Lue tämä ennen lomaosakkeen ostoa

Tämä kannattaa lukea ennen ostopäätöstä.
Tässä on omia kokemuksiani oman omistuksen perusteella sekä muilta kuultuja asioita.
Omistan Katinkullan 3mh parvi osakkeen Kiinteistöjen alueelta ja tämä on ollut perheellämme reilun 6v ajan.

Omistuksesta aiheutuvat kulut: perusvastike, palveluvastike ja rahoitusvastike remontista. Lisäksi meillä on kylpyläosake, joka tuli puoliväkisin mukaan. Meillä on kiinteät kulut tästä paketista yli 700e vuodessa. Lisäksi tulee rci jäsenmaksu, vaihtomaksu ja pisteiden siirtomaksu jos ei käytä joku vuosi pisteitä. Nyt ollaan total summassa jo pitkästi yli tonnin.

Osakkeesta maksoimme aikoinaan 9500e. Jos laskee yhden loman hinnan esimerkiksi 10v ajalle, niin ollaan summassa lähelle 2000e per vuosi. Jos meillä olisi joku pienempi huoneisto, niin tuo laskelma ei kokonaisuudessa paljon eroa. Tähän kun lasketaan päälle meidän 4hlö lennot esimerkiksi Espanjaan, ollaan jo noin 3200-3400e summassa. Esimerkkinä tuo Espanja, koska Rci kautta varattaviin majoituksiin en ole löytänyt vaihtopäivään natsaavia järkevän hintaisia lentoja mihinkään muualle kuin manner Espanjaan. Myyjän kehumia 150e lentoja en ole vielä löytänyt, 350 keskimäärin per nuppi. En ole myöskään vielä päässyt 4-5 tähden tasoisiin majoituksiin vaan ihan Espanjan perus 2-3 tähden tasoa.

Ilman osaketta tekisin joka vuosi kirkkaasti vastaavan loman vastaavan tasoisessa majoituksessa Espanjassa ja saisin valita kohteen mistä sieltä haluan. Mitä olen matkatoimistojen sivuilta vertaillut, yleensä 1000e halvemmalla.

Hc osakasedut. Sesongilla et pääse mihinkään, ainakaan minulla ei ole tätä tuuria käynyt. Sesongin ulkopuolella kyllä pääset hyvin edullisesti, mutta niin pääset kyllä muutenkin jos jaksat vilkaista esim tori.fi. Ja edullisesti jos et laske osakkeeseen laitettua pääomaa.

Entäpä jos jää ulkomaan loma tekemättä? Tuolla reilulla tonnilla teen kotimaan viikon loman vastaavissa kohteissa ihan ilman osakettakin. Tähän en laskenut mukaan osakkeen investointia vaan pelkät kulut.

Kultakortti, sitä minulla ei ole. Sen saisin jos ostaisin uuden osakkeen tai tekisin vaihtokaupan missä liikkuu paljon rahaa.
Kultakortteja kuulostaa olevan joka toisella taskussa, osa sitä ylistää ja kehuu pääsevänsä hyvin ja jopa kolme kertaa käydään vuodessa 3vrk lomalla ja iso osa sanoo päässeensä vain matalaan sesonkiin. No, lasketaanpa taas kulut. Nuo vastikkeet, rci ja osakkeeseen sidottu pääoma.

Lasketaan se vaikka 10v ajalle ja vaikka olisi joku pienempi vastikkeinen osake esim 300e vuosi. Ja vaikka 7000e osake. Ja toivotaan, että kämppää ei tarvitse remontoida tuona aikana.
Investointi 700e vuosi, vastike 300e, rci 189e, total 1200e. Eli vuorokausihinta saa olla tuolle 9 vuorokaudelle(3x3vrk) 133,33e että päästään samaan kultakortin edun kanssa. Ja kun sesongille ei pääse, niin tuohon 133e vrk hintaan tai selvästi edullisemmin löytyy majoitusta aina.

Jälleenmyynti, saan osakkeestani 60% JOS se menee kaupaksi. Ennuste tähän myymiseen on kohtalaisen heikko. On ollut myynnissä 2 vuotta. Tätä myyntiä ennen minun piti irtisanoa rci pistejäsenyys. Eli, enää ei ole vaihtomahdollisuutta eri kohteeseen tai eri viikolle.
No, tämä seikka ei juurikaan haittaa jos luit koko viestini.
Nyt lomailen siis omalla viikolla maksaen siitä kuluja 700 vuodessa plus investointiin liittyvät rahat joita ei saa unohtaa. Tori.fi ja Holiday osakkaat fb sivuilta saisin vastaavia kämppiä käyttöön puolta halvemmalla. Ja jos jää käyttämättä, niin kulut juoksee silti ja vuokralle ei mene.

Mieti ja laske tarkkaan ennen kuin ostat! Taitavat myyjät osaavat kääntää tuotteen edut näyttämään hyviltä, mutta matematiikka pitää olla ostoksen järjen mittarina!
91373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Juurikin näin!
Perheemme on omistanut viikko- osakkeen nyt 5 vuotta. Ostimme aikanaan tämän pelkästään Rci:n ja ”hyvien” HCR:n etujen takia.
Aika nopeasti huomasimme että suurimmassa osissa Rci:n kohteissa taso on mitä on ja kultakorttilomien saatavuus on vuosi vuodelta huonontunut. Kahdesti olemme kultakorttia hyödyntäneet ei sesonkina. Ulkomailta olemme yrittäneet etsiä kivaa kohdetta, mutta aina petytty. Onhan siellä joitakin hyviä kohteita, mutta niihin pitäisi matka osata varata aivan liian aikaisin.
Espanjasta kohteita löytyy ja Kanarialta, mutta ne eivät ole meidän perheelle paikkoja mistä pitäisimme.
Edellisen kommentoijan laskelmat olivat todella avaavat, näin olen itsekin kulut laskenut.
Harmi, tämä loma-osakemaailma ei vaan taida pysyä ajan hermolla.
No nyt matkailen sinne minne haluan, eikä tarvitse edes yrittää etsiä kohteita kaikkia iltoja RCI:n sivuilta.

Äänestä

Saitteko ämpärin kun ostitte lomapsakkeen

Äänestä

Vähän toisenlainen kokemus. Perheellämme on ollut yli 20 vuotta viikkolomaosake Levillä RCI-yhtiössä. Kapasiteetti on 6 henkilöä. Siitä maksettiin aikoinaan 6000€, ja ksm. on vastiketta maksettu noin 200€/vuosi. Koska viikko on sesonkiviikko, niin se on vuokrattu, jos emme itse käytä. Vuokraa saa yleensä noin 600€. RCI-maksuja ei ole, kun emme palveluja käytä. Ei myöskään mitään harrasteviikkoja (lue kuluviikkoja).

Tuosta saisi myydessä noin 5000€, joten lomailukustannus on ollut Lapin ykköspaikassa 1000€/20 200€=250€/vuosi per perhe huomioimatta noita satunnaisia vuokria. Olen oikein tyytyväinen viikkoon, ja se menee perinnöksi!!

Tärkeintä on viikkolomaosakkeen ostossa hyvä sijainti ja oikea ajankohta, niin silloin sitä käyttää itse tai se on vuokrattavissa. Turhia oheispalveluita ei tule omistaa, jos niitä ei käytä.

Äänestä
  • Toisinpäin laskien tuosta syntyy "säästöä" lomailuun vuodessa 600€-250€=350€.

    Mielestäni Lapin suurten lomakeskusten sesonkiviikko-osakkeet ovat alennusmyynnissä Levillä, Saariselällä ja Ylläksellä. Sesonkiviikot ovat 1, 8-16 ja 52.

    Äänestä

  • Se ei olekaan hcr yhtiö Levillä, niin vastikkeissa jotain tolkkua.

    Äänestä

Miksi on vastikkeet hcr kohteissa mukamas suuremmat, eikös niillä kateta kiinteistön kulut?

Äänestä
  • Miksikö isommat? Aloitetaan esimerkiksi siitä paljonko maksetaan respapalveluista per yhtiö. Maanvuokrat hcr tonteilla aivan holtittomat. Kunnossapito, Suomen kalleimmat kiinteistöhuoltajat hommissa, kiinnostaisi nähdä minkälaista kauppaa tehdään keskenään.

    Äänestä

Hyvä sijainti, oikea ajankohta ja kunnollinen hallinto suhteutettuna järkevään hintaan. Näyttää siltä että, jos hallinnossa on joku HCR tai Konkka-Aikalomat, niin homma kusee ennemmin tai myöhemmin . Vain maksaja on varma, viikkolomaosakkeen osakas.

Varoitan 1/10,1/8,1/6-omistuksista. Noilla ei ole markkinoita, koska siihen vuoteen mahtuu vain yksi lomaviikko, jota viitsii itse käyttää tai jonka saa vuokrattua.

Äänestä
  • Se on just näin.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tämä kannattaa lukea ennen ostopäätöstä.
Tässä on omia kokemuksiani oman omistuksen perusteella sekä muilta kuultuja asioita.
Omistan Katinkullan 3mh parvi osakkeen Kiinteistöjen alueelta ja tämä on ollut perheellämme reilun 6v ajan.

Omistuksesta aiheutuvat kulut: perusvastike, palveluvastike ja rahoitusvastike remontista. Lisäksi meillä on kylpyläosake, joka tuli puoliväkisin mukaan. Meillä on kiinteät kulut tästä paketista yli 700e vuodessa. Lisäksi tulee rci jäsenmaksu, vaihtomaksu ja pisteiden siirtomaksu jos ei käytä joku vuosi pisteitä. Nyt ollaan total summassa jo pitkästi yli tonnin.

Osakkeesta maksoimme aikoinaan 9500e. Jos laskee yhden loman hinnan esimerkiksi 10v ajalle, niin ollaan summassa lähelle 2000e per vuosi. Jos meillä olisi joku pienempi huoneisto, niin tuo laskelma ei kokonaisuudessa paljon eroa. Tähän kun lasketaan päälle meidän 4hlö lennot esimerkiksi Espanjaan, ollaan jo noin 3200-3400e summassa. Esimerkkinä tuo Espanja, koska Rci kautta varattaviin majoituksiin en ole löytänyt vaihtopäivään natsaavia järkevän hintaisia lentoja mihinkään muualle kuin manner Espanjaan. Myyjän kehumia 150e lentoja en ole vielä löytänyt, 350 keskimäärin per nuppi. En ole myöskään vielä päässyt 4-5 tähden tasoisiin majoituksiin vaan ihan Espanjan perus 2-3 tähden tasoa.

Ilman osaketta tekisin joka vuosi kirkkaasti vastaavan loman vastaavan tasoisessa majoituksessa Espanjassa ja saisin valita kohteen mistä sieltä haluan. Mitä olen matkatoimistojen sivuilta vertaillut, yleensä 1000e halvemmalla.

Hc osakasedut. Sesongilla et pääse mihinkään, ainakaan minulla ei ole tätä tuuria käynyt. Sesongin ulkopuolella kyllä pääset hyvin edullisesti, mutta niin pääset kyllä muutenkin jos jaksat vilkaista esim tori.fi. Ja edullisesti jos et laske osakkeeseen laitettua pääomaa.

Entäpä jos jää ulkomaan loma tekemättä? Tuolla reilulla tonnilla teen kotimaan viikon loman vastaavissa kohteissa ihan ilman osakettakin. Tähän en laskenut mukaan osakkeen investointia vaan pelkät kulut.

Kultakortti, sitä minulla ei ole. Sen saisin jos ostaisin uuden osakkeen tai tekisin vaihtokaupan missä liikkuu paljon rahaa.
Kultakortteja kuulostaa olevan joka toisella taskussa, osa sitä ylistää ja kehuu pääsevänsä hyvin ja jopa kolme kertaa käydään vuodessa 3vrk lomalla ja iso osa sanoo päässeensä vain matalaan sesonkiin. No, lasketaanpa taas kulut. Nuo vastikkeet, rci ja osakkeeseen sidottu pääoma.

Lasketaan se vaikka 10v ajalle ja vaikka olisi joku pienempi vastikkeinen osake esim 300e vuosi. Ja vaikka 7000e osake. Ja toivotaan, että kämppää ei tarvitse remontoida tuona aikana.
Investointi 700e vuosi, vastike 300e, rci 189e, total 1200e. Eli vuorokausihinta saa olla tuolle 9 vuorokaudelle(3x3vrk) 133,33e että päästään samaan kultakortin edun kanssa. Ja kun sesongille ei pääse, niin tuohon 133e vrk hintaan tai selvästi edullisemmin löytyy majoitusta aina.

Jälleenmyynti, saan osakkeestani 60% JOS se menee kaupaksi. Ennuste tähän myymiseen on kohtalaisen heikko. On ollut myynnissä 2 vuotta. Tätä myyntiä ennen minun piti irtisanoa rci pistejäsenyys. Eli, enää ei ole vaihtomahdollisuutta eri kohteeseen tai eri viikolle.
No, tämä seikka ei juurikaan haittaa jos luit koko viestini.
Nyt lomailen siis omalla viikolla maksaen siitä kuluja 700 vuodessa plus investointiin liittyvät rahat joita ei saa unohtaa. Tori.fi ja Holiday osakkaat fb sivuilta saisin vastaavia kämppiä käyttöön puolta halvemmalla. Ja jos jää käyttämättä, niin kulut juoksee silti ja vuokralle ei mene.

Mieti ja laske tarkkaan ennen kuin ostat! Taitavat myyjät osaavat kääntää tuotteen edut näyttämään hyviltä, mutta matematiikka pitää olla ostoksen järjen mittarina!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu