Paini tytön kanssa!

Anonyymi

Olin yläasteella liikuntatunnille menossa kun tyttöjen liikunnanopettajatar tuli kysymään minulta olinko harrastanut painia. Olin aiemmin harrastanut mutta lopettanut muutama vuosi aiemmin ja vaihtanut jujutsuun. Kuulemma yksi tytöistä oli valmistelemassa kuntoaan kansainvälisiin koululaiskisoihin ja tarvitsi harjoitteluvastustajaa ottelutuntuman ylläpitämiseksi. En tiennyt kuka hän oli mutta suostuin koska muitakaan ei ollut eikä tarvinnut mennä ulos urheilemaan räntäsateeseen muiden poikien kanssa. Otin seuraavana päivänä varusteet mukaan ja seurasin opettajaa jumppasaliin missä oli tyttöjen liikuntatunti. Vaihdoin varusteet päälleni ja totesin trikoon olevan vähän pienen ja uppoavan hiukan persvakoon ja puristavan munia liikaa joten jätin alushousut pois alta. Juoksin saliin ja hämmästyin harjoitusvastustajani nähdessäni. Hän oli vuotta nuorempi minua ja yksi koulun parhaimman näköisistä ja varmasti parhaimman vartalon omaava koko koulusta. En arvannut eikä varmaan kukaan muukaan että hän harrasti painia mutta nyt kävi järkeen miksi hän oli aina niin itsevarma ja miksi hänellä oli niin hyvä fysiikka. Hän oli aika seksikkään näköinen pitkä tyttö joka oli solakka mutta hänellä oli silti isot rinnat ja muodokas perse joita tiukka painiasu vielä korosti entisestään. Olimme varmaan saman pituisia mutta hänellä oli varmaan leveämmät hartiat ja jalat olivat lihaksikkaat sekä vatsalihakset pystyi näkemään painiasun lävitse. Itse en tehnyt häneen ilmeisesti vaikutusta olemuksellani koska hän naurahti ja sanoi jotain liian pienestä asustani. Huomasin myös kiinnittäneeni salin toisessa päässä jumppaavien tyttöjen huomion ja sain osakseni viheltelyjä. Vilkaisin salin peiliin ja huomasin alushousujen poisjättämisen olleen virheen koska penikseni ja pallini piirtyivät vasten kireitä trikoitani. Toinen naisopettaja jumppaavien tyttöjen luona käski tyttöjä rauhoittumaan ja jatkamaan voimistelua. Kiinnitin huomiota että hänen luokkatoverinsa olivat myös hyvin urheilullisen näköisiä ja vaikutuin hyppyjen korkeuksista sekä punnerrusten ja leuanvetojen määristä joita he suorittivat, luokkani pojat häviäisivät heille 6-0 voimatesteissä ja tytöt kuitenkin olivat vuotta nuorempia. Liikunnanopettajatar sanoi että menkää matolle ja aloittakaa otteleminen vapaapaini säännoillä niin kauan kun aina toinen luovuttaa niin saadaan vähän kestävyystreeniä. Asetuimme vastakkain ja tarkailimme hetken toisiamme silloin tein syöksyn hänen jalkoihinsa mutta hän kierähti ketterästi sivuun ja hyppäsi selkäni päälle. Yritn livahtaa alta pois mutta en päässyt mihinkään koska hän oli paljon vahvempi kuin olin kuvitellutkaan. Olin mahallani matossa avuttomana ja hän piti käsiäni ja jalkojani levällään rautaisessa otteessa ja painoi lantiollaan muniani mattoon niin tiukasti että kiveksiini sattui. Yhtäkkiä hän otti tiukasti vyötäröstäni otteen ja nousi seisomaan pitäen minua sylissään ja paiskasi minut isossa kaaressa mattoon. Ilmat karkasivat keuhkoistani ja jäin pöketyneenä makaamaan matolle. Opettajatar huusi jatkakaa vain, ei pidetä taukoja. Tunsin kuinka minut taas nostettiin ylös matosta ilman että pyristelyistäni olisi ollut mitään vastusta ja seurasi uusi heitto ja useampi heti sen perään. Olin aivan pyörryksissä kun tämä myllytys oli ohitse ja haukoin henkeä matossa kun opettajatar keskeytti teurastuksen sanomalla että anna hänen korjata asuaan hetken. Nousin ylös ja huomasin että trikooni oli heittojen voimasta rikkoutunut alaosastaan ja rullautunut vyötärölleni paljastaen heittojen voimasta punoittavan penikseni ja takapuoleni. Peitin häpeissäni munani mutta huomasin samalla että koko sali tyttöjä tuijotti minua huvittuneena, jopa naisopettaja. Kolmas paikalle tullut naisopettaja juoksi luokseni pitäen kädessään tyttöjen vaaleanpunaisia spandex pikkareita ja sanoi pue nuo yllesi ja jatkakaa. Vetäessäni housuja jalkaani huomasin ettei vastustajani ollut yhtään väsyneen näköinen vain pienessä hiessä ja hymyili minulle ilkikurisesti. Jatkoimme painimista tai siis hän jatkoi koska hän oli aivan liian nopea ja vahva että olisin pystynyt vastustamaan paljoakaan. Hän teki mitä halusi ja käytti minua harjoitusnukkenaan käyden läpi kaikki osaamansa liikkeet myllyttäen minua armottoman kovaa. Olin aivan lopussa ja toivoin jo pääseväni tästä nöyryytyksestä kun hän viimeiseksi liikkeekseen painoi minut mattoon alleen kaksinkerroin niin että hänen haarovälinsä painoi naamaani ja yläruuminsa oli lantioni päällä ja jalkani olivat jumissa allani. Haistoin hänen haarovälinsä ja tunsin hänen rintojensa painon penikseni päällä kun allani piilossa hänen toisen kätensä etusormi upposi peräaukkooni ja toinen puristeli pallejani. Sain tietysti hirveän erektion samantien ja hän jatkoi rintojensa liikuttelua erektioni päällä, sormi oli perseessäni ja pallit hänen puristuksessaan. Ei kestänyt kauaa kun olin räjähtämäisilläni ja kun hän työnsi sormen syvälle peräreikääni ja vetäisi yllätten valtavalla voimalla spandex shortsejani ylöspäin murskaten melkein ...

189

32109

    Vastaukset

    • Anonyymi

      pallini hypähtäen samalla itse ylös ja jättäen minut makaamaan selälleni lantioni ollessa kaaressa ylöspäin kaikkien nähtävillä kun laukesin huutaen housuihini. Saliin laskeutui hiljaisuus ja kaikki tuijottivat erektiotani ja märkiä pöksyjä, itse en pystynyt liikahtamaan koska pallini olivat tulessa. Sitten liikuntasali räjähti nauramaan ja aplodeihin, kunnes liikuntaopettaja rauhoitti tilanteen ja otti kädestäni kiinni taluttaen minua pukuhuoneeseen. Ohi kävellessäni vastustajani taputti minua pyllylle ja sanoi kiitos vastuksesta, nähdään huomenna tiikeri ja vinkkasi silmää nauraen. Tunsin että minut oli nöyryytetty pahemman kerran ja miehuuteni viety kaikkien edessä. Opettaja sanoi että pärjäsin aika hyvin ja hän taisi pitää sinusta vaikka housuihin laukeaminen olikin noloa. Kysyin miten niin hyvin niin hän sanoi että edelliset pojat eivät kestäneet puoliakaan aikaa hänen kanssaan vaan olivat menneet tajuttomiksi tai juosseet itkien karkuun selkäsaunaa matolla. Hän toivotti tervetulleeksi joka päivä harjoituksiin seuraavan kahden viikon ajaksi ja poissaoloja ei suvaita tai hän julkaisee harjoitusvideon koulun nettisivuilla.

    • Hieno

    • Anonyymi

      Iha ok, liian pitkä, liikaa selvitystä, liian vähän toimintaa.

    • Anonyymi

      Jotkut tytöt on aika hyviä painimaan . Olen nähnyt youtubessa videoita missä tytöt voittaa poikia selvästi selkävoitoin ja pisteillä painissa. Yksi poika loukkaantuikin tytön käsittelyssä.

      • Anonyymi

        Nuoret tytöt voi olla aika hyviä koska ovat niin notkeita että pääsevät yllättämään monesti livahtamalla otteesta niskan päälle. Voimaeroja ei vielä ole varhaisteininä ja tytöt kehitty aiemmin ja voi olla vahvempiakin hetkellisesti ennekuin poikien murrosikä pääsee vauhtiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä pitää kyllä täysin paikkansa. Painin itsekin teininä jonkun verran samanikäisten ja vähän nuorempienkin tyttöjen kanssa ja poikkeuksetta hävisin kaikki matsit. Ja niin hävisivät kaikki muutkin pojat. Tytöt olivat sen verran nopeampia ja ketterämpiä, ettei meillä pojilla ollut mitään jakoa.

        Mekin joskus teineinä painimme tytöt vastaan pojat ja oli jo iso voitto jos selvisi pari minuuttia luovuttamatta. Itse voitin lähes kaikki pojat mutta yhtään tyttöä en voittanut koskaa.

        Joo, näinhän se menee. Kerran otimme yläasteella painiturnauksen luokkalaisten kesken. Pääasiassa tytöt voittivat pojat leikiten, vain muutama urheilullinen ja isokokoinen poika pystyivät pitämään puolensa. Tosin luokan vahvimmille voimistelijatytöille hekin hävisivät.

        Vahvat ~15v voimistelijatytöt voittavat varmaan suurimman osan aikuisistakin miehistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahvat ~15v voimistelijatytöt voittavat varmaan suurimman osan aikuisistakin miehistä.

        Kyllä. Myös monet aikuiset naiset varmaankin voittaisivat miehensä jos vaan yrittäisivät. Sen verran huonossa kunnossa ovat suomalaismiehet nykyisin siinä missä naiset käyvät salilla ja muutenkin urheilevat aktiivisesti. Tämä kehitys alkaa jo nuorena; tytöt harrastavat liikuntaa kun pojat pelaavat tietokoneella.

        Painia treenaamattomien kesken ainut asia joka antaa miehille tasoitusta on kokoetu. Saman kokoisten kesken naisilla on kaikki muut edut puolellaan paitsi ylävartalon voima.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, näinhän se menee. Kerran otimme yläasteella painiturnauksen luokkalaisten kesken. Pääasiassa tytöt voittivat pojat leikiten, vain muutama urheilullinen ja isokokoinen poika pystyivät pitämään puolensa. Tosin luokan vahvimmille voimistelijatytöille hekin hävisivät.

        Me otettiin joskus sellainen turnaus jossa vastakkain olivat tavallisen ysiluokan pojat ja 7 liikuntaluokan tytöt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahvat ~15v voimistelijatytöt voittavat varmaan suurimman osan aikuisistakin miehistä.

        Pitää paikkansa, aikuisena miehenä hävisin 16v tytölle kun tapeltiin. Kyllä hävetti, oli vielä katselijoita kun näin kävi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahvat ~15v voimistelijatytöt voittavat varmaan suurimman osan aikuisistakin miehistä.

        Varmasti. 15v urheilullinen tyttö on kuitenkin jo edellä perus naista, eikä treenaamaton mies pärjää kokoiselleen naiselle. Tuttu vetää kuntopainiporukkaa ja kuulemma trrenaamattomien ja suht saman kokoisten kesken naiset voittavat lähes aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti. 15v urheilullinen tyttö on kuitenkin jo edellä perus naista, eikä treenaamaton mies pärjää kokoiselleen naiselle. Tuttu vetää kuntopainiporukkaa ja kuulemma trrenaamattomien ja suht saman kokoisten kesken naiset voittavat lähes aina.

        Samankaltaiset kokemukset itsellä. Kyllä kahden samankokoisen ja treenaamattoman välillä nainen voittaa lähes täysin varmasti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää paikkansa, aikuisena miehenä hävisin 16v tytölle kun tapeltiin. Kyllä hävetti, oli vielä katselijoita kun näin kävi

        Miten kävi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me otettiin joskus sellainen turnaus jossa vastakkain olivat tavallisen ysiluokan pojat ja 7 liikuntaluokan tytöt.

        Mitenkäs päättyi turnaus. Jos pitäisi arvata niin veikkaisin että tytsyt antoi kunnon selkäsaunan :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs päättyi turnaus. Jos pitäisi arvata niin veikkaisin että tytsyt antoi kunnon selkäsaunan :D

        Niin siinä kävi, kyllä meillekin pari voittoa tuli, mutta loput eli kolmisenkymmentä voittoa meni tytöille. Itse en voittanut yhtäkään. Hävetti kyllä melkoisesti luovuttaa sellaista päätä lyhyempää tyttöä vastaan, mutta ne oli ihan liian ketteriä ja notkeita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samankaltaiset kokemukset itsellä. Kyllä kahden samankokoisen ja treenaamattoman välillä nainen voittaa lähes täysin varmasti

        Naisilla on painopiste matalammalla, ylivertainen liikkuvuus/notkeus/ketteryys ja yleensä myös voimakkaammat jalat. Mies tarvitsee todennäköisesti sen 15-20kg painoetua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin siinä kävi, kyllä meillekin pari voittoa tuli, mutta loput eli kolmisenkymmentä voittoa meni tytöille. Itse en voittanut yhtäkään. Hävetti kyllä melkoisesti luovuttaa sellaista päätä lyhyempää tyttöä vastaan, mutta ne oli ihan liian ketteriä ja notkeita.

        Vai että 15-vuotiaat pojat häviämässä 13-vuotiaille tytöille. Nyt on kyllä realismi vähän hakusessa.😂Mutta tännehän kirjoitetaan fantasioita, joten mikäs siinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että 15-vuotiaat pojat häviämässä 13-vuotiaille tytöille. Nyt on kyllä realismi vähän hakusessa.😂Mutta tännehän kirjoitetaan fantasioita, joten mikäs siinä.

        Tytöt kehittyvät nopeammin joten ei se nyt mahdotonta ole, että urheilulliset teinitytöt voittavat pari vuotta vanhempia "tavallisia" poikia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tytöt kehittyvät nopeammin joten ei se nyt mahdotonta ole, että urheilulliset teinitytöt voittavat pari vuotta vanhempia "tavallisia" poikia.

        Tai sitten pojat vain antavat tyttöjen voittaa. Kyllä se voimaero on tuossakin iässä valtavan suurin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että 15-vuotiaat pojat häviämässä 13-vuotiaille tytöille. Nyt on kyllä realismi vähän hakusessa.😂Mutta tännehän kirjoitetaan fantasioita, joten mikäs siinä.

        No kyllä 13v tyttö voittaa helposti kun ensin puristaa pallit muusiksi 😂 aikuinen mieskin häviää sillo 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää paikkansa, aikuisena miehenä hävisin 16v tytölle kun tapeltiin. Kyllä hävetti, oli vielä katselijoita kun näin kävi

        Olisi kyllä kiva kuulla missä tilanteessa aikuinen mies päätyi tappeluun teinitytöt kanssa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä 13v tyttö voittaa helposti kun ensin puristaa pallit muusiksi 😂 aikuinen mieskin häviää sillo 😂

        Heh heh. Todellisuudessa voimaero on valtavan suuri ja 15v poika pystyy helposti estämään sen ettei tyttö pääse lähellekään sukukalleuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kävi?

        Otin tuon tytön halausotteella kiinni kun yritin rauhoitella häntä, mutta hän kuitenkin pääsi kiemurtelemaan irti. Sen jälkeen latasi mua polvella suoraan munille. Sattuu ihan helv..isti ja tipuin polvilteni maahan. Kun olin polvillani, niin hän potkaisi mua naamaan ja iskun voimasta lysähdin makaan maahan. Tän jälkeen tyttö potki mua ympäri kehoa moneen kertaan, jalkoväliinkin tuli muutama potku lisää. Onneksi tytön kaverit tajusi jossain kohti mun ahdingon ja tuli repiin tytön mun kimpusta. Kun ne häipy, makasin maassa vielä pitkään. Naamani oli ruhjeilla, nenästä tuli veri ja mahassa/kyljissä oli kunnon mustelmia. Pallit oli kipeänä koko illan ja kosketusarat oli n. viikon. Eli ihan kunnolla sain turpaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kyllä kiva kuulla missä tilanteessa aikuinen mies päätyi tappeluun teinitytöt kanssa

        Tää tyttö riehui ja menin rauhoittaan sitä. otin sen kiinni ja aattelin pitää häntä hetken halausotteesta, jos vaikka rauhoittuisi. Yllätyksekseni hän pistikin vastaan ja syy miksi sain turpaani oli se että en yhtään varautunut että hän voisi laittaa vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otin tuon tytön halausotteella kiinni kun yritin rauhoitella häntä, mutta hän kuitenkin pääsi kiemurtelemaan irti. Sen jälkeen latasi mua polvella suoraan munille. Sattuu ihan helv..isti ja tipuin polvilteni maahan. Kun olin polvillani, niin hän potkaisi mua naamaan ja iskun voimasta lysähdin makaan maahan. Tän jälkeen tyttö potki mua ympäri kehoa moneen kertaan, jalkoväliinkin tuli muutama potku lisää. Onneksi tytön kaverit tajusi jossain kohti mun ahdingon ja tuli repiin tytön mun kimpusta. Kun ne häipy, makasin maassa vielä pitkään. Naamani oli ruhjeilla, nenästä tuli veri ja mahassa/kyljissä oli kunnon mustelmia. Pallit oli kipeänä koko illan ja kosketusarat oli n. viikon. Eli ihan kunnolla sain turpaan

        Siis menit halailemaan jotain tuntematonta tyttöä tuosta vain? Ei mikään ihme että pisti vastaan noin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis menit halailemaan jotain tuntematonta tyttöä tuosta vain? Ei mikään ihme että pisti vastaan noin

        No tarkoitukseni oli vain rauhoitella häntä. Mutta otin kyllä opikseni enkä toista kertaa kyllä koske vieraaseen naiseen, en edes tyttöön. Olen joskus paininut ja jopa tapellut miesten kanssa, voittanut yleensä, niin en olisi uskonut että saan pahiten turpaani joltain teinitytöltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin siinä kävi, kyllä meillekin pari voittoa tuli, mutta loput eli kolmisenkymmentä voittoa meni tytöille. Itse en voittanut yhtäkään. Hävetti kyllä melkoisesti luovuttaa sellaista päätä lyhyempää tyttöä vastaan, mutta ne oli ihan liian ketteriä ja notkeita.

        Hohhoijaa siellä on taas fantasiat tulilla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hohhoijaa siellä on taas fantasiat tulilla

        En sanoisi näinkään. Murrosiän alussa tytöt kehittyvät yleensä selvästi nopeammin ja monet ovat jo 12-13 vuotiaana yhtä vahvoja kuin aikuiset naiset.
        Luulisin sen menevän sukupuolten välillä näin:
        0-11v ei voimaeroja sukupuolten välillä
        12-14v tytöt vahvempia
        15v pojat ja tytöt suunnilleen yhtä vahvoja
        16 V ja ylöspäin pojat selkeästi vahvempia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisilla on painopiste matalammalla, ylivertainen liikkuvuus/notkeus/ketteryys ja yleensä myös voimakkaammat jalat. Mies tarvitsee todennäköisesti sen 15-20kg painoetua.

        Joka heillä aika usein myös on.

    • Anonyymi

      Menimme vaimon kanssa brassijujutsuun ja hämmästyin kuinka nopeasti hän kehittyi lajissa. Hän on minua melkein päätä lyhyempi ja kevyempi mutta on niin nopea ja vahva että minulla ei ole mitään saumaa häntä vastaan, häviän aina. Minusta tuntuu että hän ottaa aina treeneissä täysillä erityisesti minua vastaan ja haluaa nöyryyttää minua mahdollisimman paljon. Olen aina mustelmilla ja ruhjeilla oteltuani häntä vastaan mitä ei tapahdu muitten kanssa, on kuin raiskattu olo. Olen joutunut ottamaan muutaman kerran sairaslomaa töistä vaimon aiheuttamien vammojen takia mutta en uskalla lopettaa lajia koska pelkään vaimon reaktiota.

      • Anonyymi

        onhan tapaturmavakkuutus sentää voimasa, tai, ehkä sun pitäis harkita testamenttia.

    • Anonyymi

      Tuosta tarinasta muistuukin mieleen kun aikoinaan teininä painimme leikisti tyttöystävän kanssa ja meno muuttuikin rajummaksi ja jouduin selätetyksi. Silloin se tuntui vähän nololta mutta nyt jälkeenpäin se herättää eroottisia tunteita.

    • Anonyymi

      Olimme kaveriporukalla aurinkoa ottamassa ja siinä lähellä oli tosi hyvänäköisiä tyttöjä joiden seuraan hakeuduimme. Iskin silmäni yhteen tosi hyvänäköiseen pitkään blondiin jolla oli tosi treenattu kroppa , isot rinnat ja muodokkaat jalat ja herkku peppu. Olen itsekin aika iso ja hyvässä kunnossa ja juttelimme tyttöjen kanssa treenaamisesta ja voimailusta jne. Yritin tehdä vaikutuksen tähän blondiin kertomalla harrastaneeni kamppailulajeja nuoruuteni ja hämmästyin kun tytöt vain naureskelivat itsekehuilleni vähän halveksuenkin. Ihmettelin heille miksi naureskelette minulle, olen aika ylpeä kamppailulaji osaamisestani ja ehkä seuran kovin jätkä eikä kukaan mies uskalla alkaa ryppyillä minulle. Tytöt nauroivat ja sanoivat ettei ehkä miehet mutta et pärjäisi naiselle kuten tuo Mia tuossa. He osoittivat blondia joka oli kiinnostukseni kohteena ja hämmästyin kun hän nauroi ja sanoi että pitää paikkansa. Kysyin että mikä pitää paikkansa ja hän vastasi että en kestäisi edes 30sekunttia häntä vastaan ennenkuin pyytäisin luovutusta. Katsoin häntä tarkasti ja en millään uskonut että hänestä olisi siihen, olihan hän pitkä ja varsinkin jalat ja pakarat näyttivät teräksisilta ja lihaksikkailta mutta yläkroppa ei ollut kovin lihaksikas vaikka oli sixpack ja kädet ja hartiat näyttivätkin hyvältä. Hänellä oli niin pieni rasvaprosentti että noin isot D-kupin rinnat oli pakko olla silikonista. Siitä keksinkin hyvän idean ja heitin että sovittu jos sinä voitat niin juoksen ilman uimahousuja läheisen hiekkarannan päästä päähän mutta jos minä voitan niin teet saman ilman bikinien yläosaa. Sovittu Mia sanoi ja asetuimme vastakkain ja yksi tytöistä sanoi että kumpi ensin pyytää armoa on häviäjä ja toista ei saa vahingoittaa . Ihmettelin vähän armo sanan käyttöä mutta sitten keskityin miten pääsisin parhaiten kourimaan ja puristelemaan tuota kaunista tyttöä joka puolelta. En ehtinyt reagoida ollenkaan kun Mia syösyi salamanopeasti kuin kissa kiinni vasenpaan nilkkaani ja vetäisi sen irti maasta kaaten minut selälleni kivuliaasti ja ilmat lähtivät pihalle keuhkoistani. Yritin epätoivoisesti vetää jalkaa pois hänen käsistään mutta hän väänsi jalkaterääni niin paljon että jouduin kierähtämään mahalleni. Vilkaisin hädissäni taakseni avuttomassa asennossani ja näin kuinka hän irrotti otteen jalastani ja syöksyi voimalla päälleni. En ehtinyt päästä ylös kun hän oli jo polvillaan hartioideni päällä ja painoi toisella kädellä tiukasti naamani nurmea vasten ja kirkaisin heti lamauttavasta kivusta koska toinen käsi oli tunkeutunut uimahousujeni sisään ja löytänyt kivekseni. Tunsin yhä kovenevan puristuksen kiveksissäni ja yritin rimpuilla ylös mutta puristus vain koveni siitä ja en pystynyt enään kunnolla hengittämään koska hän painoi naamaani yhä nurmen pintaan. Kipu kiveksissä oli niin kova että oli pyörtymäisilläni ja silloin hän repäisi hiuksistani kasvoni ylös nurmesta, luovutatko hän kysyi. Näin hämärän rajamailla kuinka kaverini olivat kuin puulla päähän lyötyja ja tytöt nauroivat ja hurrasivat Mian ylivertaisuudelle ottaen kuvia puhelimillaan. Olin täysin hänen armoillaan ja kipu oli pahinta mitä olin koskaan kokenut joten ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin luovuttaa ja itkusta kostein silmin sopersin armoa , lopeta jo, en kestä enempää. Hän päästi otteensa, taputti minua pakaroille ja nousi hurraavien kaveriensa luokse ja samalla menetin tajuntani. Kun heräsin niin ensimmäiseksi näin Mian joka pyöritti uimahousujani sormensa päässä nauravien tyttöjen ympäröivinä ja sanoi heräsithän jo lopulta, että alahan nakupelle juosta rannalle.

      • Anonyymi

        Tämä tarina paljastaa hyvin sen, miksi naiset rökittävät miehet tappelussa lähes aina, vaikka miehet ovatkin vahvempia yleisesti. Monet pojat oppivat jo lapsena kantapään kautta, ettei kannata riitautua tyttöjen kanssa, sen verran paljon kiveksiin koskee potkun tai lyönnin jälkeen. Vaikka iskuja kiveksille ei sallittaisikaan, naiset voittaisivat silti varmaan useammin. Ovat sen verran ketterämpiä ja nopeampia. Aika hauskaa, että luonto on tehnyt miehistä fyysisesti vahvempia, mutta niin etteivät kuitenkaan pärjää naisille tappelussa. Mutta sukupuolet ovat erilaisia.

        Keskiverto mies voittaisi varmaan keskiverto naisen kokoeron turvin, mutta saman kokoisten kesken kääntynee naisten eduksi, huippu-urheilijoita lukuunottamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä tarina paljastaa hyvin sen, miksi naiset rökittävät miehet tappelussa lähes aina, vaikka miehet ovatkin vahvempia yleisesti. Monet pojat oppivat jo lapsena kantapään kautta, ettei kannata riitautua tyttöjen kanssa, sen verran paljon kiveksiin koskee potkun tai lyönnin jälkeen. Vaikka iskuja kiveksille ei sallittaisikaan, naiset voittaisivat silti varmaan useammin. Ovat sen verran ketterämpiä ja nopeampia. Aika hauskaa, että luonto on tehnyt miehistä fyysisesti vahvempia, mutta niin etteivät kuitenkaan pärjää naisille tappelussa. Mutta sukupuolet ovat erilaisia.

        Heh mitä leikinlaskua

    • Anonyymi

      JOULUPUKKI MATKUSTAA JUNASSA
      Joulupukki asemalla junaa odottaa,
      kyrpä housunpuntissa kovana sojottaa.
      Joulupukki katsoo saapuvaa junaa,
      tonttutyttö imee Joulupukin munaa.
      Joulupukki pimun korvaan rakkaudesta kuiskii,
      sitten spermat tonttutytön suuhun hän ruiskii.
      Joulupukki tonttutytön junan vessaan taluttaa,
      tonttutyttöä hän nussii ja mällit vittuun valuttaa.
      Tonttuin kuoro saa sitten suunvuoro,
      meille laulaa he täyttö kaulaa:
      Tillin tallin tulkku,
      hyvin luistaa mulkku.

    • Anonyymi

      Olin alkanut treenata töiden jälkeen unohtaakseni riitaisan eroprosessini jossa ex-vaimoni oli ollut todella vittumainen koska olin pettänyt häntä useasti ja jäänyt siitä lopulta kiinni. Kävin salilla nostelemassa painoja joka toinen päivä ja joka toinen päivä kävin nyrkkeilyharjoituksissa. Innostuin todella nykkeilystä koska siinä sai purkaa energiaansa ja se vaati keskittymistä jolloin saattoi unohtaa kaiken paskan jota avioerossa oli tapahtunut. Pari vuotta meni hienosti ja elämä hymyili jälleen, töissä ja uudessa parisuhteessa. Uuden tyttöystävän kanssa treenasimme samalla salilla ja hän kävi naisten nyrkkeilytreeneissä myös. Eräänä iltana hän mainitsi että naisten treeneissä kävi yksi uusi nainen joka oli aika hyvä nyrkkeilemään ja oli kiinnostunut jos pääsisi kokeilemaan miestä vastaan taitojaan.
      Vastasin että tottakai voin tulla naisten treeneihin omien treenieni jälkeen niin otetaan pieni ottelu hänen kanssaan. Seuraavana päivänä menin naisten treenipuolelle ja halasin tyttöystävääni ja menin treenikehään. Tyttöystäväni sanoi että vastustajani tulee kohta, lämmittele sillä aikaa. Katselin ympärilleni ja huomasin että kaikki salin naisharjoittelijat alkoivat kerääntyä kehän laitamille kiinnostuneen oloisina mitä oli tapahtumassa. Pukuhoneen puolelta marssi saliin yllätyksekseni melkein parimetinen musta mies tiukoissa kokotreenitrikoissa jotka paljastivat lihaksikkaan vartalon ja kauhean pullotuksen jalkojen välissä. Kaikki salin naiset tuntuivat katselevan nyt tätä mustaa komistusta joka asteli kehän reunalle ja sanoi että hänen tyttöystävänsä tulee kohta. Hetken päästä pukuhuoneesta juoksi saliin hyvin ruskettunut kaunisvartaloinen ja treenatun näköinen nainen jonka isot rinnat, todennäköisesti silikonia, pomppivat juoksuaskelien tahdissa. Olin vaikuttunut vastustajani ulkonäöstä ja fysiikasta, jalat olivat lihaksikkaat, pyöreät lihaksikkaat pystyt pakarat suorastaan pursusivat shortseita ulos, vatsalihakset näkyivät selvästi ja hartiat ja käsivarret olivat pyöreän lihaksikkaat joita pronssinen rusketus ja hikipisarat korostivat seksikkäästi. Hänessä oli kuitenkin jotain tuttua ja yritin tutkia hänen kasvojaan mutta pääsuojus peitti kasvot enkä pystynyt tunnistamaan häntä. Tyttöystäväni huomasi kun ihailin hänen vartaloaan ja sanoi hieman näreissään että on sovittu 6.erää oteltavaksi ja keskeyttää voi halutessaan heti. Musta mies taputti vastustajaani pepulle ja sanoi näytä hänelle mitä osaat, salillinen naisia kannusti häntä äänekkäästi ja tyttöystäväni katsoi minua hymyillen ja iski silmää. Iskimme hanskat yhteen ja aloimme kierrellä toisiamme, iskin pari suoraa kokeeksi mutta hän torjui ne helposti ja kiersi sivulleni nopesti iskien terävän iskun kylkeeni. En ollut varautunut hänen nopeaan liikkeeseen yhtään ja isku yllätti täysin ja sai minut haukkomaan henkeä. Vedet tulivat silmiini kivusta ja hyppäsin etäämmäksi hänestä, naisyleisö kohahti ja alkoi kannustamaan villisti vastustajaani. Palauduin lyönnistä ja hyökkäsin iskuryöpyllä kohti hänen kasvojaan jotka hän ketterästi suojasi ja väisti, välittömästi tuli vastaus isku vasempaan poskipäähäni. Kun nostin suojaukseni tuli isku palleaan ja senjälkeen vyön alle suoraan kiveksiini. Kirkaisin kuuluvasti ja tipahdin kivusta polvilleni, naisyleisö kohahti ja joku nauroikin, vastustajani pyysi anteeksi ja meni kulmaukseensa. Musta mies kysyi pystynkö jatkamaan ja tyttöystäväni huusi että et kyllä luovuta nyt naiselle. Vastasin että vedän vähän henkeä niin jatketaan kohta, kiveksiäni ja palleaa koski ja jalkani olivat vapisivat kun nousin ylös mutta olin valmis jatkamaan koska halusin nyt oikeasti satuttaa vastusajaani joka olikin osoittautunut hyväksi nyrkkeilijäksi. Hyökkäsin uudelleen ja sainkin voimalla painettua hänet kulmaukseen ja iskin häntä terävästi vatsaan, hämmästyksekseni isku ei tuntunut vaikuttaneen häneen mitenkään. Latasin hurjan iskukombon osuen vain hänen suojaukseen ja kun otin taakse askeleen niin hän hyökkäsi terävästi iskien suoran suojaukseni välistä nenääni aiheuttaen verenpurkautumisen nenästä. Seuraava isku tuli heti perään vatsaan, haukoin henkeä ja silloin pamahti oikeaan poskipäähän. Tipahdin siltä seisomalta takapuolelleni raskaasti ja otin lukua, iskun eivät olleet kovin raskaita mutta nopeita ja teräviä sattuen kyllä kunnolla. Naisyleisö kävi aivan villinä ja hurrasivat vastustajalleni joka nöyryytti miesvastustajaa näin perusteellisesti, tyttöystäväni näytti huolestuneelta ja pettyneeltä. Olin selvästi aliarvioinut seksikkään mutta murhaavan tehokkaan naisnyrkkeilijän perusteellisesti ja kirosin mielessäni miksi en ollut laittanut pää- ja alasuojia päälleni koska olin nyt vielä altavastaajakin. Tyttöystäväni sanoi että luovuta jo, hän on paljon parempi kuin sinä, hän tekee sinusta hakkelusta. Ei, en aikonut luovuttaa koska menettäisin maineeni ja miehuuteni jos nyt häviäisin.

    • Anonyymi

      Aloitimme toisen erän joka sujui kuten edelliset, minä hyökkäsin ja hän tanssi alta pois iskien vastaan kipeästi joka puolelle vartaloani. Seuraavat erät sujuivat saman kaavan mukaan enkä saanut häneen kunnolla osumia ja harvat osumat eivät vaikuttaneet häneen mitenkään, hän selvästi leikitteli ja pitkitti ottelua. Hänen iskunsa sattuivat ja veivät kokoajan terää pois otteistani ja muutuin hitaammaksi. Silmäni alkoivat muurautua umpeen ja naamani ja kroppani oli aivan turvoksissa ja sinipunainen, tyttöystäväni katsoi kauhuissaan ja muu yleisö haltioissaan esitystä jossa minusta tehtiin hakkelusta. 6.erä alkoi ja hoipuin keskelle kehää ja vastustajani kysyi luovutatko jo, vastasin uupuneena että otellaan loppuun asti vaan. Samantien hän hyökkäsi ja ahdisti minut nurkkaan jossa yritin suojautua parhaimman mukaan mutta aina kun kun suojasin päätäni niin hän iski vatsaa ja kylkiin ja kun laskin suojauksen hän löi murtuneseen nenään ja joka puolelle naamaani. Kesken hyökkäyksen minulla välähti ja tunnistin hänen äänensä, se kuului ex-vaimolleni. Susanna pääsi hämmästynyt huudahdus huuliltani, kyllä kuului vastaus. Sain viimein kostoni ja valmistauduhan loppuhuipennukseen rakas hän sanoi ja iski minut köysiin voimakkaalla alakoukulla. En pystynyt hengittämään ja suojautumaan kun hän moukaroi vatsaani terävillä iskuilla oikealta ja vasemmalta. Roikuin köysissä enkä pystynyt edes tippumaan kanveesiin ja kuulin kuinka naiset hurrasivat kovaa että tyrmää se Susanna, myös tyttöystäväni, silloin tiesin että kaikki nämä naiset olivat mukana juonessa ja tiesivät mikä sika olin ollut suhteessa. Kukaan ei tullut keskeyttämään ottelua kun roikuin avuttomana köysissä hän teki minusta hakkelusta. En jaksanut enää jännittää vatsalihaksiani ja hänen iskunsa sattuivat suunnattomasti ja silloin sulkijalihakseni petti ja ripuli ja kusi sotki housuuni. Naiset mylvivät naurusta ja ex-vaimoni nauroi myös, yritin livahtaa kehästä mutta kymmenet naisten kädet työnsivät minut väkivalloin takaisin. Olin nurkassa ja nostin käteni ja ex-vaimoni nauroi ja keskitti iskusarjan vyöni alle kiveksiin ja huusin kivusta ja oksensin. Hetken päästä minut nostettiin hiuksista pystyyn ja ex-vaimoni seisoi edessäni ilman pääsuojusta ja hanskoja hymyillen leveästi, kauhukseni huomasin että hänellä oli shortsiensa päällä suunnattoman iso musta strap-on. Tämä on muuten samankokoinen kun poikaystävälläni ja aion panna sinua tällä perseeseen kruunatakseni nöyryytyksesi. Ennenkuin ehdin sanoa mitään hän löi minua kovalla voimalla oikeaan poskipäähän, sitten suoraan kipeään nenääni ja lopulta alakoukun leuan kärkeen mikä lennätti minut tajuttomana kanveesiin. Heräsin sallla roikkuen mahallani köysien päällä ja sali oli pimeänä, olin alasti ja joka paikkaa särki ja pystyin hädintuskin kävelemään, pukeutumaan ja ajamaan takaisin kotiin. Kotona huomasin tekstiviestin tulleen tyttöystävältäni ja avasin sen. Siellä oli hänen kuvaama videotiedosto jossa roikuin tajuttomana köysissä ja ex-vaimoni pani minua isolla mustalla dildolla rajusti ja nauroi äänekkäästi kuten kehän laidoilla olleet kymmenet naisetkin. Nyrkkeilyharrastuksen loppui siihen.

      • Anonyymi

        We want rematch!

    • Anonyymi

      Harrastin vaihto-oppilaana jenkeissä vapaapainia. En ollut kovin hyvä ja painin alemmissa divisioonissa koulujen välisiä otteluja. Näissä joukkueissa oli paljon tyttöpainijoita ja ottelin monta kertaa heitä vastaan. Yleensä hävisin otteluni ja varsinkin näitä tyttöjä vastaan koska he olivat teknisesti erittäin taitavia ja notkeita. Heitä vastaan oli todella vaikeata painia eikä pienestä voimaedustakaan ollut aina apua ja minusta tuomarit suosivat heitä ja antoivat painia erittäin likaisesti. Sain monta kertaa iskuja polvista ja kyynärpäistä palleille, kerran joku puristikin palleista pikaisesti mutta kovaa. Ne tekivät kipeätä ja niiden jälkeen oli aina vähän aikaa voimat pois ja se päättyi yleensä nopeaan tappioon. Kerran kärsin todella nolon ja selvän tappion itseäni nuorempaa ja pienempää tyttöä vastaan, mutta tämä tyttö voittikin seuraavana vuonna ison turnauksen . Tässä turnauksessa ensimmäisen kerran kaksi tyttöä voitti kaikki poikavastustajansa ja etenivät loppuotteluun.

      • Anonyymi

        Onneksi Suomessa oli sukupuolille omat sarjat jo hyvin nuoresta lähtien. Itse olin teininä aika pienikokoinen joten sarjoihini olisi tullut varmasti myös tyttöjä. Nuorena kun tytöt kehittyvät nopeasti niin poikien etu vaikutti olevan lähinnä koko, mutta kilpailuissa kun painijat ovat suunnilleen saman kokoisia niin eipä ole sitäkään etua.

        Itselläni kävi niinkin että voitin kilpailuissa oman sarjani, mutta seurakaverini oli tyttöjen sarjassa toiseksi viimeinen. Tämä kyseinen tyttö voitti mut harjoituksissa noin 70% joten olisin hyvinkin voinut olla tyttöjen sarjassa jopa viimeinen.

    • Anonyymi

      Tytöt ja naiset voi tosiaan olla vahvempia kuin miehet. Tässä on muutamia tutkijoiden, lääkärien ja urheiluvalmentajien vastauksia kysymykseen :
      Kyllä, he voivat on olemassa mahdollisuus, että naiset vahvistuvat, jos mies laiskistuu ja naiset treenaavat enemmän, he voisivat geneettisesti ylittää vahvuudenssa keskimääräisen miehen joidenkin sukupolvien jälkeen. Kulttuurisista syistä naisten ei ollut aikaisemmin ollut tarkoitus harjoittaa vartaloaan. Mutta nyt he voivat ja ovat erittäin kunnianhimoisia.
      Tietenkin evoluutio saattaa tuoda voimaa enemmän linjaan tulevaisuutta varten, kun miesten ja naisten erot vähenevät, ja ehkä nostaa naiset geneettisesti vahvemmiksi kuin miehet.
      Toki naisista voi tulla vahvempia kuin miehet No, monet naiset ovat jo tänään vahvempia kuin poikaystävänsä ja aviomiehensä (2017)! He ovat ryhmänä tai sukupuolena ahkerampia käymään salilla ja painoharjoittelussa, koska tytöillä on nyt kaikki urheilu, joka miehillä oli - joten he harjoittelevat kuin koskaan ennen. Hämmästyttävää, että ala-asteella, yläasteella ja jopa lukiossa tytöt hallitsevat usein poikia painissa. Uskon, että tämä suuntaus jatkuu.
      Kyllä, ilman epäilystäkään, en näe mitään syytä, miksi ei, miehistä tulee naisellisempia ja naisista yhä maskuliinisempia. Enemmän naisia liittyy kuntosaleihin kuin miehiä, keskimääräinen nuori mies leikkii playstationilla ja harrastaa fantasiapelejä, kun taas paljon nuoria naisia harjoittelee painoilla .Naisista / tytöistä on tulossa pitempiä ja vahvempia kuin keskimääräinen mies / poika. Mielestäni se on vain ajan kysymys.

      • Anonyymi

        Pitää varmaan paikkansa. Jenkeissä on jo nyt normaalia että tytöt pärjäävät poikien sarjoissa painissa, ja kun ajattelee että naisia/tyttöjä on kyseisen lajin parissa pieni osuus verrattuna miehiin. Voi hyvinkin olla että saman kokoisilla harrastajamäärillä matalammat painoluokat olisivat täysin tyttöjen hallussa.

      • Anonyymi

        Ja olisiko lähdettä sille, että nuo ovat lääkäreiden, tutkijoiden ja urheiluvalmentajien aitoja kommentteja?

    • Anonyymi

      Nää on kyll sellasia tarinoita jotka saa näköjää epävarmat ja pienimunaset raivoihinsa.

      • Anonyymi

        Hmm onko tälläisiä kommentteja tai raivostuneita jossain, itse en ole kyllä löytänyt?

        Kuka jaksaisi edes raivostua fantasianovelleista? :)

        Täällä kun selaa kaikenlaisia novelleja niin ihan joka ikinen kyllä saisi varmasti pahoitettua mielensä jos haluaisi, niin laaja skaala on tarinoissa.

        Itselleni nämä tälläiset jutut on kiihottavia niin kauan kunnes tulee kuvioon tuo kipu, satuttaminen ja suoranainen väkivalta. Sillä ei ole mitään väliä kuka tekee ja kenelle, itse en vain syty siitä ollenkaan. Mutta tälläinen tyttö voittaa pojan/nainen voittaa miehen nöyryytys alistus asetelma on herkullisen kiihottava kunhan se kestää poissa väkivallasta ja kivusta. En kiihotu pahoinpitelyistä mitenkäänpäin niin ollen näistä täytyy itselleni "muokata" ne pois, mutta ilman niitä on todella kiihottavia juttuja :)

        Bte. Täällä on näköjään sama kirjoittaja tekeytynyt moneksi, mutta valitettavasti sinut tunnistaa kyllä.jokaisesta, sama mielenkiinotisella tavalla väkivallasta kiihottuva mies siellä takana mut okei, ei siinä jokaisella on oikeus varsinkin täällä tuulettaa :) Ja jos nää kestää sinulla tarinoina vaan eikä mee käytäntöön niin mikä ettei, mehän ei voida valita mistä kiihotutaan.

        Olipa täysin turha kommentti.

        Pienimunainen älähti!

    • Anonyymi

      Huomasin jossain vaiheessa että tyttöystäväni on vahvempi kuin itse olen. Olen viisi senttiä pidempi kuin hän ja vähän painavampi mitä ei päältäpäin uskoisi. Tyttöystäväni näyttää hoikalta mutta hänellä on tosi pieni rasvaprosentti verrattuna minuun. Olemme molemmat käyneet samalla salilla ja siellä viimeistään huomasin että hän nostaa isompia painoja kuin minä varsinkin jalkaliikkeissä mutta ainoa missä pärjään on penkkipunnerrus. Huomasin hänen voimansa jo ennen sitä kun harrastimme seksiä niin tuntui että hän aina oli se dominoiva joka määräsi tahdin ja asennot kuin huomaamatta. Hänen tapansa esileikille on aina napata minua kiveksistä kiinni ja taluttaa ympäri asuntoa nauraen kun sipsutan perässä uikuttaen että päästä irti jo. Hänen lempiasentonsa on olla päälläni ja pitää nilkoistani jalkojani ylhäällä ja olisi kuin hän panisi minua enemmin kuin päinvastoin. En kyllä valita koska hän on hyvänäköinen ja tykkään hänestä paljon, mutta en halua että tutut tietäisivät olevani tussun alla.

    • Anonyymi

      Tyttöystäväni sanoi kerran että en pärjäisi hänelle jos tappelisimme oikeasti. En uskonut koska hän on niin paljon pienempi kuin minä.
      Sovimme että kumpi saa toisen luovuttamaan ensiksi on voittaja. Hän kävi heti ensimmäiseksi kiinni kiveksiini ja puristi minusta voimat pellolle saaden minut ulvomaan kivusta ja antautumaan. Siihen ei mennyt montaa sekunttia ja sen jälkeen en ole epäillyt etteikö nainenkin voisi päihittää miestä.

      • Anonyymi

        Mieti kun jossain potkunyrkkeilyssä ei olisi munasuojia ja saisi potkia haaroihin.. Saattaisi naiset hallita alempia painoluokkia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieti kun jossain potkunyrkkeilyssä ei olisi munasuojia ja saisi potkia haaroihin.. Saattaisi naiset hallita alempia painoluokkia

        Uuh... Todella epäreilua! Kaikissa Nainen vastaan mies lajeissa pitää olla munasuojat ja sääntö,ettei vyön alle isketä tai sinne tartuta.... Kyllä mies aina naisen voittaa... Eikö...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uuh... Todella epäreilua! Kaikissa Nainen vastaan mies lajeissa pitää olla munasuojat ja sääntö,ettei vyön alle isketä tai sinne tartuta.... Kyllä mies aina naisen voittaa... Eikö...?

        Miesten laatimien sääntöjen ansiosta voittaa, ainakin yleensä. Mutta ilman suojia ja kyseisiä sääntöjä tilanne saattaisi olla ihan toinen. Ei niitä haarojakaan voi liian tarkasti suojata, mutta toisaalta pienikin virhe niin ottelu on ohi yhden potkun seurauksena..

      • Anonyymi

        Itse muistan teini-ikäisenä kun tuli jostain riitaa pari vuotta nuoremman pikkusiskon kanssa ja päädyimme leikkimieliseen painitappeluun. Olin muistaakseni silloin 14 ja hän 12. Yhtäkkiä siinä painin tuoksinassa hän tarttui kiinni kiveksistäni ja puristi kaikin voimin. Juuri kehittyneet kivekseni olivat erittäin tuntoherkät joten voitte vain kuvitella kuinka paljon se sattui. Aloin tietenkin heti ulisemaan kivusta ja anomaan armoa. Antauduttuani, kun hän oli hellittänyt otteensa, jäin vielä kieriskelemään maahan pitkäksi aikaa ja pikkusiskoni vain kikatti vieressä. Tyttöjen on vaikeaa ymmärtää sitä kipua. Kyllähän silloin hävetti hävitä tytölle, vaikka tiesinkin, ettei ottelu ollut reilu. Kaiken lisäksi sisko vielä kehui kavereilleen, että voittaa isoveljensä tappelussa. Muistutteli asiasta minulle vielä vuosia jälkeenpäin.

        Kyllähän 12v nopea ja ketterä tyttö voittaa vaikka 16v pojankin munista tarttumalla. Aika vaikea painia ja suojata munia samalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän 12v nopea ja ketterä tyttö voittaa vaikka 16v pojankin munista tarttumalla. Aika vaikea painia ja suojata munia samalla.

        Juuri tuon takia pojat häviävät lähes aina tytöille, jos tappeluun päädytään. Isku tai pahimmassa tapauksessa puristaminen munista päättää tappelun aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tuon takia pojat häviävät lähes aina tytöille, jos tappeluun päädytään. Isku tai pahimmassa tapauksessa puristaminen munista päättää tappelun aina.

        Tappelussa olis sentään mahdollisuus voittaa, mutta paini ainaki on täysin mahdotonta ilman että vastustaja pääsee muniin kiinni. Naiset dominoisivat painilajeja suvereenisti mikäli säännöt eivät suojelisi sukukalleuksia.

        Joo näinhän se menee. Jos kuitenkin painii jonkin turnauksen ulkopuolella ilman sääntöjä miesten kannattaisi saman tien luovuttaa, jos haluavat säästää pallejaan. Ennemmin tai myöhemmin nainen ottaa kiinni munista, jos ei muuten pärjää ja se on menoa se.

      • Anonyymi

        Harva mies kyllä pärjäisi naiselle oikeassa tappelussa. Yksi lyönti/potku sukukalleuksille ja tappelu on ohi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tuon takia pojat häviävät lähes aina tytöille, jos tappeluun päädytään. Isku tai pahimmassa tapauksessa puristaminen munista päättää tappelun aina.

        Niin no, jos tollanen tyttö treffaa treenien jälkeen salilla tai kotimatkalla yllätysseksin tarjouksen, eikä oo kovin imarreltu huomiosta ja asseista riisuu miekkosen hyvin äkkiä, tarraa kulkusiin, ravistaa ripeästi ja laulaa, kulukkuset, kulukkuset, ne kilivan kilikattaa, vai, miten se nyt menikään se joululaulu. Uhri makaa kuin allakantekijä avuttomana tytön pyllyn alla ja heikolla hapella.

        Juttuhan menee käräjille ja luonnollisesti tyttö tuomitaan maksamaan uhrille kivusta ja särystä, mielipahasta, ihmisoikeuksien loukkauksesta, häpäisystä, erityisesti nöyryytyksestä, väliaikaisen ruumiin vamman sekä haitan tuottamisesta, traumasta, viiden vuoden vertaistuen ja kriisiavun, asianajajapalkkiot, oikeudenkäyntikulut etc. sekä ehdoton viiden vuoden tuomio naisvankilaan Vanajalle.

        Yllätysseksi on syytä ottaa kiitoksella vastaan, kun sellaista joku väkisin tyrkyttää.
        Väkivalta kaikissa sen muodoissa ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää, siihen nolla toleranssi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän 12v nopea ja ketterä tyttö voittaa vaikka 16v pojankin munista tarttumalla. Aika vaikea painia ja suojata munia samalla.

        12v tyttö voittaa varmaan aikuisen miehenkin jos saa hyvän puristusotteen kiveksistä :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        12v tyttö voittaa varmaan aikuisen miehenkin jos saa hyvän puristusotteen kiveksistä :D

        Ei miehellä taida olla tyttöäkään vastaan muita etuja ku todenmäköisesti kokoetu. Mutta joku pienikokoinen mies tuskin pärjäisi urheilulliselle 12v tytölle jos munat ovat vapaata riistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse muistan teini-ikäisenä kun tuli jostain riitaa pari vuotta nuoremman pikkusiskon kanssa ja päädyimme leikkimieliseen painitappeluun. Olin muistaakseni silloin 14 ja hän 12. Yhtäkkiä siinä painin tuoksinassa hän tarttui kiinni kiveksistäni ja puristi kaikin voimin. Juuri kehittyneet kivekseni olivat erittäin tuntoherkät joten voitte vain kuvitella kuinka paljon se sattui. Aloin tietenkin heti ulisemaan kivusta ja anomaan armoa. Antauduttuani, kun hän oli hellittänyt otteensa, jäin vielä kieriskelemään maahan pitkäksi aikaa ja pikkusiskoni vain kikatti vieressä. Tyttöjen on vaikeaa ymmärtää sitä kipua. Kyllähän silloin hävetti hävitä tytölle, vaikka tiesinkin, ettei ottelu ollut reilu. Kaiken lisäksi sisko vielä kehui kavereilleen, että voittaa isoveljensä tappelussa. Muistutteli asiasta minulle vielä vuosia jälkeenpäin.

        Ei tuota tarvitse hävetä. Ei yksikään mies voi tytöille mitään jos muniin käydään kiinni. Todella likasta peliä naisilta…

    • Anonyymi

      Olimme lukion liikuntatunneilla painineet jo useamman viikon ajan pojat tyttöjä vastaan. Emme painineet perinteisen kreikkalais-roomalaisen tai vapaapainin säännöillä, vaan ottelun voitti jos sai toisen luovuttamaan. Olin itse lukion toisella luokalla ja kuukausi sitten kun painiharjoitukset alkoivat, olin muiden poikien tavoin saanut kylmää kyytiä vuotta nuoremmilta lukiotytöiltä, joten opettaja oli suosista laittanut meidät painimaan 9-luokkalaisia tyttöjä vastaan jo pari viikkoa sitten. Pärjäsimme heille aina otteluiden alussa, mutta suurin osa meistä kiihottui hallitsemattomasti ottelun aikana jonka seurauksena tytöt ottivat helppoja voittoja kerta toisensa jälkeen. Mari, 40-vuotias liikunnanopettajamme keskeytti viime tunnin noin vartin etuajassa ja päästi tytöt menemään antaakseen meille hiukan tukiopetusta seuraavia tunteja varten. Mari kertoi, että hänen laskujensa mukaan olimme voittaneet alle 10% otteluistamme, kun tavoite lukion toisen luokan pojille olisi voittaa ainakin 30% lukion ensimmäisen luokan, tai 20% toisen luokan tyttöjä vastaan. Mari puhui meille itsehillinnän tärkeydestä, hänen mukaansa häviämme jatkuvasti koska kiihotumme liian helposti, emmekä enää ajattele oikealla päällä. Hän oli ihan oikeassa. Hän sanoi olevansa pettynyt kun jo ensimmäisten otteluiden aikana monen pojan kädet eksyvät tyttöjen pakaroille kun pitäisi keskittyä otteluun. Mari kertoi että tyttöille on opetettu kuinka poika saadaan kiihottumaan, jopa laukeamaan painin aikana, joten meidän pitää tosissaan taistella sitä vastaan. Mari sanoikin, että suurin osa meistä oli jossain vaiheessa lauennut, jonka jälkeen olemme äärimmäisen helppoja vastustajia. Itse kuuluin siihen porukkaan joka oli selvinnyt kuivin housuin. Mari kertoi antavansa meille kotitehtävän ja pyysikin minut ja muut laukeamatta selvinneet pojat hänen luokseen. Hän sanoi, että kun suurin ongelmamme on itsehillintä niin kotitehtävä liittyy siihen ja hänen opastuksellaan minä ja muutama muu poika näytämme lopulle luokalle mitä tehdä. Mari sanoi, että hierokaa penistänne kädellä vaihtelevalla rytmillä, tämä simuloi tyttöjen käyttämää taktiikkaa hieroa etumustmme esimerkiksi reidellä. Olimme tietenkin pidätelleet monen ottelun ajan, joten ympäriltäni alkoi kuulua tihenevää hengitystä ja itsekin huomasin, ettei tätä kauaa kestä. Mari tsemppasi meitä ja kehotti rauhoittamaan hengitystä. Mikko, vieressäni oleva poika alkoi ähisemään ja nykimään ensimmäisenä "älä hidasta hieromista, taistele, hengitä rauhassa" Mari tsemppasi häntä. Mari painoi reitensä Mikon etumusta vasten, eikä Mikko voinut muuta kuin laueta 40-vuotiaan opettajamme edessä. Tuo näky selvästi kiihotti muitakin, me muutkin laukesimme noin minuutin aikana. Mari sanoi, että tässä pitää parantaa paljon seuraavaa liikuntatuntia varten, mutta olemme liian kaukana tavoitteesta, joten seuraavaksi painimme 8-luokkalaisten tyttöjen kanssa ja tavoite on, että ajan myötä kehitymme siihen asti, että pystymme voittamaan 30% otteluistamme lukion ekaluokkalaisia tyttöjä vastaan. Tavoite on todella kova, joten töitä pitää tehdä. Emme nimittäin voittaneet ainuttakaan ottelua heitä vastaan, kun ensimmäisellä tunnilla heitä vastaan painimme. Itsekin olin viettänyt suurimman osan tunnista vastustajieni perseen alla, joten tieto siitä ettei heidän kanssaan tarvitse vähään aikaan painia oli helpotus.

      Muutama päivä vierähti ja oli viikon toisen painitunnin aika, tai oikeastaan puolitoista tuntia oli kerralla, kahdesti viikossa. Menimme painisalille ja näimme tyttöjen olevan jo lämmittelemässä. Tytöt olivat 14-15 vuotiaita joten ikäetu ja varsinkin kokoetu oli puolellamme. Olin kuitenkin kuullut että kyseiset tytöt olivat voittaneet 9-luokkalaiset pojat leikiten, joten minua ainakin jännitti. En halunnut hävitä enää. Jokaisella tytöllä oli tiukat legginsit ja toppi, osalla pelkät urheiluliivit legginsien kanssa. Ymmärsin toki heidän taktiikan. Mari tulikin sanomaan meille että saman tien katseet pois heidän takapuolistaan, nyt täytyy keskittyä. Hakeuduimme pareittain ympäri mattoa ja ensimmäiset ottelut pääsivät alkamaan, ottelut aloitettiin molempien painijoiden ollessa polvillaan. Yksi ottelu kestää viisi minuuttia, ellei ratkaisua tule, joten ottelut voivat päättyä myös tasapeliin, viiden minuutin jälkeen vaihdetaan pareja. Minua vastaan tuli ensimmäisenä Neaksi itsensä esittäytynyt tyttö. Nea oli nätti blondi, vaikutti melko ujolta ja hiljaiselta. Pilli soi ja ottelut pääsivät alkamaan. Taktiikkani oli käyttää kokoa ja voimaani hyödykseni, joten otin häntä saman tien molemmilla käsillä niskan takaa kiinni ja painoin hänet mattoon. Pääsin hänen ärhäkästä vastustelusta huolimatta hänen selkäänsä ja sain kuristusotteen kiinni. Nea luovutti lähes heti. Enkä ollut edes kiihottunut joten kaikki näytti hyvältä seuraavaakin ottelua ajatellen. Kahtakaan minuuttia ei ehtinyt kulua, kun kaikki ottelut olivat jo ohi.

    • Anonyymi

      Ensimmäinen kierros oli menestys, voitimme jokaisen ottelun. Tiedostin tietenkin otteluiden tulevan jatkuvasti entistä vaikeammaksi kiihottumisesta johtuen, joten vielä ei ollut varaa juhlia. Toinen ja kolmas ottelu meni samalla kaavalla, kolmannessa huomasin kyllä kiihottuvani jo hieman, ja osa muiden otteluista päättyi tyttöjen voittoon. Johdimme kuitenkin vielä selvällä erolla. Neljänteen otteluun sain vastaani Amanda nimisen tytön. Amanda oli punahiuksinen sekä ikäisekseen isotissinen. Hänellä oli yllään legginsien lisäksi pelkät urheilurintaliivit. Ennen otteluamme hän tuli minuun ihan kiinni ja kuiskasi onnentoivotukset nätisti hymyillen. Huomasin, että boksereissani alkoi tapahtua, se ei ollut hyvä merkki. Sain hänet kuitenkin alleni heti alussa, joten ottelu alkoi hyvin. Huomasin kuitenkin saman tien Amandan olevan ihan toista maata kuin aiemmat vastustajani. Hän onnistui jaloillaan kaatamaan minut pois päältään ja vikkelänä tyttönä hyppäsi päälleni ennen kun ehdin nousta. Huomasin heti mitä Amanda yrittää tehdä. Hän painoi tissinsä kasvoilleni tehden hengittämisestäni todella vaikeaa. Olin myös tässä vaiheessa jo todella kiihottunut ja mieleni teki ottaa Amandaa perseestä kiinni, maltoin kuitenkin mieleni. Järkytyksekseni huomasin Amandan painelevan haaraväliäni reidellään. Opettaja tuli ilmeisesti viereemme, en tietenkään nähnyt häntä, mutta kuulin kyllä. Hän kannusti minua ja sanoi, että tätä varten se kotitehtävä annettiin. Huomasin melko pian, etten pääse Amandan alta mihinkään ja riski laukeamiselle kasvoi kovaa kyytiä joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kun luovuttaa. Laukeamisen jälkeen joutuu rangaistuksena aloittamaan loput ottelut vastustajan määräämästä asennosta, eli todennäköisesti tytön perseen alta tai pää reisien välissä puristuksissa. Tässä vaiheessa en siis voinut ottaa riskiä. Kellossa oli aikaa vielä minuutti ja Amanda kiusoitteli minua, kyseli tykkäsinkö hänen tisseistään jne. Hänen taktiikkansa oli auttaa seuraavaa vastustajaani pitämällä minut kiihottuneena ja siinä hän kyllä onnistuikin. Huomasin, että nyt alkaa vaakakuppi kääntyä, pojat olivat joko luovuttaneet tai olivat huonossa asemassa. Jopa Nea dominoi vastustajaansa istuen tämän kasvoilla. Mari huusi, että minuutti aikaa. Huomasin, että pojat eivät tule voittamaan otteluaan vaan kamppailevat joko luovuttamista tai laukeamista vastaan. Mikko ähisi lähelläni Mirella nimisen tytön alla. Mikko oli samassa pinteessä kuin missä itse olin hetki sitten Amandaa vastaan. Tajusin että tuo varmasti opetetaan tytöille. Huusin Mikolle, että luovuttaa jos tuntuu siltä ettei kestä. Mirella pussaili Mikkoa poskelle samalla kun Mikko ei malttanut pitää näppejään erossa, vaan puristeli Mirellan persettä täydellä halulla. Huusin Mikolle uudestaan että luovuttaisi, sen sijaan Mikko laukesi kun kellossa oli noin 15sec jäljellä. Mikko oli todella pettynyt itseensä ja sanoi ettei pystynyt luovuttamaan kun tuntui niin hyvältä.

      Seuraavat ottelut olivat totaalista tyttöjen dominointia, minulla oli kanki kovana koko ajan ja halu runkata otteluiden välissä oli mieletön. Itseni mukaan lukien hävisimme kaikki ottelut ennen viimeistä kierrosta. Suurin osa pojista oli jo lauennut, itse olin onnistunut pidättelemään, olin myös luovuttanut ajoissa jos huomasin etten kestä loppuun asti. Tytöt ottivat voittoja naamalla istumalla, pään puristamisella reisillä ja tietenkin sillä tissit naamalle ja reisi töihin liikkeellä, jolla pakotetaan vastustaja joko laukeamaan tai luovuttamaan laukeaminen välttääkseen. Mari yritti kannustaa meitä, mutta laihalla menestyksellä, jokaisella kierrooksella pojat päätyivät saman tien tytön alle ja taistelivat luovutusta tai laukeamista vastaan.

    • Anonyymi

      Ennen viimeistä kierrosta pidimme viiden minuutin tauon, joten siitä pitäisi tietenkin olla valtava hyöty meille. Saamme aikaa rauhoittua. Tauon aikana tytöt kuitenkin pyllistelivät meille ja puhuivat tuhmia. Hekin joilla oli toppi riisuivat sen tässä vaiheessa pois. Sääntönä oli, ettei tissejä tai alapäätä saa näyttää vastustajan kiihottamiseksi, mutta tytöt rikkoivat tätä sääntöä härskisti ja vilauttelivat välillä tissejään kun opettaja ei huomannut. Olin vähintäänkin yhtä kiihottunut kun edellisen ottelun aikana, joten tiesin ettei tämä tule päättymään hyvin. Vastustajani viimeiselle kierrokselle oli porukan pienin tyttö, Jasmin. Hänen mittansa oli arviolta 150/45. Pienirintainen siro tyttö. Koko alavartaloni oli kiihotuksesta kankea ja Jasmin saikin minut heti alleen. Tiesin että viimeisessä ottelussa voin yrittää loppuun asti, kun ei ole merkitystä että häviääkö laukeamalla vai luovuttamalla. Kuulin ympäriltäni tyttöjen kikattelua ja poikien ähkintää, tiesin mistä on kyse ja päätin tehdä kaikkeni etten laukea. Jasmin pääsi istumaan naamalleni oma rintamasuuntansa varpaisiini päin. Hän alkoi hieromaan kädellä haaraväliäni, estin sen kuitenkin kaksin käsin, mikä oli melko helppoa sillä hän oli niin kevyt ettei naamallani ollut suurta painetta. Sitten Jasmin kuitenkin teki jotain mitä en osannut odottaa. Hän lukitsi jalkansa taraivoni/niskani taakse ja alkoi puristamaan, jolloin paine kasvoi valtavasti. Minun oli pakko työntää Jasminin persettä kaksin käsin ettei tarvitse luovuttaa, muuten en saanut hengitettyä ja kipu oli valtava. Kun en pystynyt enää suojaamaan haaraväliäni Jasmin pääsi vapaasti hieromaan kulliani. Minun oli hengittääkseni pakko kääntää pää sivulle kun en enää jaksanut työntää tarpeeksi kovaa. Amanda oli voittanut oman ottelunsa ja tuli vierelleni makaamaan, en pystynyt vastustella ja otin hänen tissistään saman tien kiinni. Jasmin huomasi että olen täysin euforian vallassa eikä enää painanut perseellään kovaa, vaan enemänkin hieroi sitä naamaani vasten. Käänsin pääni takaisin hänen persettään kohti ja aloin pussailemaan sitä.Tärisin nautinnosta, toinen käsi Jasminin perseellä, toinen Amandan tissillä. Tässä vaiheessa ei ollut toivoakaan selviytyä ja ajattelinkin, että turha taistella vastaan. Laukesin valtavalla voimalla, koko vartaloni nyki hallitsemattomasti ja huutoni vaimeni Jasminin perseen alle. Kaikki tämä tunneryöppy oli liikaa ja jostain syystä kyyneleet tulivat silmilleni Jasminin noustessa päältäni pois. Minua hävetti suunnattomasti, mutta tytöt osoittivat myötätuntoa, Jasmin jäi rauhoittelemaan minua.

      Mari päästi jälleen tytöt lähtemään ennen meitä, ja oli tällä kertaa jopa vihaisen oloinen. Joka ainut poika oli lauennut ja ensimmäisten kierrosten jälkeen hävisimme jokaisen ottelun. Yritimme protestoida sillä, että tytöt näyttivät tissejään meillä, joten sen takia olimme liian kiihottuneita. Tämän kuultuaan Mari totesi että koulun loppuun on neljä tuntia aikaa, joten sen aikaa saamme palautua. Sen jälkeen jokainen poika tulee pakolliseen tukiopetulseen hänen luokkaansa. Kun ihmettelimme mistä on kyse, Mari riisui paitansa, kavoi tissinsä esiin liiveistään ja sanoi vihaisesti: "teidän on korkea aika oppia sietämään näitä"

      • Anonyymi

        Olisi ollut kyllä kiva, jos olisi oikeastikin saanut lukiossa ”painia” tyttöjen kanssa kuvailemillasi menetelmillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi ollut kyllä kiva, jos olisi oikeastikin saanut lukiossa ”painia” tyttöjen kanssa kuvailemillasi menetelmillä.

        Totta, mitenkähän olisi sujunut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, mitenkähän olisi sujunut

        Ainakin meillä lukiossa olisivat tytöt voittaneet sata-nolla. He harrastivat sen verran paljon urheilua; monet voimistelivat, harrastivat cheerleadingia, kävivät salilla jne. Ja treenistä saadut lihakset kyllä näkyivät ulospäin. Pojat sen sijaan eivät juuri urheilleet, enemmän nörttejä olivat, osa myös ylipainoisia. Ja vaikka ei olisi ollut voimassa eroja, olisivat tytöt varmaan silti olleet vahvemmilla. Pojat ovat sen verran kömpelöitä ja kankeita, ettei painissa ole mitään saumaa notkeita ja nopeita tyttöjä vastaan. Poika ei ehdi kuin ihmetellä ja yhtäkkiä huomaa olevansa jo selällään.

      • Anonyymi

        Hyvä ja kiihottava tarina. Tosin en ole koskaan kuullut, että missään koulussa olisi painia liikuntatunneilla, joten siltä osin vähän epärealistinen. Korjatkaa toki, jos olen väärässä.

        Meillä oli joskus yläasteen valinnaisena liikuntatunnilla painia sekaporukalla. Tytöt olivat melko ylivoimaisia. Itse kuitenkin onnistuin voittamaan yhden tytön, olin todella iloinen siitä koska suurin osa muista pojista ei voittanut yhtäkään tyttöä. Pojilla menee motoriikka melko sekaisin nuorena, sekä tytöt ovat paljon notkeampia ja ketterämpiä.

    • Anonyymi

      Olin vaihto-oppilaana jenkeissä aikoinaan ja olimme katsomassa koulujen välisiä painiotteluja. Yksi ottelu jäi kyllä kaikkien mieleen koska siinä oli vastustajajoukkueella tosi hyvännäköinen hoikka ja pitkä blondi tyttö jolla oli lihaksikkaat jalat sekä pakarat. Kaiken huipuksi vielä tosi isot rinnat joten hän näytti kuin joku pornonäytteliä olisi tungettu painitrikoisiin.
      Hänen vastustajaksi tuli meidän koululta yksi tummaihoinen poika joka oli huonommasta päästä meidän painijoita ja joutuikin aika kovakouraiseen käsittelyyn koska tyttö olikin tosi hyvä painija. Ottelu päättyi selätykseen lopulta mutta kaikkien huomio kiinnittyi siihen että pojalla oli alkanut jöpöttää kesken ottelun enkä sitä yhtään ihmettelekkään ja eikä sitä voinut olla huomaamatta koska hällä oli ihan hirveen kokoinen parru trikoissa. Tyttökin meni vähän hämilleen ja painiessaa varmasti tunsi tuon jättimäisen mustan kullin käsissään mutta hän vain nauroi katketakseen ottelun jälkeen tilanteelle. Tuntui että tyttö oli enemmän kuin kiinnostunut nolostelevan pojan pullotuksesta ja vilkuili sitä kiinnostuneena ja ehkä vähän kiihottuneenakin.

      • Anonyymi

        Tämä toi kyllä hyvin mieleen erään tapauksen teineinä, kun olimme viettämässä iltaa yhden kaverin luona ja päädyimme ottamaan painiturnauksen sekaporukalla. Olimme tuolloin muistaakseni noin 14-15 vuotiaita, mutta turnaukseen halusi myös osallistua kaverini 12-vuotias pikkusisko. Itse päädyin painimaan hänen kanssaan ensimmäisenä. Olin tuolloin ennenkin paininut tyttöjen kanssa ja hävinnyt, mutta aiemmin vastustajani olivat olleet samanikäisiä ja kokoisia. Kaverini sisko oli kuitenkin selkeästi minua pienempi, vaikka olikin melko kehittynyt ikäisekseen; hänellä oli lähes aikuisen kokoa vastaavat rinnat ja hän oli myös melko pitkä ja lihaksikas ikäisekseen. Ajattelin silti voittavani hänet, mutta toisin kuitenkin kävi. Häneltä löytyi yllättävän paljon voimaa ikäänsä nähden, joten yllätyksekseni huomasin pian olevani selällään maassa ja että hän oli ottanut minusta niskalenkin ja piteli minua siinä niin, etten päässyt liikkumaan mihinkään. Tilanne oli erittäin nolo, mutta samalla kiihottava, joten melko kookas, 17-senttinen miehuuteni alkoi jäykistyä täyteen mittaansa ja verkkareista se tietenkin näkyi kaikille. Oli varsin nöyryyttävää maata siinä kolme vuotta nuoremman tytön selättämänä pääsemättä irti otteesta ja kyrpä jäykkänä. Yleisö alkoi nauraa ja osoitella seisovaa penistäni. Jouduin antautumaan ja myöntämään häviöni. Kukaan toinen poika ei kuitenkaan uskaltanut enää painia hänen kanssaan, koska olin melko isokokoinen ikäisekseni ja voitin muut pojat leikiten. Pelkäsivät ilmeisesti vielä pahempaa nöyryytystä. Vaikka muut pojat eivät minulle pärjänneetkään, kaikille tytöille kuitenkin hävisin myöhemmin. Niin se vain taitaa mennä, että teineinä pojista ei ole painissa tytöille vastusta, aikuisena taitaa olla toisinpäin.
        Myöhemmin koulussa kaverini paljasti, että oli paininut siskonsa kanssa kerran aiemmin ja oli hävinnyt niin ylivoimaisesti, ettei ollut enää uskaltanut kokeilla uudelleen. Selvisin kuulemma yllättävän hyvin hänen siskonsa käsittelyssä. Näin vuosia myöhemmin tilanne kiihottaa minua edelleen. En panisi pahakseni, jos pääsisin vielä kauniin nuoren naisen selätettäväksi.

    • Anonyymi

      Ensin tulee mieleen, että aika huono olit painimaan.

      • Anonyymi

        Samaa ajattelen minäkin, oikea mies ei naiselle häviä (eikä poika tytölle).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa ajattelen minäkin, oikea mies ei naiselle häviä (eikä poika tytölle).

        Olispa vaan niin kiva nähdä et kuinka Petra Olli sinnuukin viskelis ja pyörittelis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa ajattelen minäkin, oikea mies ei naiselle häviä (eikä poika tytölle).

        Painiin tarvitaan muutakin kuin pelkkää raakaa voimaa, naisilta ja tytöiltä löytyy usein parempi tekniikka ja he ovat myös ketterämpiä kuin miehet ja pojat, jonka takia painit päättyvät yleensä heidän voittoonsa. Lisäksi naisilta löytyy jaloista erittäin paljon voimaa ja voitto on vieläkin ylivoimaisempi, jos he osaavat jalkojaan hyödyntää. Lisäksi näiden etujen lisäksi teini-iässä tytöt ovat poikia vahvempia, koska kehittyvät nopeammin. Sen takia on hyvin harvinaista että teinipoika voittaa teinitytön. Aikuisten kohdalla varmaan ainakin jonkin verran tasaisempaa.

      • Anonyymi

        Jos olisit joskus paininut teini-ikäisiä tyttöjä vastaan tietäisit, ettei niitä niin vain voiteta. Ovat usein yllättävän vahvoja ja kun tähän lisätään notkeus sekä voimakas alavartalo ei vastustelusta ole paljon hyötyä.

    • Anonyymi

      Mua erityisesti vituttaa nuo helevetin pullistelija äijät. Tälläkin sivustolla he toteavat sen typerän lausahduksen "Mies ei naiselle häviä" Tuol joku mainitsi Petra Ollin!
      Olen melko varma että yksikään mies joka on tänne viestiä laittanut, ei voita Petraa painimatolla. Sit nää pullistelija miehet koittavat olla kilttejä miehiä. He sanovat että mies ei lyö naista mutta eivät myös ota turpaan naiselta. Paska puhetta sekin. Mira P tai Eva W vetäis jokaista tänne kirjoittanutta miestä turpaan mennentullen.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Nuoret naiset ovat sen verran hyväkuntoisia nykyään, että voittaisivat selkeästi suurimman osan tämänkin palstan setämiehistä, mainitsematta edes ammattiurheilijoita.

    • Anonyymi

      Tässä ketjussa on paljon virheellisiä väitteitä siitä, että naiset ja tytöt mukamas voittaisivat miehet ja pojat painissa. Se nyt EI KUITENKAAN PIDÄ PAIKKAANSA. Pojat ja miehet nyt vain sattuvat olemaan vahvempia, eikä sille muutama feministitrolli voi yhtään mitään. Jos saatte tästä fantasioinnista kiksejä niin OK, kunhan muistatte että tarinanne ovat vain tarinoita. Oikeasti miehet ovat voimakkaampi sukupuoli ettekä mahda sille yhtään mitään! Todistakaapa tämä vääräksi, jos pystytte.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Todellisuudessa naisilla ei ole mitään jakoa miehiä vastaan, miehet nyt vain ovat vahvempia. Ja sama koskee myös teinejä, kyllä silloinkin on jo merkittävä voimaero sukupuolten välillä poikien hyväksi. Kaikki näkemäni tytön ja pojan väliset painiottelut päättyvät siihen, että poika selättää tytön alle 10 sekunnissa!

      • Anonyymi

        Haloo! Osion nimihän on seksinovellit ja kinky????

      • Anonyymi

        Nämä ovat fantasioita ja tarinoita. Taidat ottaa ne vähän turhan tosissaan

    • Anonyymi

      Jaakko Saariluoma sai posse ohjelmassa tehtäväksi painia Petra Oliin kanssa..Jaakkohan hävis noin 100-0 Petralle. Jos joku tänne kirjoittanut tai kommannut mies haluais olla MIES niin hän menis ja haastaisi esim Mira Potkosen mätkintä matsiin.

      • Anonyymi

        Poikkeus vahvistaa säännön, eikö niin? Tiedostan kyllä, että huippu-urheilijat ovat oma lukunsa, puhuinkin aiemmin yleisesti. Itse uskallan väittää, että olen vahvempi kuin 99% suomalaisista naisista ja näin ollen voittaisin heidät tappelussa/ painissa yms.

    • Anonyymi

      Moni mies on kova äijä kunnes munat löytyy naisen hyppysistä. Siitä seuraakin armoton ulina ja anelu.

      • Anonyymi

        Heh, kuulostaa tutulta😅. Olen itsekin aikoinaan nuorena naisena paininut miesten kanssa ja olivat kovaa äijää siihen saakka kunnnes pääsin kiinni sukukalleuksiin. Sen jälkeen voitto olikin varma: yleensä anoivat heti armoa, jotta säästyisivät puristamisesta aiheutuvalta kivulta. Jos eivät ymmärtäneet luovuttaa heti kun pääsin käsiksi palleihin puristin niitä niin kauan, että ulvoivat kivusta. Eipä ole kyllä löytynyt miestä, jolle olisin painissa hävinnyt!

        Ei yhdellä kädellä edes pysty suojata palleja niin ettei niihin voisi päästä käsiksi ja kahdella kädellä jos suojaa niin mitenkäs siinä sitten painii. Eikä munista edes tarvitse puristaa kovaa jotta kipu on sietämätön, puhumattakaan pelosta, että jotain voi myös mennä rikki. Jos painiessa ei noudateta mitään sääntöjä niin urheilullista ja osaavaa naista on lähes mahdoton voittaa.

    • Anonyymi

      Tässäkin keskustelussa on paljon puhuttu siitä, että mitä jos nainen puristaa kiveksestä painin aikana. Minusta tuntuu kyllä, että hieman liioittelette siitä aiheutuvaa kipua. Eihän se varmasti kivalta tunnu, mutta en usko että kukaan alkaa ulvomaan kivusta ja anomaan armoa jos vastustaja pitää hetken palleja otteessaan. Kaiken lisäksi vaatteiden päältä, joka vaimentaa kipua. Ettekö te voi muka sitten estää naista pääsemättä kiinni sukuelimiinne. Jos mies osaa painia kunnolla hän varmaan pystyy estämään naista tarttumasta kiveksiin, ilman että niitä erikseen suojaa.
      T. Nainen

      • Anonyymi

        Jo pieni näpäytys sormen päillä kiveksille saa miehen kavahtamaan. Kovaa puristusta ei kestä millään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo pieni näpäytys sormen päillä kiveksille saa miehen kavahtamaan. Kovaa puristusta ei kestä millään

        Eihän mikään pieni näpäytys tunnu missään, vaatteet vaimentavat iskun

      • Anonyymi

        Itse ainakin lukioaikoina painin tyttöystäväni kanssa ja hävisin, kun hän puristi kiveksestä. Pelkkä piteleminen ei satu, mutta kova puristus kyllä. Oli tuolloin vaatteet päällä. Itsellä on suuret kivekset, mutta erittäin herkät kivekset ja muistan edelleen, kuinka paljon puristus sattui, vaikka kyseessä oli vain parin sekunnin hetki, sillä antauduin tietenkin saman tien kun hän pääsi käsiksi palleihin.

      • Anonyymi

        Suurin osa miehistä on varmasti saanut joskus jotain osumaa pallosta jms. palleille ja se on yleensä nopea tapahtuma ja silti vie voimat ja saa voimaan pahoin. Jotten kyllä nopea voimakas puristuskin lamauttaa isommankin miehen ainakin hetkeksi.

      • Anonyymi

        Ei se varsinaisesti ole liioittelua.. mulla on todella korkea kipukynnys, mutta kyllä mää silti aloin lähes itkeen kun nainen otti painissa palleista kiinni. Kiemurtelin tuskissani, anelin armoa ja luovutin.

      • Anonyymi

        Naisena voi olla vaikeaa ymmärtää kuinka herkät kivekset oikeasti on. Pienikin läpsäyyts niille ja mies lamaantuu täysin kivusta. Puristuksesta puhumattakaan.

    • Anonyymi

      Jos nainen ja mies painisivat alasti vapailla säännöillä niin naisella olisi hyvät mahdollisuudet voittaa vahvempikin mies. Kyllä se sattuu helvetisti kun joku kouraisee palleista, vie voimat välittömästi. Jos potkukin voi johtaa tajuttomuuteen niin jos joku saa otteen palleista ja alkaa puristamaan niin ottelu todennäköisesti loppuu siihen.

      • Anonyymi

        Juuri näin, pienikin osuma palleihin niin mies alkaa ulvoa kivusta ja anoa armoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, pienikin osuma palleihin niin mies alkaa ulvoa kivusta ja anoa armoa.

        Onko päässäsi jotain vikaa. Mies ei lyö naista jollei ole ihan pakko. Mutta jos hän sitä kerjäämällä kerjää niin vaihtoehdot on vähissä.

    • Anonyymi

      Kokeilimme vaimon kanssa käytännössä kuinka siinä käy kun painitaan alasti ja että munille saa käytä ottelusa. Olemme aika erikokoisia ja olen tiestysti vahvempi ja molemmat olemme kamppailulajeja harrastaneita, vaimo enemmän kokeneempi.
      Niinhän siinä kävi että kun otimme monta erään niin hän aina onnistui joteskin saamaan palleista kiinni ja puristi minusta mehut pihalle. Hävisin näin kaikki otetut erät ja totesimme että on aika mahdottomuus muuten kuin lyömällä tai potkimalla estää osaavaa naista pääsemässä kiinni kulkusiin ja lopettamaan kivuliaasti ottelua

      • Anonyymi

        Mutta jos saa lyödä ja potkia niin vaakakuppi kääntyy entistä vahvemmin naisten puolelle. Munille on kuitenkin helppo potkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta jos saa lyödä ja potkia niin vaakakuppi kääntyy entistä vahvemmin naisten puolelle. Munille on kuitenkin helppo potkia.

        Itseasiassa munille kunnon osuman saaminen on todella vaikeata ellei toinen tule aivan yllätytetyksi. Ei mene niinkuin elokuvissa paitsi itselle kyllä kävi ravintolasta poistuessa niinkuin täysin tuntematon nainen potkaisi täysiä munille ja kun kumarruin kivusta niin potkaisi polvella naamaan ja vintti pimeäksi. Sairaalassa todettiin nenä murtuneeksi ja toinen kivesrepeämä ja siirtyminen pois paikoiltaan. Kivekset turposi kahden nyrkin kokoisiksi ja olivat niin arat että ei voinut kävellä kunnolla kahteen viikkoon. Onneksi ei jäänyt pysyviä vaurioita, nenäkin oikaistiin kuntoon.

    • Anonyymi

      Savottamiehet olivat kovia pallimiehiä myös painiessaan. Mutta eivät perseilleet! Persreikä venyy ja saat paskat housuun lopun ikäsi. Savottamiehet tiesivät.

      • Anonyymi

        Savottamiehet oli kovia homoilemaan keskenään.

    • Anonyymi

      Mää väitin kerran yhdelle naiselle että pärjäisin sille painissa. Se taas väitti että mulla ei ois mitään mahkuja. Tää nainen on 180cm pitkä ja isokokoinen muutenkin, mutta aattelin että enhän mää voi naiselle hävitä. Oltiin silloin n. 25 vuotiaita molemmat.

      Paini alkoi, päädyttiin lattialle aika nopeeta. Huomasin heti että hänellä on voimaa ihan uskomattoman paljon, mutta kun aivan täysillä väänsin niin just ja just sain laitettua vastaan, mutta ei puhettakaan että oisin päässyt niskan päälle. Sitten se tapahtui, tää nainen otti mua kiinni kiveksistä ja puristi. Lujaa. Mulla oli jalassa college housut ja tää nainen sai ihan täydellisen otteen mun palleista. Molemmat oli sen kädessä ja se rutisti niitä kovaa. Niin kovaa että mun silmissä pimeni ja tuntui että purskahdan itkuun.

      Anelin armoa, johon hän vain vastasi ravistamalla mun palleja samalla kysyen että onko hän vahvempi meistä. Sopersin vaan vastaukseksi joo, mutta se ei riittänyt hänelle. Hän ravisti uudestaan kiveksiä ja puristi entistä tiukemmin ja käski mun sanoa sen. Tuskasta kiemurrellen sain itku silmässä sanottua että hän on vahvempi ja että myönnän tappioni painissa, niin hän vielä kerran ravisti, puristi napakasti, nauroi mulle ja päästi irti.

      Irtipäästämis hetkellä hirvittävä tuska valtasi mun koko alapään ja en voinut muuta kuin pidellä kipeitä palleja ja kiemurrella lattialla. Tää nainen nauroi mulle ja näki että hän nautti tilanteesta tosi paljon. Hän antoi mulle jääpala pussin, jota pitelin jalkojen välissä samalla kun makasin sikiöasennossa. Noin vartin makasin maassa, ja tää nainen samalla ilkkui mua kuinka heikko mää oon ja kuinka heikot kivekset mulla on. Mun pallit oli kipeät ja vähän turvoksissa koko illan, vielä seuraavana päivänäkin todella arat.

      Tästä oppineena en enää paini naisten kanssa. En kestä sitä häpeää että häviäisin naiselle. Tuon naisen kanssa paini kesti vain pari minuuttia, silti hän kerkesi tuossa ajassa saamaan mut kokemaan elämäni kovinta kipua. Ei mitään mahdollisuutta pärjätä.

      Toinen kerta kun oon saanut tytöltä turpaan, oli teini-iässä. Sillon mua potkaisi yksi tyttö täysillä kiveksille. Muistan siitä potkusta myös sen uskomattoman kivun sekä häpeän. Yritin pysyä pystyssä, mutta kipu oli niin suunnaton, että tipahdin lattialla itkemään.

      • Anonyymi

        Naisten kanssa jos painii niin pitää sopia, että pallit jätetään rauhaan.

      • Anonyymi

        Ei naiselle häviämisessä ole mitään hävettävää. Yksikään mies ei pärjäisi naista vastaan, jos nainen saisi vapaasti ottaa kiveksistä kiinni.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tyttöjä vieläpä harrastajien joukossa paljon vähemmän. En tiedä, mikä olisi tilanne, jos olisi yhtä paljon poikia ja tyttöjä painimassa.

    • Anonyymi

      Olisi kyllä nöyryyttävää hävvitä tytölle, varsinkin nuoremmalle vaikka tiedänkin että on tosi vahvoja tytöjä olemassa jotka löisivät tällaisen tavallisen olmin helpostikkin.

      • Anonyymi

        Työpaikka sponsoroi ilmasen kuntoilun läheisellä salilla ja onnistuin houkuttelemaan työstä yhen kivan nuoremman naisen treenikaveriksi. Olin käynyt aiemmin puntilla ja aluksi neuvoin häntä liikkeissä ja se oli mukavaa koska olin ihastunut häneen pidemmän aikaa.
        Mutta jonkin ajan kuluttua huomasin kuinka hän kehittyi tosi nopeasti ja ei mennyt aikaakaan kun hän nosteli jo samankokoisia painoja kuin minä. Oma kehitys polki paikoillaan ja hän menikin ohi minusta reippaasti, en siis ole mikään iso kaveri muutenkaan.
        Nyt hän on alkanut neuvomaan ja tsemppaamaan minua mikä on iha kiva mutta hävettää samalla kun hänestä on tullut tosi hyvä kroppanen ja itsellä ai oikein lihakset kasva.

        Joo,sitten heräsin

    • Anonyymi

      Tyttöjen kanssa painiessa pitää koko ajan suojata kiveksiä, ei ole mitään toivoa jos vastustaja saa niistä otteen. Vaikeaa on kyllä voittaa, jos suojaa vain palleja, eikä keskity painimiseen.

      • Anonyymi

        Sitten heräsin

    • Anonyymi

      Tulitko herättäjä juhlista.

    • Anonyymi

      Miehet on kullä heikkoja. Montaa poikaa olen kouluttanut koulun pihalla läpsäsemällä kurkunpäähän tai polvella potkaisemalla palleille, jokainen on sen jälkeen kilttiä poikaa. Yksi yritti kerran uhota uudelleen mutta kun kiskaisin hänet ilmaan verkkareista niin kirkui kuin pikkutyttö kun pallit olivat murskautua.

      • Anonyymi

        Pojat on olevinaan jotenkin vahvoja, mutta heti alkaa puntti tutista, jos joutuvat tyttöä vastaan. Tytöt nimittäin ovat nykyään yleensä vahvempia ja voittavat selkeästi isommatkin pojat leikiten.

      • Anonyymi

        Annatko vielä pojille kyytiä??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pojat on olevinaan jotenkin vahvoja, mutta heti alkaa puntti tutista, jos joutuvat tyttöä vastaan. Tytöt nimittäin ovat nykyään yleensä vahvempia ja voittavat selkeästi isommatkin pojat leikiten.

        HAAHHAHAHAHHAHAHHAHAHAHHA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HAAHHAHAHAHHAHAHHAHAHAHHA

        Kyllä murrosikäiset tytöt voivat hyvin olla nykyään vahvempia kuin samanikäiset pojat. Pojilla liikkumattomuus ja ylipaino ovat sen verran yleisiä, että joku fitnesstyttö ainakin voi pistää lihavan pojan pakettiin helposti

    • Anonyymi

      Sitten heräsin. Aika moista fantasiointa koko aloitus.

      • Anonyymi

        Tämä osio on tarkoitettu fantasiointia varten

    • Anonyymi

      Miksi joku lukee ja ärsyyntyy näistä jutuista, älä lue jos provosoidut.

    • Anonyymi

      Otettiin naisystävän kanssa paini. Hävisin ihan 100-0, en kykenyt tekemään mitään. Kyllä hävetti!!

      • Anonyymi

        Ottiko kiveksistä kiinni?

    • Anonyymi

      Mitenkähän olis kynynnä antiikin olumpialaisissa jos naiset olisi osallistuneet kun siellä painittiin alasti.

      • Anonyymi

        Naiset olisivat voittaneet niin painissa kuin kaikissa muissakin lajeissa ylivoimaisesti kun miehet eivät olisi pystyneet keskittymään urheiluun liiallisen kiihottumisen takia. Sen takia naisia ei päästetty osallistumaan kun olisi ollut miehille liian kova paikka hävitä

        Nainen voi ottaa vaan roikkuvista kiinni ja ottelu on sillä selvä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nainen voi ottaa vaan roikkuvista kiinni ja ottelu on sillä selvä

        Tämä. Ei olisi miehillä/pojilla ollut paljon mahdollisuuksia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä. Ei olisi miehillä/pojilla ollut paljon mahdollisuuksia

        Eikä olisi nykyäänkään. Jos olisi joku kamppailulaji, missä sukuelimet olisivat sallittu hyökkäyksen kohde niin jo teinitytöt voittaisivat kokoisensa miehen helposti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä olisi nykyäänkään. Jos olisi joku kamppailulaji, missä sukuelimet olisivat sallittu hyökkäyksen kohde niin jo teinitytöt voittaisivat kokoisensa miehen helposti.

        No ei kyllä teinitytöt kokoistaan miestä tai poikaakaan voita, vaikka mitä saisi tehdä. Kyllä pojat ja miehet vaan ovat vahvempia eikä sille voi yhtään mitään. Mitä taas palleille lyömiseen tulee, on oikeasti todella vaikeaa saada aikaan sellainen lyönti että sattuisi.

        Olen kyllä itse todistanut monta kertaa tytön ja pojan välistä ottelua, joka on päättynyt tytön voittoon. Minutkin on niputettu monta kertaa tytön/naisen toimesta joten kyllä teinityttö hyvinkin voi miehen tai pojan voittaa

    • Anonyymi

      Lukiossa oli yks hyvänäköinen luokkakaveri, pitkä tyttö hyvällä kropalla ja isot tissit.
      Liikuntatunnilla pelasimme keskenään kerran lentistä pojat vastaan tytöt ja tää mimmi oli tosi hyvä pelaaja ja paukutti verkolta iskuja kenttään ja me pojat ei pystytty torjumaan niitä. Tytöt päihittivät meidät hänen ansiostaan perusteellisesti ja heillä oli hauskaa meidän kustannuksella.
      Se alko vituttaa ja sanoin kavereille että haluatteko nähdä Niinan tissit, odottakaa vähän. Kostonhimoisena kävelin muina miehinä tyttöjen sekaan ja menin Niinan taakse ja repäisin hänen urheilutoppinsa ylös. Hämmästyksekseni toppi lähtikin kokonaan ylös ja jäi käsiini ja Niinan isot rinnat pullahtivat esiin.. Pojat räjähtivät nauruun kuten minäkin mutta hämmästyin koska oletin että Niina olisi juossut kirkuen karkuun mutta hän käänty rauhallisesti ja katsoi minua vihaisesti.
      Tuijotin hänen täydellisiä rintojaan ilkikurisesti hymyillen kun hän yhtäkkiä ojensi kätensä ja kouraisi kivekseni otteeseensa. Lamaannuin heti kivusta ja tajusin olevani pulassa. Tytöt ja pojat salissa tuijottivat meitä odottaen mitä seuraavaksi tapahtuisi. Yritin vetytyä pois mutta Niina kovensi puristusta ja huusi että nyt katsotaan Kallen munat. Tytöt alkoivat hurraamaan ja pala nousi kurkkuuni
      Niina veti minut kiinni isoihin rintoihinsa ja otti toisella kädellä kiinni kurkustani sanoen että nyt kyllä teit pahan virheen poika ja saat pienen opetuksen miten naisia pitää kunnioittaa. Hän nosti minut palleista ja kurkusta ilmaan ja silmissäni välähti ja kipu palleissani sai melkein oksentamaan. Hän päästi minut irti ja putosin lattialle perseelleni ja ennenkuin ehdin tehdä mitään hän potkaisi rintaani lennättäen minut selälleni. Ilmat karkasivat keuhkoistani ja haukoin henkeä kun Niina hyppäsi päälleni istuen naamani päälle ja lukiten jaloillaan käteni alleen.
      Olin täysin neuvoton ja yritin potkia jaloillani itseäni vapaaksi mutta se loppui lyhyeen koska hän kouraisi kivekseni uudelleen kouraansa. No niin katsotaan mitä täältä shortseista löytyy hän sanoi samalla repäisten shortsit jalastani.

      • Ihana tarina. Pidän siitä kun tytöt toimii.

      • Anonyymi
        Godivan kirjoitti:

        Ihana tarina. Pidän siitä kun tytöt toimii.

        Ei ne toimi. Kaikki olleet rikki tähän asti tapaamistani. Kaikilla reikä perseessä.

      • Anonyymi

        Mut on kans kerran yks tyttö nostanut kiveksistä ilmaan. Se sattuu aivan käsittämättömän paljon! Muistan kuinka silmissä sumeni ja aloin heti itkee kivusta. En tiedä miten sun kävi, mutta mulla kivekset koki vaurioita kyseisessä tapauksessa. Kyseinen tyttö kavereineen vain nauroi mulle :(

    • Anonyymi

      Vain pienimunaiset nössöt häviävät naisille, ei oikeat miehet.

      • Anonyymi

        Mutta isot pallit voi koitua kohtaloksi

      • Anonyymi

        Luulenpa, että menee juuri toisin päin. Isoilla kiveksillä varustetut miehet ovat helisemässä naisia vastaan. Niistä kun saa paljon helpommin otteen kuin pienistä

    • Anonyymi

      Muutama hullu trolli on kirjoittanut tännekin suurimman osan viesteistä…

      • Anonyymi

        Täysin normaali keskustelu siis

      • Anonyymi

        Ja vielä hullummat lukee niitä :)

    • Anonyymi

      Ja joku lukee niitä.

    • Anonyymi

      Onko isot kivekset herkemmät kuin pienet? Eli voiko nainen todeta minkä kokoiset vehkeet miehellä on, kun potkasee jalkoväliin ja katsoo mitä tapahtuu?

      • Anonyymi

        Isot pallit luultavasti ovat herkemmät, sillä niissä on enemmän hermoja suuren pinta-alan takia. Lisäksi on todennäköisempää, että isoihin kiveksiin saa osumaan paremman potkun juuri tästä osuma pinta alasta johtuen.

        Höpö höpö

    • Anonyymi

      Ei.

    • Anonyymi

      Olitko millä luokalla?

      • Anonyymi

        Jos aloittajalta kysyt niin todennäköisesti oli ysillä tai kasilla . Vastustaja oli vuoden nuorempi, joten 7 luokan voi sulkea pois.

    • Anonyymi

      Afrikassa oli joskus heimo jossa naisetkin oli sotureita ja heillä oli tapana leikata kuolleiden vastustajien kivekset irti ja ripustaa puiden oksille. Muut heimot pelkäsivät kuollakseen heitä. Muistaakseni vasta ranskalaiset sotilaat kukistivat heidät taistelussa.

      • Anonyymi

        Kiintoisaa. Mikä kyseisen heimon nimi oli, olisi kiinnostavaa kuulla lisää

    • Anonyymi

      Dahomeyn amatsonit

    • Anonyymi

      Aikoinaan heimot sotivat toisiaan vastaan kaikin mahdollisin keinoin mukana olivat myös naiset. Ajan kuluessa naisten hyöty taisteluissa huomattiin niin vähäiseksi että tajuttiin pitää heidät turvassa taustalla pitämässä huolta lapsista ja kodista.

    • Anonyymi

      mitä vittua

      • Anonyymi

        Mihin kohtaan tämä tokaisu oli?

    • Löytyykö täältä naista joka haluaa käyttää mitä hyvänsä kamppailulajia ja antaa 23v Miehelle selkäsaunan?

      • Anonyymi

        Todennäköisesti häviät naiselle vaikkei se erikseen käyttäisi mitään taistelulajia. Sovit vaan että kaikki on sallittua, niin todennäköisesti pistää sut pakettiin ja huolehtii samalla että myös sun suvun jatkaminen ei sen jälkeen mahdollista:D

    • Kummallista. Olen jo korkealla iällä, liki 80, mutta en vielä ole ennen törmännyt tällaiseen fantasiointiin. Siis joku MIES kiihottuu siitä, kun fantasioi saaneensa rökityksen TYTÖLTÄ painiessaan. Minulle uusi genre, vai onko kuitenkin kyse jostakin masokismin alalajista? 🌹👀

      • Anonyymi

        On kiihottavaa joutua nuoremman tytön nöyryyttämäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kiihottavaa joutua nuoremman tytön nöyryyttämäksi.

        Entä vanhemman naisen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä vanhemman naisen?

        Itseä ainakin kiihotti valtavasti kun aikoinaan teininä painin kummitätiäni vastaan. Emme ole sukua keskenämme. Uskon, että paini olisi muuten ollut tasaista, mutta teinipojan himot veivät keskittymisen muualle.

        Minkä ikäisiä olitte ja mitäs kummitäti tykkäsi seisokistasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä ikäisiä olitte ja mitäs kummitäti tykkäsi seisokistasi?

        Olin 16-17 ja kummitäti n. 45. Häntä lähinnä huvitti mun räpiköinti. Yritin painia parhaani mukaan, mutta kun häviö oli varmaa niin kopeloinniksihan se meni, siitä se toki kiusoitteli mua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä vanhemman naisen?

        Nimenomaan nuoremmat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin 16-17 ja kummitäti n. 45. Häntä lähinnä huvitti mun räpiköinti. Yritin painia parhaani mukaan, mutta kun häviö oli varmaa niin kopeloinniksihan se meni, siitä se toki kiusoitteli mua.

        Ei ihme jos naista vähän naurattaa kun nuori mies on häviämässä ja roikkuu tississä kiinni kulli pystyssä. Itse olen tehnyt kyllä ihan samaa, jos häviö on varma niin mikäs siinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihme jos naista vähän naurattaa kun nuori mies on häviämässä ja roikkuu tississä kiinni kulli pystyssä. Itse olen tehnyt kyllä ihan samaa, jos häviö on varma niin mikäs siinä.

        Joo yritin kyllä painia tosissani, mutta kun peli oli menetetty tartuin kyllä tisseistä aika nopeasti kiinni, ihan liian kiihottavaa että voisi vastustaa.

    • Anonyymi

      Muutaman kerran koittanut naista vastaan painia, mutta joka kerta olen hävinnyt. Yhdelle vanhemmalle naiselle (n. 60v) uhosin niin se pisti mut nippuun ja vielä rutisti mua kiveksistä niin että ne turposi. Pari viikkoa jomotti niin saakelisti ja joka kerta kun nään tuon naisen, niin se nauraa mulle ivallisesti ja kyselee onko paikat hellänä.

      En tiedä miksi en naista vastaan pärjää, ei kaikki voitot edes oi johtunut siitä että ois palleille hyökätty. Hävettää aina kun nainen laittaa solmuun eikä voi kuin räpiköidä toivottomasti vastaan

      • Anonyymi

        Turha sitä on hävetä. Ellei ole selvää koko ja voimaetua niin nainen on todella vaikea vastustaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha sitä on hävetä. Ellei ole selvää koko ja voimaetua niin nainen on todella vaikea vastustaja.

        No näinhän se on kyllä. Vielä kun tulee iskua munille niin miehestä ei ole mitään vastusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No näinhän se on kyllä. Vielä kun tulee iskua munille niin miehestä ei ole mitään vastusta

        Munien suojaaminen on kyllä lähes mahdotonta ilman, että se häiritsee itseä liikaa. Varsinkin jos on painista kyse niin munista saa lähes koska vaan napattua kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Munien suojaaminen on kyllä lähes mahdotonta ilman, että se häiritsee itseä liikaa. Varsinkin jos on painista kyse niin munista saa lähes koska vaan napattua kiinni.

        Näköjään. Uskomattoman kipeetä se tekee, ite meen aina ihan paniikkiin ja lamaanun kun nainen rutistaa palleista

      • Anonyymi

        Itsekin muistan kun teininä tyttöjen kanssa painiessa tytöt saivat minut poikkeuksetta todella helposti pakettiin. En tiedä mikä siinä on kun tuntuu, että naisia vastaan painiessa todella harva mies pystyy voittamaan

      • Anonyymi

        Minkä kokoinen olet?

    • Anonyymi

      Ois kyllä hauska tietää onko oikeesti yhtäkään tappelua tai painia koskaan voitettu kasseille potkasemalla, puhumattakaan että niistä puristettaisiin. Kuulostaa aika absurdille, eihän se oikeesti niin paljoa satu että sen kivun takia kukaan luovuttaisi, tai näin ainakin kuvittelisin. Tosin sellaisia kun ei itseltä löydy niin vaikea sanoa

      • Anonyymi

        Se kipu mikä puristamisesta tai lyönnistä aiheutuu on aivan järjetön ja sitä tekee mitä vaan jotta saa sen loppumaan

      • Ei varmaan potkaisemalla. Vapaa painissa voit painaa tai ottaa sellaisen otteen että vastustaja tuntee kasseissaan kipua.

      • Anonyymi
        virtasenposti kirjoitti:

        Ei varmaan potkaisemalla. Vapaa painissa voit painaa tai ottaa sellaisen otteen että vastustaja tuntee kasseissaan kipua.

        Mutta onko se kipu niin kovaa että mies luovuttaa sen vuoksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta onko se kipu niin kovaa että mies luovuttaa sen vuoksi?

        On, kipu on aivan käsittämätön

      • Anonyymi

        Kokemuksesta voin sanoo että kyllä on voitettu.. Tuli riitaa pikkusiskon kanssa joka yltyi tappeluksi asti.

        Hävisin tappelun ja sain kunnon potkun sekä muutaman lyönnin kiveksille. Sattu ihan järkyttävän paljon, koko illan oli kivekset kipeät ja tulipunaiset. Pari päivää oli tosi arkana.

        Hävettää enkä kehdannut myöntää kellekään, koska olen 23v ja sisko 12v. Uskomattoman paljon tuon ikäisellä jo voimaa, pyöritteli mua kuin tyhjää ja siinä kohti kun alkoi tuleen iskua alakertaan, en voinut kuin itkien anella armoa.

        Aika noloo saada pikkutytöstä turpaan 🤣

        Miksi alat tappelemaan pikkutytön kanssa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi alat tappelemaan pikkutytön kanssa

        Nokun riideltiin ja sisko alko tönimään. Alkoi ärsyttää ja päätin antaa sille opetuksen. En vain pärjännyt sille ja menin häviämään. Hävettää yhä ja oli aika iso isku miehisyydelle.

    • Anonyymi

      Aloittaja ja muut tytöille häviävät ovat pienimunaista porukkaa

      • Anonyymi

        Kyllä isoilakin munilla voi hävitä. Naiset vain on pääsääntöisesti parempia painimaan kuin miehet.

    Ketjusta on poistettu 561 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4140
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4022
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3874
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2667
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2455
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2052
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      339
      2051
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1920
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1579
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1412
    Aihe