No en kerro. Olen erittäin kaunis äitipuoli, josta mies ja hänen lapsensa ovat hyvin ylepitä ja onnellisia, että ovat saaneet juuri minut perheeseesnä. Heidän äiti on luonnolisesti kateellinen ja katkera kun ei ole enää äiti perheessä.
Miehen kaveritkin ovat kovia juttelemaan kanssani ja kehuvat kuin kaunis olen. No en voi sille mitään että olen kaunis, pussiko pitäisi päähän laittaa kun liikun ulkona, ei sentään.
Onhan siitä paljon haittaa että on kaunis mutta kun sille ei voi mitään. Lapset ovat ylpeitä ja niin on mieskin.
Mikä on kauneuteni salaisuus
15
153
Vastaukset
- Anonyymi
Olen erittäön kaunis ihninen Kukaan tuntematon ei tiedä ikääni, luulevat minua nuoreksi, olen niin kaunis, että meihet varsinkin katsovat pitkään ja kehuvat kuinka kaunis olen, pitkä ja hoikka ja meiheni on onnellinen kun muut miehet katsoavatja kehuvat.
En voisi kuvitella olevani ruma, itsestään pitää pitää huolta vaikka onkin mies, se on kohteliaisuus heille. Jos on varma saalis ei pidä heittäytyä rumaksi, pitäkkää huolta itsestänne meis tykkää.
Minä olen niin kaunis että kohta on käveltävä kassi päässä, kun aina tulee kehuja, ei niitäkään jaksa kauheesti. Mä uskon sen vähemmällälkin että olen kaupunkimme kauninen ihminen.- Anonyymi
Onneksi olkoon kaunis mies, olen onnellinen, kun saatiin tuo tasa-arvoinen avioliittolakin meikä oli ekojen joukossa avioitumassa kultani kanssa.
- Anonyymi
Kyllä mieskin saa olla kaunis. Muistaakseni ex-kansanedustajakin lauloi: Kaunis mies, ei mikään äijänköriläs.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi olkoon kaunis mies, olen onnellinen, kun saatiin tuo tasa-arvoinen avioliittolakin meikä oli ekojen joukossa avioitumassa kultani kanssa.
Meillä on sateenkaariperhe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mieskin saa olla kaunis. Muistaakseni ex-kansanedustajakin lauloi: Kaunis mies, ei mikään äijänköriläs.
Haaviston puolisokin on hyvännäköinen latinomies.
- Anonyymi
Ex äidit ovat katkeria kun äitipuolet on niin kauniita, se on syy miski he kiukkuavat ja hankaloittavat lastensa uutta äitiä sopeutumaan ja tustumaan heihin. Rumat akat menkööt muualle huutamaan me äitipuolet olemme nyt ykkösnaisia miehen ja hänen lastensa elämässä. kauneus on iso valtti.
- Anonyymi
upea tarina pahasta olosta, itsekkyydestä ja kärsimyksestä. Ehkä voisit pilkkusäännöt kerrata ja hieman miettiä dramaturgiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
upea tarina pahasta olosta, itsekkyydestä ja kärsimyksestä. Ehkä voisit pilkkusäännöt kerrata ja hieman miettiä dramaturgiaa.
Nää on hauskoja vastauksia. Ihmisen pitäisi aina haukkua ja vähätellä, silloin ei kukaan vastasisi noin katkerasti.
Mistähän se johtuu ettei saa olla tyytyväinen ja ylpeä itsestään?
- Anonyymi
Oman kauneuteni takana on Lumene-meikkisarja. Etenkin ripsiväri on ihana ja kulmat saa tehtyä niin hyvin. Mies maksaa kuten hevosharrastuksenikin.
- Anonyymi
Lumene meikkisarja on täyttä sontaa, Terv Joe Blasco cosmetics.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lumene meikkisarja on täyttä sontaa, Terv Joe Blasco cosmetics.
Ai käytät Joe Blascoa. Minäkin käytän sitä jos esim olen koko päivän kotona niin ettei kukaan näe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lumene meikkisarja on täyttä sontaa, Terv Joe Blasco cosmetics.
että peiliin katsoessani aina sanon että olen onnenpekka.
Kaikista voi tulla kuniita, sinustakin, kunhan menet ammatitautoisele kaunistajalle, minä en ole sitä trvinnut mutta ohjaan niitä jotka tarvivat. Olen ain aollut kaunis, joten miehet ovat aivan heikkona muhun, naurattaa kun aina saa kehuja joka päivä.
Meiheni ei tarvi olla huolissaan muista miehistä, sillä me nauramme vaan kun kävelemme kaupungilla, miten paljon tulee terffi pyyntöjä, snaoinkin että tämä on kauneuden haittapuoli, missään ei saa olla rauhassa.
Nyt olette varmasti mulle kateellisia, mutta ei tarvi ei tämä nyt niin kivaa ole kun missään ei saa olla rauhassa. Aatelkaa jos olisi vielä laulaja tai mennyt missikilpailuihin, suosioni olisi kauheen suurta, sitten olisi jo liikaa.
Nytkin saa kirjoittaa nimmareita ja olla kuvissa tämän tästä... rasittavaa.
Kohta laitan pussin päähän että saisin ees kahvilla käydä ettei kukaan tunge seruaan.
Mies joskus hermostuu, mutta on onnenpekka, en halua muita miehiä kuin oman, ja hän tietää sen. Sanookin että olen ainutlatyine ja hän on ylpeä kun olen hänen viamo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
että peiliin katsoessani aina sanon että olen onnenpekka.
Kaikista voi tulla kuniita, sinustakin, kunhan menet ammatitautoisele kaunistajalle, minä en ole sitä trvinnut mutta ohjaan niitä jotka tarvivat. Olen ain aollut kaunis, joten miehet ovat aivan heikkona muhun, naurattaa kun aina saa kehuja joka päivä.
Meiheni ei tarvi olla huolissaan muista miehistä, sillä me nauramme vaan kun kävelemme kaupungilla, miten paljon tulee terffi pyyntöjä, snaoinkin että tämä on kauneuden haittapuoli, missään ei saa olla rauhassa.
Nyt olette varmasti mulle kateellisia, mutta ei tarvi ei tämä nyt niin kivaa ole kun missään ei saa olla rauhassa. Aatelkaa jos olisi vielä laulaja tai mennyt missikilpailuihin, suosioni olisi kauheen suurta, sitten olisi jo liikaa.
Nytkin saa kirjoittaa nimmareita ja olla kuvissa tämän tästä... rasittavaa.
Kohta laitan pussin päähän että saisin ees kahvilla käydä ettei kukaan tunge seruaan.
Mies joskus hermostuu, mutta on onnenpekka, en halua muita miehiä kuin oman, ja hän tietää sen. Sanookin että olen ainutlatyine ja hän on ylpeä kun olen hänen viamo.Minulla on ihan sama tilanne. Ja täytyy myöntää, että minua vähän säälittää rumat ihmiset. Mutta se eiestä tietenkään valitsemasta miestä,joka sopii tavoitteisiini. Siinä on moni mies vaihtanut parempaan (minuun). Miksi tyytyä toiseksi parhaaaseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on ihan sama tilanne. Ja täytyy myöntää, että minua vähän säälittää rumat ihmiset. Mutta se eiestä tietenkään valitsemasta miestä,joka sopii tavoitteisiini. Siinä on moni mies vaihtanut parempaan (minuun). Miksi tyytyä toiseksi parhaaaseen?
" siinä on moni mies vaihtanut parempaan ( minuun), "siis sinutkin on jo vaihdettu moneen kertaan, sinussakin on sitten jotain vikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" siinä on moni mies vaihtanut parempaan ( minuun), "siis sinutkin on jo vaihdettu moneen kertaan, sinussakin on sitten jotain vikaa.
Ei vaan olen itse jättänyt. Pellet vonkaa perään kun ei ole elämää enää minun lähdettyäni. Yksikin teki itsemurhan, hahhah! Kaikenlaisia. Mutta minä se vaan porskutan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232926- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301134
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52715