Poliisi setä suuttui

Kuulustelussa purin poliisi setälle turhautumistani tähän yhteis kuntaan. Sanoin että kirjoittaa ylös ja lähettää edus kuntaan. Muistin kertoa ettei itse kyseisessä poliisissa ole mitään vikaa vaan tekee arvokasta työtä. Mutta kun tämä yhteis kunta aiheuttaa minulle kaikkea paskaa, ja tekoseni ovat kokonaisuutena vain ja ainoastaan yhteis kunnan vika. Minua ei pitäisi rankaista teoistani koska joudun tahtomattani olemaan osa tätä systeemiä. Sanoin myös että poliisi setällä on tykki ja hän saa halutessaan lopettaa minut sillä milloin vain enkä laita vastaan, jotta pääsee ''yhteis kunta'' riippu kivestään eroon.

Poliisi setä raivosi ja sanoi nyt jumalauta kaveri olet poliisin kanssa tekemisissä ja sinä vaan jauhat paskaa siinä. Sitten kutsui kaverinsa hakemaan pahnoille ja sanoi että jatkuu myöhemmin jospa olisi paremmalla päällä sitten. Minä sanoin koko porukalle että se virka puku tai asema ei tee sen erikoisempaa ihmistä ja minulle kyllä saa mesota ja raivota niin paljon kuin kiinnostaa mutta minun elämääni se ei enää pahenna pätkääkään.

Seuraavana päivänä sanoin sitten että kirjoita kaikkiin kysymyksiin etten kommentoi mitään. Se kaiketi hyväksyttiin ja pääsin putka asemalta poikkeen. Sanoin että voin tulla toisenkin kerran jos tarvitaan. Mukava oli rupatella.

Mutta kyllä taisi sinisiä setiä vituttaa kun kerrankin joku osasi itseään puolustaa.
786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvän jutun keksit.

Äänestä

Vielä kun opettelet yhdys sanat kirjoittaa, niin voit hyvää tuurilla saada kutsun vaikka presidentin linnaan.

Äänestä

Onko vakiohäirikkö jäänyt vihdoin poliisin haaviin? Joutaisi olemaan putkassa pidempäänkin.

Äänestä

Josta te olette halunneet mennä ulkoinen työ, ulkoinen koulu, miehenä jopa
poliisiksi.

Nainen: Miltä osalta tämä koulu ulkoinen, ulkoinen koulu, on sopimaton?
A1. humanoidi mielisyys, ohjelmaton
A2. naiset ja turvallisuus, uskonnollinen rike, ympäristö järjestäminen
B1. Perhe-esittämiseen, pyrkiminen, miesvalllan käytös-häiriöt työnkäyttö
ja luonnon katastrofi
B2. Miesvalta käytös-häiriö, kuntoutus-osallistumaton ihmisen alentamisen kokeminen ympäristöstään naista halventaminen myös kapitalismi osalta
vaarallinen.

Nainen: Eikö sun tarvi, ikään olla, tässä...
Mies: Ei.
Naamiais-Sinde tilaan yhteiskeho hakutetaan.

Nainen: Annettava aina pyllypano, sensori-motoriikkaa,tuotteen sijaan.
Heippa saako näissä olla seksityö tekemätön?

Kaupunki oli järjestänyt siis julkisen etiikan kuvaa, tunnistamaton koko
elämänkokemuksen osilta, hallusinaation hallusinaatio-järjestelmään asettamisen sijasta naista halventaen, uskontonaan. Naamiais-SInde tilaan ei kuulu eri -ihmiskäsityksin esittäen, esittäminen perhe. Joka on ollut voimassa olevaan
lakiin työstä, yleensä sen kuntoutuksen omaisesta osallistumisesta, kuten on
säädetty pankkina. Se ei tosiaan ole eri ihmis-käsityksien esittämiseen
sen perhe ja ympäristö esittämisen velvoite, kuten hallintoon ja auktoriteettiharhaan oikeuttamaan ja tästä ei ole se keskustelu jolloin
auktoriteettiharhaa, ei oikeuteta.

Ja koska siitä on ollut joku aikaisemmin maininta.
On mulla on voimakkaita sairauden tiloja rahastamisen yhteys jotka eivät ole
talous ja tuote riippuvaisia, esittämisenne perhe, virheellisyys.
R 1 naamiais-Sinde tila ei ole ihmis-käsityksien esittäminen
R 1 naamiais-Sinde tila ei ole perhe-yksikkö, esittämisen perhe
R 1 naamiais-Sinde tila ei ole vastuutonta laiminlyönnistä naisesta tai terveys
haitta luonnon katastrofi, koko ihmis-rodun tuho, aiheen koko maapallon tuhosta
planeettana, ja koko valko-ihoisen rodun tuhosta hallintonaan SLEY:stä perustaneina heille ei ole sen rakennus-saantiin.
Naamiais-Sinde tila ei tosiaan ole perheeseen, tai naisen sukupuolen halventamiseen eristämiseen. Kerrotteko nyt tänään laskiaisestanne?


Mies: Voi jumalauta...
Olen hieman selittänyt väärin emme saakaan ikinä käyttää sinun rahaasi.
Emme saakaan pankki-toiminnasta asumis-osto-yrittää.
Ei meille ei saa kansainvaeltaa.

Oletteko väärän värinen albiino-biisoni?
Kysytty: saako täällä asua perhe-esittämistä vaatien miehenä? Kysyjä, mes
ei
transvestiitti aggressio
transvestismi aggressio myös kielto
humanoidi mielinen

Kysytty: saako tätä järjestää perhe-konfirmaationa? kysyjä nainen
Ei te ette saa lainkaan konfirmoitua, rotuviha kielto kuntoutus osallistumattomuus
Rubik 3 vastainen.
Ei teille ei ole sen konfirmaatio järjestelemiseen DIAKK ja muu sairaanhoito.
Ei te ette saa käyttää ihmistä.

Oletteko te esiinnyttäneet ihmistä, ihmisen sijasta, eläimestä, tai eläin, eläimestä
esiinnyttäen käyttäneet ihmistä, esiintyen ihminen ja eläimenä käyttönä
ja sen raha-toimineet?
Ei tämä ei ole pankki-toimilakiin lainkaan naisen tai lapsen eläimenä käyttö,
tai lainkaan, lapsen, tai ihmisen eläimenä käyttö, naisen osin, tai lapsen ja
naisen ihmisenä, käyttö, eläimelle ihmisenä, esiintyminen

Mies: Siis mä en tiennyt ettei sitä perhe-hommaa, tosiaan ole, tai saa
Kysytty: Oliko teillä myös perhe-esittäminen tavoite, myös eläimestä, eläin
esittäminen perhe, eläimestä ihmisen esittäminen ja esittäminen, perhe
eläimen esiintyminen ihminen?
EI teille ei saa sen myönteisyys ja talous.
Ei te ette ole asumiseen.
Ei te ette voi perheestä olla asumiseen.
Ei te ette saa tulla vieraalle paikkakunnalle, asumiseen.
Ei eläin esittämisenä ihminen ei koskaan korvaa, ihmistä, sen on säädetty
Rubik 3 lakiin kuntoutus-osallistuminen ja ihmisen käytön kiellosta, myös
humanoidista.

Äänestä

Ei aloitajalla ole ongelmaa yhteiskunnan kanssa, vaan vähä-älyisyytensä kanssa. Mikäli ei edes opi kirjoittamaan, niin on tietoyhteiskunnassa todella heikoilla.

Äänestä

Taas tänään voimme yhdessä nauttia sarjaa "Totuuden taakka".
Eilinen uusinta näytetään tänään klo 12.30.
Ja uusi jakso klo 17.10.

Äänestä

Olisi saattanut se "tykillä" lopettaminen olla kaikille osapuolille inhimillisin ratkaisu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuulustelussa purin poliisi setälle turhautumistani tähän yhteis kuntaan. Sanoin että kirjoittaa ylös ja lähettää edus kuntaan. Muistin kertoa ettei itse kyseisessä poliisissa ole mitään vikaa vaan tekee arvokasta työtä. Mutta kun tämä yhteis kunta aiheuttaa minulle kaikkea paskaa, ja tekoseni ovat kokonaisuutena vain ja ainoastaan yhteis kunnan vika. Minua ei pitäisi rankaista teoistani koska joudun tahtomattani olemaan osa tätä systeemiä. Sanoin myös että poliisi setällä on tykki ja hän saa halutessaan lopettaa minut sillä milloin vain enkä laita vastaan, jotta pääsee ''yhteis kunta'' riippu kivestään eroon.

Poliisi setä raivosi ja sanoi nyt jumalauta kaveri olet poliisin kanssa tekemisissä ja sinä vaan jauhat paskaa siinä. Sitten kutsui kaverinsa hakemaan pahnoille ja sanoi että jatkuu myöhemmin jospa olisi paremmalla päällä sitten. Minä sanoin koko porukalle että se virka puku tai asema ei tee sen erikoisempaa ihmistä ja minulle kyllä saa mesota ja raivota niin paljon kuin kiinnostaa mutta minun elämääni se ei enää pahenna pätkääkään.

Seuraavana päivänä sanoin sitten että kirjoita kaikkiin kysymyksiin etten kommentoi mitään. Se kaiketi hyväksyttiin ja pääsin putka asemalta poikkeen. Sanoin että voin tulla toisenkin kerran jos tarvitaan. Mukava oli rupatella.

Mutta kyllä taisi sinisiä setiä vituttaa kun kerrankin joku osasi itseään puolustaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu