Kuntosali kunnan rahoilla ja muu päätöksenteko

Anonyymi

No nyt on taas reipasta meininkiä.
Pihtiputaan kunta on tekemässä Ole-fit ketjun kanssa sopimusta jolla kuntaan tulisi uusi kuntosali. Kunta maksaa yrittäjälle 3750 € alv kuukaudessa "tukea" jotta tämä voi pyörittää bisnestään. Nimikkeenä on "vastike palveluostoista".

Mikä ihme Pihtiputaan päättäjiä vaivaa? Älyn valo on kadonnut kaikesta toiminnasta Pihtiputaalla jo ajat sitten! Millä ihmeen perusteella kannattamatonta liiketoimintaa tulee tukea? Siis ihan oikeasti!

Tämä idean isä "yritysagentti" Aunola on myös aivan turha kaveri. Pari vuotta on kovalla palkalla puuhastellut eikä ole saanut Pihtiputaalle yhtään uutta yritystä! Ei siis ainuttakaan. Sanokaa yksikin asia mitä tämä kaveri on saanut aikaiseksi? Tämäkö on hänen uransa huipentuma että saa kannattamattomaksi todetun kuntosalin pyörimään pariksi vuodeksi. Ei hyvää päivää!

En tiedä mikä Pihtiputaalla on mennyt pieleen, mutta siellä alkaa olla kaikki asiat päin helvettiä. Kannattaisi ensinnäkin ottaa pää pois sieltä perseestä ja katsoa hieman oman kunnan rajojen ulkopuolellekin. Se saattaisi valaista montaa asiaa kun lopettaisi sen pienessä piirissä pyörimisen ja itselleen valehtelun.

6

1998

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eipäs nyt kritisoida, onhan meillä Matkailukeskus ja valokuituakin pukkaa kylille niin maan perusteellisesti, että saadaan etätyöntekijöitä kuntaan.

      Eli hyvin mennee, mutta menköön.

    • Anonyymi

      Onhan täällä aika monta hanketta ollut Manun aikana ja monta tulossa? Euroja saatu kovasti. On tainnut työpaikkailmoitus olla täysin muuta kuin toteutunut agentin työnkuva? Kuka siitä vastaa?

    • Anonyymi

      Ovatko lukusi oikein?
      Jos vuosilippu maksaa noin 350 alveineen, niin sehän tekee lähes 150 vuosilippua?
      Vuosilipun käyttäjä käyttää lippua keskimäärin 3 kertaa viikossa, joten pitäisi olla kunnan puolesta viikottaisia kertakävijöitä JOKA viikko kymmenkunta henkeä tai joku viitisen sataa käyntiä vuodessa.. näin jos on ja kunnan ryhmät pyörii täynnä läpi vuoden niin ok, mutta jos vajetta niin huono diili..

      Onko kunnan ryhmät oikeasti tarpeen ja kannattavat ja ennen kaikkea vaikuttavat?
      Jos miettii asiaa toisin niin samalla panostuksella kunta saisi tuhannelle kuntalaiselle kuukausilipun ja oikealla ohjauksella heidät innostumaan liikkumisesta.. tai vaikkapa 500hlölle (ekakertalaiselle) kuukausilipun ja lopuilla innostuneille tulotasosta riippuen vaikka sossun kautta harkinnan varaisen -30 ja/tai -50 % alennuksen vuosilippuun.. alennuksen saanut sitoutuisi käymään 2/vko ja jos ei käy lokin mukaan niin saatu etuus peritään takaisin..

      Jos nykymallilla noin 50 eri hlö liikkuu kunnan piikkiin kerran viikkoon niin vaikuttavuus on ihan eri luokkaa kuin 500hlö kannustaminen liikkumaan?

      • Anonyymi

        Eikö kellään ole kokemusta ole fitistä ja siitä miten kunta on saanut rahalle vastinetta?


    • Anonyymi

      Huonosti kannattaa Olefitin toiminta Pihtiputaalla.
      Kunnan maksama tuki on nostettu nyt 4000 euroon kuukaudessa.

      • Anonyymi

        Tämähän on lähes yhtä hieno yritysidea kun Niemenharjun matkailukeskus, vasta kolme miljoonaa mennyt kunnan rahoja siihen. Ja olen nähnyt että joskus joku on ostanut sieltä kahvikupillisen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      25
      1036
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      922
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      591
      865
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      748
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      654
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    Aihe