Eikö ihmisiä luokitella tuollaisenkin asian perusteella?
Jos mielestäsi on noin, niin millä perusteilla itse määrittelet kuka ymmärtää huumoria, kuka on tosikko?
Kumpi itse olet?
Huumorintajuinen vai tosikko?
36
2281
Vastaukset
Vastaan, kuten varmaan jo odotitkin:
Olen huumorintajuinen tosikko.
Puutun herkästi epäkohtiin, mutta huumorini/huu-
morintajuni voi olla sangen moniulotteista. Niinpä
samoista syistä minutkin luokitellaan joksikin?
Mutta ehkäpä voisi tarkastella itse luokittelua?
Kuka luokittelee ja millä argumenteilla?
Yksi tarttuu toisten huumoriin pilkalla - ehkä
hän haluaa ihmisten olevan kaltaisiaan.
Toinen nimittelee toisia vain kiusatakseen - ehkä
hän katsoo oman huumorinsa olevan ylivertaista.
Kolmas näkee asiat aivan eri kulmista - ehkä hän
uskoo, että näin pitääkin oleman. Tosikko?
No, pois tuollaiset, sillä ne erottuvat jo kaukaa.
Eiköhän oikea huumori ole sellaista, jolle kaikki
voivat nauraa. Tällöin olemme kaikki enemmän tai
vähemmän huumorintajuisia.
Ps, Olen minä ihan aitoja tosikkojakin tavannut.
Minkään lajin huumori ei uponnut. Karseaa seuraa.odottamatta mitään, tein aloituksen. Mutta "huumorintajuinen tosikko" kuulostaa mielenkiintoiselta.
Erään henkilön profiilissa oli määritelmä "jonkin verran tosikko", jos hän tunnistaa itsensä, olisi kiva kuulla mitä tämä tarkoitti; syystä että useimmat ihmiset kuitenkin ennemmin kehuvat olevansa huumorintajuisia.
Itse mielestäni ymmärrän kaikkea hyväntahtoista huumoria :)- ggnojoP (kiire)
Sibone kirjoitti:
odottamatta mitään, tein aloituksen. Mutta "huumorintajuinen tosikko" kuulostaa mielenkiintoiselta.
Erään henkilön profiilissa oli määritelmä "jonkin verran tosikko", jos hän tunnistaa itsensä, olisi kiva kuulla mitä tämä tarkoitti; syystä että useimmat ihmiset kuitenkin ennemmin kehuvat olevansa huumorintajuisia.
Itse mielestäni ymmärrän kaikkea hyväntahtoista huumoria :)Oli hienoa, että otit tämänkin aihealueen pals-
talle. Kyllä se vielä poikii kaikkea hauskaa.
:D
- savon seppä
menis aivan noin karkealla haarukalla ryhmittämään ihmisiä. Minusta se huumorin taju on osana luonteepiirettä. Olen itse väliin jonkin verran tosikko, mutta huumoria viljelen kyllä myös päivittäin. Selkä keikka naurut kerran päivässä, niin pysyy mieli suhteellisen virkeänä. Mielestäni hyvin harvat ihmiset eivät ymmärrä huumoria ja vielä harvemmat ei siedä sitä ollenkaan.
Huumorilla on myös keventävä ja tervehdyttävä
vaikutus ja sangen tärkeä tehtävä työmaailmassa.
Viljelemme välillä sellaista huumoria, että vie-
restäkuulijaa voisi huimata vähemmästäkin.
Emme tietenkään viljele samaa työn ulkopuolella.
Se on vain keino kestää raskas raadanta mielek-
käämmin.- Jaskaj40
... tuo huumorintaju olla jonkin sortin herkkyyttä? Ehkä se myös vaatii jossain määrin nopeita hoksottimia. Ei kukaan ole aina huumorintajuinen ja toiset eivät koskaan. Mites sitten, yhdistyykö huumoriin ja huumorintajuun aina nauru - mielestäni ei. Itse pidän sellaisesta keskustelusta, vakavammastakin, jossa hyväksytään pieni kikkailu ja koukut.
- savon seppä
Jaskaj40 kirjoitti:
... tuo huumorintaju olla jonkin sortin herkkyyttä? Ehkä se myös vaatii jossain määrin nopeita hoksottimia. Ei kukaan ole aina huumorintajuinen ja toiset eivät koskaan. Mites sitten, yhdistyykö huumoriin ja huumorintajuun aina nauru - mielestäni ei. Itse pidän sellaisesta keskustelusta, vakavammastakin, jossa hyväksytään pieni kikkailu ja koukut.
se huumorintaju kaikkea tuota mitä kirjoitit. Uutta minulle oli "hoksottimet"...Se huumorintaju varmasti piilee juuri noissa hoksottimissa. Jos jollakin on hyvin vanhan aikaiset hoksottimet, niin ei se millään ennätä tajuta niitä huumorin paikkoja, saattaa nauraa viisi minuuttia jäljessä. Jos hoksottimet on jumissa kokonaan, niin saattaa olla, että se nauraa seuraavana päivänä yksikseen..:)
- Jaskaj40
Nooh ...
Olen omasta mielestäni huumorintajuinen ja ehkäpä joku toinenkin on samaa mieltä paitsi naapuri. Eittämättä hän itse on suuri humoristi, tosin nauran yleensä väärissä paikoissa. Ehkä ne on ne tuskaiset ilmeet. - esaias
Minä määrittelen tosikoksi henkilön, joka nähdessään abstraktin taideteoksen, kysyy: mitä se esittää...
- tuffe
pitikö sun nyt kertoa se kaikille... ;)
- JaskaJ40
tuffe kirjoitti:
pitikö sun nyt kertoa se kaikille... ;)
Öööööö ... mitä tarkoitat ... ???
- tuffe
JaskaJ40 kirjoitti:
Öööööö ... mitä tarkoitat ... ???
kun tuli mieleen kaikki kerrat kun olen kysynyt tuota "mitä se esittää". Epäreilua kertoa kuinka tosikkomainen olen ;)
(Lue huumorilla, muuten se näyttää siltä kuin näpäyttäisin sitä ekaa kirjoittajaa... vai niinköhän minä sittenkin teen... *huokaa* voihan pylly...) - JaskaJ40
tuffe kirjoitti:
kun tuli mieleen kaikki kerrat kun olen kysynyt tuota "mitä se esittää". Epäreilua kertoa kuinka tosikkomainen olen ;)
(Lue huumorilla, muuten se näyttää siltä kuin näpäyttäisin sitä ekaa kirjoittajaa... vai niinköhän minä sittenkin teen... *huokaa* voihan pylly...)Mistäs tässä nyt oli kyse ... totiseks vetää ... Ai niin huumorintajusta. Sinä kyllä vaikutat erityisen vakavalta tyypiltä. No minä olen samanlainen. Tiukasti asialinjalla.
- MystikkoNainen
onko hyvä huumorintaju! Nauran kyllä aika monenlaiselle huumorille ja voin myös heitellä monentasoista juttua. Olen ollut lähes aina hyvin miesvoittoisella alalla töissä ja siellä huumori on aika "rankkaa" (eikä sitä ulkopuoliset käsitä) mutta työn paineet toisaalta vaatii sellaista kevennystä.
Noin yleisesti ajattelen, että ihmisellä on hyvä huumorintaju, kun hän osaa vitsailla myös itsestään tai mokistaan ja myös kestää huumoria itsestään. Tässäkin on toki muistettava hyvän maun rajat ja tunnettava ihminen jolle näin vitsailee. - mirham
tosikotkin ymmärtävät huumoria,mutta kevyt huulenheitto ei ehkä perus tosikolta onnistu .Onhan sitten niitäkin joille small talk ja huuleheittokin on helppoa.Itse en koe kuuluvani jälkimmäisiin...;)
- Laahustava
Määritellä kuka on tosikko.Toiset nauravat niin hiljaa tai vain mielessään.Sano siinä sitten onko tosikko vai ei.Helposti tulee myös tosikon maine jos ei ymmärrä vitsiä tai paheksuu aihetta eikä sen vuoksi naura muitten mukana.
Itse nauran ja paljon.
Nykyään pystyn myös omille töppäyksille naurmaan mikä nuorenpana teki kipeää ja raivostutti jos joku hieman alta lipan veti.
Parhaimmat naurut saan eläin kaskuista ne sitten osaavat kaikenlaisia temppuja.- Doe-10
mutta rankinta on nauraa omille töppäyksilleen Suomi24:n palstoilla,jos mokaat etenkin rekisteröidyllä nimimerkilläsi:)
taidan nyt vastata ;)
Mutta tosia upeaa, että moni kiehtova ihminen on ottanut kantaa aiheeseen.
Useissa kohtaa olen samaa mieltä:
On kovin karkeaa erotella ihmisiä tosikoiksi/huumorintajuisiksi.
Huumori ei ole pelkästään vitsejä, myös tilannekomiikkaa yms.
Ei ole tosikko, vaikka ei kevyttä huulenheittoa hallitsisikaan. Ja sekin voi onnistua sopivassa seurassa.
On hyvä tuntea ihmistä, jolle vitsailee, tai joka heittää herjaa itselle.- JaskaJ40
"On hyvä tuntea ihmistä, jolle vitsailee, tai joka heittää herjaa itselle."
Usein huumori muuttuu, mitä paremmin oppii tuntemaan toisen. Esim. uudessa työpaikassa saattaa alkuunsa olla hieman hankala päästä jyvälle porukan huumorista, kun ei tunne taustoaja. - japanitar
JaskaJ40 kirjoitti:
"On hyvä tuntea ihmistä, jolle vitsailee, tai joka heittää herjaa itselle."
Usein huumori muuttuu, mitä paremmin oppii tuntemaan toisen. Esim. uudessa työpaikassa saattaa alkuunsa olla hieman hankala päästä jyvälle porukan huumorista, kun ei tunne taustoaja.Hyviä pilkki-ilmoja....
JaskaJ40 kirjoitti:
"On hyvä tuntea ihmistä, jolle vitsailee, tai joka heittää herjaa itselle."
Usein huumori muuttuu, mitä paremmin oppii tuntemaan toisen. Esim. uudessa työpaikassa saattaa alkuunsa olla hieman hankala päästä jyvälle porukan huumorista, kun ei tunne taustoaja.hyvä pointsi :)
Ja siinäkin on lainausta MystikkoNaisen viestistä.- JaskaJ40
japanitar kirjoitti:
Hyviä pilkki-ilmoja....
Katos, vielähän täälläkin joku muistaa :) Pilkkikeleissä ei ole ollut valittamista. Jostain kumman syystä en vain ole jäälle asti päässyt pilkkejä kil ... siis pilkkejä uittamaan. Mites itse?
- japanitar
JaskaJ40 kirjoitti:
Katos, vielähän täälläkin joku muistaa :) Pilkkikeleissä ei ole ollut valittamista. Jostain kumman syystä en vain ole jäälle asti päässyt pilkkejä kil ... siis pilkkejä uittamaan. Mites itse?
aina muistaa:) Töissä menee koko pääsiäinen, mutta pilkille aion kyllä mennä heti, kun mahdollista..ja sitä aurinkoa ottamaan....:)
japanitar kirjoitti:
aina muistaa:) Töissä menee koko pääsiäinen, mutta pilkille aion kyllä mennä heti, kun mahdollista..ja sitä aurinkoa ottamaan....:)
mä kans muistan... Mutta kaipaillaanko täällä varsinaisesti ketään, jollei näy?
- japanitar
Sibone kirjoitti:
mä kans muistan... Mutta kaipaillaanko täällä varsinaisesti ketään, jollei näy?
Tuntuma on ettei mutta kai täällä "luodaan" kestävämpiäkin suhteita..? Ainakin ne, jotka täällä pitempään kirjoittelee...
- JaskaJ40
japanitar kirjoitti:
aina muistaa:) Töissä menee koko pääsiäinen, mutta pilkille aion kyllä mennä heti, kun mahdollista..ja sitä aurinkoa ottamaan....:)
Olen laittanut lämpömittarin anturin tuonne etelän puoleiselle seinustalle (näyttää paremmalta ...hmmm) ja 13 astetta tänään päivällä, niin että pilkilläkin voi kohta raottaa sitä haalarin vetskaria ja ottaa aurinkoa vaikkapa vähän reippaammin ;)
- japanitar
JaskaJ40 kirjoitti:
Olen laittanut lämpömittarin anturin tuonne etelän puoleiselle seinustalle (näyttää paremmalta ...hmmm) ja 13 astetta tänään päivällä, niin että pilkilläkin voi kohta raottaa sitä haalarin vetskaria ja ottaa aurinkoa vaikkapa vähän reippaammin ;)
jos pitää kaikki reiät kiinni:)) Kasasin jo tuonne nurkkaan kamppeet valmiiksi..nyt vain odotellaan sopivaa hetkeä tankata auto...
- JaskaJ40
Sibone kirjoitti:
mä kans muistan... Mutta kaipaillaanko täällä varsinaisesti ketään, jollei näy?
Olen minäkin teidän kirjoituksia aina joskus käynyt lukemassa, mutta ei kai ole ollut mitään lisättävää ;) Niin tuosta kaipauksesta. Yleensä jos hyvä tyyppi poistuu porukasta, niin aina joku jää kaipaamaan. Miten sitten näillä palstoilla. En osaa sanoa, mutta vois ajatella sen menevän saman suuntaisesti.
JaskaJ40 kirjoitti:
Olen minäkin teidän kirjoituksia aina joskus käynyt lukemassa, mutta ei kai ole ollut mitään lisättävää ;) Niin tuosta kaipauksesta. Yleensä jos hyvä tyyppi poistuu porukasta, niin aina joku jää kaipaamaan. Miten sitten näillä palstoilla. En osaa sanoa, mutta vois ajatella sen menevän saman suuntaisesti.
..niin on. Ja täysin unohduksiin jää tuskin juuri kukaan. Puhumattakaan sitten palstan "piristäjistä"; jotka jaksavat ottaa kantaa lähes asiaan kuin asiaan :)
- tosi-jorma
Pitkästä aikaa...
Vai sisäisestä huumorin kukan kasvusta kyselet, kasvaako sellanen mielessä vai ei... Hmmm...
Vaikkea tietysti itse sanoa, mutta luulisin kyllä, sellasen kukan itselläni kasvavan, ainakin ajoittain...
Terkkuja muuten Dominikaanisesta tasavallasta... ;))Täällä alempanakin ;)
Paljon näit, ja koit varmasti, ja minutkin silti vielä muistit, vanhan 'kamun' ;) Mieltä lämmitää..- tosi-jorma
Sibone kirjoitti:
Täällä alempanakin ;)
Paljon näit, ja koit varmasti, ja minutkin silti vielä muistit, vanhan 'kamun' ;) Mieltä lämmitää..Vaikka täällä alempanakin... ;))
Kyllä sitä tuli nähtyä kaikenlaista, mutta kokemukset jäi vähän kuitenki, niinku taka- alalle... ;))
Totta kai mä, "Kamun" muistan... ;))
Kiva jos lämmittää, vaikkei kovia pakkasia enää olekkaan... ;))
- Siru2
Musta oli sika-hauskaa olla vanhemman siskon luona syömässä viikolla. Sen tyttö - mun lempilapsi - oli lounaalla myös. Me saatiin sen kans ihan hervoton nauruhepuli kesken ruokailun, ja sisko oli vaan että "noh, noh".
Siis tuli niin ihana lapsuuden muistikuva siitä, että aina ei tartte olla korrekti.
Ollaan menossa sen samaisen lempilapsen kans ensi lauantaina torille myymään. Kivaa! Tervetuloa Tampereen Tammelantorille:::)))Voin jollain tapaa kuvitella'hepuli' -tilannetta, josta kerrot :)
Veljelläni on suloisia tyttöjä, joiden kanssa on tullut vietettyä ikimuistoisia hetkiä, paljon hauskoja. Joskus vähän haikeita, kun ei ihan naapuruksina asuta.
"Älä hullua yllytä", sen torille tulon suhteen ;)
Ei vaan, en ehtisikään, ellei se ole iltatori..
- Anonyymi
Mä oon huumorintajuinen ‼️🤪 Mä en jaksa olla koulussa, koska siellä on kaikki tosikkoja. ÄLKÄÄ OLKO TOSIKOITA ‼️‼️‼️‼️‼️‼️‼️‼️‼️‼️
- Anonyymi
Miksi muita ihmisiä, vieraita, tuntemattomia tyyppejä, pitäisi "luokitella" ja määritellä? Olisi vallan perskuleen hyvä, että ihminen osaisi luokitella ja määritellä ainakin ensiksi itsensä. Oikein. - Nm. En ummarra
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391