Tapaan töissäni paljon rekka kuskeja, olen monesti ihmetelly kun monet kuskit suu naurussa kertoo että tulipahan nukuttua taas viimeyönä pari tuntia.Ja joskus, että aamulla lähtenyt liikkeelle 4 aikaan ja on illalla vielä pimeän aikaan ottamassa uutta kuormaa päälle jonnekkin vietäväks.ETTÄ MISSÄ ON NE LEPO AJAT?Tuskin on kuski enää ihan terävimmillään.
valvominen
juppe
102315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
puhuu mitä tahansa älyttömiä juttuja. Kerran eräs sellainen joka oli ajellut rekalla venäjällä ja euroopassa, väitti mulle ihan pokalla naamalla, että moskovassa olisi 30-35 miljoonaa asukasta. Se nyt on ihan täyttä sontaa, ei todellakaan pidä paikkaansa.
Mitä mahtaa sellaisten päässä liikkua, jotka tuollaista väittää? He aliarvioivat tuollaisilla älyttömillä väitteillä muita ihmisiä ja yrittävät sillälailla varmaankin pönkittää omaa itsetuntoa. Ihan niinkuin muut, kuin rekkakuskit, eivät tietäisi mistään mitään.
Nuo jutut on sellaisia että niissä on monesti PUOLET liikaa. Joillain kuskeilla on tapa ns kehuskella asioilla ja sitten vielä heitetään omaa legendaa sekaan.On hirveän COOL kun kehuskelee sillä miten ei tarvi unta ja sitten naisten pitäs olla että "WAU sä olet kova jätkä".. Pyydä ens kerralla että "näytä kiekko".. luulen että tulee pakkia heti pari tuntia.
Tietysti niitäkin on, jotka ajavat ihan älyttömiä LAITTOMIA päiviä mutta ne on aika suhteellisen pieni porukka.
20 tunnit on leikkiä vielä pojille,siellä isännät ajattaa paljon pitempää päivää,ja pinnaavat palkoista ,apua tieturvallisuuden lisäämiseksi ja tälläisen lopettamiseksi näkyy olevan vaikea saada,oompa soitellu työsuojelupiiriin ja liittoon,kummankin rattaat helvetin hitaat,jos ees lähtevät toimimaan,ja poliisit sentään on sakottanu,hurlumhei meininki sen kun vaan jatkuu,kuukauspalakkaset ei peetään nosta asioden hoitamiseks ne saa palakkasa olemisesta ei työntekemisestä,ajasvat sillon tällön jonkun pikkufirman rekkaa ,rupeis siinä pikkaraisen luutakin rapsuttaa
turpeen ajossa 90luvulla ajeltiin niin kauan kun jaksettiin tai mentiin metsään.itse suosin linja-auto pysäkeillä 15-20min torkkuja ratin päällä.
3päivää meni vielä ihan mukavasti,mutta sen jälkeen alkoi olla jo niin väsynyt,ettei tiennyt edes missä oli,vaikka sahasi vaki linjaa.noh,nyt alkaa jo itku kuulua,että ei se noin ollut.60-70 ja vielä 80luvun alussa oli yleistä ajaa kännissä.siihen puututtiin kovalla valvonnalla ja homma tepsi.nykyään raskaankaluston kuljettajien rattijuopumukset ovat toppahousujen saavutuksia,mutta toki joukossa on suomalaisia.
mutta siis valvonta oli lapsen kengissä vielä 90luvn alussa.vakiolinjoilla pystyi ja pystyy konstaapelejä huijaamaan 2kiekon taktiikalla.
eka kiekkoon 9tuntia ajoa ja kiekko "syötiin".
toiseen kiekkoon 9tuntia ajoa ja talteen,kolmas
taas "syötiin".ja niin edelleen."syötyjen" kanssa piti olla varovainen,ettei niitä löydä kuin palkan laskia...muuten tuli joku mitätön sakko.valvonta tehostuu kyllä koko ajan.viimeeksi tuli muistaakseni 5tuhannen eugenin lasku ajo ja lepoaikojen rikkeistä.(käräjäoikeudesta,omistamalleni yhtiölle)...
ja tuo 5tuhatta alkaa jo tuntumaan 3auton yrityksessä.etenkin kun autoilu ei ole kullan vuolentaa muutenkaan.eli saksan malliin mennään täälläkin...
Nyt alkaa olla saatavissa tutkimustietoa valvomisesta:
- Väsymys on läheistä sukua tulehduksille.
- Valvominen on elimistölle pahempi uhka, kuin bakteerit.
- Ihmisen kuuluu luontaisesti nukkua yöllä. Jos valvoo yön, pitäisi seuraavan päivän unet olla vastaavasti kymmenen tunnin luokkaa... jne
Tämä tieto saavuttaa pikkuhiljaa kuljetusväenkin ja jokainen voi kohdallaan vetää johtopäätökset. Ja satsata hiukan omaankin tulevaisuuteen!
Meidänkin firmassa (100 autoa) kuuli vielä takavuosina näitä juttuja: useampikin on nukahtanut rattiin, tuhoisinkin seurauksin. Liikennevaloihinkin on nukahdettu ja eräskin kuski ajoi linja-autopysäkille ja laittoi verhot kiinni, perävaunu tosin jäi vielä ajoradalle...
Aivan viime vuosina näitä juttuja ei enää ole kuullut.
Pikemminkin jutellaan siitä, mitä kaukana kotoa voi tauoilla harrastaa, kun on nukuttu riittävästi. Esim fillari tai pilkkivehkeet mukaan rekkaan...
laitetaan kovempi kontrolli .aina kun otat tai purkaat lastin satama-terminaali kautta tiellä olisi kontrooli jossa kiekko ja luvat tarkistettaisii
-Valvomisesta puheenollen:
Onhan noita ihan kaheleita suorituksia. Ajattelemattomuutta. Tyhmyyttä.
-Mutta toisaalta: eipä kiekosta nää, mitä kuski on tehnyt vapaa-ajallaan!
-Ja vielä: kontrolli on aina paikallaan mutta laki on ihan perseestä. Eihän tämä nykyinen ajo- ja lepoaikalaki noudata alkuunkaan ihmisen luonnollista elämänrytmiä!!!
mitä siellä "kylmässä" hytissä yrität viettää lepoaikaa jollain aneemisella parkkipaikalla, jota ei ole edes aurattu kunnolla. Kolleegojen thermokingit pauhaa vieressä ja juoppoja käy ölisemässä ja kokeilemassa josko naftatankin korkki olisi auki. Nuku tässä sitten! Kotiin olisi kolmen-neljän tunnin ajo ja pääsisi vielä pesulle. Entistä enemmän on väsy, kun tämän lepotauon jälkeen lähdet baanalle. Ilmankos ajokkeja kaatuilee, kun ei pääse kotiin huilimaan. P.S. Tässä on kyse kotimaan liikenteestä.
helposti tulee hammasrattaita kiekoista kun ajelee vaikka pelkkää stadin jakelua. jos laittaa hammasrattaan rajaksi yli pitkän päivän.
6 aamulla lähtö ja vielä klo 17.00 ajossa!!!
lopetin 12-vuotisen rekkakuskin urani 6v sitten,koska oli pakko ajaa vuorokaudet ja viikonloput ympäri saadakseen lainan maksettua,loppuajasta palkat vaan pieneni työmäärään nähden.Olen yhteydessä entisiin kollegoihin jatkuvasti,kyllä siellä ajellaan 30-40h vuorojakin jatkuvasti.Ei ole ihme jos on rekkoja nurin,ja ajellaan 80km/h toisen rekan perään(turunväylä).Lopettakaa ajoissa,ja hankkikaa ammatti jossa saa tehdystä työstä palkan,eikä tarvitse vaarantaa omaa ja MUIDEN henkiä.