mutta rakastetaan hullun lailla onko ero se oikea ratkaisu? Olenko mä ainokainen joka uskoo siihen että puhumalla asiat selkenee jos rakkautta vaan riittää..ja juu, ei se rakkaus aina riitä, ehkä silloin on jotain muutakin..*pää sekaisin surusta*
...Miksi se ylpeys ja oma vahvuus pitää olla niin paksua, eikö parisuhteessa ole kaksi ihmistä ja kahden ihmisen tunteet...:(
...Miksi se ylpeys ja oma vahvuus pitää olla niin paksua, eikö parisuhteessa ole kaksi ihmistä ja kahden ihmisen tunteet...:(
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hanki aikuisempi partneri :)
.. on paskoja ja itsekkäitä välillä.
Käyn läpi ihan samoja ajatuksia tämän hetkisessä elämässäni - enkä valitettavasti ole keksinyt mitään järkevää ratkaisua vaikka olen pyöritellyt asioita päässäni kohta jo puoli vuotta.
Elämä on paskaa välillä. Niin se vain on. Ja jos kukaan nyt vastaa tähän, että "kaikella on tarkotuksensa", niin siihen sanon - HAHHAAA!! Uskon kun näen..
Sori kyynisyyteni ja vihani..
on vain liian vaikea antaa anteeksi. Joskus puhuminen ei enää auta, silloin ero on ainoa ratkaisu. Turhaa sitä päätänsä seinään hakkaa.
perustuu siihen että kunnioitetaan toisen ajatuksia ja mielipiteitä. Ja osataan antaa anteeksi ja puhua asiat selviksi.
Ei se ole sen kummoisempaa.
Hullun lailla rakastaminen on se miksi päädyitte yhteen, se mikä pitäisi teidän suhteessa luoda tilanteen että osataan ottaa toinen itsenään ja yhdessä hoia suhde toimivaksi.
Pelkkä rakkaus ilman työtä ei riitä mihinkään.
Mä uskon siihen oman kokemukseni kautta että, kun asia (oli se mikä tahansa) on sulle se oikea juttu niin kaikki hoituu sujuvasti.
Elämä vaatii aina työtä mutta kun asiat napsahtelee kohdilleen suht helposti niin voi olla varma että suunta on oikea.
Voihan sitä pysyä esim duunissa mikä tuntuu hiukan pahalle ja voihan sitä asua asunnossa joka tuntuu melkein kodille ja voihan sitä koittaa saada hyvän suhteen puoliväkisin.
Mutta kuten sanottu ja tehty, oikean tunnistaa helppoudesta=)
ps. enkä tarkoita että Oikea suhde ei vaadi kompromisseja jne mutta tuollaiset "se on sitten poikki" hässäkät jää pois kun molemmat tietää ettei se ole vaihtoehto. Rakkaus on ihana asia, ja sen kuuluu siltä myös tuntua.
Kuunnellaan ja kuullaan. Ollaan kuulolla ja epäillään. Loukkaannutaan ja sitten loukataan.
Voisi sanoa myös, että hiotaan särmät pois. Jos siis rakastetaan.
Mitään ei tapahdu ilman jotain vaivaa. Vaivaa toisesta, se on joskus kuluttavaa, mutta kuitenkin ihanaa vaivaa. Jos nyt ajattelee kaikkea muuta vaivaa, josta ei ole mitään iloa, tai on korkeintaan hyötyä.
Minä itkin kun tyttöystävä sanoi mielellään näkevänsä sen vaivan, mikä minusta johtuu. Jos kerran rakastetaan. Ja kun hän sanoi ettei heti pidä luovuttaa. Minä olin mielestäni pitkälle yrittänyt. Ihanaa kun toinen kannattelee. Olenhan minä itse ollut siihen sata kertaa valmis, miksen sitten luottaisi toiseen?
Aina 51% periksi, sanoi isä. Tule yksi prosentti ylimääräistä ulos varustuksistasi.
Minä ajattelen, että en ole valmis. Minun aukoton ja ajateltu logiikkani ei päde kaikkialla. Intiassa ei varmaan, mutta sängyn toiselle puoliskollekin voi olla riittävä matka. Pitää siis itse tulla vastaan. Tulla uudestaan ja uudestaan. Ihminen ei kieltäydy todesta kiintymyksestä eikä aidosta rakkaudesta kuin sairauttaan.
Siis jos rakastetaan. Mistä sen tietää? Kyllä sen tietää jos itse rakastaa. Enempään ei koskaan ole lupakaan...
Tuo ylpeys on kyllä todella paha juttu suhteessa. Itse kärsin juuri tästä - ylpeys ei anna periksi- symbioosista. Esimerkkitilanne: Olen rakastunut kohteeseen. Tämä alkaa antaa vastakaikua, antaa taas enemmän ja enemmän. Sitten itse en osaakkaan, pystykkään tai haluakkaan näyttää tunteitani hänelle. (En edes tiedä onko se haluamisesta vai pystymisestä kiinni. Vai mistä...) Näytän tunteeni mahdollisesti vain silloin kun en saa häneltä tunnustusta. Silloin minulla on aina asiaa tunteistani(?) En osaa hänen kanssaa lähteä tunteiden vietäväksi täysillä, vaikka tilanne on ollut mitä ihanteellisin...ollaan oltu kahden kesken. Hän kun alkaa antaa tunnustusta, silloin minä vedän taas pakkia...Olen miettinyt itseäni, mistä se johtuu (?) Pelkäänkö sitoutumista? Pelkäänkö rakastaa loukatuksi tulemisen pelossa? Vai enkö ole valmis sitoutumaan? Vai enkö ole valmis niin voimakkaisiin tunteisiin?...Saatamme viettää pitkiä aikoja sängyssä kieriskellen ja leikkien, rakastellen ja toisiamme katsellen. Mutta ongelmani on että en tiedä miksi en näytä tunteitani. Rakastan häntä monella eri tavalla. Yritän rakkaudenkin kieltää itseltäni. Ajoittain onnistun siinä hyvin ja käyttäydyn melko flegmaattisesti häntä kohtaan, ihan kongreettisesti sekä ajatuksissani. Ehkä en luota häneen, koska hän on eksyksissä identiteettinsä kanssa, enkä halua olla mikään "pelkkä kokemus" tai "ohimenevä ihastus".
On tosi raskasta työtä yrittää jatkuvasti riistää itseltään rakkauden tunnetta. Olen ollut aikaisemminkin rakastunut ja tällöin en todellakaan käyttäytynyt näin. Toisinaan kohteenikin käyttäytyy samalla lailla kuin minä, mutta sen ymmärrän identiteettikriisin vuoksi. Oli se sitten mikä hyvänsä, miksi emme voisi nauttia tästä mitä nyt on? Kun siitä voisi todella nauttia vielä paljon syvemmin silloin aina kun se vain on mahdollista...
Ihmettelenkin miten hän ajoittain kykenee näyttämään tunteensa niin aidosti, vaikka olen hänen ensimmäinen samaa sukupuolta oleva kumppani ja elelee aikamoista identiteettikriisiä...Ne on ne ristiriitaiset tunteet ne... ;-) Kun tekee mieli ja haluaa mutta "joku" sanoo ei... Se "joku" on yhteiskunta...
Juu ja kyllä puhumisella on aina edistävä merkitys lähes joka asiassa...
RAKKAUDEN ETEEN... Kolme vuotta ollaan kohta seurusteltu ja "eroja" takana varmaan enemmän ku Nykänen-Tapola pariskunnallla. Kukaan tuskin olisi sen "hurlum-hein"-jälkeen uskonut Meidän suhteeseen. Loukattiin toisiamme, eron aikana tapailtiin muita jne.. Kuinka ollakkaan, jokin loksahti kohdalleen kun muutin pois. Kuukauden verran asuin poissa "kotoa", ja taas takaisin. (hupia naapureille) :) Nyt menee paremmin kuin koskaan, onnellisempi en ole ikinä ollut. Eli ohjeeni on: AINA KANNATTAA YRITTÄÄ!! Kuunnelkaa sydäntänne... RAKKAUTTA KAIKILLE!!
hattua teille! Mä uskon ihan samaan, välillä on riitoja ja pahojakin, mut jos rakkautta riittää ei kukaan eikä mikään koskaan pääse väliin! Ei kaiken tarvi olla kuin suoraan parisuhdeoppaasta. SEHÄN OIS TYLSÄÄ!!! :) Mua lähinnä naurattaa ihmiset, jotka tulee tuputtamaan parisuhdeneuvojaan joka paikassa ja kaikkialla ja kertoo kuinka niil on niin täydellistä ku ei koskaan riidellä...Pyyhkikööt pölyt harteiltaan..:D
Kuten joku ketjussa jo aiemminkin sanoi, kyllä sen "oikean" rakkauden ja suhteen tuntee just siitä helppoudesta - kun ei ole "tarvetta" millekään "temppuilulle", vaan kaikki vaan loksahtaa niin yksinkertasesti kohdalleen...
Mulla on historiassa kokonaisen vuosikymmenen suhde, jossa todella kuvittelin rakastavani hullun lailla, ja toisinkin päin. Suhde vaan oli yhtä vuoristorataa, ja hirveästi voimaa meni kaikkeen negatiiviseen energiaan. Mutta kun sitä muka nii-in rakasti... Nyttemmin olen tajunnut, että kyseessä oli jonkinlainen molemminpuolinen riippuvuus, eikä uskaltanut toisesta irtikään päästää. Surullista, että exäni vielä usean vuoden eronkin jälkeen kuvittelee rakastavansa minua hullun lailla - vaikka olen sen nyt tajunnut olevan vain suunnatonta tarvitsevuutta (negatiivisessa mielessä) - hän tarvitsee minua organisoimaan elämäänsä, järjestämään kaikkea kivaa, antamaan elämään sisältöä (ja kun en sitä enää jaksa, on hänen elämänsä mennyt ihan "hunningolle").
Nyt minulla on ihana vaimo, jonka kanssa kaikki sujuu kuin ihan itsestään. Ei puhettakaan, että tulisi mieleenkään ryhtyä mihinkään teatraalisiin eroihin tms. - kun kaikki on vain niin selvää ja hyvää. Olen niin kiitollinen elämälle siitä, että löysin tällaisen suhteen - tuntuu, että kovin moni ei vastaavaa koskaan saa.
Toivon kaikille samanlaista onnea!
.. on niin erilaista.. Älä tuomitse kenekään toisen onnne, älä tuputa omaa onneasi - ihmiset kun ovat, onneksi, erilaisia ja kokevat asioita eri tavoin..
Aika yksioikoisesti näet entisen naisystäväsi nyt kun olet oman onnesi tavoitanut. Mutta niinhän se menee - kun toisesta ei enää itse hyödy, niin mitäs sitä hänestä enää välittämään.
No, onnea "onneesi" kuitenkin. Pelottaa vaan hiukan miten sulle tulee käymään jos paratiisiisi piipahtaa käärme kylään.. Toivottavasti et vain sitten jää roikkumaan siiheen "riippuvuuteesi" ja odota sen toisen vieläpä ymmärtävän sinua..
Hohhoijaa..
Olen pahoillani, jos ja kun viestini aiheutti sinulle pahaa mieltä - en tosiaan halunnut tuputtaa kenellekään mitään, saati sitten tuomita. Kunhan kerroin omasta elämästäni.
En jaksa sen syvällisemmin tilittää (eikä asia varsinaisesti kenellekään kuulukaan), mutta sanotaan nyt kuitenkin, etten näe exääni käsittääkseni mitenkään kovin yksioikoisesti (toisin kuin lyhyestä viestistä ehkä vaikutti). Hän on minulle edelleen erittäin tärkeä ihminen, ja hänen elämänsä alamäki tuottaa minulle tosi suurta tuskaa. "Kun toisesta ei enää itse hyödy, niin mitäs sitä hänestä enää välittämään"... joopa joo, olen itse pienipalkkainen ihminen, mutta mm. annan exälleni joka kuukausi ihan silkkaa rahaa ja maksan muutenkin laskujaan tarvittaessa (n. 10-20% nettopalkastani menee käytännössä hänelle - ja se on aika iso suhde). Lisäksi koetan olla henkisenä tukena mahdollisuuksien mukaan.
Niin että käsittääkseni välitän kyllä ja paljon! En vain halunnut jatkaa repivää, lähimmäisriippuvuuteen olennaisesti perustuvaa suhdetta! Yritän auttaa ja ymmärtää - vaikka exäni on esim. uhkaillut henkeäni ja suhteeseemme kuului erityisesti henkinen mutta ajoittain myös fyysinenkin väkivalta. Kun on suhde tarpeeksi huonolla pohjalla, kannattaa erota. Itse en enää jaksanut minut kuiviin imevää egoistia - joka kuitenkin on siellä kuoren alla minulle hyvin rakas ihminen, ja haluan häntä auttaa parhaani mukaan edelleenkin. En vain katso, että minun pitäisi oma elämäni uhrata hänen vuokseen.
Nimimerkki "Just joo", toivoisin, ettet SINÄ tuomitsisi ihmisiä niin kovin herkästi. Pahoitit ainakin minun mieleni.
että kun sanoo että on oikeasti onnellinen ja ei sen suhteen tavrvitse olla dramatiikkaa täynnä jne niin aina löytyy niitä jotka ei voi tietää kun ei ole kokenut.
Itsekkin olin todella skeptinen Oikean rakkauden suhteen mutta kuten sanoinkin niin kyllä se helppous sen paljastaa.
Ja myös samansuuntaisia kokemuksia exästä, tosin rahaa en anna.
Älä pahoita mieltä, maailmassa on monta niitä joita ottaa päähän omassa suhteessaan tai suhteettomuudessaan ja "kell onni on sen onnen kätkeköön" kertoo aika palajon.
Mutta sen sanon että elämä on ihanaa ja vaikka se kuulostaa naurettavalle niin ei me riidellä, me ollaan erimieltä joistain asioista mutta riitelytasolle menee todella harvoin. En edes muista koska oltaisiin riidelty.
Me tunnetaan toisemme niin hyvin että kumpikin tietää missä kohtaan voi itse joustaa ja missä toinen ja musta se on hirveen ihanaa.
Me puhutaan asioista ja mä en usko että riitely on joku ehdoton pakko että on terve parisuhde.
Hyvää kevättä teille ja mä tiedän että kauheen moni kyllä tarjoaa sitä käärmettä paratiisiin mutta kun sehän se onkin hassua ettei mikään pelota, koska on niin vahva varmuus.
Se joka ei ole kokenut 100% varmuutta ei voi tietää.
Sen ymmärrän, mutta toivoisihan tämän tunteen kaikille.
on dramatiikkaa ja suutuspäissään tulee sanottua vaikka mitä. Mutta kun molemmat on niiiiiin temperamenttisia niin mitäs muuta voi odottaa? :) ENkä ite haluaisi/voisi olla hiljaisen hissukan kanssa josta ei oisi vastusta mulle. Meillä toimii mainiosti näin vaikken kiellä etteikö sitä joskus säikähtäisi omia/toisen sanoja. Mutta rakastetaan lujaa ja tapellaan yhtä lujaa eikä meidän suhde ole sen huonompi. Olen 100% onnellinen vaikkei aina olekaan helppoa muttei kuulukaan olla, ei se ole hyvän suhteen tae se helppous ja meitähän on monenlaisia ihmisiä ja suhteita.
Takana on kyllä itelläkin vaikka ja mitä ja kyllä mä olin tosi skeptinen aluksi, ehkä joskus vieläkin mutta kun tietää että toinen kyllä rakastaa ja ite ei ole edes tajunnut ennen vaimoa mitä se Rakkaus oli, kuvitteli rakastavansa ..Joka viikko mä olen kiitollinen siitä illasta kun vaimoni tapasin, se on yksi parhaimpia hetkiä elämässäni.*onnellinen*
Vajaa 2v ollaan vasta tallattu yhessä joten ollaan niin alkutekijöissä vielä, koko ajan oppii toisesta uutta ja tulee varmasti oppimaankin vuosikaudet..Hyvä niin. Meillä on onneksi loppuelämä aikaa "opiskella" toisiamme..
luonteet ja varsinkin mä olen entisissä suhteissa sanonut ja tulistunut melkein miten sattuu.
Mutta nyt ei vain halua sanoa pahasti vain siksi että joku asia ei mene tasan oman mielen mukaan.
Kyllä sen pahan sanan sanominen oli enemmän opittua kuin sitä että se kuuluisi persoonaan.
Sen olen huomannut tässä suhteessa.
JA tietysti meitä on moneksi ja jokainen sen oikean tapansa tietää itse.
Me ollaan 7 vuotta oltu ja silti joka aamu sitä on onnellinen siitä että olemme löytäneet toisemme.
Ja mun tapauksessa yksi hyvin eroittava ominaisuus muihin suhteisiini nähden on se että elämä on niin paljon helpompaa nykyään kuin missään aikaisemmassa suhteessa.
Kun se tunne häviää joka oli ennen jokaisessa suhteessa enemmän ja vähemmän takaraivossa ettei kaikki toimi tai ole kohdallaa on poissa, niin olen huomannut että tietty "vääntö" on jäänyt pois.
En mä ole sanomassa että on vain yksi malli, mä vain sanon että joskus jos joutuu suhteessa keskittymään eniten siihen että se toimii, niin ehkei se olekkaan se paras suhde.