Asunnon saanti

Oletteko saaneet asunnon yksityiseltä vuokranantajalta, ilmanluottotietoja. Itse sain vaikka ei luottotiedot ole kunnossa, heinäkuussa 2020 tulee 2v kun tähän asuntoon muutin .

Merkintojä on aika paljon en sitte tiedä vaikuttiko se, siihen asunnon saantiin että mulla on vakityö ja kotivakuutus joka sisältää vastuuvakuutuksen. Ja olin valmis maksamaan 2kk takuuvuokran. 1kk takaavuokran juoduin maksamaa vain.
1166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kokonaisharkinta aina ratkaisee.

Asiaan vaikuttavat maksuhäiriömerkintöjen määrä, niihin liittyvien velkojen määrä, merkintöjen tuoreus sekä niihin johtaneet tekijät. Vaikka hakijalla olisi maksuhäiriömerkintöjä, hänelle voi kuitenkin vuokrata asunnon, jos merkintöjen rekisteröinnistä on kulunut kohtalaisen pitkä aika tai merkinnät ovat johtuneet sairauden tai työttömyyden aiheuttamasta laskunmaksukyvyn tilapäisestä heikkenemisestä.

Mutta jos merkinnät ovat tuoreita ja niitä on monta, on syytä etsiä toinen vuokralainen.

Kaikki vuokranantajat eivät viitsi pohtia asiaa sen syvällisemmin, vaan diskaavat suoraan kaikki luottotiedottomat hakijat.

Äänestä

Minä sain vaikka on merkintöjä luottotiedoissa ja olen työtön. Yhden kuukauden takuuvuokra piti maksaa.

Äänestä
  • Kotikunnat ovat pääsääntöisesti velvollisia järjestämään asunnon.
    Jos ei nyt sitten ole tyrinyt kunnassaan ihan totaalisesti luottonsa.
    Sitten voi tulla lähtö jonnekin korpikuntaan jotka surastaan kinuu vuokralaisia.

    Äänestä

Ei ne kunnat aina asuntoja anna. Minä laitoin kaupungille asuntohakemuksen kun omistaja myi asunnon jossa asuin. Ei tullut minkäänlaista asuntotarjousta.

Äänestä

Vuokranantajia on monenlaisia, on ihan järkeviä ja sitten on niitä toisia.
Täytyy muistaa että vuokranantajalta ei vaadita minkäänlaista koulutusta, siihen hommaan voi ryhtyä kuka vaan.

Äänestä
  • Riippuu myös onko paikkakunnalla vuokra-asunnoista yli- vai alitarjontaa.

    Jos on alitarjontaa, luottotiedottomat raakataan listalta pois ensimmäiseksi turhia pohtimatta.

    Jos luotettavista maksukykyisistä vuokralaisista on pulaa, saatetaan joskus jopa hyväksyä luottotiedotonkin.

    Luottotiedottomista huomattava prosentti on nimittäin täysin kelvottomia vuokra-asuntoasumiseen, mutta enemmistö lienee kuitenkin samaa tasoa luottotietoisten vuokralaisten kanssa..

    Äänestä

Itselläni on tällä hetkellä vuokralainen jolla luottotiedot menneet, merkintöja on enempi kuin yksi. Vuokrat on tullu siitä huolimatta aina ajallaan 2,5v ajan mitä hän on asunnut tossa asunnossa. Paitsi yhen kerran hän on joutunut siirtämään eräpäivää viikolla eteen päin.

Äänestä

Piti oikein kirjoittaa tälle palstalle, kun vuokralainen on maksanut velkansa 2,5 vuoden ajan.

Varmaan löytyy helposti päinvastaisiakin esimerkkejä, joissa takuumaksu ei ole riittänyt läheskään vahinkojen kattamiseen kaikki aiheutettu vaiva ja harmi.

Äänestä
  • Muutenkin minulle tuli tunne, että äskeinen vuokranantaja, joka tänne kirjoitti, oli todellisuudessa lvuokra-asuntoa etsivä luottotiedoton.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muutenkin minulle tuli tunne, että äskeinen vuokranantaja, joka tänne kirjoitti, oli todellisuudessa lvuokra-asuntoa etsivä luottotiedoton.

    Minulle taas tuli sellainen tunne että sinä joka tänne kirjoitit, olet menossa pannulappuja virkkaamaan ja sinua ottaa kovasti päähän huono tilanteesi niin sitä helpottaaksesi fantasioit mielikuvituksessasi jonkun kuvittelemasi henkilön vielä huonompaan asemaan.

    Äänestä

En saanut vaokka vakityöåaikka ja selvitin.mistä johtuivat. Onko Outpkummulla varaa vielå valita asukkaansa, se kyllå ihmetyttää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oletteko saaneet asunnon yksityiseltä vuokranantajalta, ilmanluottotietoja. Itse sain vaikka ei luottotiedot ole kunnossa, heinäkuussa 2020 tulee 2v kun tähän asuntoon muutin .

Merkintojä on aika paljon en sitte tiedä vaikuttiko se, siihen asunnon saantiin että mulla on vakityö ja kotivakuutus joka sisältää vastuuvakuutuksen. Ja olin valmis maksamaan 2kk takuuvuokran. 1kk takaavuokran juoduin maksamaa vain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu