Trans-jutut ovat minulle melko vieraita ja siksi kysynkin, että onko vaikeaa olla trans-ihminen Suomessa?
Viime aikoina mediassa on homosuksuaalisuus alkanut näkymään ihan positiivisessa valossa ja onko tätä kautta tullut muutoksia teihin suhtautumisessa(taustalla ajatus, että suuri yleisö niputtaa kaiken erilaisen yhteen)?
Viime aikoina mediassa on homosuksuaalisuus alkanut näkymään ihan positiivisessa valossa ja onko tätä kautta tullut muutoksia teihin suhtautumisessa(taustalla ajatus, että suuri yleisö niputtaa kaiken erilaisen yhteen)?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi olla hankalaa saada työpaikkaa, jos ihmisen sukupuoli näyttää toiselta kuin mitä on papereissa. Prosessin jälkeen on transsukupuolisen elämä yhtä helppoa tai vaikeaa kuin kenen tahansa muunkin. Tausta ei välttämättä näy sen enempää ulkonäöstä kuin papereistakaan. Kaappitransvestiitti voi elää aivan tavallista elämää, asiasta ei tarvitse kenenkään tietää.
Yleensä helpottaa kun saa olla oma itsensä. Väärän roolin vetäminen on raskasta puuhaa.
Kaupoissa voi nykyään sovitella naisten vaatteita ja kenkiä rauhassa ja kohtelu on yleensä asiallista
Ehkä parikymmentä vuotta sitten vielä soitettiin poliisi paikalle
Ootko ihan tosissas, että kutsuttiin poliisi paikalle? Viemään asiakas pois? Hassua...
olen kuullut eräältä minua vanhemmalta transulta että liikkeestä soitettiin poliisi paikalle kun hän sovitteli siellä naisten kenkiä jalkaansa. Tämä tapahtui 1980 luvulla.
Poliisi talutti liikkeestä ulos ja sanoi että mene muualle sovitteleen
Pahinta mitä mulle on tapahtunut prosessin aikana on huutelu ja lääppiminen. Iholle kävi sekä miehet että naiset. Ongelmia oli ehkä puolen vuoden ajan, sen jälkeen olin jo niin vakuuttavan näköinen naisena, etten kiinnittänyt enää kenenkään huomiota.
Monet pitää transihmisiä "vapaana riistana", jotenkin alempiarvoisina kuin muita ihmisiä. Meidän tunteita ei haluta ottaa huomioon tai edes tunnustaa. Haavoittuvimmillaan ollaan korjausprosessin alkuvaiheessa, jolloin ei ehkä mennä läpi miehenä eikä naisena.
Miten ihmiset "hyökkäävät" tai ilmeisesti hyökkäävät teidän kimppuun? Onko se enemmänkin mollaamista vai "mene helvettiin" -tyylistä, tapahtuuko sitä missä vaan? Varmaan vastauksia on reunusta reunaan!
Jännä miten fiksutkaan ihmiset eivät osaa ajatella tilannetta toisen ihmisen kannalta(tätä tapahtuu milloin missäkin asiassa). Omat käsitykset ja "totuudet" tulee niin voimakkaasti pintaan, että ollaan ihan sokeita toisen asialle.
Toisaalta sukupuolisuus on aika voimakas asia edelleen(miten lie kevään 2006 muodissa? :-))ihmiselle ja sitä kautta, jos ei saada selvää toisesta ihmisestä, niin voihan kohtaaminen olla ahdistavaa myös "normaalille"? Niin, vaiko ahdistava ainoastaan "normaalille tyypille"?
Tuo korjausprosessi on varmaan aika rankka, siinä varmaan sekoittuu perille pääsyn riemu ja epäilys jaksaako viedä asiaa loppuun. Miten muuten kun ihminen on korjautumassa niin pitääkö sitä aluksi muistuttaa itselleen, että nyt pitää käyttäytyä tietyllä tavala vai tuleeko se juuri luonnostaan ja vapauttava asiana, että nyt voin olla vihdoinkin oma itseni?
Huomenna on muuten vapaapäivä, hauskaa pääsiäistä kaikille!