60 % maailman väestöstä voi sairastua.
Viikko aikaa saada corona kuriin
44
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tartunnat kaksinkertaistuvat parissa päivässä. Kiina ei pysty rajoittamaan
taudin leviämistä Kiinan ulkopuolelle. - Anonyymi
Ainakin Kiina yrittää erittäin rajuilla toimenpiteillä tehdä rajoittamisen eteen, kun pannaan miljoonakaupungit eristyksiin vai oliko kymmenenkin miljoonaa jossain kaupungissa. En tiedä maailmanhistoriassa vastaavaa.
- Anonyymi
Levisihän se ruttokin aikanaan vaikka kaupungit eristettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Levisihän se ruttokin aikanaan vaikka kaupungit eristettiin.
Jos Mustaa Surmaa tarkoitit, niin Wikipedian tekijöiden tiedossa on, että
”Vuonna 1374 Venetsiaan ei päästetty ihmisiä, joiden epäiltiin sairastavan ruttoa, ja muualla otettiin käyttöön laivojen karanteeneja. Täydellistä suojaa nekään eivät antaneet, joten ruttoepidemiat jatkuivat”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_surma
Koko Euroopassa oli taudin alussa 80 miljoonaa ihmistä, joten Venetsiaan riitti ehkä 10 -20 tuhatta.
Muiden alueiden tai kaupunkien eristämistä ei ollut. - Anonyymi
Kymmenen miljoonaa asukasta jossakin Kiinan kaupungissa?
Pannaanpa sitten suhteessa näihin lukuihin virustartunnassa kuolleet.
Montako prosentin murto-osaa Kiinan asukasmäärästä. Kiinassa lienee lähes puolet ihmiskunnasta.
Ei pidä suurennella asioita. Noin suuressa ihmisjoukossa kuolee joka hetki useampikin ihminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymmenen miljoonaa asukasta jossakin Kiinan kaupungissa?
Pannaanpa sitten suhteessa näihin lukuihin virustartunnassa kuolleet.
Montako prosentin murto-osaa Kiinan asukasmäärästä. Kiinassa lienee lähes puolet ihmiskunnasta.
Ei pidä suurennella asioita. Noin suuressa ihmisjoukossa kuolee joka hetki useampikin ihminen.Eristämisestä oli kyse. Kiinassa reilu 1,3 miljardia ihmistä, josta kymmenisen miljoonaa eristyksissä on vajaa prosentti
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006393424.html
Suomeen siirrettynä suhteessa väestön vajaan prosentin kaupunkeja olisi mm. Mikkeli, Kotka, Salo ja Porvoo
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_kunnista_väkiluvun_mukaan
Maapallon väkiluku on about 7,5 miljardia, joten sun pyöristykset Kiinan väkiluvusta on vedetty aika lavealla pensselillä.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymmenen miljoonaa asukasta jossakin Kiinan kaupungissa?
Pannaanpa sitten suhteessa näihin lukuihin virustartunnassa kuolleet.
Montako prosentin murto-osaa Kiinan asukasmäärästä. Kiinassa lienee lähes puolet ihmiskunnasta.
Ei pidä suurennella asioita. Noin suuressa ihmisjoukossa kuolee joka hetki useampikin ihminen.Maapallolla arvioidaan olevan noin 8000000000 ihmistä. Kiinan väkilukuarvionkin voi tarkistaa vaikka netistä ja jos tiedetään tähän tautiin kuolleiden määrä, loppuhan on simppeleistäkin simppeleintä matematiikkaa, jokaisen muutaman vuoden kansa- tai peruskoulua käyneiden ratkaistavissa...
Ihmisiä kuolee, nimittäin pienessä Suomessa kuolee vuosittain noin 50000 ihmistä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Mustaa Surmaa tarkoitit, niin Wikipedian tekijöiden tiedossa on, että
”Vuonna 1374 Venetsiaan ei päästetty ihmisiä, joiden epäiltiin sairastavan ruttoa, ja muualla otettiin käyttöön laivojen karanteeneja. Täydellistä suojaa nekään eivät antaneet, joten ruttoepidemiat jatkuivat”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_surma
Koko Euroopassa oli taudin alussa 80 miljoonaa ihmistä, joten Venetsiaan riitti ehkä 10 -20 tuhatta.
Muiden alueiden tai kaupunkien eristämistä ei ollut."""Vain muutama maa kuten Islanti ja Suomi säästyivät epidemialta."""
Mutta mikä toinen röttö iski suomeenkin joskus 1600/1700 likujen vaihteessa, että helsinkiläisiä kuoli pilvin pälvin?
Muistona Ruttopuisto Yrjönkatu-Bulevardi-Annankatu-Lönkka neliössä. (Niin juu, vanhan kirkon puisto). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"""Vain muutama maa kuten Islanti ja Suomi säästyivät epidemialta."""
Mutta mikä toinen röttö iski suomeenkin joskus 1600/1700 likujen vaihteessa, että helsinkiläisiä kuoli pilvin pälvin?
Muistona Ruttopuisto Yrjönkatu-Bulevardi-Annankatu-Lönkka neliössä. (Niin juu, vanhan kirkon puisto).Nälkä tappoi hieman ennen 1700, mutta sitten oli jokin rutto. Toisaalla sanotaan, että Musta Surma ei tullut Suomeen.
" Syksyn 1710 suuren ruttoepidemian aikana kuolleita haudattiin edellä mainitun paikan viereen, nykyisen Annankadun tienoille. Tämän muistoksi on puiston reunalla sijaitsevaan hautausmaan porttiin kiinnitetty 1938 Helsinki-Seuran aloitteesta suomen- ja ruotsinkieliset muistotaulut, joissa sanotaan "tällä paikalla" olleeseen hautausmaahan haudatun 1 185 helsinkiläistä. Hattujen sodan aikana 1741 kuolleita Helsinkiin sijoitetun ruotsalaisen tykistörykmentin sotilaita haudattiin myös kuolonvuosien ja ruttoepidemian aikaisten tilapäisten hautausmaiden viereen.[2] Puiston nykyinen liikanimi Ruttopuisto viittaa alueelle haudattuihin ruttoepidemian uhreihin."
Joku kysyykin mikä rutto ja lähdettä sille. Paiserutoksi kerrotaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanha_kirkkopuisto
Puolet helsinkiläisistä kuoli. Paise
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/ruttovuo.html
"Ruton kantoivat Suomeen historiankirjoituksen mukaan kaksi liivinmaalaista naista elokuussa 1710."
https://seura.fi/ilmiot/historia/rutto-riehui-helsingissa-tappoi-ihmisia-hyttysia-keita-kuolleet/ Anonyymi kirjoitti:
"""Vain muutama maa kuten Islanti ja Suomi säästyivät epidemialta."""
Mutta mikä toinen röttö iski suomeenkin joskus 1600/1700 likujen vaihteessa, että helsinkiläisiä kuoli pilvin pälvin?
Muistona Ruttopuisto Yrjönkatu-Bulevardi-Annankatu-Lönkka neliössä. (Niin juu, vanhan kirkon puisto).1600-luvun lopulla, kun ilmasto oli kylmä ja kato vei viljan, suuret kerjäläislaumat lähti liikkeelle.
Nälän heikentämissä ihmisjoukoissa tauditkin pesivät. Yksi tappaja oli lavantauti.
- Anonyymi
Missä kulkee raja milloin ei kannata matkustaa edes Kanarian saarille
- Anonyymi
Ei kannata matkustaa enää edes keravalle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata matkustaa enää edes keravalle!
Enään ei puutu kuin että terroristit levittää koronaa, huh hei.
- Anonyymi
Missä on se raja milloin Kanarian saarille kannattaa matkustaa? Ei ole tullut koskaan käytyä eikä kiinnosta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata matkustaa enää edes keravalle!
Kyllä suomessa on tyylipuhtaita virusvapaita alueita, joihin koronakaan ei iske. Esimerkiksi mamulähiöt, veikkaan.
Niin ja tietenkin nämä alueet missä itse viihdyn ja asun maalaisromanttisessa hengessä. Viimeistään heinäladossa on turvassa, mitä nyt heinänuhaa saattaa syntyä.
- Anonyymi
Yksi ihminen voisi Suomessa tartuttaa kymmeniä, jotka kaikki ehtii tartuttavaa kymmeniä.
Corona on tarttuu herkemmin kuin sars aikoinaan.
Pysyn mökissäni.- Anonyymi
Ok ratkaisu, asuisikin Turun saaristossa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok ratkaisu, asuisikin Turun saaristossa...
Hämeen korvessa mökissä on paremmassa turvassa kuin Turun saaristossa,
Hämeen korvessä ei näy turisteja ikinä.
Ahvenanmaa ja Turku ympäristöineen on jo riski :)
- Anonyymi
Ranskassa on 11 coronaan sairastunutta, yksi kuoli.
Ilmeisesti kiinalaisia ?
Montakohan karanteenissa ?- Anonyymi
Ei media tiedä, tietääkö kukaan...
- Anonyymi
Ranskassa oli jo tammikuun puolella 2 coronavirustapausta.
Uutisissa en ole kuullut kerrottavan,
luin netistä en muista mistä. - Anonyymi
Kiinan väkiluku n. 18% maapallon väestöstä, mutta paljonko heitä on lisäksi levittäytyneenä ympäri maapalloa? Paketit kulkee Kiinasta ympäri maapalloa heimoveljille, sisältävät kaikenlaisia rohtoja ja elintarvikkeita eri muodoissa. Itse en tilaiai nyt missään tapauksessa mitään Kiinasta, sillä eipä sitä tiedä mitä sieltä tulee.
Mielestäni postiliikenne sieltä pitäisi myös jäädyttää.- Anonyymi
Tuo postiliikenne lienee mietittävä asia.
Jostain luin tai kuulin, että Kiinassa desinfioitaisiin rahoja?
Kyllähän tämä sairaus epidemia on ja sisältää uhan.
Jahka reissaajat kotiutuvat, ihme on jossei suomalaisiakinmsairastu.
Hyshys-tyyli ei pidä tautia loitolla muttei hysteriakaan.
Beng
- Anonyymi
Uutisissa kerrottiin ehkä pari viikkoa sitten,
että jossakin Ranskan talvilomakohteessa
oli coronaan sairastuneita.
Neljä Ranskassa sairastuneista on brittejä.
Jollakin Singaporesta Hollannin kautta
Ranskaan tulleella oli myös coronavirus.
Vanhin kiinalaismies on kuollut coronaan Ranskassa.
Venäjällä on tuhansittain ihmisiä karanteenissa.
Ei vaan puhuta TV-uutisissa, ehkä siksi etteivät ihmiset menisi paniikkiin,
vaikka onhan ihmisillä oikeus tietää ja toimoittajien työ on kertoa
eikä pimittää uutisia. - Anonyymi
Iltalehti 28.1
Coronavirustilastosta:
Tammikuun lopulla Ruotsissa oli 1 tapaus,
Kanarian saariin kuuluvassa la Gomeran saarella 1,
Mallorcalla 1,
Saksassa 16,
Italiassa 3,
Britanniassa 9
Espanja 1 (manner)
Kanadassa 7
USAssa 15- Anonyymi
Iltalehti 28.1 on kaksi viikkoa vanhaa tietoa
- Anonyymi
Thaimaassa 33.
- Anonyymi
"Vietnamissa noin 10 000 ihmistä on joutunut karanteeniin koronaviruksen takia. Karanteeniin on pantu kylät Son Loin kommuunissa, joka sijaitsee noin 40 kilometrin päässä pääkaupunki Hanoista.
Viranomaiset ryhtyivät toimiin sen jälkeen, kun alueella oli paikannettu kuusi koronavirustartuntaa. Vietnamin terveysministeriön mukaan karanteenin kesto on 20 päivää."
lähde: MTV uutiset
- Anonyymi
Coronaan kuolee enimmäkseen yli 55-vuotiaita.
Lapset eivät ole niin tartunta-alttiita vai eikö kerrota ? - Anonyymi
Venäjällä on 20000 henkilö karanteenissa.
Rajan takaa pietarilaisesta sairaalasta on neljä karanteenissa ollutta
karannut. - Anonyymi
Venäjän karanteenissa olevista noin 600 on kiinalaisia.
- Anonyymi
Kiinalaisia tai Kiinassa käyneitä venäläisiä on 6000 karanteenissa olevista.
- Anonyymi
Selvästi köhäisenä olisi parempi jäädä kotiin tai laittaa kasvomaski, on ollut muutama tapaus tässä viikolla ja kieltämättä aika aggressiivisia tunteita herättänyt jälkeenpäin.
Kiinasta tilasivat Slussenille 140m pitkän sillan.
Se on ollut matkalla jonkun aikaa hyvää vauhtia ja piti olla nyt ennen tämän kuun puoltaväliä perillä Tukholmassa, mutta on jäänyt pyörimään edestakaisin Välimerelle.
Tuli vain mieleen, että mahtaako siihen pyörimiseen syynä olla kuitenkaan huono sää, niinkuin sanovat, vai onko miehistö sairastunut koronaan ja onko niistä enää montaa siellä hengissä.- Anonyymi
Eikö Ruotsista löydy tietotaitoa sillan rakentamiseen vaan täytyy rahdata toiselta puolen maapalloa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö Ruotsista löydy tietotaitoa sillan rakentamiseen vaan täytyy rahdata toiselta puolen maapalloa?
Ehkä ei Ruotsista taikka Suomestakaan ,eikä Euroopastakaan löytynyt sillä aikajanalla joka tarvittiin.
Kaksi päivää sitten oli jo 64000 henkilöä Kiinassa saanut tartunnan. boin 1350 henkilöä on siellä kuollut tähän viirukseen.
SAS lentokoneliikenne on pysäytetty Pekingiin ja Sanghaihin 23/3 saakka. Ikea on laittanut kiinni liikkeensä Kiinassa. Samoin tekee H&M. Teslan autotehdas on hetkellisesti kiinni.
Ruotsissa on myös puhuttu että jos tämä virustauti tulee jatkumaan pitkään Kiinassa niin materiaaleista sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tulee olemaan pula, koska suurin osa tarvikkeista valmistetaan siellä.
Ehkäpä tämä opettaisi parempaan omavaraisuuteen Euroopassa ja muillakin kontinenteilla . Eikä ole yhtään pahitteeksi ettei turisteja sieltä Kiinasta tulisi ainakaan vuoteen niin saataisiin kotimainen hotelliyöpyminen halvemmaksi.
Hytinäx1 - Anonyymi

Hytinäx1Nyt jo on tuotanto poikki Kiinassa joillakin tehtailla,
joissa valmistetaan vientiin mm. komponentteja erilaisiin laitteisiin. Eihän Ruotsi mikään teollisuusmaa ole ollut enää herranaikoihin.
Kaikkihan täältä on viety Aasiaan pois saastuttamasta ilmaa ja saastuttamaan sen sijaan Aasian ilmaa. Suklaata täällä kai enää valmistetaan ja meijerituotteita (ei sitten niitäkään enää, kun kaikki alkavat vegaaneiksi).
Eiköhän sama suuntaus Suomessakin. Kävin Iittalan outletistä ostamassa veitsiä, niin minulle esiteltiin oikein Japanissa valmistettuja laadukkaita Fiskarsin veitsiä. ja eikö ne Muumimukitkin valmisteta Aasiassa ja missä kaukana ne Nokia puhelimet.
Toinen ja lähempänä oleva toimittaja olisi ollut muistaakseni Saksa, mutta laskivat Kiinan tekevän sen halvemmalla ilmastosta välittämättä. Pelkän sen sillan tuonti laivalla Kiinasta on laskettu ilmastolle yhtä vahingolliseksi kuin 3000 lentoa täältä Nykiin. Mutta senhän kai korvaa se, että laitettiin muovipussit verolle omaatuntoaan rauhoittaakseen.
- Anonyymi
100 % voi sairastua, mutta ei ole kovin todennäköistä, että edes 10 % sairastuu. Kiinassa on noin 1,4 miljardia ihmistä, joten kovin suuri ei sairastumisprosentti ole sielläkään. Mahdotonta vouhotusta taas, kuten aina kun joku uusi virus tulee ja sairastuttaa ihmisiä.
- Anonyymi
Ei aio tuudittautua siihenkään,
että Kiina saisi epidemian hallintaan
ja sen leviäminen loppuisi,
kun uudet tartuntatapaukset tuplaantuvat
melkein päivittäin.- Anonyymi
Mene ihmeessä nyt pirttiisi ja pysy siellä vällyjen alla, että ei vain korona virus iske sinuun. Toivottavasti sinulla on se varmuusvarasto ruoan suhteen, minkä jokainen valistunut kansalainen pitää aina varastossaan.
Eikös se ole kamalaa, kun nyt ei voi eläkeläinen mennä sinne teattereihin, oopperaan ja konsertteihin, vaikka rahaakin olisi!D
Pahin uhka on tietenkin, jos sieltä Kreikasta tulisi näitä lapsukaisia tänne elätettäväksi. Luuletko, että nekin tulisi kotiisi asumaan ja veisivät sinun eläkerahasi, joten ole nyt piilossa, koska eläkkeesi viedään pian.
Uskomatonta hörhöilyä ikäisteni palstalla, milloin mikin pelko per...ssä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mene ihmeessä nyt pirttiisi ja pysy siellä vällyjen alla, että ei vain korona virus iske sinuun. Toivottavasti sinulla on se varmuusvarasto ruoan suhteen, minkä jokainen valistunut kansalainen pitää aina varastossaan.
Eikös se ole kamalaa, kun nyt ei voi eläkeläinen mennä sinne teattereihin, oopperaan ja konsertteihin, vaikka rahaakin olisi!D
Pahin uhka on tietenkin, jos sieltä Kreikasta tulisi näitä lapsukaisia tänne elätettäväksi. Luuletko, että nekin tulisi kotiisi asumaan ja veisivät sinun eläkerahasi, joten ole nyt piilossa, koska eläkkeesi viedään pian.
Uskomatonta hörhöilyä ikäisteni palstalla, milloin mikin pelko per...ssä.Aika näyttää, nyt on tosin flunssa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mene ihmeessä nyt pirttiisi ja pysy siellä vällyjen alla, että ei vain korona virus iske sinuun. Toivottavasti sinulla on se varmuusvarasto ruoan suhteen, minkä jokainen valistunut kansalainen pitää aina varastossaan.
Eikös se ole kamalaa, kun nyt ei voi eläkeläinen mennä sinne teattereihin, oopperaan ja konsertteihin, vaikka rahaakin olisi!D
Pahin uhka on tietenkin, jos sieltä Kreikasta tulisi näitä lapsukaisia tänne elätettäväksi. Luuletko, että nekin tulisi kotiisi asumaan ja veisivät sinun eläkerahasi, joten ole nyt piilossa, koska eläkkeesi viedään pian.
Uskomatonta hörhöilyä ikäisteni palstalla, milloin mikin pelko per...ssä.Älä ylireagoi.
- Anonyymi
Tänään on Kiinassalöydetty "vain" parituhatta uutta sairastunutta.
Eilen 600 enemmän.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai12010043Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki785016Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694852Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.73300Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j142517Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071740Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.551570- 471536
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591454Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?661402