Näyttää olevan paljon puhetta erilaisista palkankorotuksista. Uskon asiaan olevan aihettakin vähän kritisoida.
No nyt on ollut johtaja Kortelaisen palkka-asia esillä. Kun vastaavana aikana on saman yhteisen henkilökuntaa lomautettuna ei todellakaan ajankohta ole hyvä.
Ja muutoinkin yhteiskunta ajaa itsensä konkurssiin, noilla johtajien "ostamisilla".
Joku kirjoitti, että hyvää johtajaa, lääkäriä ei saada kuin rahan voimalla. No ensinnäkin, kuka on hyvä ja kuka ei, eli tällä perusteella ei tulisi toimia koskaan. Silloinhan voitaisiin ajatella joka työssä jopa siinä kuuluisassa ojan kaivamisessa, kuka on hyvä tai huono. Jokainen on omalla tavallaan hyvä.
Nyt pitäisi saada tuo eriarvoinen palkkojen nousu, lakot, lomautukset loppumaan ja tasaistamaan palkkoja.
Kun yleinen nousu esim. eläkkeissä oli 1,23 % ja Mikkelin veroäyri nousi 2,50 %, jokainen ymmärtää, että nettoeläke aleni 1,27 %. Lisäksi lähes jokainen yhtiö korottaa maksuja. Asumisen kustannusiin vaikuttaa sähkön nousu, veden hinnan nousu, jätemaksun suuruus, vakuutusmaksujen nousu. Ruuan hinnan nousu.
Minusta tässä palkkojen osalta on luisuttu hirvittävään tilanteeseen, jossa kansaa jaetaan eri tasoihin, vaikka eikö se jokaisen työ pitäisi olla aivan yhtä tarpeellista. Johtajia ei tarvita, jos ei enää ole mitään johdettavaa. Silloin kun aletaan rahan voimalla ostamaan johtoa, silloin alkaa pää jo olla vetäjän kädessä.
Kun laitetaan nuo palkkojen nousut jokaisella samaan linjaan, jos se 1,23 prosentti, se on sitä myös johdolla ja kaikilla muilla.
Nythän jokainen liitto saa neuvotella omanlaisensa korotukset ja tuo lakkoilu vie yritykset entistäkin synkempiin lukuihin. Jos ulkomaan kauppa katkeaa lakon vuoksi, voi samalla katketa kokonaan, sillä eihän tuotantolaitokseen voi luottaa.
Sitten tuo yritysmaailma, siellä pitää myös saada rahan käyttö hallintaan, aina pitäisi saada voittoa, mutta jo järjen mukaan se ei aina ole mahdollista. Jo maailmassa on lamatilanne tai taantuma, silloin ei tulot ole samaa luokkaa ja niin hyvää johtajaa ei ole, joka tämän toiseksi muuttaa. Silloin ei ole varaa sen enempää nostaa palkkoja kuin tehdä kovin paljon muutakaan. Sitä vastoin hyvien vuosien aikaan yritystenkin pitää osata säästää tuleville huonommille vuosille ei jakaa niitä bonuksia johtajille ja osinkoja mielin määrin.
Ja samalla on hyvä ajatella sitäkin, että talouden hyvinvoinnin aikaan johtaja ei sitä tee vaan markkinat ovat suotuisat tulos tulee markkinavoimasta.
Kyllähän johtajia tarvitaan , sillä kovaa on kisa kaikesta,. Maksetaan kohtuullinen palkka, mutta pitää saada tuo johtajien rahalla ostaminen loppumaan kokonaan, se alasajaa kaiken mahdollisuuden tuottaa koskaan. Nyt on hyvä johtaja jos on Yt ja työntekijöitä laitetaan pois. Kansan pitää kuitenkin elää ja palkallaan kuin kortistosta tai sosiaaliturvien avualla.
Sillä samalla kun sosiaaliturvaa maksetaan, se otetaan veroina olevilta veronmaksajilta ja ruuvi kiristyy.
Asiasta voi jopa ajatella, että yritykset rahastavat veronmaksajilta laittaessaan henkilöstöä ulos tai lomauttavat.
Joten ei tämä asia Kortelaista yksin koske, vaan koko systeemiä kaikkialla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.