Kuinka rikollisuudelle voitaisiin tehdä yhtään mitään, kun maahanmuuttajien rikollisuudesta ei voi, eikä saa edes keskustella? Arvot ja asenteet muuttuvat hitaasti. Jos poliitikot kääntäisivät kelkkansa maahanmuuton suhteen, terveen järjen kritiikki maahanmuuttoa kohtaan voisi tulla yleisesti suvaittavaksi keskustelun aiheeksi vasta 10-15 vuoden kuluttua. Tehokkaat ja toimenpiteet rikollisuuden kitkemiseksi vasta paljon myöhemmin. Siihen mennessä ehtii tapahtua paljon pahaa.
Poliisien määrän lisääminen ei ratkaise maahanmuuton aiheuttamia ongelmia. Ongelmat ovat moniulotteisia, kehitysmaissa tyypillisiä ongelmia lisättynä ympäristönvaihdoksen mukanaan tuomilla uusilla ongelmilla. Kouluja käymättömät poliitikot, kuten Löven, ovat pilanneet maan itse keksimillään arvoilla. Aikuisten miesten kuskaaminen yläkouluihin ja parittamisleikit murrosikäisten tyttöjen kanssa ovat ovat niin sairasta kuin olla voi. Kehitysmaataustaisille maahanmuuttajille tehdään heti Ruotsiin päästyä selväksi, että he ovat kaiken arvostelun yläpuolella ja ovat pelastamassa maata tekivätpä mitä hyvänsä. Ruotsin yhteiskunta on sairaista sairainta.
Ruotsinsuomalaisetkin ovat tulleet laajasti aivopesdyiksi. Eilen Sisuradion ohjelmassa Ikäheimo & Peltonen haastateltiin jotain Botkyrkan radiotoiminnan puuhamiehiä. Kun juontaja kysyi millaista Botkyrkan kunnassa on asua, haastateltava alkoi ensiksi avautua kunnassa vallitsevasta rikollisuudesta, kunnes mieleen palautui normi, jonka mukaan maahanmuuton lieveilmiöistä ei saa puhua. Puheet muuttui saman tien. Mitä murhista ja rikollisuudesta, kun kunnassa on sentään ihana järvi!
Ruotsi tuhoutuu vääjäämättä
29
111
Vastaukset
- Anonyymi
Pitäis laittaa luukurkkuun näille maahanmuuttajarikollisille, mutta heitä paapotaankin.
Ihmeyhteiskunta tää Ruotsi.
Suunnittelen poismuuttoa täältä.- Anonyymi
Ruotsi on todellakin rikollisten paapomispaikka. En yhtään ihmettele, että ihmiset haluavat muuttaa sieltä pois. Paapomisten lisäksi Ruotsin viranomaiset miettivät ja miettivät, mitä tilanteelle pitäisi tehdä. Voin kuulkaa kertoa, että siitä EI ole mitään hyötyä, kun Malmön poliisi tarjoaa jengirikollisille pizzaa aikomuksena luoda näihin "keskustelukontaktia". Pojat vaan nauraa naiiveille poliisipölvästeille pizzat syötyään 😆 Kahvin ja pullan tarjoamisella on tismalleen sama vaikutus. Enkä ymmärrä, mitä hyötyä siitäkään on, että lennätetään kameroilla varustettuja droneja ongelmalähiöiden päällä tai ajelutetaan prinssi Danielia Malmön öisillä kaduilla poliisiauton kyydissä. Nuo keinot ovat täysin naurettavia, kun ottaa huomioon, mitä Ruotsissa tällä hetkellä tapahtuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Pizzan tarjoaminen on sentään edistystä, kun ennen pahimmat nuorisorikolliset vietiin Karibialle purjehtimaan ja juopottelemaan, jotta tämä yhteiskunnan pahnan pohjimmaiset saisivat kokea jotain hyvää elämässään. Vain viranomaiset yllättyivät että purjehduttaminen ei toiminut.
https://sverigesradio.se/sida/avsnitt/731183?programid=2519 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pizzan tarjoaminen on sentään edistystä, kun ennen pahimmat nuorisorikolliset vietiin Karibialle purjehtimaan ja juopottelemaan, jotta tämä yhteiskunnan pahnan pohjimmaiset saisivat kokea jotain hyvää elämässään. Vain viranomaiset yllättyivät että purjehduttaminen ei toiminut.
https://sverigesradio.se/sida/avsnitt/731183?programid=2519Tällaisesta en ollut koskaan kuullutkaan. Olen sanaton ruotsalaisen typeryyden ja sinisilmäisyyden edessä 😑😶🙄
Jos olisivat halunneet tarjota elämyksiä, olisivat voineet viedä kyseiset kriminaalit ihan vain Ruotsin alueella johonkin upeaan luontokohteeseen patikoimaan, telttailemaan ja nuotioruokaa tekemään. Ruotsista löytyy myös merta ja saaristoa veneiltäväksi. Olen kyllä aika skeptinen sen suhteen, että nuorisorikollisia kannattaisi rangaistuksen SIJASTA palkita tällaisilla keinoilla, mutta Karibialle purjehtimaan vieminen on jo todella pöyristyttävää.
Alan ymmärtää, miksi Ruotsia kutsutaan nimellä Absurdistan 🤔💡 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsi on todellakin rikollisten paapomispaikka. En yhtään ihmettele, että ihmiset haluavat muuttaa sieltä pois. Paapomisten lisäksi Ruotsin viranomaiset miettivät ja miettivät, mitä tilanteelle pitäisi tehdä. Voin kuulkaa kertoa, että siitä EI ole mitään hyötyä, kun Malmön poliisi tarjoaa jengirikollisille pizzaa aikomuksena luoda näihin "keskustelukontaktia". Pojat vaan nauraa naiiveille poliisipölvästeille pizzat syötyään 😆 Kahvin ja pullan tarjoamisella on tismalleen sama vaikutus. Enkä ymmärrä, mitä hyötyä siitäkään on, että lennätetään kameroilla varustettuja droneja ongelmalähiöiden päällä tai ajelutetaan prinssi Danielia Malmön öisillä kaduilla poliisiauton kyydissä. Nuo keinot ovat täysin naurettavia, kun ottaa huomioon, mitä Ruotsissa tällä hetkellä tapahtuu.
Etkö uskalla laittaa nimeäsi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö uskalla laittaa nimeäsi
Mitäääh?
Miksi kenenkään tarvitsisi laittaa nimensä tänne? Mitä sä sekoilee? Tämähän on keskustelupalsta, jossa kirjoitellaan anonyyminä tai rekisteröidyllä nimimerkillä. Kirjoitit muutenkin itsekin anonyyminä 😆
- Anonyymi
Olen samaa mieltä, että nykyisen kaltainen Ruotsi tuhoutuu vääjäämättä. Syynä on just tuo, minkä mainitsit, että muutos kestäisi liian kauan. Asiat ovat menneet liian pitkälle. Iso laiva ei hetkessä käänny, joten myöhäistä on jo.
Ruotsilla on edessään romahdus ja sen jälkeen toivottavasti jälleenrakennus. Konkreettinen jälleenrakennus eli infrastruktuurin kunnostaminen kriisin jälkeen on ympäri maailmaa kohtuullisen helppoa. Siihen tarvitaan vain rahaa ja työntekijöitä. Kansakunnan henkinen jälleenrakentaminen se sijaan on ollut käytännössä kaikilla sota- ja konfliktialueilla vaikeaa ja hidasta. Se vie aikaa vuosikymmeniä, joskus jopa vuosisatoja.
Esimerkkinä voi ajatella Suomen sisällissotaa. Se ei ollut kovinkaan paha konflikti, jos verrataan maailmalla riehuneisiin sisällissotiin, jotka ovat kestäneet usein vuosia ja joskus vuosikymmeniä. Suomen sisällissota oli myös tyypiltään aika tavallinen vasta itsenäistyneen maan sisällissota, jonka kesto jäi onneksi maailman sisällissotiin verrattuna melko lyhyeksi. Silti Suomen sisällissota on jättänyt suomalaiseen yhteiskuntaan niin rajut jäljet ja arvet, että niitä parannellaan ja kuntoutetaan edelleen. Ruotsin tilanne nyt on aivan erilainen kuin Suomella oli aikoinaan.
Ruotsin nykyiset sukupolvet joutuvat kasvotusten isänmaallisuutensa kanssa tavalla, johon eivät ole tainneet joutua heidän vanhempansa eivätkä edes esivanhempansa moniin sukupolviin. Jäädäkö maahan vai lähteäkö pois? Luodako uusi yhteiskunta kenties tuhkasta ja tyhjästä? Tyytyäkö merkittävästi nykyistä matalampaa elintasoon ja raataako jälleenrakentamisen eteen entistä pienemmällä palkalla sekä talkoita paiskimalla? Kestääkö useita vuosikymmeniä kestävät poliittiset riidat, keskinäiset syyttelyt ja ulkomaiden kummastelun kohteena olemisen?- Anonyymi
Näin se juuri menee. Nyt testataan ruotsalaisten isänmaallisuutta ja tosikoitokset ovat vasta edessäpäin. Kämpa på Ruotsin pojjaat!
Ollaan mietitty, mitä Ruotsissa asuvien kannattaisi tehdä. Vaikea oli keksiä mitään nerokasta, mutta näitä vanhoja hyviksi todettuja elämänviisauksia voimme jakaa.
1. Pitäkää itsestänne ja läheisistä ne huolta. Kannattaa elää järkevää elämää ja ylläpitää yhteisöllisyyttä. Rahankäyttöä kannattaa suunnitella niin, että on jotain pahan päivän varalle, sillä niitä päiviä saattaa olla oikeasti tulossa. Jos on omaisuutta, kannattaa miettiä, kuinka sen arvon voi säilyttää mahdollisen kriisin iskiessä. Vaikka kriisitilanteissa ihmiset usein alkavat "mökkiytyä" koteihinsa, kannattaa pitää yhteyttä omiin läheisiin, naapureihin ja muihin hyviin tahoihin.
2. On järkevää miettiä omaa ja lähipiirin konkreettista selviytymistä mahdollisen kriisin sattuessa. Vanha kunnon kotivara tai "krislåda" tulisi olla joka kodissa niin Ruotsissa kuin muissakin maissa. Kannattaa kerrata hälyytys-, pelastus- ja väestönsuojeluohjeita. Lukot, palovaroittimet, sammutusvälineet ja muut vastaavat välineet kannattaa pitää kunnossa. Vaikka Ruotsissa höyrytään e-rahan suhteen, pitäisin kotona myös jonkin verran käteistä - vaikka euroina, jos kruunun käyttö käteisrahana päättyy. Eurot, dollarit tai Norjan kruunut eivät ole yhtään huono vaihtoehto.
3. Omaisuuden arvon lisäksi kannattaa miettiä omaa osaamista ja niin kutsuttua työmarkkina-arvoa. Jos olisi pakko, pystyisitkö vaihtamaan työpaikkaa? Pystyisitkö työllistymään ulkomaille? Pystyisitkö oppimaan uusia työtehtäviä tai jopa uuden ammatin? Omaa osaamista kannattaa ylläpitää. Osaamista voi myös kehittää opiskelemalla, eikä kukaan ole koskaan liian vanha oppimaan tai opiskelemaan. Itseopiskelu on yksi vaihtoehto. Nykyään myös internetissä on valtavasti mahdollisuuksia opiskeluun ja oppimiseen.
4. Jos perheessä on lapsia tai nuoria, kannattaa miettiä myös heidän oppimistaan ja tulevaa työmarkkina-arvoa. Oppivatko he kouluissaan? Viihtyvätkö he kouluissaan? Onko opiskelu riittävän haastavaa?
5. Kannattaa vähintään sen verran seurata yhteiskunnallisia asioita Ruotsissa, että saa valittua sopivan ehdokkaan vaaleissa ja äänestettyä. Ne, jotka jaksavat, voivat seurata asioita enemmänkin - jopa osallistua politiikkaan.
6. Propagandaa on liikkeellä paljon, eikä se koske vain Ruotsia, vaan koko maailmaa. Propagandaa, valeuutisia ja vääristeltyjä uutisia levittävät eri maissa niin perinteiset mediat kuin vaihtoehtomediatkin. Niiden levittämiseen tahallaan ja vahingossa sortuvat myös tavalliset ihmiset. Kannattaa pitää pää kylmänä propagandan keskellä ja yrittää tarkastaa uutisten todenperäisyyttä. Erityisen varovainen kannattaa olla silloin, kun aikoo levittää jotain uutista joko somessa tai kahvipöydässä. Oletko varma, ettet levitä valeuutista? Jos uutiset aiheuttavat ahdistusta, kannattaa rajoittaa turhaa uutisten seuraamista ja keskittyä olennaisimpiin asioihin.
7. Jos halua ja energiaa riittää, voi osallistua vapaaehtoistyöhön tai auttaa yksityisesti lähellä olevia ihmisiä (esim. omaisia, naapureita). Kannattaa kuitenkin huomioida, ettei tee töitä yli omien voimien.
8. Muutto on joillekin Ruotsissa nyt asuville paras vaihtoehto tulevaisuuden varalle. Jos se tuntuu omalla kohdalla välttämättömältä tai parhaalta ratkaisulta, kannattaa muutto toteuttaa huolellisesti. Uutta alkua uudessa ympäristössä helpottaa, jos muuttopäätös on tehty huolellisesti harkiten ja valmistelut hoidettu riittävän hyvin.
Joka tapauksessa paljon tsemppiä sinne Ruotsinmaalle. Jos joku on kiinnostunut muuttamaan Suomeen, niin kyllä täällä tilaa, asuntoja, kouluja ja töitä on. Ymmärrän kuitenkin, ettei tilanne kaikkien kohdalla ole niin yksinkertainen. Pohjois-Ruotsissa ja maaseudulla on myös rauhallisempia paikkoja. Uusi elämä voi löytyä myös muista maista kuten Norjasta, Tanskasta tai vaikka valtameren takaa. Varmaan tilanne Ruotsissakin jossain vaiheessa helpottaa. Siihen voi kyllä mennä pari vuosikymmentä, mutta sellaista se elämä on. Elämässä on aina ylä- ja alamäkiä, tyyntä ja myrskyä.
Valitettavasti Ruotsin nykyinen sukupolvi näyttää joutuvan maksamaan niitä pelejä, joita Ruotsin yläluokka jo 1800-luvun lopussa pelasi muiden Euroopan hallitsijoiden ja aatelistojen kanssa. Sama tilanne on käynnissä mm. Iso-Britanniassa. Uskon silti, että sinikeltaista lippua kantava Ruotsi on olemassa myös 2100-luvulla, joten nyt vaan taistelemaan sen maan puolesta ja rakentamaan sitä maata, jos päätätte sinne jäädä. - Anonyymi
Suomen sisällissota oli uhrimäärältään maailman pahimpia asukaslukuun suhteutettuna.
- Anonyymi
PS. Onpa mukavaa, että edes täällä suomi24:ssa voidaan vaihtaa ajatuksia tästä erittäin ajankohtaisesta ja merkittävästä asiasta.
- Anonyymi
Sano muuta. Ruotsissa ei parane puhua näitä asioita vaikka työpaikalla kahvipöydässä. Ruotsissa kuuluu kehua Ruotsia ja ruotsalaisia.
- Anonyymi
Kysyit "kuinka rikollisuudella voitaisiin tehdä mitään, kun maahanmuuttajien rikollisuudesta ei voi eikä saa keskustella". Se on hyvä kysymys, jota kannattaa pohtia.
Mitä siitä tulisi, jos ruotsalaiset nyt - armon vuonna 2020 - päästettäisiin keskustelemaan mainitsemastasi aiheesta? Minä pelkään, että tulisi kahakoilta, mellakoita, joukkotappeluita, ruumiita ja paaaaaljon pahaa mieltä. Kun kansaa on näin pitkään estetty puhumasta aiheesta, patojen takana on paaaaaaljon ääneen lausumista odottavia sanoja. Todennäköisesti myös paaaaaljon painokelvotonta tekstiä.
En tarkoita, että kansan vaientaminen olisi hyvä asia. Päinvastoin! Se on ollut perin juurin paha asia useamman vuosikymmenen ajan. Tarkoitan vain sitä, että nyt tilanne vaikuttaa olevan aivan liian kuumentunut, jotta kansaa kannattaisi yhtäkkiä päästää keskustelemaan ja väittelemään asioista. Tällä hetkellä pidän kansan vaientamista melkein parempana asiana, koska ei varmaan tarvitsisi paljon kipinää iskeä, että todellinen sisällissota tai muu konflikti olisi jo käynnissä. - Anonyymi
Ikävä kyllä Ruotsi on menetetty maa, Se on yksi suurimmista kalifaateista euroopassa.
Kuinka moni eläkeläinen uskaltaa liikkuva yöllä ilman pelkota tulla ryöstetyksi tai pahoinpidellyksi? Kuinka moni koululainen kokee jokapäiväistä pahoinpitelyä ja väkivaltaa kouluissa?
Katsokaa vaikka tämä linkki twitteristä, tapahtunut muutamia päiviä sitten:
https://twitter.com/SamnyttSimon/status/1230140079949123589?ref_src=twsrc^tfw
Kukaan kantaruotsalainen ei ole turvassa enää maassa. Ja paljonko maassa on nyt muslimeja?? 27% !?!? Kaikki varmaan haluavat kuulla että maahan tuotetaan LISÄÄ muslimeja 38% nykyisestä väestömäärästä seuraavan VIIDEN vuoden aikana. Mitä luulette silloin yhteiskuntarauhalle tapahtuvan? Paraneeko turvallisuuden tunne?
Norjaan tuodaan niinikään 105% lisää kantaväestöön verrattuna saman ajanjaksona. Asiat ja yhteiskuntarauha muuttuuvat Norjasssakin todella merkittävästi.
On siis vain ajan kysymys milloin ruotsinsuomalaiset ymärtävät muuttaa pois sisällissotatantereeksi muuttuneesta maasta jossa lapsia pahoinpidelään avoimesti.
Kolmen vuoden päästä on seuraavat vaalit Ruotsissa. Sielä on nyt muslimipuolue joka tulee saamaan enemmistön kaikissa vaalipiireissä ja kansan käräjillä koska valkoiset äänestävät toisiaan vastaan ja muslimit äänestävät sitä ainoaa puoluetta. Sen jälkeen laki muuttuu Sharia laiksi. Ja kun maahan tulee 38% lisää sharia-lain kannattajaa, muuttuu maan joksikin mitä se ei ole ollut vielä ikinä.
Mutta onneksi meillä täälä Suomessa on vielä vapaa ajattelu, paljon tilaa ja puhtaita järviä. Koko kantaväestö ja ruotsinsuomalaiset on tervetullut Suomeen jos siltä tuntuu.- Anonyymi
Sulla on vähän virheitä sun väitteissä. Ensinnäkin Norjassa on kiristetty mm. pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kriteerejä Norjaan suuntautuvaan maahanmuuttoon liittyen. Lisäksi Norjassa on mm. päätetty kotiuttaa somaleita takaisin kotimaahansa, missä turvallisuustilanne on parantunut.
Tässä on uutinen Norjan kiristyneestä turvapaikkapolitiikasta jo vuodelta 2008:
https://yle.fi/uutiset/3-5851000
Vuonna 2015 Norja ilmoitti käännyttävänsä takaisin kaikki Ruotsista ja Venäjältä tulleet turvapaikanhakijat. Norja myös kiristi rajatarkastuksia Tanskasta ja Saksasta tulevilla laivoilla.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/340862-ennennakematonta-pohjoismaa-toisensa-jalkeen-sulkee-oviaan-turvapaikanhakijoilta
Tässä uutinen somaleista, jotka Norja aikoo kotiuttaa Somaliaan.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mattilehtinen/260641-norja-meinaa-kotiuttaa-vajaa-2000-somalia/
- Anonyymi
Kyllä Ruotsi pärjää. On ennenkin ollut ongelmia ja on niistäkin selvitty. Ruotsin valtionvelka on alle 40% BKT:sta. Uutta velkaa voidaan ottaa ilman että täytyy siitä stressata. Ruotsilla on myös paljon potentiaalista työvoimaa, kunhan vaan hiljattain maahan tulleet oppivat riittävästi kieltä, ammattitaitoja sekä yhteiskunnan pelisääntöjä. Tilastojen mukaan monilla maahanmuuttajilla kestää useita vuosia päästä työmarkkinoille, mutta kyllä se jossain vaiheessa onnistuu. Positiivisuutta pojat!
- Anonyymi
Ruotsi on valinnut housuunkusemisen strategian. Niin kauan lämmittää kun kusee omille kintuillensa. Miten eläkejärjestelmä voi kestää miljonien kehitysmaalaisten haalimisen?

Taidat olla vain kateellinen Ruotsille maan edistyksellisyydestä ja moniarvoisuudesta 😉 Ruotsin talous on kovassa kunnossa ja Ruotsilla on paljon kansainvälisesti menestyviä yrityksiä kuten H&M, Ikea, Volvo, Ericsson, Skanska, Saab ja Electrolux. Ruotsissa on valtavasti avoimia työpaikkoja, joihin tarvitaan maahanmuuttajia.

Miksi sitten kymmenet Ruotsin kunnat ovat konkurssissa? Miksi asuntoja puuttuu miljoona, miksi yhteiskunta on sotatilassa, miksi poliiseja ei riitä järjestystä valvomaan ja rikoksia selvittämään? Miksi lukutaidottomuus yleistyy, koulut ovat ala-arvoisia, terveydenhuolto on kriisissä? MIksi kantaruotsalaiset muuttavat maasta pois?
Haittamaahanmuutto on hyvä vain johtavien poliitikkojen kannalta. Poliitikot saavat lisää rahaa jaettavaksi ja rahan jakajalla on sillanpääasema. Rahanjakajaa kunnioitetaan, olkoonkin, että yhteiskunnallinen tilanne on huono. Uskoakseni aika harva Ruotsissa asuva on sitä mieltä että nykyinen yhteiskunnallinen ja taloudellinen tilanne on kansalaisten kannalta parempi, kuin esim 1980 -luvulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla vain kateellinen Ruotsille maan edistyksellisyydestä ja moniarvoisuudesta 😉 Ruotsin talous on kovassa kunnossa ja Ruotsilla on paljon kansainvälisesti menestyviä yrityksiä kuten H&M, Ikea, Volvo, Ericsson, Skanska, Saab ja Electrolux. Ruotsissa on valtavasti avoimia työpaikkoja, joihin tarvitaan maahanmuuttajia.
Ruotsi on todellakin Absurdistan.
Maan lähettiläänä pitkin maailmaa matkustaa kiukkuinen teini, joka ei kuitenkaan ole tainnut juurikaan ottaa kantaa sellaisiin ruotsalaisfirmoihin kuten esimerkiksi H&M, Ikea, Clas Ohlson, KappAhl, Biltema jne. Nuo kaikki myyvät heikkolaatuista p*skatavaraa, mikä ei voi olla ilmaston - tai muutenkaan ympäristön - kannalta suotuisaa.
Mutta vaikka Greta ei ole kyseisiä firmoja tuominnut, esimerkiksi vaatteiden pikamuotia on alettu kyseenalaistamaan muiden taholta oikein rajusti.
https://yle.fi/uutiset/3-10309581
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5d1a316d-201e-461f-94e0-481130360c5e
https://www.is.fi/mystyle/art-2000005930817.html
Veikkaan että H&M:lla, KappAhl:lla ja vastaavilla firmoilla on turbulenssia edessään. Sitä paitsi etenkin H&M on teettänyt vaatteitaan orjatyön kaltaisissa oloissa ja jäänyt siitä kiinni moneen otteeseen. https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3965038-hm-ei-parantanut-tapojaan-nalkapalkkoja-ja-pyortymisia-toissa
Ja entäs sitten nämä kodintarvikkeita ja huonekaluja myyvät Ikeat, Clas Ohlsonit ja muut? Pari päivää sitten Hesarissa oli brittiläisen kuuluisan V&A-designmuseon johtajan haastattelu. Hän arveli, että "Ikea-kausi" on tulossa tiensä päähän Britanniassa, missä paria Ikea-tavarataloa ollaan sulkemassa. En täysin ole varma, miten hän perustelisi Ikea-kauden loppua. Hän kuitenkin puhui siitä, että ihmiset haluavat nykyään omistaa vähemmän tavaraa, tehdä ekologisempia hankintoja ja käytettyjä tavaroita niin paljon tarjolla, että niitä on helppo hankkia. Vaikkei kaikilla ole varaa design-tuotteisiin, entistä useammat pystyvät ostamaan niitäkin ainakin käytettyinä. Lisäksi käytettyjen tavaroiden markkinoilla on paljon esimerkiksi käsityönä tehtyjä tavaroita, jotka kestävät aikaa.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006429990.html
Toivottavasti ruotsalaiset firmat kykenevät uudistumaan tai toivottavasti ruotsalaiset kykenevät keksimään ja perustamaan uusia tuottoisia firmoja. Vaikuttaa siltä, että Ruotsin valtion on pakko tukea entistä paljon avokätisemmin kriisikuntiensa taloutta ja siihen palaa rahaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsi on todellakin Absurdistan.
Maan lähettiläänä pitkin maailmaa matkustaa kiukkuinen teini, joka ei kuitenkaan ole tainnut juurikaan ottaa kantaa sellaisiin ruotsalaisfirmoihin kuten esimerkiksi H&M, Ikea, Clas Ohlson, KappAhl, Biltema jne. Nuo kaikki myyvät heikkolaatuista p*skatavaraa, mikä ei voi olla ilmaston - tai muutenkaan ympäristön - kannalta suotuisaa.
Mutta vaikka Greta ei ole kyseisiä firmoja tuominnut, esimerkiksi vaatteiden pikamuotia on alettu kyseenalaistamaan muiden taholta oikein rajusti.
https://yle.fi/uutiset/3-10309581
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5d1a316d-201e-461f-94e0-481130360c5e
https://www.is.fi/mystyle/art-2000005930817.html
Veikkaan että H&M:lla, KappAhl:lla ja vastaavilla firmoilla on turbulenssia edessään. Sitä paitsi etenkin H&M on teettänyt vaatteitaan orjatyön kaltaisissa oloissa ja jäänyt siitä kiinni moneen otteeseen. https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3965038-hm-ei-parantanut-tapojaan-nalkapalkkoja-ja-pyortymisia-toissa
Ja entäs sitten nämä kodintarvikkeita ja huonekaluja myyvät Ikeat, Clas Ohlsonit ja muut? Pari päivää sitten Hesarissa oli brittiläisen kuuluisan V&A-designmuseon johtajan haastattelu. Hän arveli, että "Ikea-kausi" on tulossa tiensä päähän Britanniassa, missä paria Ikea-tavarataloa ollaan sulkemassa. En täysin ole varma, miten hän perustelisi Ikea-kauden loppua. Hän kuitenkin puhui siitä, että ihmiset haluavat nykyään omistaa vähemmän tavaraa, tehdä ekologisempia hankintoja ja käytettyjä tavaroita niin paljon tarjolla, että niitä on helppo hankkia. Vaikkei kaikilla ole varaa design-tuotteisiin, entistä useammat pystyvät ostamaan niitäkin ainakin käytettyinä. Lisäksi käytettyjen tavaroiden markkinoilla on paljon esimerkiksi käsityönä tehtyjä tavaroita, jotka kestävät aikaa.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006429990.html
Toivottavasti ruotsalaiset firmat kykenevät uudistumaan tai toivottavasti ruotsalaiset kykenevät keksimään ja perustamaan uusia tuottoisia firmoja. Vaikuttaa siltä, että Ruotsin valtion on pakko tukea entistä paljon avokätisemmin kriisikuntiensa taloutta ja siihen palaa rahaa.Saa nähä miten käy.
Jotkut sanoo ettei Ruotsin kassassa olekaan niin paljon kruunuja kuin ovat antaneet ymmärtää.
On sentään hyvin toimivia yrityksiä.
En kyl ymmärrä miksi on otettu niin paljon ulkomaalaisia elättejä ettei niitä kohta enää pystytä elättämään.
- Anonyymi
Monesti tälläisiä aloituksia katsellessa kuten katson nytkin tätä aloitusta että se on suvakin kirjoittama. En ryhtynyt solvamaan tai rakentamaan epäyhteisöllistä suomea mitä suomi on ja Finland on meidän ainoa toivo.
Se mikä piti olla näkemyksenä viestissäni on se että pelolle ei saa antaa valtaa koska silloin tulee vihaa ja viha on pelon paras kaveri. Monet tekevät tälläisiä ajatuksia jotta ihmiset olisivat shokissa vihasta ja pelosta jotta muukalaisten viha saisi vallan.... vihervassarien juonet ovat todella kummallisia kotouttamiseen. - Anonyymi
Ja nyt Ruotsi sössii vielä tän korona-virus ohjeistukset/hoidonkin 😣 Voi perseen perse.
- Anonyymi
Vähän siltä alkaa näyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähän siltä alkaa näyttää.
Tauti kaataa somalit. Eivät osaa lukea. Yhtesöllisyys ja kättely ovat elämää tärkeämpiä.
- Anonyymi
Ei vaan Ruotsi porskuttaa pandemiasta voittajana maaliin!!! Muiden maiden taloudet romahtaa pahaan lamaan. Ruotsissa kauppa käy ja kruunut kiertää. Valtion epidemiologi Anders Tegnell sanoi, ettei covid-19 kestä kesäsäätä joten helpotus tulee Ruotsille joka tapauksessa pian. Sillä aikaa muut maat on kuristaneet itsensä talouslamaan. Hurraa Sverige. Hurraa, hurraa, hurraa & hurraa.
- Anonyymi
Viikonpäivät oli kuumetta , nyt se lähti , tiedä oliko corona vai ei ,en ota turhia huolia eläkeläisenä , elän päivän kerrallaan .- Jos kaljat loppuu ostan uusia :)
- Anonyymi
Ursäkta mig bara, jag är så jävla trött på att läsa finkku poster om hur finne skall rädda Sverige från de där konstiga människorna. Min värld har kunnat förklara hur dessa svenneduvor produceras mentalt. Finne som föds i en svennokratisk miljö blir per automatik svennesoldat som skulle dö för sin svenne. This is true but so sad! Finne får så korkat världsrykte som skadar alla finskar ekonomiskt, kulturelt och politiskt, ty förtroendet för folket sjunker med varje hurrigan.
- Anonyymi
Vad ville du med inlägget??? Provocera eller upplysa? Eller kanske bara göra dig märkvärdig :)
- Anonyymi
Ovatko Ruotsin viranomaiset ryhtyneet rasisteiksi, kun he ovat alkaneet tutkia kansankodin lellipoikien ja -tyttöjen sosiaaliturvan väärinkäytöksiä? Onhan näitä rikoksia tehty vuosikymmenien ajan, mutta Ruotsissa on vaan ummistettu silmät ja todettu: "Meillä on varaa, meillä on tilaa." Eikö Ruotsilla enää olekaan varaa? Vaiko onko tila käymässä vähiin?
https://yle.fi/uutiset/3-11083402
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/orebro/misstankt-assistansbedragare-overforde-tiotusentals-kronor-till-radikalislamistisk-organisation
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/orebro/flera-domda-i-stor-assistansharva
https://nxt.kristianstadsbladet.se/kristianstad/kristianstad-kvinna-fick-en-halv-miljon-i-bidrag-bodde-i-irak/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103