Saunamaailma

Eikö se vonkan pitäjä oo huomannu saunamaailma huutokauppaa tee tarjous nyt tai venäläiset ostaa sen
241015
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Voe voe kun joku ostasi. Olkoon vaikka kiinalainen. Aeka kallis on tuo hinta kyllä. Melkosen hyvä yrittäjä pitää olla jotta tuosa hommassa rikastuu.

Äänestä
  • Ratkaisu saunaasiaan on tulossa. Se tuo myös kunnalle rahaa. Syyriasta tulee tuhansittain kohta pakolaisia Suomeen. Niitä varman tiedon mukaan jo lastataan busseihin matkaa varten. Kunnan pitää perustaa Ukkohallaan pakolaiskeskus. Kylälläkin lienee paljon tyhjiä kunnan asuntoja. Myös naapuri suomussalmi saakoon onnesta osansa. Eikös siellä ole purkutuomion saaneita kerrostaloja. Kyllä niissä asuu vaikka kulahtaneita ovatkin. Kunhan lämpöä piisaa ja vesihuolto toimii. On paljon parempia kuin missä ovat turkissa olleet.

    Äänestä

Olisivat saaneet parsia saunaa myyntikuntoon, ennen kuntoarvion tekoa. Esimerkiksi kuntoarvion kuva 38, kaide-elementin kiinnitys puutteellinen. Pultti ja mutteri puuttuu, onko asiat niin huonolla mallilla, ettei Hyryltä löydy yhtä pulttia ja mutteria? Vai onko niin, ettei löydy niin pätevää miestä, joka osaisi asentaa pultin valmiiseen reikään ja kiertää siihen mutterin. Tietenkin se mutteri pitäisi vielä osata kiristää oikeaan kireyteen. Tosin voihan olla, että kunnasta ei löyty kahta jako- tai kiintoavainta jolla mutterin voisi kiristää pulttiin. Kun katsoo muita kuvia, niin kaikki on vähän rempallaan. Jos saunan haluaa oikeasti myydä tuossa kunnossa, on huutokauppa aloitettava yhtä nollaa pienemmällä hinnalla.

Äänestä
  • Onko rotumme syytä tää? Tai sukumme?

    Äänestä

Myykää ihmeessä pois, taitaa olla homesauna. Kunnalta aivan turha investointi mokomaan kuolevaan keskukseen. Kunnallispoliitikot... lopettakaa tuo hyysääminen ja keskittykää olennaisiin asioihin, tämä kunta on tuhon partaalla muutenkin.

Äänestä
  • Homesauna. Siinäpä idea
    Kiitti!

    Äänestä

Ei tule yhtään tarjousta.
Lähtöhinta utopistinen.

Äänestä

Löytyykö Hyryltä isänmaallisia sijoittajia jotka estävät kansallisomaisuuden halpamyynnin englantilaisille! Muuten kyllä hienoilla autoilla ajellaan ja rahoilla lesoillaan mutta nyt on tosipaikka, niin löytyykö ketään?Ei muuta kuin korotusautomaattia päälle: https://huutokaupat.com/1622447

Äänestä
  • Miltä näyttää niin kuin maalikon silmissä? https://www.finder.fi/Saunat ja saunatarvikkeet/Ki Oy Saunaworld Ukkohalla Ab/Hyrynsalmi/yhteystiedot/3114569

    Äänestä

  • Onko 2000-luvun alkupuolen mersu ''hieno auto''?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miltä näyttää niin kuin maalikon silmissä? https://www.finder.fi/Saunat ja saunatarvikkeet/Ki Oy Saunaworld Ukkohalla Ab/Hyrynsalmi/yhteystiedot/3114569

    Surkealta. Paljon pitää olla löysää rahaa joka tuohon investoi ja lisäksi tuottavat ja todelliset visiot. Hinta ja tulos ei kohtaa alkuunkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Surkealta. Paljon pitää olla löysää rahaa joka tuohon investoi ja lisäksi tuottavat ja todelliset visiot. Hinta ja tulos ei kohtaa alkuunkaan.

    Vaunualueen purku saunamaailma ja saunamaailman tulos korreloi negatiivisesti keskenään. Oisko noin?.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaunualueen purku saunamaailma ja saunamaailman tulos korreloi negatiivisesti keskenään. Oisko noin?.

    Saunaworldin tuloksella ei ole mitään tekemistä viimevuosien saunamaailman myynnin ja kannattavuuden kanssa, koska se ei ole pyörittänyt Hallan Saunaa enää pitkiin aikoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miltä näyttää niin kuin maalikon silmissä? https://www.finder.fi/Saunat ja saunatarvikkeet/Ki Oy Saunaworld Ukkohalla Ab/Hyrynsalmi/yhteystiedot/3114569

    Minä en kyllä yhtikäs ymmärrä miten noita tilinpäätöksiä tehhään. Voiko se olla tuoleen, että vuonna 2018 liikevaihto oli vain 12 000 euroo. Siis että lippuja myytiin saunaan sen verran. Vai mitä se tarkottaa. Jos se on lähelläkää tuolleen , niin voi voi. Kertokaa jotka ymmärrätte.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saunaworldin tuloksella ei ole mitään tekemistä viimevuosien saunamaailman myynnin ja kannattavuuden kanssa, koska se ei ole pyörittänyt Hallan Saunaa enää pitkiin aikoihin.

    Kuka kertoo ne kannavammat luvut viimeisiltä vuosilta. Avointa tietoahan se on.

    Äänestä

Eipä ole typerämpää hommaa kun hävittää caravaanarialue Ukkohallasta. Toinen oli tämä kanakoppien rakentaminen keskuksen parhaalle paikalle.

Äänestä
  • Menkää maanomistajan puheille ja alkakaa caravaanareimaan. Ei muuta kuin kaupantekoon.

    Äänestä

  • Moni matkailukeskus ottaisi mielellään näitä ”kanankoppeja”jos löytyisi vain investoija.

    Äänestä

Täällä taas piehtaroidaan kateuden katkerassa kalkissa, mutta sehän kuuluu kainuulaiseen kulttuuriin ja etenkin täällä peräjunttilassa se ilmenee hyvinkin konkreettisesti täällä maksetaan ennen vaikka satanen ettei toinen saisi työnteostakaan edes viittäkymppiä.

Äänestä

saunamaailma....hulppea nimi ainakin.
Yks tuttu etelä-suomesta kävi siellä silloin kun se oli uusi juttu ja sanoi että mikä saunamaailma se on kun joka kopissa sähkökiuas.
Siellä oon tänä talvena käynyt parina iltana ajelemassa, rinteet kiinni, kaikki kiinni, missään ei kettään, huopatossutehtaalla on kovempi meno kuin siellä.
Joku bordellimaailma vois ehkä kannattaa silleen vanhan lännen elokuvien tyyliin tai sit sellainen että olis uima-altaallinen viinaa missä puljata.
Tai eläkeläisten nukkumishoitolaksi.
Surkean näköinen paikka koko ukkohalla.
Lähtöhinta on jo naurettava, ostajallehan se pitäis maksaa se raha jos joku on niin pöljä että hankkii itsensä liemeen tollaseen puljuun.

Äänestä

Aivan utopistinen homma jo alunpitäen. Mistä sinne olisi saatu asiakkaat, ei mistään. Tuokin myyntihinta tarkoittaa sitä että pitää saada 40000 kylpijää. Siitä voi laskea mistä he tulisivat, ei mistään. Sen päälle tulevat käyttö ja henkilökulut. Lomalset eivät varmasti käy kun korkeintaan yhden kerran. 4 henkinen perhe melkein 100 euroa kerta. He kun muutenkin tulevat, alennusmarketeista ostettu ruokaa ja kaljaa jo lähtiessä niin paljon että riittää koko lomaksi. Uskonpa että joku ottaa paikan jos saa ilman. Ps. Käytönaikanen rasitus tuollaisella rakennuksella valtavan suuri, sen mukaiset ovat myös huolto ja kunnossapitokustannukset. . Sääliksi käy omistajatahoa.

Äänestä

Hyvä vinkki.

Äänestä

Hyvä vinkki.

Äänestä

Maija, tap, tap. tap. Maija, tap, tap, tap, Maija jne.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö se vonkan pitäjä oo huomannu saunamaailma huutokauppaa tee tarjous nyt tai venäläiset ostaa sen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu