pois päältä kun käytte syömässä julkisissa lounaspaikoissa!
Vastaukset 2
Paskaiset liivit ovat työasua. Jos ketä ei huvita syödä samassa tilassa työasuisten kanssa, voi vapaasti valita sellaisen lounaspaikkan jossa syödään ilman työasua.
Muistan aikoinaan, kun Helsingissäkin oli vielä teurastamo, kävimme yleensä teurastamon kahvilaksi sanotussa paikassa juomassa aamukahvit. Teurastajat olivat sen verran hienotunteisia, että olivat kääntäneet verisen essunsa alaosan yläosan päälle ja siten peittäneet suurimmat veritahrat asusteissaan. Ajoittain saattoi kuitenkin hillomunkin syöminen tökkiä kun oikein verinen teurastaja istui lähettyville. En olisi kuitenkaan ikinä edes kehdannut vaatia heitä vaihtamaan vaatteitaan kahville tullessaan.
Ruokalassa muut asiakkaat ovat osa palvelua, jonka mukaan hinta määräytyy.- Anonyymi
Kuppi lemminkäisen temppelin nurkkan riittää, hk:n sinisen voi vaihtaa hauhau championiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26974- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568835- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627- 66625