Olen ensikertalainen Thaimaanlomailija ja kiinnostaisi antaa tsäänssille mahdollisuus tapailla pubissa vastakkaisen sukupuolen edustajia. En ole kiinnostunut maksullisesta seksistä. Löytyykö Patong Beachilta paikkoja tällaiseen ajanviettoon vai ovatko maksulliset kimpussa kaikkialla?
Patong Beach sinkulle
Anonyymi
6676
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No jos ei tuolla saa, turree tai työtaikkua, niin ei mistään, no, ehkä jos menet Niuvanniemeen kiljupöntön kanssa, niin siellä, side silmille, niin kyllä se onnaa.
Pohjoismaalaisia sinkkunaisia pilvin pimein siellä. Selviät halvemmalla, kuin thain kanssa, eikä ole välttämättä ajeltu jo monta kertaa samana päivänä.
Kierrä ruotsalaiset kaukaa, niissä on tautia, niin mielessä kuin sukuelimissäkin. Papillooma ainakin, jokaisella.
Pöh, ruotsalaiset naiset on maailman halutuimpia ja tiedän kyllä miksi. Kumia siellä kannattaa käyttää ihan kaikkien kansallisuuksien kanssa joka tapauksessa, niinkuin muulloinkin satunnaisten seksikumppanien kanssa. Paikalliset on kaikki maksullisia, tai ei ne ole edes paikallisia vaan tulleet eri puolelta maata myymään itseään falleille. Voihan niitäkin välillä laitella, jos ei ehdi etsimään oikeaa naista.
höpö höpö, testaappa kerran, teet sen ekaa ja vikaa kertaa
Muista ottaa tarpeeksi Tummelia mukaan leidipoikia varten