https://areena.yle.fi/1-50409258
NUORTEN miesten syrjäytymisestä on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Vaan harvallapa on todella käsitystä näiden ihmisten elämästä tilastoja tai ennakko asenteita enempää.
Sami Kieksin ohjaama ja käsikirjoittama lyhytdokumenttisarja Logged In (2020) kertoo viiden pari–kolmekymppisen miehen tarinan. Niin sanotun syrjäytymisen ohella Jonia, Patrikia, Aaronia, Juhoa ja Henriä yhdistää pelaaminen. Se on heille henkireikä, ”ainoa asia, jossa on hyvä”.
Erinomainen sarja on nyt katseltavissa Areenassa, ja se esitetään yhteen putkeen TV2:ssa huomenna keskiviikkona.
KIEKSI on tuttu Ylellä esitetystä Some Deep Story -sarjasta, joka käsittelee samaan tapaan henkilökohtaisten tarinoiden kautta kiusaamista ja köyhyyttä. Myös useimmilla Logged Inin miehistä on taustallaan kiusaamista. Vaikeat kasvuvuodet näkyvät nyt ahdistuksena, päihteiden käyttönä ja varsinkin yksinäisyytenä.
Hämärässä kämpässä, olut- ja energiajuomatölkkien ympäröimänä elämä tuntuu virtaavan ohi. Tietokoneen monitorin kajo edustaa lähes ainoaa valoa tunnelin päässä. Pelaaminen antaa onnistumisen tunteiden ja eskapismin lisäksi kokemuksen joukkoon kuulumisesta.
Katsoja ei kuitenkaan voi välttyä miettimästä, miten pitkälle tulevaisuuteen viisikko elämäänsä katsoo. Syrjässä näkö alattomuuteen tottuu.
Viime vuoden aikana kuvatuissa jaksoissa tehdään lyhyitä kurkistuksia miesten arkeen. Aina paljoakaan ei tapahdu, mutta toisinaan räpiköinnistä seuraa pieniä askeleita eteenpäin. Yksi saa kämpän, toinen arkirutiineista kiinni, kolmas miettii varovaisesti koulusta valmistumista.
LOGGED IN on vaikuttavaa dokumenttia parhaimmillaan. Poissa on paatos ja synkistely. Kieksi ja kuvaaja Theofanis Kavvadas esittävät asiat neutraalisti päähenkilöitään kunnioittaen.
Viidessä parikymmenminuuttisessa jaksossa kuvaillaan kokonainen yhteiskunnallinen ongelma, mutta tullaan riittävän arkiselle tasolle ja lähelle ihmistä.
Syrjäytymisen syitä ja seurauksia ei kuitenkaan perata valmiiksi. Fiksu katsoja kyllä ymmärtää, että tämä kaikki koskettaa meitä jokaista.
NUORTEN miesten syrjäytymisestä on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Vaan harvallapa on todella käsitystä näiden ihmisten elämästä tilastoja tai ennakko asenteita enempää.
Sami Kieksin ohjaama ja käsikirjoittama lyhytdokumenttisarja Logged In (2020) kertoo viiden pari–kolmekymppisen miehen tarinan. Niin sanotun syrjäytymisen ohella Jonia, Patrikia, Aaronia, Juhoa ja Henriä yhdistää pelaaminen. Se on heille henkireikä, ”ainoa asia, jossa on hyvä”.
Erinomainen sarja on nyt katseltavissa Areenassa, ja se esitetään yhteen putkeen TV2:ssa huomenna keskiviikkona.
KIEKSI on tuttu Ylellä esitetystä Some Deep Story -sarjasta, joka käsittelee samaan tapaan henkilökohtaisten tarinoiden kautta kiusaamista ja köyhyyttä. Myös useimmilla Logged Inin miehistä on taustallaan kiusaamista. Vaikeat kasvuvuodet näkyvät nyt ahdistuksena, päihteiden käyttönä ja varsinkin yksinäisyytenä.
Hämärässä kämpässä, olut- ja energiajuomatölkkien ympäröimänä elämä tuntuu virtaavan ohi. Tietokoneen monitorin kajo edustaa lähes ainoaa valoa tunnelin päässä. Pelaaminen antaa onnistumisen tunteiden ja eskapismin lisäksi kokemuksen joukkoon kuulumisesta.
Katsoja ei kuitenkaan voi välttyä miettimästä, miten pitkälle tulevaisuuteen viisikko elämäänsä katsoo. Syrjässä näkö alattomuuteen tottuu.
Viime vuoden aikana kuvatuissa jaksoissa tehdään lyhyitä kurkistuksia miesten arkeen. Aina paljoakaan ei tapahdu, mutta toisinaan räpiköinnistä seuraa pieniä askeleita eteenpäin. Yksi saa kämpän, toinen arkirutiineista kiinni, kolmas miettii varovaisesti koulusta valmistumista.
LOGGED IN on vaikuttavaa dokumenttia parhaimmillaan. Poissa on paatos ja synkistely. Kieksi ja kuvaaja Theofanis Kavvadas esittävät asiat neutraalisti päähenkilöitään kunnioittaen.
Viidessä parikymmenminuuttisessa jaksossa kuvaillaan kokonainen yhteiskunnallinen ongelma, mutta tullaan riittävän arkiselle tasolle ja lähelle ihmistä.
Syrjäytymisen syitä ja seurauksia ei kuitenkaan perata valmiiksi. Fiksu katsoja kyllä ymmärtää, että tämä kaikki koskettaa meitä jokaista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Yksilöitä, joilta puuttuu yksilön vastuu. Hälyyttävämpää on että heidän kasvattajiltaan puuttuu kasvattajan vastuu. Seuratkaapa: Siinä, missä ennen lapset leikkivät esim. puistoissa piti vanhempienkin olla edes vähän mukana. Nyt: kun lapselle antaa sovinnolla kännykän tai tabletin ne pysyy turvallisesti paikoillaan ja voi itsekkin rauhassa keskittyä "instaan". Näin heistä tulee pelureita, mutta mistäs aikanaan raha elämiseen???? Leikitän neljää lastenlastani ja tunnen paljon heidän kavereitaan ja niiden vanhempia, eli tiedän mistä puhun. Tylsää tosiaan kuunnella kirkuvaa lasta, kun kännykkä otetaan pois ja pitäis lähteä metsäretkelle mutta minkäs teet. Elokuun lauantaina katselimme puistossa kun tästä lapsilaumasta (11 kpl 3-11 vuotiaita) pystyi omien lastenlasteni lisäksi vain yksi riippumaan puolapuissa.
Sarjan nuorista sen verran, että esim. Patrikin äiti pitää kyllä huolen, että poika on jo ns. "menetetty". Mutta Joni. Kaverissahan on jotain tervettä kun kaipaa vuorokausirytmiä, opiskelua ja myöh. varmaan töitäkin. Maksan nyt vaikka puoli veroeuroa hänen tukemisekseen elämän alkuun. Tämä euronpuolikas löytää jostain yhden kokonaisen ja se vielä kolme muuta lisää. Ja kerran ne kaikki yhdessä marssivat omien lastenlasteni (jotka toivottavasti ovat toimivaa osaa yht. kuntaa) pankkitilille.
Tsemppiä Joni. Sydämeni on luonasi.
"Karut tarinat" otsikko on kuin syyttävä etusormi meitä kaikkia kohtaan. Mutta kun se etusormi osoittaa meitä niin mihinkäs silloin ne pikkurilli, nimetön ja keskisormi?? heihin i.... ei kun siis heidän vanhempiinsa. Alamäki on liukas.