Yksinäiset hautajaiset

Minulle on aivan samantekevää miten haudataan. Mieluiten tuhka heitetään luontoon.
Kun ihminen on kuollut, vain sielulla on väliä.

Mitä siellä niitäkään tarvitsee.
Turhaa luritusta, kun ei vainaja niittenkään läsnäolosta tiedä mitään.
Hautaustoimistohan sen suurimman ruljanssin hoitelee, eikä pappi tai kanttori.

Kun minä synnyin, niin paikalla olivat vain äitini ja kätilö.
Kuoltuani en tarvitse niitäkään paikalle. Pääasia, ettei ruumiini jää haisemaan.

Tuollaiset ovat juuri ne ns. parhaimmat ja toivotuimmat hautajaiset.

Vainaja siunataan haudan lepoon. Pappi toimittaa sen vainajalle viimeisenä palveluksena, ei hän esitä omaisille jotain performanssia alttarilla. Hän ei tarvitse yleisöä tehtäväänsä.
Penkissä istuu vainajan saattoväki. Eivät hekään ole katsomassa papin esitystä. He ovat jättämässä jäähyväisiä läheiselleen.
Lähiomaiset ovat valinneet virret ja esiintyjät. Ne eivät ole välttämättömät.
Moni on jo joutunut saattamaan rakkaimpansa hautaan. Ei ole kovinkaan ylevää irvailla tätä hetkeä keskustelupalstalla, mutta ymmärrämme, että jotain lystiä pitää tosikoillekin löytyä.
Se on usein toisten pilkkaamisen suoma nautinto.

Olen sanonut jälkeen jääville, että mahdollisimman pienimuotoiset sitten, kun se aika tulee.
On jo kymmeniä vuosia siitä, kun potilaani siunaustilaisuudessa olin vain minä, pappi ja kanttori. Se oli pian ohi, se tilaisuus.
Omaisia ei ollut koskaan näkynyt, oli iäkäs pitkäaikaispotilas.
Kaksi jotain veljenlasta sitten jälkeenpäin ilmaantui jostakin, eipä ollut mitään perittävää.

Tuttavani oli ateisti ja vaati, että häntä ei "siunata" kuoleman jälkeen, mutta muijansa ei siitä välittänyt vaan kutsui tuttavat ja sukulaiset kirkkoon, missä pappi puhui litaniansa. Mitä siinä voisi tehdä, kun ei haluaisi alkaa moittimaan leskeä.