Sarakallio-Kiinteistöt hakee yrityssaneerausta

Anonyymi

Suur-Keuruun verkkosivu kertoo Sarakallio-kiinteistöjen hakevan yrityssaneerausta.

Vuoden 2017 tilinpäätös kertoo yhtiön tehneen 1 600 000,00 euron liikevaihdolla 766 000,00 euron tuloksen. 2018 vuonna liikevaihto oli 200 000,00 euroa ja tappiota oli kertynyt 24 000,00 euroa. Vuonna 2019 Keuruun kaupungille ja sen konserniyhtiöille Sarakallio-Kiinteistöt on velkaantunut lehden mukaan noin
200 000,00 euroa.

Verojen jälkeen vuonna 2017 yhtiölle on pitänyt jäädä voittovaroja noin 600 000.00 euroa. Mihinkä nuo varat ovat kadoneet, kun nyt on jo noin 200 000,00 euroa maksamattomia laskuja Keuruun kaupungille?

47

1992

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Selvähän tuo. Voitot on jaettu ja hävinneet maailman tuuliin.
      Tuo parisataatuhatta jää veronmaksajien piikkiin sen lisäksi, mitä vielä kertyy.
      Konkurssi on ainoa oikea menettely. Turha antaa ketkulle aikaa järjestellä vielä isompaa vahinkoa.

    • Anonyymi

      Surkkari kirjoittaa että "kaupunki odottaa käräjäoikeuden päätöstä". Siinäkö kaikki mihin marsumäkelä pystyy?

      • Anonyymi

        Käräjäoikeus kysyy, myös suurimpien velkojien mielipidettä saneerauksen aloittamisesta. Tässä tapauksessa suurin velkoja on ilmeisesti keuruun kaupunki konserniyhtiöineen. Jos kaupunki suostuu vastustamatta vesi -ja lämpölaskujen anteeksiantoon, niin yhdenvetaisen kohtelun vuoksi kaikkille muillenkin asiakkaille tulee antaa noista maksuista samansuuruinen armahdus

    • Anonyymi

      Nyt vähän yrittäjän riskiä kehiin ja hattu kourassa pankkiin. Ei kuulu kaupungille eikä veronmaksajille!

      • Anonyymi

        Jos olisit pankinjohtaja niin antaisitko lainaa tuon romukasan ylläpitoon?
        Näkisitkö mitään tilannetta, että ent varuskunta alkaisi taikaiskusta tuottaa ja Sarakallio pystyisi maksamaan korkoa, velkansa, kulunsa ja vielä tuottamaan?
        Mikä pankki lainaa sille, joka on hakeutunut velkasaneeraukseen?

      • Anonyymi

        EI multimiljonääri Rautiainen mitään rahaa pankista tarvitse. Sitä löytyy aina, niin ettei paskalle taivu.

    • Anonyymi

      Nyt on suomi tehnyt päätöksen ottaa 175 lasta ja yksinhuoltaja äitejä välimeren pakolaisleireiltä.
      Nyt olisi varuskunta-alueella pelipaikka. Vallankin kun Sari Saarisella on tuota lastenhoito kokemusta.

      • Anonyymi

        Tuon 175 "lapsen" hoitaminen, tulkkaaminen ja vartiointi Suomessa vie nelinkertaisesti sen julkishallinnon henkilöstömäärän, mitä 175 vanhuksen hoitoon menisi.
        Mutta mitäpä tämä femakkohallitus ei miesvihansa toteuttamiseksi tekisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eeeehhhh.....

        Tässä kauniaisten 12 alaikäisen hyyäyksen sumia
        850.000/ vuosi
        tämä vain 1 esimerkki vain kuinka rahaa löytyy

        Sosiaali- ja terveyslautakunta
        Pöytäkirja 20.09.2016/Pykälä 52
        Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa
        Sosiaali- ja terveyslautakunta
        § 52
        20.09.2016
        Sopimus alaikäisten turvapaikan saaneiden perheryhmäkodin perustamisesta
        311/05.11.00/2016
        SOTE 20.09.2016 § 52
        Lisätiedot:
        sosiaalipalvelupäällikkö Jaana Myhrberg, puh. 09 5056 257
        [email protected]

        Kaupunginvaltuusto on 14.6.2016 § 31 päättänyt, että Kauniaisten kaupunki ottaa vuonna 2016 vastaan 12 myönteisen oleskelulupapäätöksen saanutta turvapaikanhakijaa perustuen ELY-keskuksen kanssa tehtävään erilliseen sopimukseen. Kaupungilla on tämä sopimuksen lisäksi voimassa oleva jatkuva sopimus kymmenen turvapaikanhakijan vastaanottamisesta vuosittain.

        ELY-keskuksen kanssa on 4.7.2016 neuvoteltu, että kaupunki voisi ottaa vastaan alaikäisiä oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita, jotka sijoitetaan kolmannen osapuolen tuottamaan perheryhmäkotipalveluun. Aihetta koskeva sopimus on allekirjoitettu 8.8.2016. Valtio korvaa alaikäisten, ilman huoltajaa maassa oleskelevien turvapaikanhakijoiden kustannukset toteutuneen mukaisesti kaupungille. Kaupunki on neuvotellut perheryhmäkotipalvelun tuottamisesta Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön kanssa. Neuvottelujen tuloksena on laadittu liitteenä oleva sopimus sekä palvelukuvaus. Sopimuksen mukaisesti perheryhmäkotiin sijoitetaan yhdeksän lasta, ja yhden hoitovuorokauden hinta on 259 euroa per lapsi. Sopimuksen kesto on yksi vuosi.

        Sopimuksen arvo on noin 850 000 euroa vuositasolla, mikä ylittää hankintalain kynnysarvon. Hankintalain 27 §:n 1. momentin mukaisesti hankintayksikkö voi valita suorahankinnan, jos sopimuksen tekeminen on ehdottoman välttämätöntä, eikä säädettyjä määräaikoja voida noudattaa hankintayksiköstä riippumattomasta ennalta-arvaamattomasta syystä aiheutuneen äärimmäisen kiireen vuoksi.

        Euroopan komissio on 9.9.2015 antanut tiedoksiannon, jonka mukaisesti hankinnoissa voidaan turvautua suorahankinnan kaltaiseen neuvottelumenettelyyn turvapaikanhakijoiden äkillisen lisääntymisen johdosta. Sosiaalipalveluissa tehdyn selvityksen mukaisesti edellä mainittua menettelyä on noudatettu myös muissa kunnissa. Keskeistä on kuitenkin, että suorahankintaa sovelletaan vain väliaikaisena ratkaisuna, kunnes hankinta saadaan hoidettua kilpailuttamalla. Edellä mainituista syistä ja turvapaikanhakijoiden kotouttamisen aloituksen turvaamiseksi on päädytty nyt ehdotuksena olevaan vuoden määräaikaiseen sopimukseen, jonka keston aikana valmistellaan toiminnan kilpailuttaminen. Sopimuksen tavoiteltu alkamisajankohta on heti lautakunnan päätöksen saadessa lainvoiman, eli arviolta lokakuun puolivälissä.

        Sopimuksen mukaisen toiminnan aloittamisen ehtona on, että toiminnalle saadaan asianmukaiset luvat esimerkiksi rakennusvalvonnasta ja muilta viranomaisilta.

        Liite 1. Sopimusluonnos
        Liite 2. Palvelukuvaus
        Sosiaali- ja terveysjohtaja:
        Lautakunta päättää hyväksyä Helsingin diakonissalaitoksen kanssa tehtävän sopimuksen liitteiden mukaisesti sillä ehdolla, että toiminnan käynnistämiselle saadaan asianmukaiset viranomaisluvat. Toiminta kilpailutetaan hankintalain mukaisesti sopimuksen päätyttyä.
        Päätös:
        Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
        Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

        Aivan selkeä Bisines! 259 egee vuorokaudessa yhdestä mukulasta. Siinäpä keuruun pelastus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan selkeä Bisines! 259 egee vuorokaudessa yhdestä mukulasta. Siinäpä keuruun pelastus!

        Ei keuruu pelastu, ei suomi poloinenkaan
        Veronmaksajat pelastuu
        mitä vähemmän "näitä" tulijoita tulee
        Tuon bisneksen maksaa kaikki jotka veroja maksaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei keuruu pelastu, ei suomi poloinenkaan
        Veronmaksajat pelastuu
        mitä vähemmän "näitä" tulijoita tulee
        Tuon bisneksen maksaa kaikki jotka veroja maksaa

        Pian kai saamme kuulla, mitä tahtoo imaamikollegio ossiuntosimo seurakuntansa tekevän.
        Varmaan hyvä bisnes kirkolle, vaikka edellinen talousjohtaja ottikin hatkat 2015 matuvyöryn jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei keuruu pelastu, ei suomi poloinenkaan
        Veronmaksajat pelastuu
        mitä vähemmän "näitä" tulijoita tulee
        Tuon bisneksen maksaa kaikki jotka veroja maksaa

        Alvi pitää maksaa, aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei keuruu pelastu, ei suomi poloinenkaan
        Veronmaksajat pelastuu
        mitä vähemmän "näitä" tulijoita tulee
        Tuon bisneksen maksaa kaikki jotka veroja maksaa

        Vaan miten on, maksatko sinä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan miten on, maksatko sinä?

        En maksa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pian kai saamme kuulla, mitä tahtoo imaamikollegio ossiuntosimo seurakuntansa tekevän.
        Varmaan hyvä bisnes kirkolle, vaikka edellinen talousjohtaja ottikin hatkat 2015 matuvyöryn jälkeen.

        Olihan tuo puolen miljoonan € hyvä bisnes seurakunnalle
        muutamasta kuukauden majoituksesta
        tosin saniteetti tiloissa täytyi tehdä saneerausta
        pieniä vesivahinkoja vain
        Ja pääsihän seurakunta eroon ihan nätisti eräästä diktaattorista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan tuo puolen miljoonan € hyvä bisnes seurakunnalle
        muutamasta kuukauden majoituksesta
        tosin saniteetti tiloissa täytyi tehdä saneerausta
        pieniä vesivahinkoja vain
        Ja pääsihän seurakunta eroon ihan nätisti eräästä diktaattorista

        Matuvuosi oli ainut tappiollinen vuosi Keuruun seurakunnalle, että se siitä hyvästä bisneksestä.

    • Anonyymi

      Onko Sarakallion saneerausmenettely aloitettu?

    • Anonyymi

      Kuinka paljon Keuruulla on matuja elätettävänä?

      • Anonyymi

        Luultavasti yli 50 mutta vastausta et saa jos kaupungintalolta kysyt. Jotain vihjettä saa kaupungin tämän vuoden tulo- ja menoarviosta ja viime vuoden tilinpäätöksestä. Ei niissäkään mitään tarkkoja lukuja esitetä mutta rivien välistä voi yrittää lukea. Katsos meillä on sosialistinen johto ja valtuusto.

    • Anonyymi

      Sarakallion omistajat epäilemättä ovat polvillaan kumartamassa Mekkaan päin, jotta allah soisi Kreikan avaavan Turkin puoleisen rajansa. Jos niin allah suo, niin kohta jälleen tarvitaan suuria määriä vastaanottokeskuksia. Sarakallio on varmuudella valmiina tarjoamaan ex-rykmentin vanhoja kasarmeja ko. tarkoitukseen mutta voi olla, että ne eivät tulijoille kelpaa. Heillä kun on valtion palkkaamat neuvojat ja juristit ohjaamassa ajattelua ja vaatimuksia. Edellisetkään täysihoitoturistit eivät aina hyväksyneet tarjottuja majapaikkoja luxus-palveluineen, joten saa nähdä miten Ohisalo tämän junailee? Epäilemättä halu on avata Euroopan rajat ja Suomen rajat siinä mukana ja tarjota vip-palvelut kunniavieraille - verottomasti. Vain Sauli Niinistö saa saman tasoiset palvelut valtiolta verottomasti. Muut suomalaiset voivat ainoastaan nähdä unia sellaisesta ja maksaa, maksaa ja maksaa.

    • Anonyymi

      No niin, sillä lailla, Keuruun kaupunki hyväksyy Sarakallio-kiinteistöjen velkasaneerauksen. Eli käytännössä antaa velat anteeksi. Tasapuolisuuden nimissä pitäisi kaikille muillekkin antaa puolen vuoden sähkö, vesi ja kaukolämpölaskut anteeksi!

      • Anonyymi

        Ja tietysti kiinteistöverot vähintään yhdeltä vuodelta.

      • Anonyymi

        Mikä taho on päättänyt hyväksyä velkasaneerauksen? Ei hallituksen eikä lautakuntien pöytäkirjoista löydy edes asian käsittelyä. Lämpö nousee...

    • Anonyymi

      Nyt jos Keuruun kaupungin johto olisi kaukaa viisas, niin varuskunnan ja Keurusselän tilat kannattaisi ostaa kaupungille.
      Tulee aika, että rajat jälleen avautuvat ja pakolais-ja muuttovirta suuntautuu myös Suomeen ja Keuruulle.
      Kun on kerran keksitty ja ………….!
      Mikäs sen somempaa, kun Keuruulle avattaisiin valtakunnallinen, keskitetty pakolaiskeskus valtion tuella ent. varuskunnan ja Lomahotellin alueelle.
      Siinä muutama miljardi korjaisi kaupungin taloutta kummasti.

      Jos tämä visio toteutuisi, niin miettikää mitä se saisi aikaiseksi Keuruulla?
      Koulutus, turvallisuus, elinkeino, liikenne, kulttuuri, asukasluku jne. jne. herättäisivät Keuruun uuteen nousuun, kuten kävi vuonna 1964 varuskunnan nousun aikaan.

      Keuruulaiset ovat jo tottuneet kahteenkin kertaan tällaiseen ylikansalliseen, paikalliseen maahanmuuttoon, joten haitat ovat minimaalliset hyötyyn ja humanitaariseen apuun suhteutettuna.

      Valtuuston kannattaisi ottaa koppi aiheesta, ennen kuin Lampinen ja Kotimäki heräävät ajatukselle.
      Voitte sitten aikanaan pystyttää patsaan minulle Keuruun pelastajana.

      • Anonyymi

        Heti tuon esityksen jälkeen kaupungin herrat lähtivät kaupoille ja ostivat ex-Lomahotellin. Nyt jää nähtäväksi ostavatko myös ex-varuskunnan. Sen saisi halvalla mutta ei Lomahotellikaan varmaan ollut kallis ostaa mutta ylläpito onkin sitten asia erikseen.

    • Anonyymi

      Nyt on lähellä, että saisin näköispatsaan alapesualtaalle Keskusaukiolle. Jihuu! (ks. Suur-Keuruu huomenna)

      • Anonyymi

        Kaikki visionäärit ansaitsevat patsaan varsinkin jos ovat arvanneet ainakin melkein oikein.

    • Anonyymi

      Joutsenon matughetot tahkoaa rahaa Rautiaisen yhtiöille!
      sarakallio oy royalhouse jne.
      Ei tapani nälkää näe, kanittaa vain rahojaan kun ei tule tuottoja
      Onneksemme Afgaani ryssi tämän spr kera

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kyllä nyt Keuruun kaupungin pitää käyttää etuosto-oikeutta ja myydä se sitten Super-Sarille 20-vuoden maksuajalla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nyt Keuruun kaupungin pitää käyttää etuosto-oikeutta ja myydä se sitten Super-Sarille 20-vuoden maksuajalla!

        Kyllä nyt Keuruun kaupungin pitää käyttää etuosto-oikeutta ja lahjoitaa se sitten E-Sepille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nyt Keuruun kaupungin pitää käyttää etuosto-oikeutta ja myydä se sitten Super-Sarille 20-vuoden maksuajalla!

        Eikö Hubik osta sitä klubiksi?

    • Anonyymi

      Nuo Sarakallion omistamat ex-varuskunnan keskeiset tilat ovat myynnissä Huutokaupat.com:ssa.

      https://huutokaupat.com/1940004

      Tarjottu hinta tätä kirjoitettaessa on 11.000 €. Mikäli tälle on käyttöä, niin vaikuttaa siltä, että lopullinen hinta ei nouse pilviin, joten kaupantekoon ennen kuin Mars huomaa tämän.

    • Anonyymi

      Pieni korjaus tuohon edelliseen. Nykyinen omistaja noissa armeijan entisissä tiloissa on Sarakallion konkurssipesä.

    • Anonyymi

      Valkokaulus verkoittumista ja julkinen puoli maksattaa kaiken kansalla ja osuudet sujahtavat erilaisin järjestelyin parempiin suihin..

      • Anonyymi

        Armeijan entisistä röttelöistä tarjottiin huippuhinta 25,000€ pitäisi heti kätellä, koska purku kustannukset on valtavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Armeijan entisistä röttelöistä tarjottiin huippuhinta 25,000€ pitäisi heti kätellä, koska purku kustannukset on valtavat.

        Syntyikö kauppa tuolla hinnalla? Jos, niin onneksi olkoon, siinä sitä on lämmittämistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syntyikö kauppa tuolla hinnalla? Jos, niin onneksi olkoon, siinä sitä on lämmittämistä.

        Röttelöistä on tulossa punaisten lyhtyjen keskus.

    • Anonyymi

      Hmmm.. taitaa olla taas suunnitelmallista vedätystä.. suurimpana velkojana sarakallio kiinteistöt oy:llä on omistaja itse Hacmill oy:n kautta. Rahat on otettu omaan taskuun hyvinä vuosina ja laskut jätetään maksamatta alamäen häämöttäessä.

      • Anonyymi

        T.Rautiainen on tienannut ihan sievoiset summat omistamansa Royal Housen verotietojen
        mukaan! Varuskuntaahan pilkottu, esim. kuntotalo jota huutokaupattiin Viikinlahti Campus
        nimellä! Sarihan siellä oli vetovastuussa aikansa. kuka tämän Campuksen takana on?
        Keulink? =kaupunki! Keulinkin nykyinen toimari Kentala , eikö hän perustanut oman toiminimen konsultoimaan yrityksiä? Tässä olisi kyllä tutkimisen aihetta

        Kentalalla on mennyt puurot ja vellit sekaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kentalalla on mennyt puurot ja vellit sekaisin.

        Voi kysyä jos onpi töissä esim. auto korjaamossa
        ja pokailee töistä iltahommia omaan talliin
        mitenkä suhtautuu työnantaja?

    • Anonyymi

      Sarakallio Kiinteistöt Oy liikevaihto oli 172 000 euroa 2018 ja työllisti - henkilöä. Liikevaihto laski 89,0 %. Liiketoiminnan voitto oli 23 000 euroa ja liikevoittoprosentti oli 7,6 %. Yhtiön omavaraisuusaste oli 20 %

    • Anonyymi

      Näiden yhtiöiden taustalla omistajina olevat henkilöt ovat viisaita miehiä. Noudattavat lakia mutta siinä samalla hyödyntävät sitä maksimaalisen voiton tekemiseen. Rahan tekeminen tällä tavalla on taitolaji eikä siihen kaikki kykene. Pitää olla selkeä suunnitelma ja taito sen toteutukseen eikä luotettavasta juristista ole muuta kuin hyötyä vaikka laskunsa osaakin kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Heh. heh. Sarakallion rakennuslupamaksut maksamatta lainvastaisista rakennusluvista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1463
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1274
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      26
      1271
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1144
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      1009
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1002
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      272
      913
    Aihe