botuliineistä rakennettu Frankenstein. Lykkyä tykö MM-iin. Kansa odottaa jo kiimaisena.

Äänestä

Kannattaa muistaa, että Mäkäräistä vielä vaarallisempi elukka on valmentaja Punkkinen, nykyisin myös Wuhanin Punkki.

Äänestä

Hyvä että laitoitte MMmien aikataulut

Äänestä

Aatteleppa ite, voitti ekan 2010 ja nyt 2020 vieläkin voittaa, liki sokiana, aatteleppa ite

Äänestä
  • Onko nuo vuosia vai nickejä ?

    Äänestä

Mikä on hiihtäjän kiky ?

Äänestä
  • ainakin turskeilla 24 h ilman Statoilin kassakaapin piikkejä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ainakin turskeilla 24 h ilman Statoilin kassakaapin piikkejä

    Viimepäivien uutisten mukaan svenskit ovat alkaneet jäädä kiinni piikkihommista ja luikertelevat ansioituneesti niistä irti. Veerpalu taas kärähti käryämättä doopista.

    Äänestä

  • Mennä kisoihin hiihtämällä, kuten itse 70-luvulla, Saimaata pitkin Imatralle n. 10 km suuntaansa, hiestä läpimärkänä kotiin, ei edes ihmetelty tuota hommaa. Itse kisa hiihdettiin vähemmällä vaatetuksella. Hiihto oli tuohon aikaan tapa liikkua. Edes pälviä ei kierretty, niistä käveltiin sukset jaloissa yli.

    Äänestä

Kaisa ei sekaviestissä, hyvä, ei pilaa mahiksiaan pikamatkalla

Äänestä
  • Mistäs tiedät. Vielä tällä hetkelläkään ei tiedetä joukkueiden kokoonpanoja.

    Äänestä

Yleensä on ollut niin, että niitä piilotellaan ja vakoillaan etukäteen kaikin tavoin. Joukkueenjohtajien kokous 2h ennen starttia kertoo tilanteen.

Eipä muuta kuin Suomibaariin katsomaan, maailman parhaaseen kisakatsomoon, suurimpien asiantuntijoiden keskuuteen. Vaikka Makelle.

Äänestä
  • Mene Turskabaariin, voitte osallistua voittojuhliin. Kyllä Kaisa on 2s osuudella, Mari Eder aloittaa, ainakin ovat nyt lämmittelemässä. Vaan turskat karkaa jo Röiselandin osuudella, niin kovat on Statoilin aineet veressä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mene Turskabaariin, voitte osallistua voittojuhliin. Kyllä Kaisa on 2s osuudella, Mari Eder aloittaa, ainakin ovat nyt lämmittelemässä. Vaan turskat karkaa jo Röiselandin osuudella, niin kovat on Statoilin aineet veressä.

    Niin, viimeistään Böön veljekset sanovat pöö, Fourcaadille. Suomi taistelee hyvänä päivänä sijoista 6-12

    Äänestä

Hyvä suoritus Marilta, suksi kärkivauhtia, ampua me ei enää vaan osata. Tuota osaamista voi myös ostaa, kovalla rahalla Italiasta. Ohitti juuri Kiinan, Viro ja Saksa edellä, nyt Kaisa iskulla.

Äänestä
  • Katsotteko YLEn vai NRKn signaalia ?

    vai thaikkujen Truen ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katsotteko YLEn vai NRKn signaalia ?

    vai thaikkujen Truen ?

    RAIn,

    Ollaan italialaspizzeriassa / sporttibaarissa. Nimiä ei viitsi kertoa, tunkee pian Sika Amalia ovesta sisään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    RAIn,

    Ollaan italialaspizzeriassa / sporttibaarissa. Nimiä ei viitsi kertoa, tunkee pian Sika Amalia ovesta sisään.

    Bella DOROOOOOOOOOOOOOOOOOOOO !!!!!

    fantastico !!

    pysty ratkaisee..toki turska ryskää edellä..

    Kaisalta Kaisan tarkkaa työtä, no, pari kello viiteen ja yhteentoista

    Äänestä

Hoferin kotikylä, vaan ei taida auttaa, kun turska polokee karkuun 12,7 sek edellä. Tsekki yllättävän kova, Ukraina voi vielä yllättää.

Äänestä
  • Tsekki kaipaisi Soukolovaa, sitä oli niin ilo katsellakkin, pyöreä peppu ja nätti naamari

    Äänestä

urrà urrà urrà

Tarjeilla turskasi, kaksi ohi !

Italia johtaa !!!

Äänestä
  • Windish joutui pahaan paikkaan, BÖÖ Johannes on liki mahdoton voittaa.

    Olli Hiidensalo, ihan kohtalaisesti, vaikea kausi takana.

    Äänestä

Krcmar Tsekki, taitaa napata pronssin, kunnon Sotamies Sveik.

Äänestä

Olli pystystä lippaalla, hyvä suoritus, vuoden paras.

Äänestä
  • Taisi Amalian poikaystävien ilotulitus

    Äänestä

Suomi 9s, Ruotsikin taipui , otetaan sille !!

Äänestä

Mikä yhdistää ampumahiihdon ja Thaimaan ?

PUMPUM-peli !

Hyvästä suorituksesta Yle lahjoittaa Kaisa Mäkäräinen pipon.

Äänestä

Tänään taas tiukka päivä edessä, Kaisa starttaa numerolla 60, Mari 33, Tirill 11, Doro (upea peppu, kiinnittäkää huomiota miten se käyttää lonkan ojentajia) 15.

Upea ilta taas edessä, jiihaaa !!!

Äänestä

Missäs baarissa nyt viritellään Bum Bum pelejä ?

Äänestä
  • Tiril liikkeellä, nyt turskabaarissa, saas nähdä minkälaiset juhlat saavat aikaiseksi, jos vievät molemmat kirkkaimmat, Polakki tyttö ampuu nyt, tarkasti, hurraavat myös Doroa. Röiseland painoi perään.

    Äänestä

Voiko kansakunta näin syvälle huokaista, Tirill kaksi ohi

Äänestä
  • Seuraavalla neljä, ampuu kuin suomalaiset

    Äänestä

Tuulirako kisa, tyypillinen Anterselvan kisa, välimeri puskee ilmamassaa.

Tätä saatetaan pedata Kaisalle.

Äänestä

vanharouva Dunklee, hiihtää jäykästi, mutta johtaa, Kaisaa vuotta nuorempi, vaan

Äänestä

Kaisalle kaksi sakkoa, ei pääse palleille tänään

Äänestä
  • Ei antanut Herrman periksi, vaikka aloitti yhtä huonosti, nyt maalissa kolmantena. Deniselle hatunnosto !

    Äänestä

2 2

liika on liikaa

Äänestä
  • Nazi+oli+oikeassa.+Thaityttöjen+osuma+%+on+korkeampi+kuin+Näkäräisen.

    Äänestä

Vaan antoi Kappa heti lausunnon Pattayan termein:

En ollut tarpeeksi Noheva.

Noheva Timo onkin tunnettu PattisBoy.

Kun kapteeni oli huutanut, että nyt venäläiset hyökkäävät etelästä, nosti hän syytteen kapteenia vastaan leimaamisesta. Sai vapauttavan päätöksen varusmiespalveluksen keskeyttämiselle ja kapu palvelusrangaistuksen.

Upee Kaisa !

Äänestä
  • Aloittaja

    Arvostan toki Kaisaa suuresti. Hän on tienannut pelkillä palkintorahoillaan yli 1 000 000 € ja lisää on tullut moninkerroin sponsori- ja mainostuloista.
    Paremmin on hilloa tullut kuin alakoulun opettajalla tai pingispallojen ampujalla.

    Äänestä

  • nazi kirjoitti:

    Mitä+tuota+verojuorukalenteria+olen+seurannut,+niin+sen+reilu+300.000+verotettavaa+se+on+joutunut+vuosittain+näyttämään.+Urheilijarahastoon+voi+laittaa+50+%+verottomasti+eli+ne+ei+nöy+noissa+tuloissa.+Sinä+vuonna+kun+Kaisa+valittiin+Vuoden+Urheilijaksi,+oliko+2012,+niin+naisurheilijoista+kuitenkin+liki+meillä+tuntemattomat+golffaritytöt,+oliko+Minea+Blomvist+yksi+niistä,+tienasi+tuplasti,+mutta+taisi+maksaa+veronsa+Yhdysvaltoihin.

    Urheilijan pitää tiedostaa se että lajista riippuen huippu-ura on ohi 30-40 vuotiaaseen mennessä 99,99 prosentilta. Poikkeuksia muodostaa golf ja jotkut muut lajit. Teemu taisi venyttää 44 vuotiaaksi saakka, mutta hyökkääjä-maalintekijän ei kiekossa tarvi niin paljon enää tehdä duunia. Foreman oli likemmäs viiskymppisenä vielä nyrkkeilyssä parin liiton maailmanmestari mutta se on todella harvinaista. Ainutlaatuista.

    Jos ura päättyy 30 ja 50 ikävuoden välissä niin se loppuelämäkin pitäisi tulla toimeen. Vain kirkkain huippu on tienannut siinä vaiheessa eläkerahansa ja se ei ole promilleakaan kisaajista. Sitten pitää keksiä jotakin muuta tai lajin parista jos on lahjoja ja suhteita siihen. Vaatii myös sosiaalisia taitoja. Siksi esimerkiksi Räty ei koskaan rikastunut, kun äijä on äijä.

    Seppo Räty on saanut urheilijaeläkkeen, oliko 600 eur/kk - verot, tuolla ei paljon Pattikselle matkailla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seppo Räty on saanut urheilijaeläkkeen, oliko 600 eur/kk - verot, tuolla ei paljon Pattikselle matkailla.

    Matti Heikkinen haluaa lain, joka ratkaisee huippu-urheilun ongelmat
    Entinen maajoukkuehiihtäjä Matti Heikkinen on kyllästynyt siihen, että huippu-urheilussa asioita vatvotaan liikaa. Hän haluaa konkreettisia tekoja ja uskallusta päätöksentekoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Matti Heikkinen haluaa lain, joka ratkaisee huippu-urheilun ongelmat
    Entinen maajoukkuehiihtäjä Matti Heikkinen on kyllästynyt siihen, että huippu-urheilussa asioita vatvotaan liikaa. Hän haluaa konkreettisia tekoja ja uskallusta päätöksentekoon.

    Urheilututkija Kati Lehtonen oli taas päinvastaista mieltä. Aina on rämmitty kerjuulla vuodet 17 - 23 ja niin tehtäköön jatkossakin, nälkärajan alapuolella.

    Älkää vaan tehkö niinkuin Norjassa, rupeette pian menestymään ja alatte KADEHTIA, LISÄÄ ENTISESTÄÄN !!!

    Äänestä

Moni urheilijoiden kanssa päivittäin tekemisissä oleva sanoo nykyään, että ovat oppineet näkemään päällepäin, ketkä dooppaa. Ja kaikki sanoo, että ihmelapsi, voittamaton Therese Johaug, on selvä tapaus.

Jos itse mitään erotan, niin muista turskista myös pumpum puolella huomaa jotain, mutta ei päivän voittajasta, Martti Olsbuusta, puhdas poika se on.

Äänestä

Naisten takaa-ajokilpailu, 10 km, Soi 6:sta päästä päähän

asetta kannetaan haarapussissa

Äänestä
  • Tänään 16.02. klo 18:55

    Thaitime Showtime

    Äänestä

  • Onko Taliherm mukana kissassa ?

    Äänestä

Meinaatteko osallistua ?

Onko patit jo piipussa vai vasta lootassa, montas meinaatte ottaa lippalta ?

Äänestä
  • Aloittaja

    Katson nyt lentomäen kilpailua.
    Tuumailin että jos hyppääjille sallittaisiin laskuvarjourheilussa joidenkin hyppääjien käyttämät liitopuvut niin pojat hyppäisivät taatusti katsomoon saakka.

    Tässä mukavan näköisiä loikkia lajin parista:
    https://www.youtube.com/watch?v=89UsQzomsd8

    Äänestä

Kohta alkaa, virittäytykää kanaville, Doron peppu on aina kiihkeä, kun tällää itsensä ajokuntoon.

Äänestä

Doron peppu ei pettänyt, upea voitto.

Kaisa oli suksella nopein, mutta ainoan mitalin toi Rovanperä Suomeen.

Äänestä

Dorothea Wiereriä ollaan kuulemma valitsemassa vuoden italialaiseksi, eikä syyttä.

Italialainen doping-valvonta on nykyisin maailman tiukinta, jopa Suomea tiukempaa ja rangaistukset moninkertaiset. Norjassahan ei enää olekaan minkäänlaista valvontaa, kaikki rahat laitetaan kierojen keinojen kehittelyyn.

Niin sitä pitää, mikä onkaan palkka, kun kusee koko maailmaa silmään ?

Äänestä

Valtakunnansyyttäjä Raisa Toiviaisen mukaan nazilippu johtaa syytteeseen ja panoon, kiihotusta kansan ryhmää kohtaan

Äänestä

Puskin ei runoillut koskaan selvinpäin vaan joi aina karanvin votkaa kirjoitellessaan

Äänestä

Myös herra Fat-Earth saisi tulla mukaan Pattayan palstan keskusteluihin. Olisi ainakin hauskaa seurailla, kuin Utopia alias Sika Amalia reagoisi häneen, me muuthan ollaan jo tuomittuja muhahmetin helvetintuleen.

Turskain menoa kannattaa käydä seurailemassa kesällä niiden ylänköladulla Sognefjelletissä. Siitä kun siirrytään Seiser Alm/ Stelvio/ Livignoon syyskuun loppuun, niin nappien nieleminen päättyy ja rokotukset loppuvat, kuukautta ennen. Möys miniannosta pinennetään, koska käryvaara on, kuten JuuJuuhauellekin kävi. Sundby jäi jopa koukkuun lääkkeisiinsä, se on paha paikka.

Äänestä
  • Thaimaasta löytyy upeita rantoja ja rantalomakohteita. Pankkialalla työskentelevän Aunyaween mukaan Pattaya ei niihin kuulu.

    – Me paikalliset emme Pattayasta pahemmin pidä. Jostain syystä turistit kuitenkin valitsevat sen, kun tulevat rantalomalle Thaimaahan, hän ihmettelee.

    Äänestä

  • Eipä taida normaalia historiaa tuntevaa älykästä keskustelijaa kiinnostaa Pattayaa vihaavan Sika Amalian aatokset, jotka ovat hanurista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Thaimaasta löytyy upeita rantoja ja rantalomakohteita. Pankkialalla työskentelevän Aunyaween mukaan Pattaya ei niihin kuulu.

    – Me paikalliset emme Pattayasta pahemmin pidä. Jostain syystä turistit kuitenkin valitsevat sen, kun tulevat rantalomalle Thaimaahan, hän ihmettelee.

    Aikoinaan kysäisin Chiang Maissa kaverilta, kun ostettiin arvat samaan aikaan, mitä tekisi jos voittaisi ?

    Vastaus oli ja on edelleenkin: MUUTTAISIN PATTAYALLE !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aikoinaan kysäisin Chiang Maissa kaverilta, kun ostettiin arvat samaan aikaan, mitä tekisi jos voittaisi ?

    Vastaus oli ja on edelleenkin: MUUTTAISIN PATTAYALLE !

    Edelleenkin siis muuttaisin ..... haaveita on hyvä olla, toiset ne toteuttaa ja toiset alituiseen vastailee, että muuttaisin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Aikoinaan kysäisin Chiang Maissa kaverilta, kun ostettiin arvat samaan aikaan, mitä tekisi jos voittaisi ?

    Vastaus oli ja on edelleenkin: MUUTTAISIN PATTAYALLE !

    Pattayan vuokra- asuntojen hintataso on mielestäni enemmän kuin kohtuullinen.
    Useamman kuukauden vuokrasopimukset ovat naurettavan alhaiset.
    En pidä omistusasuntoja järkevinä, toki toista mieltäkin saa olla.

    Oma pikku mökki uima- altaalla 3x /vko siivouksella sis. lakanoiden ja pyyhkeiden vaihdon ja vartioinnin maksaa n. 4- 500 €/kk ja alle 10 km Pattayan keskustasta.
    Hieman kauempaa hinnat alenevat jyrkästi.

    Miksi tämä Nazi kertoo pikku mökeistä, kun 12.000 juttunsa aikana ei ole koskaan asustellut pikku mökissä?
    Ainahan viisastella voi hinnoilla lukien niitä internetistä.
    Nazin Pattayanmatkailuhan sijoittuu 500 metriä Walkkarilta.

    Äänestä

Omituista, miten tuo mielen häiriö kuntoutuja vain jaksaa, vuodesta toiseen, haukkua paratiisia maan päällä, ihanaa Pattayaa. Menisi välillä vaikka hiihtämään, mieluiten ilman asetta.

Kaisa hiihtää tänään normaalimatkan. Hän on vanha Pattayan tyttö, aina thaikkulassa, kun kausi päättyy, kehoaan kuntouttamassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nazi kirjoitti:

Olemme huokailleet viime aikoina Kaisan ohilaukauksia. Niitä tulee jopa makuulta jotka ovat joskus sujuneet kohtalaisesti.

Vaan toista se on Pattayan tissibaareissa!
Poissa ovat lumet, huonosti luistavat sukset ja kallis kalja.
Tissibaarissa likkanen lataa aseensa, virittää ja suuntaa sen kohti maalia. Kohta jo bingispallo killuu onnellisen turistin lasissa joka sen tyhjentää raikuvien ablodien saattamana.
Osumaprosentti on yli 90.

Seuraavana estradille asteleekin uskomaton taiteilija joka nöösipojan hämmästellessä vetelee salaisesta paikastaan esiin naruun sidottuja partakoneen teriä tai kauniisti avautuvia kukkakimppuja.

On siinä sitten kerrottavaa jälkipolville vai uskaltaisiko sittenkään?
Pah, menkööt itse katsomaan jos eivä usko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu