Meistä tulee koko ajan läheisempiä

Anonyymi

Vai olenko ymmärtänyt väärin? Ainakin toivon, että me pääsisimme uudelle tasolle tutustumisessa ja kiinnostuksessa toisistamme.

Haaveita nämä saattavat olla ja osin toiveajattelua, mutta oikeastikin meitä yhdistää hyvin moni asia. Ja huomaan, että meistä löytyy ajan saatossa yhä enemmän yhteistä. Liimataanko meitä yhteen? Mistä on kysymys? Sattumaa, vai onko meidän tarkoitus tulla lopullisesti yhteen?

Sano sinä jotakin asiasta. Jos olet hän, niin aavistat ja vaistoat voimakkaat tunteeni ja kiinnostukseni, se on myös näkynyt ja kuulunut. Näet silmistä jne.

32

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yleensä vaistoni on pelannut, tiedät sen ;)

    • Anonyymi

      Kuulostaa kauniilta. Haikeat ajatukset leijailevat mielessäni ja katoavat pois. En usko että enää lähennymme, aika on kääntynyt meitä vastaan. Kuljen pois päin luotasi jo. Tunnen ikävän viillon, muistona sinusta.

    • Anonyymi

      Hyvät mahdollisuudet elämässä voi menettää vitkuttelun vuoksi.
      Toiset ovat elämäänsä saaneet niin vahvan tavan toimia ja osoittaa tunteensa, että vastakappaleen tavat elää menettävät kaiken merkityksen. Kuin myös mahdottomuuden osallistua mitenkään kommunikointiin.
      Miten sellaista voi liimata tai lähestyä, mikä on saavuttamattomissa?

    • Anonyymi

      Milloin näkynyt? Miehelle vai naiselle?

      • Anonyymi

        Naiselle mieheltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naiselle mieheltä.

        Uskon sillä olevan jokin tarkoitus. Tietäisipä hänestä enemmän, mitä suunnitelmia hänellä on elämälleen. Kiinnostaisi tietää sen oman toisen puolikkaan asiat. Hän on kuin peilikuvani.


    • Anonyymi

      Kieltämättä pikku hiljaa tulee ilmi yhtäläisyyksiä ja täydentäviä eroja.. alat pikkuhiljaa luottamaan minuun.. toisaalta varmistat etten haikaile liian lähelle.

      • Anonyymi

        Kuka olet?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka olet?

        Nainen:)


    • Anonyymi

      Minusta tuntuu että minulla alkaa olla luontevampi olo kanssasi,en enää jännitä niin paljon.Viihdyn seurassasi,Hetkittäin tulee tunne että sinäkin viihdyt lähelläni.Pelkään kuitenkin ajoittain kuvittelevani vain kaiken välillemme,ettei se olekaan totta vaan vain päänsisäistä harhaani..

    • Anonyymi

      Todella omituista jos sä oot SÄ, siis jos SÄ ihan todella oot SÄ!! Tajusitko? Eihän se voi olla niin... Mut sisimmässäni tiedän että se on just niin ja et säkin tiedät... ja et tää kaikki on vaan ollut tosi outoo. Mut vaikka sä oot siellä ja mä oon täällä niin jotenkin oudosti tää yhteys ei katkee... Mut ei se mitään, sulla on pesä mun sydämessä ja saat olla siellä puolestani vaikka ikuisesti. Ja loppuun klisee. ... Olet rakas ... mutta se on totta!

      • Anonyymi

        Kiitos 🤗.


    • Anonyymi

      Tänään otettiunbaimo harppaus takas asialliseen.. vaikka olisin halunnuy enemmän.. mutta itku oli niin lähellä

    • Anonyymi

      Kyllä meistä tulee läheisempiä koko ajan. Liikumme kohti väistämätöntä. En kestäisi odottaa enää yhtään, mutta en halua pelästyttää häntä...

    • Anonyymi

      Huomaan katseesi, vaistoan, varmasti jo sinäkin minun tunteeni ja ihastukseni sinua kohtaan. Tilanne on se, että odotan sinulta aloitetta. Pyydä ulos, syömään, kahville, leffaan. Ihan mihin vain. Lähden kanssasi mihin vain. Lupaan omalta puoleltani, että sitten alkaa tapahtua. Kerron sinulle omista vahvoista tunteistani sinua kohtaan. Katsotaan sitten, mihin tunteet ja elämä meitä vievät.

      • Anonyymi

        Mun on vaikea uskoa ja samalla haluaisin. Eikä mulla mitään menetettävääkään ole, päinvastoin. En halua mitätöidä tunnettani tyhjänpäiväisillä sanoilla, koska niin mieletöntä tämä kaikki on, rakkautta ja kyyneliä ja hiljaista alkuvoimaa, maan vetovoiman kaltaista välillämme...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun on vaikea uskoa ja samalla haluaisin. Eikä mulla mitään menetettävääkään ole, päinvastoin. En halua mitätöidä tunnettani tyhjänpäiväisillä sanoilla, koska niin mieletöntä tämä kaikki on, rakkautta ja kyyneliä ja hiljaista alkuvoimaa, maan vetovoiman kaltaista välillämme...

        Tässähän ihan punastuu,onko vanhemmalle vai nuoremmalle miehelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässähän ihan punastuu,onko vanhemmalle vai nuoremmalle miehelle.

        Nuoremmalle miehelle. Meillä melko reilu ikäero.


      • Anonyymi

        Kenelle:)?


      • Anonyymi

        Kenelle:)?


    • Anonyymi

      Niin ollaan. Mää oon sitä mieltä et sää oot mun viel kesään mennes.

    • Anonyymi

      Nää jutut on kyllä niin höpöjuttuja..

    • siis todella sitä toivon <3

      vanhempi mies ...

    • Anonyymi

      Onko aloittaja mahdollisesti T-mies?

      • Anonyymi

        Niin, edelleen ihmettelen sitä kirjoittelun alkua.
        Tuhansista sivuista kirjoitukseni päätyi juuri sun suomi sivuille. Onko se sattuma? Täh


      • Anonyymi

        Liittykö yli kymmenen vuoden takaiseen aikaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liittykö yli kymmenen vuoden takaiseen aikaan.

        Miksi niin vanhaan =(?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liittykö yli kymmenen vuoden takaiseen aikaan.

        Tavallaan. Ainakin yli 10 vuotta olemme tunteneet.


    • Anonyymi

      Nuorempi mies, reilusti nuorempi.

      • Anonyymi

        👀 Nämäkö on ne tutut silmät?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👀 Nämäkö on ne tutut silmät?

        Kyllä vain. Kerro sinä minkä väriset silmät minulla. Mitä me teimme tänään yhdessä?


    • Anonyymi

      Kaunis viesti jollekin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    9. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe