PETTÅÅKÖ KEPU AINA.

Anonyymi

Ompas taas taas kummaa asiaa kepuilusta Haapajärveltä.
Suuri " maaseudun rakentaja" keskusta ajaa kyläkoulujen lakkautusta kuin käärmettä pulloon ja eronnut sen vuoksi kuntapolitiikassaan omaksi ryhmäkseen kertoo Pohjois-pohjanmaan uutiset.

17

1254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keskustan valtuustoryhmä sirpaleiksi Haapavedellä

      Haapavedellä 17.2.2020 pidettiin valtuuston kokous, jossa päälimmäisenä asiana oli pitkään kuntalaisia kahtia jakanut kouluverkon supistamisaikeet. Vs. kaupunginjohtaja Marjukka Manninen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Päivi Ollila (kesk) pääarkkitehteinä tekivät kaikkensa saadakseen sulkea kaksi kyläkoulua ensi syksynä. Kyläkuulemisia järjestettiin teatraalisesti lukuisia vaikka niiden perusteella ei ollut alunperinkään tarkoitus muuttaa em. päämäärää. Valtuuston kokous muuttui Ollilan teatteriksi, kun tuli äänestämisen aika. Ollila määräsi kokoustauon, jonka aikana keskustan valtuustoryhmästä suurin osa vietiin puhutteluun yhdessä kokoomuslaisen valtuutetun ja parin vasemmistovaltuutetun kanssa. Äänestyksestä oli tulossa erittäin tiukka ja molemmat osapuolet tiesivät, että yksi ääni ratkaisee. Keskusta teki tauon jälkeen vastaesityksen, jossa vain Vatjusjärven koulu lakkautettaisiin. Koulujen säilymisen puolesta taistelevat valtuutetut eivät tätä hyväksyneet ja toivat sen selkeästi esille. niinpä Ollila määräsi toisen tauon ja junttaamista yritettiin uudelleen. Äänestyksessä kuitenkin kyläkoulujen puolustajat voittivat. Ensimmäinen äänestys 14-13 ja toinen päättyi jo 16-11. Seuraavana iltana Ollila (kvalt pj), Kolehmainen Anri (khall pj), Ronald von Schulman (khall), Diana Seppä (khall), Helinä Niemelä (khall/keskustan valtuustoryhmän pj), sekä kaksi muuta keskustan valtuutettua (Esko Vinkki, Riikka-Kaisa Nuolioja ja Heino Vuorenmaa (kvalt 1. vpj) ilmoittivat eroavansa keskustan valtuustoryhmästä ja perustavansa oman vastuullisten valtuustoryhmän.
      Tämä vastuullisten valtuustoryhmän perustaminen, jonka ryhmän puheenjohtaja Helinä Niemelä ilmoitti julkisuuteen, herättää minussa allekirjoittaneessa vastenmielisyyttä ja myötähäpeää. Helinä Niemelä itse on istunut valtuustossa ja hallituksessa hyvin pitkään ja on ollut itse tekemässä järjetöntä ja vastuutonta politiikkaa järjettömillä päätöksillä, joiden takia kaupunki on enemmän kuin korviaan myöten veloissa. Samoin Heino Vuorenmaa, Anri Kolehmainen Esko Vinkki ja Ronald von Schulman. 7 vuotta olen itse istunut valtuustossa ja räiskyvästi taistellut näiden em. henkilöiden järjetöntä ja holtitonta investointipolitiikkaa vastaan. Sain valtavan määrän pilkkaa kaupunkilaisilta ja keskustan valtuutetuilta osakseni vuosikaudet, kun vastustin näitä hankkeita. Nämä em. henkilöt vannoivat ja vakuuttelivat koko ajan, että meillä on varaa ja naapureilla menee paljon huonommin. Kun investoinnit olisivatkin keskittyneet järkeviin ratkaisuihin, kuten elinkeinoelämän eteen, niin asia olisi toinen ja lopputuloskin. Sen sijaan investoitiin valtavasti ns. ei-tuottaviin investointeihin (terveyskeskus/vuodeosasto noin 5milj. [ja nyt vuodeosastoa ollaan sulkemassa], uusi jäähalli, tekonurmipesäpallokenttä, uimahallin remontti, Aakonmaja, kaupungintalon parkkipaikka, kulttuurikirnu, leirintäalue,…). Velkaa velan päälle ja kaupungin käyttömenot kasvoivat valtavaa vauhtia. Kansan kielellä keskustavaltuutetut elivät kuin siat ruispellossa. Nyt nämä samat vastuuttomat esiintyvät marttyyreina ja tunnollisina päättäjinä ja yrittävät, että kuntalaiset unohtaisivat heidän menneet tekonsa. Valtuuston puheenjohtaja Päivi Ollila puolestaan teki itsensä täysin naurunalaiseksi kouluverkkoasian kanssa. Hän siirsi viikolla valtuuston kokousta, kun 3 keskustan valtuutettua ei olisi päässyt kokoukseen ja varavaltuutetuissa olisikin ollut yksi, joka olisi äänestänyt koulujen säilymisen puolesta. Ja Ollila myönsikin lehdessä tämän tekonsa. Sitten tuo kokouskäyttäytyminen, josta mainitsin aiemmin. Nyt loppuhuipentumana Ollila käyttäytyi kuin tuittupää pikkulapsi, joka ei saanut tikkaria, ja erosi valtuuston puheenjohtajana omasta valtuustoryhmästään. Tosin Ollila teki koko kaupungille palveluksen, kun toimi tällä tavalla. Keskustan valtuustoryhmästä erosi jo aiemmin 3 valtuutettua ja he perustivat oman valtuustoryhmän. Keskustalla on aina ollut kaupungissa 2/3 enemmistö. Nyt on kolme hajanaista ryhmää. Tämä tietää demokratialle hyvää, sillä nyt ei keskustalla ole enää määräenemmistöä, jolloin pääsemme oikeasti tekemään yhteistyötä eri puolueiden välillä. Onko tämä oikean demokratian alku, se nähdään ensi vaaleissa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kaikki paha tuppaa murenemaan sisältäpäin ja lopulta romahtaa. Tässä tyyppiesimerkki.

    • Anonyymi

      Haapajärvi ja Haapavesi ovat kaksi eri kuntaa (kaupunkia).

      • Anonyymi

        Puolankajärvelläkin samaa kähmintää menossa kuulemma.


    • Anonyymi

      Haapajärvellä ei ole ongelmaa asian suhteen, saattaa -vedellä olla.

      • Anonyymi

        Haapajärvellä ainoa ongelma on Myllylän patsaan rahoitus. Patsaan nimi ol muistaakseni Putki katkeaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haapajärvellä ainoa ongelma on Myllylän patsaan rahoitus. Patsaan nimi ol muistaakseni Putki katkeaa

        Kepua ei saa parjata.
        Sipilä voi nostaa syytteen kiihottamista sukupuuttoon häviävää kansan ryhmää vastaan.


    • Anonyymi

      Jos kirkonkylällä on homeinen koulu ja sivukylällä hyvä koulu, miksi rakentaa kirkolle uutta koulua, koska linja-auto kulkee samalla taksalla kumpaakin suuntaan.

      • Anonyymi

        kyllä, luokittaen voisi sijoittaa oppilaat eri kouluihin mutta kepuillehan ei käy mikään järkevä toiminta...


    • Anonyymi

      joskus on vaalit äänestetään ps. voittoon .

      • Anonyymi

        Ei oo ketä eänestää. Nytkin pelkkiä kepujen sylikoiria.


    • Anonyymi

      se vaatii oikein tunnollisia rehellisiä ehdokkaita vaalilistoille
      monelta alalta osaamista.

    • Anonyymi

      Kepuakka yrittää kusettaa jonkun ostamaan 70-luvun pikkutönöään 77000 eurolla. Mustikkavaarassa.
      Pikkutönön markkinahinta on luokkaa 30 000 euroa, jonka lisäksi ostaja ottaa riskin itselleen 70-luvun standardeilla kyhätystä tönöstä.

      Kepuakan ukolle taas järjesteltiin (kepu) suojatyöpaikka kunnasta. Nimikkeeksi joku kepuvalopää keksi surkuhupaisasti -tapahtumakoordinaattori.
      Kunnan päätapahtumat on viikottain, mutta nekin seurakunnan järjestäminä. Hautajaiset.

      • Anonyymi

        Luulot on kovat, kuten keppanoilla aina.


      • Anonyymi

        Talon arvo on se minkä ostaja lupaa maksaa.
        Uuden saa samalla hinnalla (700 eur/m2). Tontit Puolangalla lähes ilmaisia.
        Vain toinen keppana tai imbesilli maksaa yli 30.000 euroa 1970-luvun normeilla tehdystä 50 v. vanhasta, tee se itse-tekeleestä. Jumalan hylkäämässä syrjäkylässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talon arvo on se minkä ostaja lupaa maksaa.
        Uuden saa samalla hinnalla (700 eur/m2). Tontit Puolangalla lähes ilmaisia.
        Vain toinen keppana tai imbesilli maksaa yli 30.000 euroa 1970-luvun normeilla tehdystä 50 v. vanhasta, tee se itse-tekeleestä. Jumalan hylkäämässä syrjäkylässä.

        Eihänse pöljäole joka pyytää vaan se joka maksaa. Huolettaako se sinua jos joku vaikka jolla on pätäkkää maksaa. Ainahan saa pyytää ei se ole rikos.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3485
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1194
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      213
      886
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe