Olen asunut avomieheni kanssa kohta 4 vuotta. Itsellä on enää 17v kotona. Miehellä on 14-ja 16 vuotiaat pojat.Käyvät joka toinen vkl.
Mieheni haluaisi, että vietetään "yhdessä" vapaa-aikaa. Oma poikani ei tule toimeen näiden veljesten kanssa, joten yhdessäolo on aika vaivalloista.
Miehen ex sanoo myös milloin pojat tulevat lomallaan tänne; eli pojat saattavat olla kesäloma-ajastaan jopa 4 viikkoa olla meillä.
Miehellä on lomaa 42 pv, ja minulla 24, joten en vahingossakaan pidä lomaani samaan aikaan, kun pojat ovat meillä.En jaksa tätä suurperhettä ja passaamista. Suututtaa....Ja oma poikani kärsii, koska joutuu tilanpuutteen vuoksi antamaan huoneensa näiden käytettäväksi.....
Kun mieheni "haluaa" hakea pojat kotoaan, minun tarvitsisi tulla mukaan, jos se vain olisi mahdollista. En halua, enkä edes viitsi vapaapäiviäni antaa hänen lapsilleen, koska omani ei tulisi mukaan.
Joten olen sanonut, että vietän aikani oman lapseni parissa ennemminkin.
Mies suivaantuu tästä vielä 4:nkin vuoden jälkeen.
Hän ei näe sitä, että hänen lastensa kustannuksella on oma lapseni jäänyt vähemmälle minun ajastani.
Olen epäreilu, kun kuulemma näen omaa lastani joka päivä, ja hän omiaan vain joka toinen vkl.
Miten tästä selvitä? Oma poikani oirehtii olemalla yksin kotona, eikä hänellä ole paljon ystäviäkään.
Mielestäni pojan hiljaisuus on alkanut miehen meille muutettua....Mitä tehdä, muutakuin pistää mies kiertoon?
Mikä ihmeen machomies minulle onkaan siunaantunut, kun hän yrittää määräillä mitä teen, ja milloinkin.Kaikki tarvitsisi tehdä hänen pillinsä mukaan. Muuten olen v...nen ämmä!
Olisi vain tarvinnut asua yksin, eikä muuttaa kenekään kanssa yhteen.....Olisi säästynyt näiltäkin murheilta!Vai?
Huh! Kyllä helpotti kun sai purkaa paineitaan......
Mieheni haluaisi, että vietetään "yhdessä" vapaa-aikaa. Oma poikani ei tule toimeen näiden veljesten kanssa, joten yhdessäolo on aika vaivalloista.
Miehen ex sanoo myös milloin pojat tulevat lomallaan tänne; eli pojat saattavat olla kesäloma-ajastaan jopa 4 viikkoa olla meillä.
Miehellä on lomaa 42 pv, ja minulla 24, joten en vahingossakaan pidä lomaani samaan aikaan, kun pojat ovat meillä.En jaksa tätä suurperhettä ja passaamista. Suututtaa....Ja oma poikani kärsii, koska joutuu tilanpuutteen vuoksi antamaan huoneensa näiden käytettäväksi.....
Kun mieheni "haluaa" hakea pojat kotoaan, minun tarvitsisi tulla mukaan, jos se vain olisi mahdollista. En halua, enkä edes viitsi vapaapäiviäni antaa hänen lapsilleen, koska omani ei tulisi mukaan.
Joten olen sanonut, että vietän aikani oman lapseni parissa ennemminkin.
Mies suivaantuu tästä vielä 4:nkin vuoden jälkeen.
Hän ei näe sitä, että hänen lastensa kustannuksella on oma lapseni jäänyt vähemmälle minun ajastani.
Olen epäreilu, kun kuulemma näen omaa lastani joka päivä, ja hän omiaan vain joka toinen vkl.
Miten tästä selvitä? Oma poikani oirehtii olemalla yksin kotona, eikä hänellä ole paljon ystäviäkään.
Mielestäni pojan hiljaisuus on alkanut miehen meille muutettua....Mitä tehdä, muutakuin pistää mies kiertoon?
Mikä ihmeen machomies minulle onkaan siunaantunut, kun hän yrittää määräillä mitä teen, ja milloinkin.Kaikki tarvitsisi tehdä hänen pillinsä mukaan. Muuten olen v...nen ämmä!
Olisi vain tarvinnut asua yksin, eikä muuttaa kenekään kanssa yhteen.....Olisi säästynyt näiltäkin murheilta!Vai?
Huh! Kyllä helpotti kun sai purkaa paineitaan......
Vastaukset 30
Vanhimmat
Miksi 17-vuotiasta enää pitää paapoa ? Kysyn vaan. Kohta täysikäinen poika sulla. Entä kun hän lähtee inttiin, lähdetkö mukaan ? Ettei vaan tulisi eroahdistusta pojulle : )
Hei! Miksi olet miehen kanssa yhdessä? Jotain positiivista siinä on oltava,kun kerran moista kestät/katselet. On aivan tavallista,että miehen lapsi/lapset tullessaan vain joka toinen vkl saavat aikaan hässäkän:ruokahuoltoa,menoa,ymym.
Etkä tätä hyväksy?
Oma lapsesi on mielestäsi jäänyt paitsioon?On hiljainen ja vetäytyvä?
Niinpä niin. Ei uusperhe ole todellakaan aina 17-vuotiaalle kiva kokemus.Mutta elämä on sopeutumista ja siihen sisältyy pettymyksiäkin,joita tulee mm. miehesi lasten tullessa teille,joka ilmeisesti ei ole kivaa oman lapsesi kannalta. Ihan ok,että haluat viettä lapsesi kanssa aikaa.Ja ihan ok,että miehesikin haluaa samoin-viettää lastensa kanssa aikaa.Miten teillä keskenänne menee? Jos ei hyvin,kannattaa tarkentaa molempien sitä,mitä haluatte elämältä NYT ja mitä 5 vuoden sisällä,jolloin lapset eivät todellakaan enää majaile teillä,päinvastoin!! Haluatteko elämää toistenne kanssa? Jos haluatte,kannattaa keskustella kriisijutut nyt.Jos ette,lähtekää erillenne.Ja keskustelkaa. Tsemppiä.
Onko se 18v. jokin raja ettei lapsi tarvitse enään vanhempiaan? Ei edes elatusvelvollisuus vielä lopu 18 vuotiaaseen jos nuori opiskelee.
Mamman pitääkin vielä pikään suojella poikaansa pahalta maailmalta, "mennä vaikka inttiin mukaan"!
Siitä paapomisesta ei todellakaan ole kysymys. Hän nyt sattuu olemaan nuorin veljessarjastaan, jotka muut ovat jo aikuisia. Aikaisemmin niin iloinen ja puhelias(veljien kotoa vielä asuessa)(eikä tämä mies ollut vielä kuvioissa) on muuttunut puhumattomaksi, ja sulkeutuneeksi.Kiroaa joka kerta kun nämä uusioveljekset saapuvat...
Poika viettää tietokoneen ääressä kaiken aikansa. Kavereita hänellä ei ole, ainoastaan tietokoneen kanssa hän chattailee joidenkin kavereiden kanssa.
Kun itse olen töissä(nelivuoro),mies ei käy mitenkään katsomassa, saatikka puhumassa pojan kanssa. Eli kohtelee kuin ilmaa.
Miksi minun tarvitsisi esittää mitään emoa hänen pojilleen kun hän itsekkään ei halua olla missään tekemisissä oman poikani kanssa...
Ja tiedoksi, muut veljekset ovat inttinsä käyneet ilman minun apuani.Kyllä varmaan tämäkin poika.
Ja olisin muuttanut kotoo pois vaikka isovanhempien nurkkiin jos äitini olisi sinne majoittanut uuden ukkonsa kakaroita.
Ei mikään ihme jos ei ole kavereita, eihän niitä voi kotiinsakkaan tuoda kun siellä lymyilee jokin muukalais sakki.
Laittakaa hynttyyt erilleen siksi aikaa kunnes lapset ovat muuttaneet pois. Seurustelu onnistuu paremmin eri huusholleista käsin. en ymmärrä miksi aina ensimmäiseksi eroperheiden pitää lyödä koko uusi sakki saman katon alle. Paljon helpommalla pääsee pitämällä kummatkin omat asunnot.
Niin paljon kun hän sitä tarvii. Ei kannata toisilleen vieraita lapsia väkisin niputtaa yhteen. Murkkuikäisten lasten kohdalla se kai harvoin enään onnistuu, eli kannattaisi suosilla vain seurustella siihen asti kunnes lapsi/lapset muuttaa kotoo pois.
se on hyvä että purkasit sun tunteet.itse asun mun mieheni kansa ja hänellä on kaksi lasta edellisesta avioliitosta kaksi teinikäistä poikaa.joskus tuntuu että maailma pyörii vaan heidään ehdolla he ovat meillä aina,kaikki viikonloput,kaikki koulu lomat kesällä asuvat meillä vakituisesti kunnes koulu alkaa.minusta tuntuu että minulla ei ole omaa elämä minun mieheni kansa koska vain he ovat tärkeitä,minä en jaksaa tälläistä.omia lapsia mula ei ole vaikka haluaisin kaksi omaa lasta mutta ei mulla ole varaa sellaiseen kun tuntuu että ne kaksi kakaraa ovat maailman napa.mun mies ei näe eikä kuuntele minun tunteita vain hänen lapset ovat tärkeitä.kerran anoppi sanoi mulle tosi vittumaisella tavalla että minä omia lapsi en tarvitse koska minun pitää keskityä kasvatamaan mun mieheni lapset,aikamoinen ämmä,miten hän voi selläistä sanoa kun hän itse on 3lasten äiti.vaika olemme oleet kauan jo yhdessä mieheni kansaa tuntuu että en voi elää omaa onnellistä elämää koska noi kaksi aina vie kaiken huomion.emme koskaan voi vietää mieheni kansa sunnuntai illat yhdessä koska kakarat on kuskatava kotiin.ja muutenkin usein on ollut niin että on pitänyt perua omia menoja tai juttuja jus noiden kahden takia.jos he olisivat omia lapsia olisi helpomppi sietää kaikki vastoinkäimiset,mutta noiden kahden kansa en pysty.huhu tuli nyt sielu kevennety :-)
Seurustelette eri asunnoista käsin aina kun miehellä on vapaa- aikaa lapsistaan. Suhde voi sitten väljehtyä tai vahvistua. Silloin ei sinun tarvitse roikkua miehesi lapsissa kuin takiainen. Jos suhteenne kestää voitte muuttaa yhteen miehen poikien muutettua omiin asuntoihinsa. Yks vaihtoehto on katsella mies jolla ei ole entistä perhettä tai lapset jo aikuisia.
Älä ruikuta siellä, varmaankin tiesit että miehelläsi oli lapsia aiemmasta suhteesta. Olisit silloin jo häippässyt. Tottakai miehesi haluaa omat lapset lähelleen. En todella suosittele Sinulle omia lapsia miehesi kanssa kun olet nyt jo tuollainen.
Toi alaviesti on tarkoitettu tolle yläviestin laittajalle.
En todellakaan halua olla mikään takiainen miesten lapsille. Mies muutti minun luokseni.
Tapaamisista senverran, että olen avolleni sanonut monasti, että menee vaikkapa vanhempiensa luo vkl poikiensa kanssa viettämään. Mutta kun ei. Hän ei kuulemma voi olla erossa minusta. Minä kyllä voin, ei se suhde mihinkään pääty, jos joskus ollaan edes vkl erillään.
Vosin joskus pyytää omia aikuisia lapsianikin yöksi kylään, kun nämä avoni pojat eivät siellä ole.
Että tällaista....
sitä taas on katkera yh-äiti tuo ruikuttaja.
Jos on hyvä suhde, se ei pääty erillään asumiseen eikä hetkittäisiin erillään oloihin. Päinvastoin tekee hyvää vaan suhteelle. Siinä parhaiten testataan sen kestävyyttä ja selviytymistä jatkossakin.
Onko miehesi ikinään asunut yhtään hetkeä itsenäisesti yksin ennen kuin alkoi aikanaan perhettä perustaan? Jos ei, niin hän ei ole edes itsenäistymisvaihetta elänyt. Pelkää yksin oloo. Miehesi on todennäköisesti pelkuri, takertuu mihin vaan joka heistä voisi huolen pitää. Oliskohan se jotain läheisriippuvuutta?
Hän ottaa sinusta kaiken irti mutta itse et saa mitään. Jos se on totta, on aika tehdä asioille jotain. Psygologit varmaan osaa antaa neuvoja niin ettei tarvitse välttämättä kumppaniaan jättää. olen itsekkin selvittänyt ongelmia omassa suhteessa koska vaihtamisella ei pääse ikinä eroon ongelmista, ongelmat vaan muuttaa muotoaan. Jos ei kykene ongelmia selvittään, saa vaihtaa lopun ikäänsä kumppaniaan! Aina ei ongelmia selvitetä millään keinoilla. Ainoo vaihtoehto on vaan lyödä hynttyyt äkkiä erilleen.
Se viesti ei ollut sullekkaan tarkoitettu alkuperäinen kirjoittaja vaan tolle toiselle "viisastuneelle". Hänellä ei ole omia lapsia jne. Sua mä en kommentoinut sillä sulla on oma lapsi ja uusperhe on aina haaste. Kumpaakin osapuolta olisi kuuneltava ja tehtävä ratkaisu molempien eduksi.
Vaan naimisissa oleva viiden lapsen äiti. Joka ehkä pikkasen tietää elämästä kuin Sinä jolla ei ole ainoatakaan, enkä ihmettele.
Jos ottaa lapsellisen kumppanin, ei ole enään mitään ensi kuherteluvaihetta ilman lapsia niin kuin lapsettomilla pareilla keskenään.
Heti on kuvioissa lapset ja se arki. Alku huumaa ei ole vai onko? Yhteiset kasvatus pelisäännöt pitää heti tehdä lapsille selväksi, muuten ei koko systeemistä tule mitään. Eikä mikään takaa onnistumista vaikka mitä tehtäisi. se on sitten onnen kauppaa sujuuko vai ei.
Väkisin ei voi mitään uusperhettä niputtaa yhteen jos ei siellä synkkaa ihmissuhteet yhteen, ne hajoo ennen tai myöhemmin. Vahinko vaan kun ennen hajoomista on saattanut tulla lapsille taas niitä traumoja vanhempien typeryydestä.
Näitä läheisriippuvaisia vanhempia on pilvin pimein, jotka heittää vaikka lapsensa kaivoon saadakseen asua jonkun kanssa yhdessä. Lapsilla ei ole mitään väliä! Ei heitä haittaa vaikka lapsi tai lapset oireilee. Ihmettelevät sitten täällä miksi lapsi ei puhu mitään tai on muuten kummallinen. Tuollaisille sokeille tyhmille vanhemmille en soisi yhtään lasta, ennen kuin vasta sitten kun viisastuisivat. Mutta kaikki ei viisastu koskaan! Ei vaikka ikääkin tulisi mittariin enemmän kuin muilla. Samat virheet toistetaan lopun ikää. Ei kyllä kateeksi käy!!! Vanhempien pitäisi heti selvittää lapsen epänormaali käytös. eikä vittu ihmetellä vuosi tolkulla.
Mutta kun vanhempi ei halua tehdä mitään lapsen oireiluille, koska se uusi mies tärkeempi! Lapsen pitää vain kaikki hyväksyä. Tämäkö on sitä vanhempien rakkautta lapsiinsa?
Voi ollakkin, että käyttää hyväkseen. Joskus on ruvennut siltä tuntumaan. Rakastan kuitenkin miestä, ja se suututtaa!! Mua itseäni.Ajattelin olevani niin järkevä yhden liiton kariuduttua . Mutta tässä sitä vaan ollaan....Olen kuitenkin avoliitossa, eikä naimisiinmenosta ole ollut puhetta.
Mies ollut aviossa 2 kertaa. Ensimmäisestä liitosta olevat lapset eivät saaneet tulla 2avioliiton kotiin. Silloinen aviovaimo ei minulle hyväksynyt 1 liiton lapsia lainkaan, vaan sanoi, että miehen täytyy valita; joko entiset lapset, tai hänen kanssaan saadut pojat!!
Mies katkeroitui, ja ilmeisesti hänelle jäi jokin trauma?!Minä kyllä hyväksyin hänen poikansa ja ensimmäisen liiton lapsetkin, mutta avoni käyttäytyminen omaa poikaani kohtaan, muutti tilanteen.
Mies ei tosiaankaan ole ikinä asunut yksin. Olen sen hänelle joskus riideltyämme sanonut, että koettaisi välillä olla yksinkin.....
Eli itsenäistymisvaihe on ilmeisesti jäänyt väliin.
Asuin yksin lapsieni kanssa 10 vuotta, ja erottuani ajattelin, että vain sellainen mies joka hyväksyy myös minun lapseni muuttaa kanssani yhteen.
No, eihän kenenkään otsassa ole käyttöohjetta jonka mukaan voisi päätellä minkälaisesta ihmisestä on kysymys.
Avoni kanssa olen riidellyt nyt enemmän kuin 21 vuotta kestäneessä avioliitossani. Ja meillä En ole minä joka riidat aloittaa.....(Tietysti yksin ei voi riidellä)
Voi hyvät hyssykät sentään.MIKSI aloit seurustelemaan miehen kanssa jolla on lapsia jos toi on niin vaikeeta. EIKÖ aikuiset ihmiset osaa keskustella ennen kuin muutetaan yhteen ja aletaan elää perheenä. HALOO jokainen pitää omaa lastaan tärkeimpänä itselleen se on luonnonlaki,
mutta tulee tilanteita kun löytää itselleen miehen/naisen jonka kanssa haluaisi elää ja rakentaa tulevaisuutta silloin se PUHUMINEN on erittäin tärkeetä että luodaan yhteiset pelisäännöt. Itse löysin ihanan miehen jolla 2 lasta ja hän sanoi heti että lapset tulevat olemaan etusijalla meidän yhdessä oloon vaikuttaa se onko lapsilla hyvä olla hän ei riskeeraa lastensa hyvinvointia kenenkään takia sillä lapset ovat jo kärsineet erosta. No Hyvin on mennyt nyt 2yhteistä lasta myös tässä uusperheessä
En sano että elämä olisi aina ruusuilla tanssimista mutta kun kummatkin osapuolet tietävät mikä on kenellekin tärkeää alkaa se yhteiselokin kulkemaan. Kaikkea hyvää uusperheille ja Aikuiset keskutelkaa asiat selviksi niin ei tarvitse seläntakana haukkua miestä/naista ja heidän lasta/lapsia. Hyvää kevättä kaikille.
Sitten heitetty pihalle? Äijä tarvitsisi todella jotain hoitoo. Sehän on ihan idiootti! Joku trauma on todella hänellä! Ja naiset käyttää sitä hyväksen teetättämällä sillä penikoita.
Vie miehesi hoitoon. Löytyyhän niitä terapeutteja. Mitä lie sieltä miehesi lapsuudesta löytyykän. Oletko koskaan koittanut urkkia millainen oli miehesi lapsuus? Selvittäkää traumat, jaksat jos rakastat sitä miestä! Saatat olla ensimmäinen ja viimeinen joka sitä miestä rakastaa, joten rohkeesti nyt selvittämään kaikki. Voi viedä aikaa, mutta jaksat jos todella rakastat sitä ukkoosi!
katso nyt oletko toiminnallasi tuhonnut omien lapsiesi elämän? Onko se riitely kannattanut?
Onko siinä riidellessä lapset heitetty kaivoon?
Varmaan olet tuhonnut riitelylläsi oman jälkikasvusi elämän! Olisitko kykenevä elään elämää yksin, niin ettet olisi riippuvainen kenestäkään? Tuskimpa, koska vahvat ihmiset eivät lyö hynttyitään heti jonkun kanssa yhteen.
Olet tuhonnut lapsesi tulevaisuuden riippumalla jossain tuhoon tuomitussa suhteessa! Voi vittu miten itsekkäitä ja tyhmiä voi vanhemmat ollakkaan!
Ensinnäkin. En hakenut miestä itselleni lainkaan; se vain kolahti. Asuin yksin lapsieni kanssa 10 vuotta, ja todella tulin toimeen itsekseni; välillä jopa liiankin hyvin.
Mieheni sensijaan ei osaa olla yksin. Hän oli eronnut 2 avioliitostaan n.1/2 v ennen kuin tapasimme.
Tuntui vain hyvältä tavata joku niin ihana ihminen pitkästä aikaa. Mutta eihän kenessäkään ole käyttöohjetta otsassa, parasta ennen päivämäärästä puhumattakaan.
Joten tiedän kyllä, mitä on olla yksin 4 lapsen kanssa. Ja hyvin pärjättiin, ilman miestäkin....
ole oman pojan kansa niin paljon kun pystyt ja rakasta hänet,koska lasta ei voi hemmotella pilalle liiallisella rakkaudella.oma lapsi on aina oma.:-)
Ei niin isot pojat sinun aikaasi enää kaipaa. Keskity omiin juttuihisi, niin rentoudut ja annat muidenkin olla rennommin. Lapset ovat nokkelampia kuin uskotkaan, ja ihmettelevät sinun ajanjakopeliäsi.
Kuuntele miestäsi. Hänellä on varmaan asiallinen näkökulma.
Muista, että ne murrosikäiset pojat tulevat tapaamaan isäänsä eivät sinua. Jostakin syystä monet isät kuvittelevat uuden vaimon kuuluvan olla äiti lapsilleen, mutta ei niin ole. Poikien äiti on toisaalla. Ei sinun kuulu olla äiti miehesi pojille, olet äiti vain omille lapsillesi.
Minä elin joskus uusioperheaikaa. Miehen ala-asteikäiset pojat nukkuivat meidän vuoteessa ja minun piti nukkua poikien välissä mieheni vaatimuksesta. Mieheni ei koskaan itse siinä nukkunut, vaan katsoi yöt televisiota ja nukkui aamupäivät sohvalla ja minä vietin aikani hänen lastensa kanssa. Hän itse nukkui suuren osan siitä ajasta, kun lapset olivat hereillä. Jos siirryin muualle tyhjään vuoteeseen mieheni syytti minua siitä, että en rakasta hänen poikiaan, jos en nuku poikien kanssa samassa sängyssä. Minun omat lapseni nukkuivat aina omissa sängyissään ja ilman minua, eikä koskaan tullut mieleen, että en rakasta heitä, kun en nuku heidän kanssa samassa vuoteessa.
Hänen miesystävänsä murkkuikäinen tytär nukkui heidän välissään parisängyssä. Kamala tappelu siitä kumpi nukkuu miehen vieressä tytär vai miehen tyttöystävä. Mies valitsi tyttärensä. Se uusperhe hajosi aika äkkiä.
Että kaikenmaailman hulluja juttuja sitä kuuleekin. Miten jotkut pystyy nukkuun jos siellä sängyssä on koko helvetin suku? Eikö lasten pitäisi nukkua omissa sängyissään? Luulisi hapenkin jo loppuvan makuuhuoneen kopperoista.
Osuit naulankantaan siinä, että miehet kuvittelevat uuden naisen olevan äiti lapsilleen.
Näin omakin mieheni alkuaikoina. Poikien olisi pitänyt saada nukkua keskellämme, kun he meillä olivat.Oman poikani nukkumisesta keskellämme taas ei tullut kysymykseenkään.(Eipä silti, ei poikani olisi halunnutkaan välissämme nukkua)
Nämä avoni pojat ovat lapsellisempaa sorttia, kuin ikä edellyttäisi. Puhutaan "vauvaäänellä" kun isälle puhutaan ym. Halitaan ja pusutetaan.....
No, kait se on ikävää, mutten omien lasteni ole nähnyt moista tuossa iässä tekevän....
Eikä nyt ole todellakaan mistään epänormaalista kyse. Tämä on heidän tapansa ollut koko ajan.
Nukun parhaiten isossa leveessä sängyssä jossa mieheni on mahdollisimman kaukana häiritsemässä untani.
Ihmettelen niitä jotka pystyy nukkuun samassa sängyssä kakaroiden kanssa, jossa nukkuu vielä kumppanikin.
Lapsena en ikinä mennyt vanhempien sänkyyn nukkuun, nukuin omassani kissa vieressäni. Kissa oli aina siihen asti vieressäni kun nukahdin ja oli sitten hävinnyt omille teilleen herätessäni.
Vanhemmat, jos lapsi nukahtaa parisänkyynne, kantakaa lapsi nukkuun omaan sänkyynsä. Älkää nukuttako ja totuttako lapsia omiin sänkyihinne. Mielestäni ei ole normaalia jos lapset nukkuu aikuisten sängyissä. Jotain epänormaalia se on! Eikä siitä mitään hyvää seuraa! Koitetaanko sillä hyvittää lapselle jotain että annetaan nukkua aikuisten keskellä? Tuntuu kummallisesti se olevan vain ero perheiden ongelmia! Nukkuuko ydinperheiden lapset samassa sängyssä vanhempien kanssa?
On se kuule sekä ydinperheissä että uusperheissä että yh-perheissä tapahtuvaa tuo lasten vieressä nukkuminen.
Se on vain joku ihme tapa, joka on jäänyt "päälle" lasten pikkulapsiajasta.
Itse ainakin tiedän yhden ydinperheen, jossa vanhempien makuuhuoneeseen rakennettiin iso-isosänky, että kaikki perheen kolme lasta mahtuvat nukkumaan yhdessä vanhempien kanssa...
Ja on tiedossa myös muita ihan ydinperheitä, joissa lapset enemmän tai vähemmän nukkuvat vanhempien vuoteessa.
Meillä ei uusperheenkään aikana ole lapset vakituisesti nukkuneet vieressä. Joskus jos on yöllä herätty hirvittävään painajaiseen, on lapsi toivotettu meidän aikuisten väliin nukkumaan, siitäkin on jo vuosia aikaa, kun on näin viimeksi tapahtunut.
Se on joku ihme tapa, jonka on annettu vain jatkua, tuo vieressä nukkuminen. Ei millään hennota pakottaa lasta nukkumaan omassa sängyssään, vaikka varmasti kaikkien uni olisi siten rauhallisempaa.
Sairasta nukkua koko suku samassa sängyssä. Lapsista tulee niitä jotka eivät kykene ikinä yksin olemaan. Aina tarvitaan joku perseen taakse vahtimaan. Olettetto miettineet, miksi joiden tarvii heti perustaa perhettä, erota, karata ja muuten vaan aina riippua jossain epätyydyttävässä ihmissuhteessa?
Olen ydin perheestä, enkä ikinä nukkunut vanhempien sängyssä. Halusin oman punkkani heti kun vaan jotain tajusin. En pelkää yksin oloo, niin kuin monet muut. Tuntuu siltä kun kaikki ihmiset pelkää jotain?