Lutheria panettelijoille

Anonyymi

Loppiais päivän saarna:
Kristityt kokoontuivat johonkin taloon samalla tavalla kuin nykyäänkin 10 tai 20 naapurusta saattaa kokoontua jonkun luokse saarnaamaan ja rukoilemaan ja sakramenttia nauttimaan.
Tämä ja monet muut kohdat todistavat, ketkä lopulta seuraavat Lutheria ja ennen kaikkea raamattua.

14

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luterilaisessa opissa samoin kun Raamatussakin papin tehtäviä hoitaa virkaan asetettu pappi. Luterilaisessa kirkossa papin tehtäviä ei hoida tehtävään sakramanttien toimittamiseen kouluttamattomat henkilöt. Tämä oli jo vanhan liiton aikana hyvin tarkkaa, kuka voi olla pappi ja kuka eivoi olla.

      Kirkkojärjestys 12 §

      Ehtoollisen jakaa pappi. Lehtorilla on oikeus avustaa ehtoollisen jakamisessa ja jakaa ehtoollista 10 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa.

      Kirkkoherra voi myöntää evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoidulle, kristillisestä vakaumuksesta tunnetulle jäsenelle oikeuden avustaa ehtoollisen jakamisessa. Puolustusvoimien kirkollisessa työssä oikeudesta avustaa ehtoollisen jakamisessa päättää kenttäpiispa. (7.5.2010/666)

      Jos joku on kuoleman vaarassa tai muuten erityisessä hätätilassa ja hän haluaa ehtoollista, saa jokainen kristitty antaa hänelle ehtoollisen, jos pappia ei ole saatavissa.

      13 §

      Pyhän kasteen toimittaa pappi.

      Oikein kastettua ei saa kastaa uudelleen.

      • Anonyymi

        Vanhentunutta tietoa. Maallikot ovat pitkään olleet mukana jakamassa ehtoollista. Onko tämä kirkkojärjestys raamatun yläpuolella, jossa Jeesus ei asettanut ehtoollista papeille, vaan omille opetuslapsille? Raamattu kieltää myös naisillta pappeuden. Eli sekin on laitettu romukoppaan.

    • Hebr 8: 4. Sillä jos hän nyt maan päällä olis, niin ei hän olisi pappi; sillä papit ovat, jotka lain jälkeen lahjoja uhraavat,

      • Anonyymi

        Meinaatko vihne, että tässä olisi kyse ehtoollisesta? Luku jatkuu:

        6. Mutta nyt on hän paremman viran saanut, niinkuin hän paremman Testamentinkin välimies on, joka parempain lupausten päällä seisoo.
        7. Sillä jos entinen olis puuttumatoin ollut, niin ei toiselle olisi siaa tehty;
        8. Sillä hän nuhtelee heitä ja sanoo: katso, päivät tulevat, sanoo Herra, että minä Israelin huoneelle ja Juudan huoneelle tahdon Uuden Testamentin päättää,
        9. En sen Testamentin jälkeen, jonka minä heidän isillensä sinä päivänä annoin, kuin minä heidän käteensä rupesin, heitä Egyptin maalta johdattaakseni; sillä ei he pysyneet minun Testamentissani, niin en minäkään ole heistä lukua pitänyt, sanoo Herra.
        10. Sillä tämä on se Testamentti, jonka minä tahdon säätää Israelin huoneelle, niiden päiväin jälkeen, sanoo Herra: minä tahdon antaa minun lakini heidän mieleensä, ja tahdon ne kirjoittaa heidän sydämiinsä, ja tahdon olla heidän Jumalansa, ja heidän pitää oleman minun kansani.

    • Anonyymi

      Martti Lutherista ei lestadiolaista saa tekemälläkään, jos avaaja sitä tarkoittaa?
      Herrnhutilaisuutta lähinnä lestadiolaisuus on.

      Herrnhutilaisuus syntyi kreivi Nikolaus Ludwig von Zinzendorfin maatilalla Böömissä 1700-luvulla. Herrnhut tarkoittaa suomeksi ”Herran katseen alla” (tai ”Herran suoja”). Zinzendorf otti vastaan vainottuja kristittyjä eri liikkeistä. Hänen maatilalleen tuli bööminveljiä, hussilaisia, metodisteja ja schwenckfeldiläisiä.

    • Anonyymi

      Ei uuden testamentikaan aikanakaan kuka hyvänsä rivimies papin tewhtäviä suorittanut. Kristinuskon piiriin on noussut viime vuosikymmeninä satoja erilaisia hurmahenkisiä liikkeitä. Näitä nousee ja kaatuu. Aikansa toimivat ja sitten nämä liikkeitä perustelevat "Ptrick Tiaiset" paljastuvat.

      Kutsuttu homoksi?

      Uskontoaiheisiin keskittyvä Yle Radio 1:n Horisontti-ohjelma (11.3.) haastatteli Patrick Tiaista ja Elise Oittista. Oittinen on entinen helluntailiikkeen ja Vapaakirkon pastori, joka joutui jättämään työnsä transsukupuolisuutensa vuoksi.

      Tiainen toimi perustamansa Word of Faith -liikkeen johtajana, kunnes suhde toisen miehen kanssa sai hänet itsensä jättämään yhteisön.

      T. Tohtori Markku Koivistolle kävi samoin. 😥

    • Ihan aluksi Lutheria lainaten: Kun Martin sai viestin jonkin ystävän lankeemuksesta, hän totesi: Hän tänään, minä ehkä huomenna.

      Eikö se ole lain mukaan palvelemista, kun pitää olla akateeminen tutkinto, pitää olla vihkimys, pitää olla sakraalitila jne.

      • Anonyymi

        Jos ainoastaan tuon verran tuntee Lutherin opetuksia, niin silloin ei kannata hänestä täällä kirjoitella.

        Vaan jotta voi uskoa evankeliumin, pitää tietää mikä on evankeliumi. Siksi pitää päivittäin lukea Raamattua.

        Lakihenkisyys puolestaan on autuuddn rakentamista omien tekojen ja kieltäymysten avulla.

        Mitä ajattelet korkeakoulun opettajasta, joka ei ole käynyt edes peruskoulua. Ei pitäisi kirjoitella typeriä kristinuskoa opettavista ja seurakuntia johtavista henkilöistä. Eihän sellainen henkilö voi virkatehtävissä toimia, eikä opettajana, jolla ei ole tehtävään soveltuvaa koulutusta.

        Muutoin käy niin kun esim esikoislestadiolaisuudessa kävi. Liike muuttui - "seuraa kakiitietävää erehtymätöntä johtajaa" - liikkeeksi. Vastuuhenkilöistä joiden piti oalvella, tuli isäntiä, joiden ei tarvitse enään kuunnella ketään, eikä oppia mitään. 😲

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkoissa käynyt
        PÄINVASTAISESTI. MITÄ YRITIT KERTOA. Saammehan SEN KAIKKI TODETA JA nähdä HEDELMÄT.
        Kkirjain on kuollettanut koko laitoksen ja sama kehitys näkyy Esikoiset RYssä Esikoislestaadiolaisuudessa on taas henki tehnt eväksi ja kristillisyys voi hyvin. Pysyväisyys ollut viime vuodet 2016 jälkeen 98% nuorissa ja nuorissa perheissä HERRAN TYÖLLÄ ON SIUNAUS KUN SITÄ OIKEINTEHJÄÄN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ainoastaan tuon verran tuntee Lutherin opetuksia, niin silloin ei kannata hänestä täällä kirjoitella.

        Vaan jotta voi uskoa evankeliumin, pitää tietää mikä on evankeliumi. Siksi pitää päivittäin lukea Raamattua.

        Lakihenkisyys puolestaan on autuuddn rakentamista omien tekojen ja kieltäymysten avulla.

        Mitä ajattelet korkeakoulun opettajasta, joka ei ole käynyt edes peruskoulua. Ei pitäisi kirjoitella typeriä kristinuskoa opettavista ja seurakuntia johtavista henkilöistä. Eihän sellainen henkilö voi virkatehtävissä toimia, eikä opettajana, jolla ei ole tehtävään soveltuvaa koulutusta.

        Muutoin käy niin kun esim esikoislestadiolaisuudessa kävi. Liike muuttui - "seuraa kakiitietävää erehtymätöntä johtajaa" - liikkeeksi. Vastuuhenkilöistä joiden piti oalvella, tuli isäntiä, joiden ei tarvitse enään kuunnella ketään, eikä oppia mitään. 😲

        Ensin pitää tietää, vasta sitten voi uskoa.

        Esikoislestadiolaisuudessa pitää vain uskoa ja tietää ei saa ainakaan kovin paljon mistään muusta kuin "esikoislestadiolaisesta totuudesta".

    • Anonyymi

      Ei Kristus parannusta tekemättömien valehtelijoiden joukossa asu. JOkainen sen viesteistäkin näkee.

      Sokea ryhmähenki, itseihailu, pelko, pelottelu, häpeä, itsesääli, ja johtajien korottaminen ovat ne tekijät, jotka esikoislestadiolaisuutta enään pitää koossa.
      Tämä on faktaa. On siellä joukossa toki muutakin, mutta johto on hengellisessä ylpeydessä pausunut ja umpimätä.

      • Anonyymi

        Kuolleet haudatkoon kuolleet lukee raamatussakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuolleet haudatkoon kuolleet lukee raamatussakin

        No missä kohdassa tuo siellä "raamatussakin" Sinun mielestäsi "lukee"?
        Kirjoitatko tänne kuulopuheita, vai oletko itse lukenut?

    • Anonyymi

      Luther oli myös talousoppinut ja julkaisi monia talouselämän moraalisia sääntöjä mm. lainattua rahaa ei saa lainata edelleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3372
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3167
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      2658
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2538
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1850
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1475
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1320
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1189
    Aihe