Siilinjärvi

Siilinjärvellä tapaahtui yliluonnollinen tapahtuma. 2.9.2018. Vapaakirkon pastori Pauli Kärki meni vaimonsa Eilan kanssa verkkoja kokemaan. Mies oli airoissa ja vaimo nosti verkkoa. Yht'äkkiä vaimo koki kovaa särkyä päässään ja kohta kaatui veneen pohjalle. Vaimo vietiin helikopterilla Kuopion yliopistosairaalaan. Kohtaus oli niin kova, että lopulta todettiin vaimon kuolleen.

Mitä siitä seurasi: Vaimon kuoltua häm itse totesi olevansa taivaassa. Se oli aivan ihmeellinen paikka. Siellä hän tapasi vanhempansakin. Hän keskusteli Jeesuksen kanssa, jolloin päädyttiin siihen, että vaimo palaa vielä maan päälle.
Pariskuntaa on haastateltu TV7:ssa ja tuo ihmatapahtuma on edelleenkatsottavissa.
3404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Asiassa ei ole mitään yliluonnollista. Ambulanssimiehistö ei totea ketään kuolleeksi, vaan sen tekee lääkäri. Kuollutta ei oteta ambulanssiin eikä helikopteriin eikä kuolleeksi lääkärin toteama ihminen herää eloon. Sellaisesta ei ole mitään näyttöä. Tässäkin tapauksessa potilaan epikriisi kertoisi,mitä todella tapahtui. Sitä vain ei ole edullista esitellä,koska bluffi paljastuisi.

Kysymys kuuluu: Miksi ns. uskoviksi esittäytyvät ihmiset valehtelevat asiakseen? Onko rahanahneus riittävä motiivi itsensä munaamiseen ja hyväuskoisten huijaamiseen, Eila ja Pauli?

Äänestä
  • Energia-ase ja takaraivo. Siinä se.

    Äänestä

Hyvä ja asiallinen kommentti ja kysymys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Siilinjärvellä tapaahtui yliluonnollinen tapahtuma. 2.9.2018. Vapaakirkon pastori Pauli Kärki meni vaimonsa Eilan kanssa verkkoja kokemaan. Mies oli airoissa ja vaimo nosti verkkoa. Yht'äkkiä vaimo koki kovaa särkyä päässään ja kohta kaatui veneen pohjalle. Vaimo vietiin helikopterilla Kuopion yliopistosairaalaan. Kohtaus oli niin kova, että lopulta todettiin vaimon kuolleen.

Mitä siitä seurasi: Vaimon kuoltua häm itse totesi olevansa taivaassa. Se oli aivan ihmeellinen paikka. Siellä hän tapasi vanhempansakin. Hän keskusteli Jeesuksen kanssa, jolloin päädyttiin siihen, että vaimo palaa vielä maan päälle.
Pariskuntaa on haastateltu TV7:ssa ja tuo ihmatapahtuma on edelleenkatsottavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu