Maailmankuulu Linda Lampenius 50 vuotta

Lainaus Hesarin syntymäpäivähaastattelusta:

"Eihän kurvikas blondi voi olla lahjakas muusikko? Näin moni hänestä tuntui ajattelevan.

Mielikuvat tuntuvat istuvan syvässä. Lampenius sanoo, että harvoin hän pääsee musiikista mediassa edelleenkään puhumaan. Haastatteluissa häneltä udellaan pääosin yksityiselämän asioista, vaikkapa siitä, mihin hän aviomiehessään, puolustusasianajaja Martin Cullbergissa aikanaan ihastui.

Se vaikuttaa Lampeniuksesta erikoiselta. Koko ajan hän on tehnyt kansainvälistä uraa, kerännyt suitsutusta Andrew ­Lloyd Webberin kaltaisilta musiikkivaikuttajilta ja konsertoinut lukuisten huippuorkesterien solistina ympäri maailmaa. Ja silti:

”Usein toivotaan vain höpönlöpöä”, Lampenius tuhahtaa."

Siis "konsertoinut lukuisien huippuorkesterien solistina ympäri maailmaa". Mitenhän lienee?

Wikipedian tietämät "lukuisat huippuorkesterit" ovat tässä:

"Suomalaisten ja ruotsalaisten kaupunginorkestereiden lisäksi hän on esiintynyt Milanon La Scala -oopperatalon filharmonikkojen, BBC National Orchestra of Walesin ja Irlannin kansallisen sinfoniaorkesterin solistina sekä ollut kiertueella kahdesta Prahan suurimmasta orkesterista kootun sinfoniaorkesterin ja Schönbrunnin linnaorkesterin kanssa"

Entäpä noiden orkesterien kanssa esitetty ohjelmisto? Ei yhtään todella vaativaa teosta kuten viulukonserttoa (Brahms, Tshaikovski, Sibelius . . .), vaan kevyen sorttisia pikkukappaleita. Tuskinpa Suomessakaan RSO:n tai HKO:n kausikonserttien solistina. (Toki 11-vuotiaana nuorten kykyjen konsertissa.)

Se, että Ruotsissa pääsee soittamaan kuningasperheelle - joka ainakaan klassisen musiikin harrastuksesta ei ole tunnettu - ei kovin suuri meriitti klassiselle viulistille ole.

Mutta mitenkäs siitä kissan hännästä sanottiinkaan . .

Mainos vlta 2017, liput 15/12 €:
"Maestro och Bettina: Linda Lampenius
Maailmankuulu viulisti Linda Lampenius keskustelee ruotsiksi uskomattoman tapahtumarikkaasta elämästään TV-juontaja Bettina Sågbomin kanssa ja soittaa tärkeitä kappaleita pitkän uran varrelta."
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tärkein unohtui:

Sydämelliset onnittelut Lindalle 50-vuotispäivän johdosta!

Äänestä

No jaa, nyt 31.3.2021 on mennyt jo yli vuosi 50-vuotissyntymäpäivistä.
Tuossa on kaksi vuotta vanha kuva viulutaiteilijasta.

Tuo nainenhan muistuttaa Paluu tulevaisuuteen elokuvan keksijäprofessoria.
Mikä vie naiselta tukan?

https://yle.fi/uutiset/3-11862817

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lainaus Hesarin syntymäpäivähaastattelusta:

"Eihän kurvikas blondi voi olla lahjakas muusikko? Näin moni hänestä tuntui ajattelevan.

Mielikuvat tuntuvat istuvan syvässä. Lampenius sanoo, että harvoin hän pääsee musiikista mediassa edelleenkään puhumaan. Haastatteluissa häneltä udellaan pääosin yksityiselämän asioista, vaikkapa siitä, mihin hän aviomiehessään, puolustusasianajaja Martin Cullbergissa aikanaan ihastui.

Se vaikuttaa Lampeniuksesta erikoiselta. Koko ajan hän on tehnyt kansainvälistä uraa, kerännyt suitsutusta Andrew ­Lloyd Webberin kaltaisilta musiikkivaikuttajilta ja konsertoinut lukuisten huippuorkesterien solistina ympäri maailmaa. Ja silti:

”Usein toivotaan vain höpönlöpöä”, Lampenius tuhahtaa."

Siis "konsertoinut lukuisien huippuorkesterien solistina ympäri maailmaa". Mitenhän lienee?

Wikipedian tietämät "lukuisat huippuorkesterit" ovat tässä:

"Suomalaisten ja ruotsalaisten kaupunginorkestereiden lisäksi hän on esiintynyt Milanon La Scala -oopperatalon filharmonikkojen, BBC National Orchestra of Walesin ja Irlannin kansallisen sinfoniaorkesterin solistina sekä ollut kiertueella kahdesta Prahan suurimmasta orkesterista kootun sinfoniaorkesterin ja Schönbrunnin linnaorkesterin kanssa"

Entäpä noiden orkesterien kanssa esitetty ohjelmisto? Ei yhtään todella vaativaa teosta kuten viulukonserttoa (Brahms, Tshaikovski, Sibelius . . .), vaan kevyen sorttisia pikkukappaleita. Tuskinpa Suomessakaan RSO:n tai HKO:n kausikonserttien solistina. (Toki 11-vuotiaana nuorten kykyjen konsertissa.)

Se, että Ruotsissa pääsee soittamaan kuningasperheelle - joka ainakaan klassisen musiikin harrastuksesta ei ole tunnettu - ei kovin suuri meriitti klassiselle viulistille ole.

Mutta mitenkäs siitä kissan hännästä sanottiinkaan . .

Mainos vlta 2017, liput 15/12 €:
"Maestro och Bettina: Linda Lampenius
Maailmankuulu viulisti Linda Lampenius keskustelee ruotsiksi uskomattoman tapahtumarikkaasta elämästään TV-juontaja Bettina Sågbomin kanssa ja soittaa tärkeitä kappaleita pitkän uran varrelta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu