Lievittääkseni Raskolnikovin ja assessori Wilhelmin sekä heidän kauttaan myös Leevin ja Johanneksen tuskaa kirjoitin tämän runon eräästä kuvitteellisesta, julmasta neidosta.
Helpointa olisi varmasti vain lakata välittämästä heidän juonistaan.
Auratar toivottaa hyvää vointia ja pikaista paranemista sekä Leeville että Johannekselle.
********************************************
Julma Neito
Kivilinnassaan asustaa hän
julmien lohikäärmeidensä vankina
aikoinaan kai kaunis ja ihailtu
nyt keskittyneesti tarttuu taas värttinäänsä
upottaa sen sinisuonen siltaan
punapauhu valkealla lumella
kuolleella ruholla
Neidon silmät
jäästä huolella hiotut
niin moni häntä kaipasi
kai joku jopa rakasti
Mutta
charity, caritas, consolation, amore
tällä pohjoisen perunakielellä mössättynäkin
tahi etelän lehtojen sypressien pihkan säväyttämänä
kaikki vaativat vain yhtä
"...niin kuin itseäsi"
Mutta miten rakastaisi hirviötä?
Neidon mieli
kuin kuulas ilta
hämärtynyt vuosisatojen kivilattioiden askelkaikuun
valkoisten linnojen sisäiseen turvattomuuteen
Kipu polttaa silti
malvan vaalean silkin
julman purppuraviitan
ja loistavien turkisten alla
kuin kaipuu
jokin, mitä oli kauan sitten
lintu, joka lensi valoon huoneesta
jokin, mitä ei enää ole
Neidon kyyneleet polttavat reikiä pitsikaulukseen
marmorilattiaan
satavat linnan sisäpihalle
missä kipsikerubit sulavat
vuolaana virtana aina mereen matkaavat
ja neito
haluaisi uida sen mukana
jos muistaisi, miten liikuttaa käsiään uidessa
Helpointa olisi varmasti vain lakata välittämästä heidän juonistaan.
Auratar toivottaa hyvää vointia ja pikaista paranemista sekä Leeville että Johannekselle.
********************************************
Julma Neito
Kivilinnassaan asustaa hän
julmien lohikäärmeidensä vankina
aikoinaan kai kaunis ja ihailtu
nyt keskittyneesti tarttuu taas värttinäänsä
upottaa sen sinisuonen siltaan
punapauhu valkealla lumella
kuolleella ruholla
Neidon silmät
jäästä huolella hiotut
niin moni häntä kaipasi
kai joku jopa rakasti
Mutta
charity, caritas, consolation, amore
tällä pohjoisen perunakielellä mössättynäkin
tahi etelän lehtojen sypressien pihkan säväyttämänä
kaikki vaativat vain yhtä
"...niin kuin itseäsi"
Mutta miten rakastaisi hirviötä?
Neidon mieli
kuin kuulas ilta
hämärtynyt vuosisatojen kivilattioiden askelkaikuun
valkoisten linnojen sisäiseen turvattomuuteen
Kipu polttaa silti
malvan vaalean silkin
julman purppuraviitan
ja loistavien turkisten alla
kuin kaipuu
jokin, mitä oli kauan sitten
lintu, joka lensi valoon huoneesta
jokin, mitä ei enää ole
Neidon kyyneleet polttavat reikiä pitsikaulukseen
marmorilattiaan
satavat linnan sisäpihalle
missä kipsikerubit sulavat
vuolaana virtana aina mereen matkaavat
ja neito
haluaisi uida sen mukana
jos muistaisi, miten liikuttaa käsiään uidessa
Vastaukset 8
Vanhimmat
runosi ovat jotain mitä en ole nähnyt (hyvällä tavalla), mutta melkein jokaisesta olen pitänyt.
Tästäkin, vaikka aika julma onkin.
Hyvää Pääsiäistä!!!
Et ole nähnyt varmaankaan, koska ne tulevat jostain tuolta silmien takaa, korvien välistä ja vuosien verkoston läpi suodatettuna.
Kehut saavat minut aina jotenkin noloksi.
Runo - ulottuvuuteni on niin kovin rajallinen.
Hyvää pääsiäistä Sinullekin, Lady. :)
kas muistit sä surkeita raunioita, mi tarpovat, kahlaavat synnin soita. ei valoa pientäkään meille tuo, ei katsettaan puoleemme rakkaus suo.
niin yksin me taivallamme, kai ansaittiin vaivallamme, ees jotakin helpotusta, vaan ei, on mielemme musta!
ei kaukana loppuni munkaan oo, ma toivon mun rakkaani mun tahtoo. vaan kenpä se neidoista tietää, ken harhaista kaipuuta sietää. siis pyydän mä nöyrästi, ei anelen! nyt rakkain, mä vaatimukset sanelen: sä otat mut armain tai loppunut on, tää leikkimme kaunis, mut niin valoton.
Niin kovin pieni sydämeni
haluaisi syntinne mustaa taakkaa helpottaa
pois kuorman harteiltanne kohottaa, ivan ikeen nostattaa, orjat sorron yön vapauteen päästää.
Mutta suuresti pahoitellen joudun myöntämään, en voi teitä naida enkä rakastaa, sydämeni toiselle jo luvattu on.
En tiedä, polttaako tämä tieto herkkää mieltänne kipeästi, mutta minähän en ole mikään neito, en siro, viehkeä; en tanssi tansseja, en taitojani julki tuo, en montaa asiaa osaa, eikä minusta siis teille olisi edes vuoteen lämmittäjää.
Tämäkin on synkkään mieleeni, mutta loppu oli mielestäni hyvin töksähtävä, ainakin minun mielestäni.
Mikä siinä töksähtää?
*kiinnostuneena odottaa*
"jos muistaisi, miten liikuttaa käsiään uidessa" töksähtää minun korvassani jotenkin, muuten loppu oli hyvä tätä viimeistä säettä lukuunottamatta. Ajatuksena lopetus oli tietenkin myös hyvä, mutta kirjoitettuna töksähtävä. Et taida ymmärtää mitä ajan takaa?
Luulen, että jotenkin ymmärrän. Tökkiikö sanamuoto? Ensimmäisessä versiossa loppu oli kutakuinkin:
"lähteäkö seuraamaan/ lähtee/ uppoaa", mutta se oli niin tökerö, että työnsin tuon viimeisen säkeen tuohon kuvaamaan tunnetta, että neito ei enää osaa liikuttaa käsiään, koska hänen ruumiinsa on hänestä turha painolasti ts. vastenmielinen loinen mielen kyljessä.
Mutta yritän päästä naturalismista voitolle. Miten sen säkeen sitten muotoilisi paremmin?