Ulosoton summa.

Ulosoton summa,kun se otetaan palkan päältä.Sehän on 1/3-osa.Ehdottaisin,että ainakin pienestä eläkkeestä ulosotto summa olisi 1/4-osa.Eläkkeen ollessa 1200€.netto.Jäisi vaikeuksissa oleville hiukan enemmän osto-oikeutta.
4987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Ette tarvitse nyt vähään aikaan mitään osto-oikeutta. Nykykäytännössä on se hyöty, että velat tulevat nopeammin maksetuiksi ja viivästyskorot jäävät pienemmiksi.

Äänestä
  • Ilmeisesti halutaan, että ostovoima laskee.

    Äänestä

  • Siis, eihän velat tule nopeammin maksetuiksi vaan mitä pienemmissä summissa ulosotetaan niin joka kerta lisätään ulosottomiehelle palkkiota. Ts. mitä pidempään ja pienemmissä erissä maksut on sitä enemmän valtio, ulosottovirasto ja ulosottomies tienaa.

    Toisaalta tämä taas näkyy ostovoiman laskuna, mikä taas kaataa firmoja konkkaan, ajaa ihmisiä työttömiksi ja sitä enemmän joudutaan maksamaan tukia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmeisesti halutaan, että ostovoima laskee.

    Kaikilla ulosotossa olevilla on alentunut ostovoima. Useimmat uo-velalliset ovat tavallaan jo etukäteen käyttäneet ostovoimansa (takausvelat ovat tietenkin eri asia).

    Ulosottoon voi hakea helpotusta: https://www.minilex.fi/a/helpotukset-palkan-ulosmittauksessa

    Ulosottomenoihin voi hakea myös toimeentulotukea, sillä uo-menot hyväksytään toimeentulotukilaskelmassa tukeen oikeutettavina menoina.

    Oikeusministeriö suunnittelee paraikaa ulosoton laskukaavan muutosta. Tarkoituksena on helpottaa pienituloisten ulosottoa niin, ettei kenenkään laskunmaksumoraali samalla höltyisi.

    Eli valtio maksaa toimeentulotukena (ja muina tukina) velat eli ostovoima hiipuu tämänkin takia (veronmaksajien rahat menevät ulosottomiesten palkkoihin ja maksettavat kelan tuet sen kun nousee ja tämä rahoitetaan verorahoista).

    Toimeentulotuen velka-apu koskee käytännössä vain osaa työssäkävien pienitulosten velkamäärästä ja johtuu osittain myös siitä, että työssäkäyvillä toimeentulotuen minimiraja on käytännössä 150 euroa korkeampi kuin työttömillä tai eläkeläisillä. (Normi on toki kaikilla sama, mutta tt-hakemuksessa jätetään 150 ensimmäistä euroa ansiotuloista ottamatta huomioon. Ei ole siis pahasti väärin sanoa, että toimeentulotuen minimi on työssäkäyvillä 150 euroa suurempi kuin muilla.)

    Nämä kaikki toimeentulotukea ulosoton vuoksi saavat ovat kuitenkin työssäkäyviä, eteenpäinpyrkiviä ihmisiä. Haluttaessa tähänkin "ongelmaan" voidaan puuttua, esim. kohtuullistamalla lakisääteisesti ulosottoa toimeentulotukea ulosoton vuoksi hakevalta niin, ettei hänelle tarvitse antaa toimeentulotukea pelkästään ulosoton vuoksi.

    Ulosottovelaliset kustantavat ulosoton kustannuksista n. 83 prosenttia.

    Olen hakemassa velkajärj.Hakemus menee asianajon käsiteltäväksi.Asian käsittelystä menee 3-kuukauden uo-maksun verran,jonka ulosotto suorittaa.En tiedä,mihin hinta perustuu.Onko se joku määre uo-laissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis, eihän velat tule nopeammin maksetuiksi vaan mitä pienemmissä summissa ulosotetaan niin joka kerta lisätään ulosottomiehelle palkkiota. Ts. mitä pidempään ja pienemmissä erissä maksut on sitä enemmän valtio, ulosottovirasto ja ulosottomies tienaa.

    Toisaalta tämä taas näkyy ostovoiman laskuna, mikä taas kaataa firmoja konkkaan, ajaa ihmisiä työttömiksi ja sitä enemmän joudutaan maksamaan tukia.

    Jatkukoon aika,vaikka maailman tappiin.1000 eurosta maksat ulos Otolle noin 333,34€.
    Jos samasta summasta maksat Otolle neljäsosan,niin summa on 250,00€.Itselle jäisi ~ 86,00€.käyttöön.Kannattaisin ehdotettua ,mutta Suomi ei sillä mielestäni paljon säästäisi.1000€.olisi mukavan näköinen summa tuo 250,00€.

    1000,00 €. määrästä maksu on 333,33333.
    333,34€.pyöristetty.On ruma hinta numeroina.

    Taas+höpöä+ja+runsaasti,+kyllä+te+venkulat+osaatte+esittää+tunteisiin+vetoavia+laskelmia,+jotka+ovat+vailla+faktapohjaa+eli+ihan+omasta+päästä+keksittyjä.https://asiointi2.oikeus.fi/ulosotto#/maksukieltolaskuriMaksukieltolaskurin+mukaan+säännönmukaisesti+maksettavasta+1000+euron+palkka/eläketulosta+menee+ulosottoon+vain+21+%+eli+214,07+euroa.

    Pitääkö+paikkansa+21%+koskeva+vähennys?Oli+mielen+kiintoinen++tieto.

    Tottakai ulosoton pitää kestää loppuelämän jotta asuisit slummissa!

    Ulosottomies vetää kaiken koska on korruptoitunut rikollinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas+höpöä+ja+runsaasti,+kyllä+te+venkulat+osaatte+esittää+tunteisiin+vetoavia+laskelmia,+jotka+ovat+vailla+faktapohjaa+eli+ihan+omasta+päästä+keksittyjä.https://asiointi2.oikeus.fi/ulosotto#/maksukieltolaskuriMaksukieltolaskurin+mukaan+säännönmukaisesti+maksettavasta+1000+euron+palkka/eläketulosta+menee+ulosottoon+vain+21+%+eli+214,07+euroa.

    Olen+maksanut+puolen+vuoden+eläke+ajalta+uuoota+liikaa,jos+pitää++-21%+paikkansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tottakai ulosoton pitää kestää loppuelämän jotta asuisit slummissa!

    Sissi teltassa asunkin.Onneksi ei ole kovia pakkasia.Puhelin latautuu aurinkopaneli-laturi-12voltin akku.Osoite on posteresta.
    Itepähän sotkin asiani.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitääkö+paikkansa+21%+koskeva+vähennys?Oli+mielen+kiintoinen++tieto.

    Saatko yhtä ainoaa eläkettä?

    Jos saat myös kansaneläkettä, se lasketaan mukaan myös tulopohjaan, jonka mukaan uo-määrä lasketaan. Kansaneläke itsessään on ulosottokelvotonta, joten kaikki ulosotto tapahtuu ulosottokelpoisista eläkkeistä käyttäen tulopohjana kaikkien eläkkeittesi yhteissummaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitääkö+paikkansa+21%+koskeva+vähennys?Oli+mielen+kiintoinen++tieto.

    Joz eläkkeezi on pienempi,kuin 2 x zuojaozuuz.Zilloin UO-makzu on 2/3 oza.
    Joz eläkkeezi yli tuon 2x zuojaozan,niin UO-makzu on 1/3 oza.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joz eläkkeezi on pienempi,kuin 2 x zuojaozuuz.Zilloin UO-makzu on 2/3 oza.
    Joz eläkkeezi yli tuon 2x zuojaozan,niin UO-makzu on 1/3 oza.

    Ota huomioon, että jos tuloista vain yksi on ulosmittauskelpoinen ja loput ulosmittauskelvottomia ja kuitenkin tulopohjaan mukaan laskettavia, silloin siitä ainoasta ulosmittauskelpoisesta voidaan periaatteessa ulosmitata jopa 100 prosenttia. Eli ulosmitatattava määrä lasketaan tulopohjan yhteismäärästä.

    Vain yhden tulon/etuuden mukaan lazkettu.
    Zuomezza on paljon edellizen hallitukzen läkähdyttämiä palkanzaajia ja eläkeläiziä.Taizi alkaa kirizt. Zipilä-meztarizta

    S-vikasi on pahenemaan päin. Nyt kiireesti aika puheterapeutille. Ongelmasi on alkanut ulottua jo kirjoitettuun tekstiinkin.

    Ei ole hampaita.Puhunkin,kuin ze Zylvezter kizza,joka jathtaa Tipi lintua kieli pitkällä 🐈

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain yhden tulon/etuuden mukaan lazkettu.
    Zuomezza on paljon edellizen hallitukzen läkähdyttämiä palkanzaajia ja eläkeläiziä.Taizi alkaa kirizt. Zipilä-meztarizta

    Lipposen kaudella alkoi eläkkeiden rokottamiset ja konkurssi kypsien pankkien tukeminen.Vei Suomen Eeuuhun.Eläkkeistä osien vieminen piti olla väliaikainen ja lainaan otetut varat olisi pitänyt palauttaa takaisin eläkkeisiin.Ne on vieläkin palauttamatta.Sylettää arkadian mäkeläisten toiminta,tanan r....t !

    Äänestä

No sehän riippuu tuloista, ei se sullakaan ole 1/3 osa vaan 1200e:sta lähtee noin 345e

Äänestä

Velkajärjestely hakeminen.Sellainenhan on olemassa. 5-vuotta ja 3-vuotta,jos saisi myöntävän päätöksen.Ajan kuluttua olisi velat nollattu.Palkastani on uo ottanut 5-vuotta,mutta velan määrä noussut koko ajan.Sitten meneekin huonosti,kun muutaman vuoden päästä alkaa työeläke.Vedän alahuulen pääni yli ja nielaisen.

Äänestä
  • Ulos otossa oleva henkilö on tavallaan työnantaja.
    Sellaisena olen ollut sen 7-v.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ulos otossa oleva henkilö on tavallaan työnantaja.
    Sellaisena olen ollut sen 7-v.

    Oletko muistanut tilittää eläkevakuutusyhtiölle kaikki ulosottomiesten eläkemaksut?

    Äänestä

  • Reilu 10 tuhatta olen viidessä vuodessa ulosotossa maksanut.Korkoa on tullut saman verran lisää.Veetuttaa ja rankasti.Työpaikka kiusattuna masennuin vaikeasti ja asiat jäi jaksamattomuuden takia hoitamatta.Nyt työkyvyttömyys eläke ja siitä menee uo:n osansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Reilu 10 tuhatta olen viidessä vuodessa ulosotossa maksanut.Korkoa on tullut saman verran lisää.Veetuttaa ja rankasti.Työpaikka kiusattuna masennuin vaikeasti ja asiat jäi jaksamattomuuden takia hoitamatta.Nyt työkyvyttömyys eläke ja siitä menee uo:n osansa.

    Voidaan päätellä, että velkaa sinulla on n. 30 000 euroa, josta tulisi viivästyskorkoa vuodessa 2100 euroa.

    Kun velanmaksukykysi on noin pieni eikä velkasi tunnu lyhenevän yhtään, olet mielestäni oikeutettu velkajärjestelyyn. Tosin en ole mikään velkaneuvoja koulutukseltani tai ammatiltani. Sekin saattaa vaikuttaa oikeuden päätökseen, onko velkaantuminen ollut vastuutonta, mutta oikeuskäytäntö tuntuu olevan aika lempeä. Vaikuttaa siltä, että tuomiistuimet laskevat velkajärjestelyä puoltavat seikat ja velkajärjestelyä estävät seikat yhteen ja katsovat kumpi luvuista on suurempi. Sinulla saattaisi olla plussaa: sairaus, runsaat ponnistelut velan maksamiseksi (uo-miehen ystävällisellä avustuksella), päässä pipi sekä vanhuutta lähenevä ikä. Ammattitaitoinen velkaneuvoja tietää parhaat narut, joista kannattaa nykäistä. Yrittänyttä ei laiteta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko muistanut tilittää eläkevakuutusyhtiölle kaikki ulosottomiesten eläkemaksut?

    Eläkeyhtiösi haluaa sinut loppuelämäksi slummiin asumaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko muistanut tilittää eläkevakuutusyhtiölle kaikki ulosottomiesten eläkemaksut?

    Ne on laskeneet ja siirrelleet maksuja IHA ITE.

    Äänestä

Pienestä sairauseläkkeestä, justjust 800 euroa, ulosotto aikoo napata toistasataa. Ensin ottivat kiinteistöomaisuuteni, sitten yrittivät kupata koti-irtaimistoa, vanhan autonkin. Olen liikuntavammainen.

Jo kiinteistöni on 1/3 osaa arvokkaampi kuin velkani kokonaisuudessaan. Siellä panttaavat sen realisointia ja kasvattavat korkoa. Näillä päätöksillään olen joutunut luopumaan lääkkeistäni ja sairaalahoidosta. Ruokaa on pakko saada vielä muutama vuosi, sitten sairauteni tappaa viimeistään.

Äänestä
  • Hae Kelalta apua lääke- ym. kustannuksiin. Ulosotto hyväksytään toimeentulotukihakemuksessa menona huomioon.

    Äänestä

  • Ei koti-irtaimistoa tai vanhaa autoa tietääkseni saa ulosmitata, varsinkin jos auto on välttämätön liikkumiselle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei koti-irtaimistoa tai vanhaa autoa tietääkseni saa ulosmitata, varsinkin jos auto on välttämätön liikkumiselle!

    Vanhan auton saa kyllä ulosmitata. Ja varsinkin jos sitä tarvitaan vain kauppamatkoihin eikä työmatkoihin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhan auton saa kyllä ulosmitata. Ja varsinkin jos sitä tarvitaan vain kauppamatkoihin eikä työmatkoihin!

    Ulosmitatun huutokaupoissa on kaikenlaista myynnissä.Koskeekohan vain niitä,jos muuta maksua ei ole käytettäväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhan auton saa kyllä ulosmitata. Ja varsinkin jos sitä tarvitaan vain kauppamatkoihin eikä työmatkoihin!

    Jos sitä nimenomaan käytetään työmatkoihin sillä kuka pölvästi pitäisi autoa kauppamatkojen takia tai no, ehkä Bernerin tyyppiset tilaa jopa taksin ostaa Bemarin 100 metrin kauppareissun takia..

    Mutta joo.. Eihän autoa saa olla työmatkojen takia, koska eihän työssä saa käydä, pitää olla työtön ja köyhä!

    Esim. selllainen pölvästi, jonka lähin kauppa on 12 km:n päässä eikä joukkoliikennettä ole.

    Koululaisten kesäloma aikana julkinen liikenne on melkein nollassa.Televisiossa oli kerran dokkari,että työnantaja oli järjestänyt työntekijöille kuljetuksen.Moni oli jättänyt oman auton käytön pois,jos sattui olemaan "linjalla".😎👍

    Äänestä

  • Taas lapsellista vihapuhetta sinulta. Tein ilmoituksen ylläpidolle, saa nähdä mitä tekevät.

    Ulosottokaaressa sanotaan, että työvälineisiin rinnastettavalla esineellä on 5000 euron (erityisestä syystä 7000 euron) erottamisetu, jos se on välttämätön velallisen ja hänen elatuksensa varassa olevan perheenjäsenen toimeentulolle. Toimeentulolla ei tarkoiteta tässä yhteydessä ruuan ostamista, vaan rahan hankkimista.

    Ainoastaan kauppamatkoihin tarkoitettu auto ei tällaista erottamisetua nauti, vaikka se olisikin välttämätön liikkumiselle. Sipilä esitti siis virheellistä tietoa.

    Mutta olen samaa mieltä kanssasi siitä, että käytännössä vähäarvoista autoa tuskin ulosmitataan. Ponttini olikin että se voidaan ulosmitata, eikä laki estä sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas lapsellista vihapuhetta sinulta. Tein ilmoituksen ylläpidolle, saa nähdä mitä tekevät.

    Ulosottokaaressa sanotaan, että työvälineisiin rinnastettavalla esineellä on 5000 euron (erityisestä syystä 7000 euron) erottamisetu, jos se on välttämätön velallisen ja hänen elatuksensa varassa olevan perheenjäsenen toimeentulolle. Toimeentulolla ei tarkoiteta tässä yhteydessä ruuan ostamista, vaan rahan hankkimista.

    Ainoastaan kauppamatkoihin tarkoitettu auto ei tällaista erottamisetua nauti, vaikka se olisikin välttämätön liikkumiselle. Sipilä esitti siis virheellistä tietoa.

    Mutta olen samaa mieltä kanssasi siitä, että käytännössä vähäarvoista autoa tuskin ulosmitataan. Ponttini olikin että se voidaan ulosmitata, eikä laki estä sitä.

    Taidat olla nyt kyllä ihan hakoteillä.
    Mikä ero on toimeentulolla ja ruuan hankinnalla? Ei yhtikäs mikään. Jos ihminen asuu haja-asutusalueella jossa ei ole ollenkaan julkista liikennettä, millä sinä neropatti luulet sellaisen hankkivan "toimeentulolle välttämättömän" eli ruumiin polttoaineen? Entä miten tullaan toimeen ilman säännöllistä lääkärissä käyntiä, labroja ja hoitotoimenpiteitä? Nämä pakolliset asiat on kirjattu hoitosuunnitelmaan. Pitkäaikaissairas seniori ei todellakaan luovuta autoaan jonkun nuoren voutilaisen käskystä. Niin kauan kun poliisi myöntää vielä uuden kortin, sairas ajelee ihan itse hoitamaan asioitaan. Oletko kuullut, että vanhukset yritetään pitää kotioloissaan nykyään hautaan saakka? Se tulee yhteiskunnalle halvemmaksi.

    En usko olevani ”ihan hakoteillä”. En ota tarkoituksenmukaisuuteen ollenkaan kantaa, mutta ulosottokaaressa puhutaan nimenomaan työvälineisiin rinnastettavasta esineestä, joka on välttämätön toimeentulolle. Työttömällä tai eläkeläisellä ei voi olla työvälineisiin rinnastettavaa esinettä, vaikka auto olisikin heille välttämätön muusta syystä.

    No sitten on kyseessä tahallinen rikollinen teko. Ihmistä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan asuinpaikkansa perusteella, eikä tahallista sairaan heitteillejättöä varmasti hyväksy korkeampikaan taho. Työttömän työ on työnhaku ja eläkeläisen elämisen syrjässä kiinni pysyminen. Vai meinaakkos että takseilla aletaan ajella kymmeniä kilometrejä per suunta? Kenen piikkiin? Ei ainakaan yhteiskunnan eikä kotikunnan.

    En usko, että uo-mies ottaa eläkeläiseltä tai työttömältä 2000 euron arvoista autoa, mutta 4000-5000 on jos sen verran hintava, että se pitäisi ainakin minun mielestäni vaihtaa halvempaan autoon, mopoautoon, moottoripolkupyörään tai polkupyörään. Ulosotossahan on kyse pakkotäytäntöönpanosta eikä sosiaalityöstä.

    Kun hain velka järjestelyä,niin käytetyn auton tiedot ilmenee myös hakemuksessa.( merkki,malli,moot.tlav.ja vm.)
    Asunto on arvokkain ja se kuittaisi koko piinan.Asunnosta luopuminen vie ryytimaat,omppu puun ja marja pensaat.

    Kyllä ne vie ihan polkupyörätkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ne vie ihan polkupyörätkin.

    Itse jos olisin ulosottomies ja asiakkaani vaikuttaisi yhteistyökyvyttömältä, menisin paikan päälle katsomaan mikä on homman nimi. Tarvittaessa turvautuisin virka-apuun.

    Mutta mitään romukasaa en ulosmittaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esim. selllainen pölvästi, jonka lähin kauppa on 12 km:n päässä eikä joukkoliikennettä ole.

    Pölvästi on se, joka asuu 12 km:n päässä kaupasta eikä ole joukkoliikennettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En usko olevani ”ihan hakoteillä”. En ota tarkoituksenmukaisuuteen ollenkaan kantaa, mutta ulosottokaaressa puhutaan nimenomaan työvälineisiin rinnastettavasta esineestä, joka on välttämätön toimeentulolle. Työttömällä tai eläkeläisellä ei voi olla työvälineisiin rinnastettavaa esinettä, vaikka auto olisikin heille välttämätön muusta syystä.

    Saako ja pystyykö Uo mittaamaan ulos työkoneen ( pyöräkoneen ) jos osamaksut on suoritettu säännöllisesti ajallaan koneen myyjälle.Maalaisjärki sanoo,että ei ansaintavälinettä saisi mitata ulos jonkun muun oman uo-velan maksuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pölvästi on se, joka asuu 12 km:n päässä kaupasta eikä ole joukkoliikennettä.

    Suomessa on sitten aika paljon pölvästejä, varsinkin Lapissa, mutta myös muualla Suomessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ulosoton summa,kun se otetaan palkan päältä.Sehän on 1/3-osa.Ehdottaisin,että ainakin pienestä eläkkeestä ulosotto summa olisi 1/4-osa.Eläkkeen ollessa 1200€.netto.Jäisi vaikeuksissa oleville hiukan enemmän osto-oikeutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu