Intersukupuolisuus harhauttaa

Anonyymi

Raamatussa kerrotaan, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi (1.Moos.1:27) Hän ei luonut mitään muita sukupuolia. Tämän perusteella tiedämme, ja jonka biologia myös vahvistaa, että ihmisiä on vain kahta eri sukupuolta, jotka ovat mies ja nainen. Kumpiakin on myös suunnilleen yhtä paljon, joten mitään ns. sukupuolivähemmistöjä ei ole olemassakaan, vaikka meille eräät tahot kovasti niin yrittävät uskotella.

Nykyään meille kuitenkin uskotellaan myös, että olisi olemassa useampia sukupuolia kuin kaksi. Kuitenkaan, ei koko ihmiskunnan historian aikana, ole tavattu ainuttakaan muunsukupuolista ihmistä kuin miehiä ja naisia.

Muusukupuolisten ihmisten olemassaoloa on perusteltu sillä, että on ns. intersukupuolisia ihmisiä, jotka ovat syntyneet sillä tavalla vammaisina ettei heidän sukupuoltaan ole pystytty määrittelemään syntymähetkellä.
Todellisuudessa he ovat kaikki kuitenkin joko poikia tai tyttöjä, vaikka heidän sukupuoltaan näiden kahden välillä ei pystytäkään kertomaan.

Paholainen pyrkii sekoittamaan ihmiset sukupuoliasioissakin niin perinpohjin, että kohta kukaan ei enää tiedä, mitä sekasikiöitä he oikein ovat.

Ristiriitaista on myös se, että samalla kun väitetään, että sukupuolia olisi muitakin kuin mies ja nainen, niin näitäkin sukupuolia pyritään häivyttämään, niin ettei koulussakaan saisi kutsua poikia pojiksi eikä tyttöjä tytöiksi.

4

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toiminta on kokonaisvaltaista ja onkin sopivasti karkauskuu.

    • Anonyymi

      Nyt on vain yksinkertaisesti mooseksenkirjat tipahtaneet ajasta! Onneksi!

    • Anonyymi

      Lcd-hallusinaatio-hahmo, hajanainen, ei pääse mihinkään inter-sukupuolisuuteen.

      Kgb-laulu, ei osannut auttaa ihmistä...
      SYY: Humanoidi häiriintyneisyys alueelta aiheutunut luonnon katastofaalein
      Epävakaa luonnon olo-suhde Lohtajan kunta, ja seurailu aiheutunut.
      Lcd-hahmo hallusinaation hajanainen toiminta ja fysiologiaa myös vierasalueperäisesti tai siten haittaava tunnistamaton osalta tai hoitoon ohjattuna
      rotunaan.
      Ei sille ei oteta hoitoa.
      Ei hänelle ei rotuun sinällään, oteta hoitoa.
      Artikkeli: Aina väärässä Anna-lehti nro. 5, ja 7-päivää lehti
      Hoitoon ottamisesta on säädetty laissa kanta ja kiellosta aiheuttamisesta
      tai kiellosta, ei ole aiheuttanut, tai kiellosta kanta sairastunut "Liivijengi pelasti
      minut väkivallalta."
      Teidän hallusinaationne kanssa parittelusta joka ei ole kuvaan, esittämisestä
      perhe, te ette saa mitään. Te olette laittomasti pitäneet perheenä, ihmistä käyttäen laittomasti, plasmaksi, ja esittäneet kuvaan. Sen auto, ohjelmaan ei saa ihmistä
      käyttää, lcd-prosessingiton Wikro, ohjelma joita siksi ei tehdä ulkoisena työnä
      kuten yrityksestä.

      Nainen: Ulos.
      Anteeksi seurataan käytös-häiriöstä.
      Saatte heti olla mukana emme saakaan seurailla rotua asunnossa.
      Nainen: Ei saadakaan.
      - Jaa. Se onkin aivan kielletty.
      Me saatukaan tänne x_rx nukke-tilaan puuttuminen, me tuota sekoitettiin.
      Miksi teillä on ajankohtaista mennä sinne ammattikouluun esiintyen
      x-rx nukkena, ei lainkaan elävää Himanka osin?
      Nainen: En minä saakaan käydä täältä, sieltä, tässä..
      Että teillä ei ole tämä vaikka, esitätte ulkonäöltä, ettekä te sen vaatetukseen
      saaa ettekä usein sen vaatetuksen tai liikkuvan rotunne, vaatima edes
      impulssi-hallusinaatio, joita niitäkään ei työskentelytetä, tai oteta sinne työhön.
      Ei sinne ei mitenkään saa näköä poikkeava lcd-prosessingista.
      Mies. Eikö tätä sitten saakaan järjestää, puutteellisesti ulkoisesti ohjaaminen
      sen kielto, lakiin?
      Ei.

      Koska teiltä Himankalaisena erityis-halukkuus, x-rx nukkena, sähkölaite osalta
      on ulkonäöltä sellaisen puuttumisen, kuin efektiivinen kuntoutus, x-rx nukke-tilan efektiivinen kehotuenta, psykologisesti pysyvä häiriintyneisyys pystymättömyys
      vastaamaan henkilösuojan turvan persoonan esittämisestä, henkilösuojan osalta vastuusta ihmisenä velvoitteesta estynyt, mielihalusta ja mielihyvästä rotuunsa
      kokonaan ja pysyvästi, rotuvihan kuntoutus ja siitä kieltäytymisen mielihyvän
      halukkuus, joita ei saa harjoittaa. Eli sieltä ei tulla mihinkään, psykologisesti.
      Ei sieltä ei saa minkäänlaista perhettä, psykologisesti.
      Ei sen kansalais-lakiin aloittamatta ja järjestämättä naiselle, ei saa psykologisuuteen koska sellaista ammattia ei ole.
      Mies: Niin mikä
      Ihmis-suhde järjestelmän sisäisen verkon, vastuu johtaminen seurailla hallinto-sijasta.
      Ja kiduttamisen kiellosta laiminlyönnit Lohtajan kunta, järjestämättä jääneenä
      ei oikeuta edes eläimeen suoja-työstä eikä sen ulkoiseen koulu-kuntaan
      sen seurailu, tai ääntely, ohjelmattomuus, alueelle tulo, suositus tai muu saada
      alistaakseen, seurailu ympäristön järjestämättä jättäminen, perheeksi joka ei ole
      siivous, tai sen käyttöön ja tapaan ei saa, edes näötön.

      Mies: Jaa näissä onkin tämä ympäristö, mää vangittava...

      Kiduttamisen kieltoon laiminlyöntinä, ryhtymisestä, a-b suora-osa-alue
      määritelmä havaitseminen puutteellisena perhe-järjestelystä seurailleena
      ulkoisesti on säädetty laissa, kokonaan vaatetukseen tai liikkuvaan kieltoon
      jo esineenäkin.
      Mies: Mikä se sitten on?
      Tämä on rotuvihan käyttöön olemuksen kohteena pitoon, kielto.
      Joo.
      Mies: Joo kaikinko psyykkisen kivun osin?
      Joo kyllä.
      Joo ei saada aiheuttaa.
      Joo en tiennyt.

      Heillä ei ole haitariliitosta, he ovat suuntautuneet alueeseen.
      Origo-jana kuntoutus-velvoitteet ja sen yleiskunto-nostot.
      Mies: Joo, ei saatukaan.
      Ei tuukaan WIkro-ohjelmaa, en minä mistään osaa.
      Teille ei sen auditiivinen pitoon, Lohtajan kuntaa.
      Biologia saa vastata vain transvertiitti ylirotu-johteisuutta, järjestettyinä.
      Koska olette halunneet säännöin valomisena naiseen, seurailu josta ette saa
      elää. Tämä on vain sateliitti-peräisyyteen, hallusinaatio-reagoimisen rajoite
      Rubik 3 mukainen. Ja rotuvihaan saada alistaa, rotuun asettumisen kielto
      tai tarjota rodusta seuraa, rotuvihan kuntoutukseen osallistumaton kuten
      alueelle tulo.
      Mies: Joo ei saatukaan.
      Nainen: Onko näissä joku tietty tapa?
      Kyllä tajuttomuuden säätelyn ohjelmistot, jotka ovat aina psykologisesti
      Rubik 2 ja Rubik 3, eivät koskaan perhe-ja esittäminen.
      Mies: Ei käytäkään.
      Teidät on lain nojalla evätty pyrkimästä muille alueille, te ette voi saada rahanäköön.
      Transvestiitti-aggressio ei oikeuta pankin ylirotukäyttöön mies, heidän osallistumattomuuden pidoksi, tai ohjelmien sateliittiperäinen, hallusinaatio-reagoiminen, kidutus-kielto havaitseminen, eväämiseksi. ylläpidoksi humanoidiaan
      varten.
      Sellainen on kielletty.
      Mies. Hahmopoistokin on suoja-työ osin.
      Esim. oikeuspatologia laiton harjoittaminen
      Nainen: Ja työ?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2522
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2217
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2062
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1993
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      597
      1889
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      40
      1447
    Aihe