Äitipuoli on uusioperheen kunkkutar

Anonyymi

Se on itsestään selvää että hänen ehdoillaan mennään. On kummallist arvostella hänen tapojaan, sillä kaikilla meillä on omat tapamme tehdä.
Äitipuoli on kuitenkin uusioperheen pyörittäjä jolla on valtava vastuu ja se toimii parhaiten jänen tavoillaan. Miksi kukaan kysenalaistaa hänen tapojaan, vaikka omat perheet on hajonneet huonolla toiminnalla?
Äitipuoli on pehreen pomo, pitäkää se mielessä, jhän on vastuussa lasten kasvusta ja meihen osaamisesta. Äitipuolelle arvostusta ja vieraiden lasten kasvattamisesta korvaus, jonka voisi ex äiti maksaa koska on jättänyt asiat rempalleen ja toisen pitää ne korjata. Kvaak kvaak!!

45

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meitä uusia äitejä kyseenalaistavat ovat katkeria ex-äitejä; rumia ja kulahtaneita, elämässään epäonnistuneita surkimuksia. Melkein käy sääliksi heitä. Takana on nuoruutensa ja kauneutensa, perheen, asunnon, miehen rahatkin. Kaikki muut perustivat oman perheen, ex-äidit menettivät sosiaalisen elämänsäkin. Eron myötä kaikki katosi ja samalla myös tulevaisuus. Tavoitteet muuttuivat tavoittamattomiksi, haaveet epärealistisiksi. Näillä ihmisillä on elämässään valtava tyhjiö, jota he koettavat täyttää raivoamalla uusille äideille ja juomalla viinaa yksin tyhjässä kodissaan. Kaikki on heillä mennyttä. Toivottaisinkin paljon tsemppiä kaikille ex-äideille! Niin se elämä vain heittelee mutta on hienoa että jaksatte yrittää!

      • Anonyymi

        MINÄ EN OLE VAAN EX-ÄIDIT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!11111111111111111

      • Anonyymi

        tuota monikkoperhettä ei ymmärrä ilman HIPPIE ASENNETTA

        että kun kaikki menee päin helvettiä, niin antaa vain lisää potkua ja vaihtia
        ja kun kaikki siis on hyvin, niin on syytä huolestua ja rikkoa tahallaan

        Hipeissä on pyhyyttä samassa kun huoramista, aika moni on BI

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MINÄ EN OLE VAAN EX-ÄIDIT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!11111111111111111

        Ei, vaan juuri sinä.

      • Anonyymi

        Olen nin kaunis ihminen ja itipuoli Kukaan tuntematon ei tiedä ikääni, luulevat minua nuoreksi, olen niin kaunis, että miehet varsinkin katsovat pitkään ja kehuvat kuinka kaunis olen, pitkä ja hoikka ja meiheni on onnellinen kun miut löysi, kun muut miehet katsovat ja kehuvat.Hänen ezänsä on ruma rupikona ilmankos hänet meis jätti, ja meihen kakaratkin on runisa ovat äittisä tuleet.
        En voisi kuvitella olevani ruma, itsestään pitää pitää huolta vaikka onkin mies, se on kohteliaisuus heille. Jos on varma saalis ei pidä heittäytyä rumaksi,ei haittaa jos mies on varattu täyty heti ottaa kun saa, pitäkkää huolta itsestänne meis tykkää.
        Minä olen niin kaunis että kohta on käveltävä pussi päässä, kun aina tulee kehuja, ei niitäkään jaksa kauheesti. Mä uskon sen vähemmälläkin että olen kaupunkimme kauninen ihminen.
        Lapet tykkää kun heillä on kaunis äitipuoli, häpeäävt kylkeä oman äitinsä kanssa.
        Olen hyvä kavattaja miehen kauheille laspille mies sanookin että heillä on nyt hyv ä aiti.

    • Anonyymi

      " kummallist , jänen kysenalaitaa, toiminnalla, jhän, meihen, kvaak , kvaak ankka ,opettele kirjoittamaan.

    • Anonyymi

      tulee niin orpo olo kuin olla voi

      elämässä ei järkeä

      jaksaisinko lähteä vetää

      ainakin häipyisin heti omaan asuntoon
      siis nykyajan itsenäisyyden vaatimus on paikoillaan

      mäkin on rikottu
      mietin tulevaa

      ei valoa
      ja joku idiootti rikkoi minua ja miettinyt väärin puolestani

    • Anonyymi

      onneksi on horoskooppi, että oma minänsä, jota ei muuta mikään ja aina voi luottaa itseensä

    • Anonyymi

      en päästäisi ketään viereen

      jos kasvaisin ilman vanhempia kuten suuri osa lapsista nyt kasvaa

      mitä siitä tulee?

      sekoaisi?

    • Anonyymi

      Liirum sum laarun, hys entiset äidit, nyt puhuu nyky äiti, kaunis ja fiksu. Eihän se ole kenestäkään kivaa että ex äidit ei osaa hommiaan. Kyllä se on surullista, mutta onneksi on meitä äitipuolia, jotka ottavat siipiensä suojaan miehenkin lapset ja opettaa ja kasvattaa heidät ilman vastinetta. Vaikeetahan se on tumpeloita opettaa jos ei oteta apua vastaan.
      Kaikki on aloitettava alusta ja jaksettava vaan, kun äidin kasvatus ei ole mennyt perille tai sitä ei ole ollut.
      Äitipuolet voivat opastaa äitejäkin kasvatusasioissa ja taloudenhoidossa, sydän on heillä kultaa. Kannattaa ottaa neuvot talteen ja kysyä suoraan apua ja konsteja. Äitipuolet kyllä auttaa jos ette ole koppavia ja kiukkuisia.
      Miestä ette saa takaisn, se on vissi, mutta kasvatuksen jaamme teidän kanssa mielellään ja ohjeistamme ja käskytämme.
      Tulisimme teillekin neuvomaan ruoanlaitossa ja siivouksessa mutta meille ei ole kellään asiaa, koskaan ei tiedä millasta sakkia ex äidit ovat.
      Äitipuolet ovat arvokkaita, kohdelkaa heitä kunnioituksella ja teitittely on hyvää käytöstä.

      • Anonyymi

        itsevarmuus tässä pelottaa ja vieraan äidin kainalohiki

        yksi yritti kerran omia minua pojakseen nuorena
        ajattelin, että tulisin hulluksi
        sitä ei saanut, toista ei voinut, kolmatta ei edes harkittu
        KAIKKI PÄIN METSÄÄ
        ja päälle vielä omahyväisyys, jota lapsi saa sijaisvanhemmilta

        siinä tilassa siunattuja ovat lapset yksin itsessään jakamassa vaikean kohtalon samanveroisten kanssa ja kaiken, mitä paska yhteiskunta tuo eteen

        ihan väärässä ovat idiootit päättäjät

        vanhemmalla ei pitäisi olla oikeutta erota ennen kuin lapsi on täysi ikäinen

        en koskaan tulee ymmärtämään valtion politiikkaa
        tekee mieli vain tappaa jokainen

        ämmien ajattelu ei todellakaan ole miesten ajattelu
        siinä naiset tekevät virheen

        Kanssasi samaa mieltä, jos menee naimisiin, ei ole oikeutta erota ennenkuin lapsi on täysi ikäinen. Se olisi vanhempien vastuu lapseen.
        Jotkut tekee uusia lapsia kun eroaa ja jättää entiset lapset äidin hoivaan ja maksaa 150 e elareita. Millainen on sellainen vanhempi joka maksaa siitä 150 e vaan, että pääsee eroon entisistä lapsista ja tekee sitten uusia??????

        Jotain sanktiota pitää olla, joko elarit 6000 tonnia per lapsi jos eroo tai eroamis keilto>!!!

        Kaikki puhuu lasten edusta, mitä sitä ei ole, on vaan vanhempien etu ja oiekus lähtä ja jättää. Kauheeta!!!!
        Jos puhutaan lasten oikeuksista niin pitäisi myös näyttäää että niitä on. Kuka pitää lapsen puolta, ei kukaan. Pubhutaan vaan mutta toimitaan toisin.

        Kannatan siis EROAMISKIELTOA!!!! ( Väkivalta ja alkoholisimi ja mielenvika pois suljettuna)

        "Täysi ikäinen, mitä sitä ei ole, oiekus, lähtä, pubhutaan, keilto, näyttäää, opettele kirjoittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Täysi ikäinen, mitä sitä ei ole, oiekus, lähtä, pubhutaan, keilto, näyttäää, opettele kirjoittamaan.

        Jos sull ei ole muuta sanottavaa kuin etsiä tältä kaikkien virheitä, niin paikka ei ole sulle oikea. Mene sinne missä pohditaan oikeinkirjoitus asioita. Ne ei kuulu uusioperheen sivuille tai koirasvuille eikä muillekkaan.

      • Anonyymi

        Tuollaiseksi sitä tulee , kun on ollut huonot vanhemmat , eikä tainnut äitipuolikaan ollut häävi , isäpuolesta nyt puhumattakaan.
        Toivottavasti saat apua vaivaasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sull ei ole muuta sanottavaa kuin etsiä tältä kaikkien virheitä, niin paikka ei ole sulle oikea. Mene sinne missä pohditaan oikeinkirjoitus asioita. Ne ei kuulu uusioperheen sivuille tai koirasvuille eikä muillekkaan.

        Ei kaikkien, muut kirjoittaa asiaa ja oikein, mutta sinä olet ainoa ,joka et osaa kirjoittaa ja aiheet ihan per....tä ja aina samaa, samaa ja samaa, miehen lapset sitä sun tätä, ja sulla raukalla ei edes ole miestä ja lapsia, sinä voit lähteä täältä sinne koiraosastolle haukkumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sull ei ole muuta sanottavaa kuin etsiä tältä kaikkien virheitä, niin paikka ei ole sulle oikea. Mene sinne missä pohditaan oikeinkirjoitus asioita. Ne ei kuulu uusioperheen sivuille tai koirasvuille eikä muillekkaan.

        Kirjoitusvirheet kuuluvat valitettavasti joka palstalle eikä niitä tarvitse etsiä. Mielestäni koulupudokkaiden pääsyä nettiin tulisi rajoittaa. Koirat puolestaan tulisi kieltää kaupungeista. Vaarallisia, sotkevia ja metelöiviä haittaeläimiä.

    • Anonyymi

      Mistä tämä koirapalsta-asia tänne tuli?

      • Anonyymi

        Koiranvihaajat haukkuu joka palstalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koiranvihaajat haukkuu joka palstalla.

        Koirien vihaaminen on viisauden alku.

    • Anonyymi

      Koira on tunne-elämältään sairaiden narsistien pesänperustamissymboli ja statussymboli. Pesännperustamisvaiheessa muutetaan lainalla hankittuun omakotitaloon, tehdään pari lasta tai otetaan eksän lapset sinne, mennään naimisiin, hankitaan koira ja se kuuluisa yhteinen hautapaikka,samanlaiset tuulipuvut, pari autoa joilla ajetaan joka päivä sieltä metsän keskeltä mitättömälle työpaikalle ja kauppaan ja viemään lapsia harrastuksiin. Tätä jatkuu 20 vuotta putkeen, siippa vain vaihtuu. Pian ollaankin 50-vuotiaita eikä olla saatu elämässä aikaiseksi mitään muuta kuin kaikki muutkin kultaisen keskitien tallaajat.

      • Anonyymi

        Höpö, höpö, ensinnäkin nuoret ei enää halua omakotitaloja jostain korvesta, jos omakotitaloa ollenkaan, nuoret aikuiset ei tee enää ainuttakaan lasta, heille riittää se koira ,tai kissa.
        Eivätkä he mene edes naimisiin avoliitto riittää.
        Yhteistä hautapaikkaa ei monikaan ajattele haluuvansa. Tuulipukuja en ole nähnyt sitten -80 luvun, ehkä jotkut vanhat maalaiset käyttää niitä.
        Siippa voi vaihtua, mutta lapsia ei ole, monet luovat uraa joilla hyvä työpaikka, eivät halua lapsia vaivokseen ,ja jos ovat huonoissa töissä, niin sillon ei ainakaan siihen elämäntilanteeseen tehdä yhtäkään lasta.
        Suomessa lapsia tekevät maahanmuuttajat ja romaanit.
        Terv , lapseton veronmaksaja Espoosta

        Höpö höpö itsellesi, mene katsomaan mitä nuoret keskustelevat: www.demi.fi . Suuri osa on täsmälleen kuvaamanilaisia. Espoossa on ehkä eri juttu. Tilastollisesti tosiaan ulkomailla syntyneiden kokonaishedelmällisyysluku on Suomessa syntyneitä korkeampi, mutta ero katoaa käytännössä heti Suomeen muuton jälkeen.

        Romaneista ei tilastoa ole, koska etnisyyteen perustuva tilastointi on Suomessa laitonta. Et siis tiedä siitä mitään.

        Kyllä suomalaisilla on syntyvyys huolestuttavasti vähentynyt, näin ainakin hallitus tiedottaa, naiset tekevät ekan lapsen noin 30 vuotiaana ja usein se on se ainoa.tai ei tehdä ollenkaan.
        Tulevaisuudessa kuka hoitaa vanhukset ja mistä saadaan eläkerahat, kun työssä olevat vähenee, ja eläkeläisiä tulee lisää.
        Jotkut Demin teinijutut voi jättää omaan arvoonsa, enemmin kantsii lukea Hesaria.

        Me tarvitsemme maahanmuuttajia! Suomalaisten naisten synyttämät vauvat ovat romahtaneet! Muutaman päivän takaisen uutisen mukaan tällä hetkellä syntyneistä lapsista on 15 % maahanmuuttajaperheiden lapsia! Helsingissä prosenttiosuus on 20 %!

        Me rakastamme maahanmuuttajia, koska muutoin muutaman vuosikymmenen päästä ei ole eläkkeiden maksajia!Eikä vanhuksien hoitajia!
        Kantsii lukea muutakin, kun seiskaa ja demiä

        No jos puhut siitä mitä teinit ajattelevat niin kyllä teinien some on ykköslähde eikä joku hesari. Kokonaishedelmällisyyden lasku johtuu väestöllisestä transitiosta ja on jatkunut ns länsimaissa 50-luvulta asti. Hesarin toimittajat ei tajua asiasta mitään, parempi tietolähde ovat väestötieteelliset tutkimukset. Jostain syystä media on vasta nyt yhtäkkiä nostanut asian esiin. Kyseessä on koko ns länsimaailmaa koetteleva megatrendi, luonnonlaki, eikä sille voi tehdä käytännössä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me tarvitsemme maahanmuuttajia! Suomalaisten naisten synyttämät vauvat ovat romahtaneet! Muutaman päivän takaisen uutisen mukaan tällä hetkellä syntyneistä lapsista on 15 % maahanmuuttajaperheiden lapsia! Helsingissä prosenttiosuus on 20 %!

        Me rakastamme maahanmuuttajia, koska muutoin muutaman vuosikymmenen päästä ei ole eläkkeiden maksajia!Eikä vanhuksien hoitajia!
        Kantsii lukea muutakin, kun seiskaa ja demiä

        Niin tarvitsemme, itse asiassa oltaisiin tarvittu jo noin 20 vuoden ajan. Tällä hetkellä Suomessa on Euroopan nopeiten ikääntyvä väestö, koska II maailmansodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat kv vertailussa poikkeuksellisen suuria suhteessa muihin ikäluuokkiin. Ne eläköityvät lähivuosina ryminällä, mistä seuraa ns eläkepommi. Lisäksi ei ole tarpeeksi ihmisiä hoitamaan valtavaa vanhusmäärää.

        Suuret ikäluokat ovat jo kaikki eläkkeellä, nuorimmat jo 70 vuotiaita.
        Suuret ikäluokat syntyivät heti sodan jälkeen ,1946-1949.
        Eivätkä nämä ikäluokat ja sitä vanhemmat ikuisuuksia elä niitä kuolee myös koko ajan.

    • Anonyymi

      Miksi miesten exät yrittää aina savustaa uuden miehen vaimon ja lastensa äitipuolen pois? Kuitenkin mies ja lapset tykkää ja rakastaa. Eiän se exille kuulu kenen kanssa on kiva olla ja se että äitipuoli on tarpeellinen.
      Luulisi olevan onnellinen että lapsilla on uusi äiti ja mies mennyt elämässä eteenpäin ja ottanut uuden naisen itselleen. Sehän o onnea ja iloa, ei katellista mitenkään.
      Äitipuolikin on onnellinen kun on ies joka elättää ja on lapsia joita voi komentaa ja kasvattaa.
      Jos eksä on surullinen niin etsikööt uuden miehen jolla on lapsia ja olkoot äiti. Mies on valintansa tehnyt ja lapset myös. Ei äitipuoli lähde mihinkään, on ja pysyy, muutenhän mies ja lapset ei pärjää eikä osaa mitään ellei ole uutta äitiä siinä katsomassa perään ja hoitamassa onglemalapsia.

    • Anonyymi

      Mies voi vaihtaa sinutkin nuorempaan ja kauniinpaan.

      • Anonyymi

        Mahdotonta, olen niin kaunis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahdotonta, olen niin kaunis

        Rupsahdus odottaa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahdotonta, olen niin kaunis

        Ei siinä kauneus auta, jos muuten olet kun perkele itse.
        Ei kukaan siedä ilkeää ,pahansuopaa ja itsekästä paskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rupsahdus odottaa....

        Ei odota! Katso vaikka Lenita Airistoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei odota! Katso vaikka Lenita Airistoa!

        Sehän on rupsahtanut vanha eukko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on rupsahtanut vanha eukko.

        Niin no joo onhan se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei odota! Katso vaikka Lenita Airistoa!

        Eikö Lenita airisto ole Aira samulinin kaveri. Siinä vasta ladyt, joita suomessa saa etsiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Lenita airisto ole Aira samulinin kaveri. Siinä vasta ladyt, joita suomessa saa etsiä.

        Heitä saa etsiä? Ovatko he kateissa?

    • Anonyymi

      Näin varmaan toimit myös exäsi kanssa, olit pomo ja tyranni, tuskin tämä nykyinenkään kauvaa jaksaa sun pomotustasi, lyhyt tulee olemaan myös tämä parisuhteesi.

    • Anonyymi

      Jos ei jaksa, menettää mahdollisuuden kunnolliseen elämään, vaurauteen ja Jumalan siunaukseen.

    • Anonyymi

      Hallelujaa! Siunausta kaikille paitsi perheenrikkojille!

      • Anonyymi

        Oliko ex miehesi perheenrikkoja.?

    • Anonyymi

      Uusio perhe ? Kamalin yhdistelmä mihin ihminen voi itsensä alistaa . Jos yksi parisuhde ei ole onnistunut niin miksi onnistusi toinen tai kolmaskaan . Tautihan ei ole poistunut .

      • Anonyymi

        "Uusio perhe ? Kamalin yhdistelmä mihin ihminen voi itsensä alistaa ...)"

        Yhdys sana virhe on kyllä pahempi

      • Anonyymi

        Entä sitten, mutta tyhmyys on vielä pahempi tauti, kun mikään muu.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4460
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      87
      2293
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      561
      1758
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1481
    5. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      7
      1171
    6. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1167
    7. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1108
    8. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      219
      980
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      61
      918
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      908
    Aihe