Sadevesisäiliö

Onko kukaan liittänyt omakotitalon sadevesijärjestelmään maanalaista säiliötä, josta olisi täyttyessä ylivuotoputki kunnan sadevesiviemäriin.
Tästä säiliöstä olisi kaivonkansi maanpinnalle, josta voisi pumpata tai nostaa vettä esim. kasteluun tai auton pesuun.
Onko tämmöistä järjestelmää näkynyt missään myynnissä?
77215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itse laitoin juuri tuolla systeemillä. Perusvesikaivon jälkeen kuution vesisäiliö josta ylivuoto kunnan putkistoon. Säiliöstä 315mm putki maan pinnalle johon tulee kansi. Säiliöön laitoin jo imuputken ja putken toinen pää autotalliin. Kannattaa panostaa säiliön vahvuuteen. Itse hommasin muutamalla kympillä kuution säiliön joka saattaa nyt olla korkannut pohjasta ylöspäin, vahvistin kaikki muut sivut paitsi pohjan. Ei ole käyttökokemuksia kun vasta syksyllä se laitettiin. Kunnon säiliöt on kalliita eikä siihen viittisi paljon uhrata, ei vesi niin kallista vielä ole.

Äänestä

Mulla oli edellisessä talossa takanurkalla 1000l säiliö. Rännistä meni vesi säiliöön ja ylivuotoputkesta sadevesikaivoon.

Säiliö oli noin metrin korkeudella, joten painetta oli sen verran että kasteluun riitti kun oli 19mm puutarhaletku. Ei siis pumppua. Ihan OK systeemi, ei välttämättä kuitenkaan mikään talon ulkonäköä ratkaisevasti parantava laitos.

En laittaisi säiliötä maahan ainakaan talon läheisyyteen, se voi routia perustukset rikki. Elikkä siinä talon ympärillä ainakin useassa tapauksessa pitäisi olla routaeristys, joten sen joutuisit rikkomaan. Tietysti voit säiliön laittaa jonnekin vähän kauemmas talosta.

Niin ja nuapuri oli tehnyt betonista kohtuu ison puutarha-altaan, jonne se oli sadevedet johtanut. Ympärille sopivasti istutuksia, niin johan on hiano!

Äänestä

järjestelmä, tehty betonirenkaista eli vanha vesikaivo otettu uusiokäyttöön.

Näitä ei myydä missään, osista pitää tehdä.

Äänestä

se pytty pitäs saada varmasti tyhjäksi talveksi ja se on ankkuroitava kunnolla kiinni tai se tulee keväällä kurkistamaan sua. onnea .

Äänestä

etsin Nauvon seudulta käytetty, >1000 litran tankki mikä soveltuisi sadevesisäiliöksi.

Äänestä

Mistä saa sellaisen noin 1000 litraisen muovisen umpisäiliön jossa on metallikehikko ympärillä.

Olen monesti nähnyt sellaisen sadevesi rännin alla ja haluaisin sellaisen ostaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vesi talteen kirjoitti:

Onko kukaan liittänyt omakotitalon sadevesijärjestelmään maanalaista säiliötä, josta olisi täyttyessä ylivuotoputki kunnan sadevesiviemäriin.
Tästä säiliöstä olisi kaivonkansi maanpinnalle, josta voisi pumpata tai nostaa vettä esim. kasteluun tai auton pesuun.
Onko tämmöistä järjestelmää näkynyt missään myynnissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu