Eikö nyt pitäisi lopettaa tuo

hullutus!! Ei ole mitään uusio perheitä olemassakaan, se on katkeruuksissaan keksitty ihme nimitys näiltä vaikkosilta jotta tuntisivat itsensä paremmiksi ihmisiksi. Ei kellään ole kahta perhettä, ei sitä perhettä mistään oteta, se perustetaan ihan itse. Nämä on vaan lasten ja exien haukkista varten kehitetty olo muoto. Se antaa luvan haukkua ja mollata ja syytellä vaan miehen entistä perhe elämää.

Tämä joka rikkooo toisen perheen, alkaa hirveellä innolla hajoittamaan miehen perhettä sanoin ja teoin. Pitää itseään jumalana jolla on oikeus tehdä mitä vaan, saaden vielä miehenkin siihen mukaan. Siinäpä se, mies hylkää omat lapsensa ja jättää exäklleen hoidettavaksi kaikken, ollen papereissa vaan yhteishuoltaja. Elaritkin jää usein maksamatta kun pitää kustantaa uuden muijan elämä ja mahdolliset kakarat.
Ja sekös on kivaa uudesta naikkosesta, päämärään on päästy ja elellään miehen siivellä.
Uusioperheitä ei ole, perhe elämä ei ole toisten mollaamista ja lasten erottamista isästään, ja syyllistämistä ja haukkumista ja juoruamista toisten asioista. Törkeää sanon minä.
Mutta katkeruus ja kateus tekee vaikka mitä. Ottaa hallintaan ihmisen joka haluaa vaan toislle pahaa ja viedä kaiken jopa lapsilta isän. Aika säälittävää ja sairasta.
Ja hassua, että sekin on naikkosen mielstä lasten vika!!!
10165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Trolli , blaa, blaaa.

Äänestä

Hieno kirjoitus. Kukaan ei uskalla tätä kysyä eikä kertoa omasta epäonnistuneesta kierrätyssuhteesta.

Äänestä

Kun ei satu. Persuperhe.

Äänestä
  • Niin sattuu, persu, meillä demariperhe.

    Äänestä

Miten niin hullutus, kyllä uusperheitä on olemassa, mutta ei " uusio perheitä" niistä en tiedä, enkä katkerasta ihme nimityksestä " uusio perhe"." Vaikkoset "onko ne kukkia?
Ei kellään olekaan kahta perhettä, eikä nyt kukaan mene avioon haukkuakseen ja mollatakseen miehen tai naisen entistä elämää, ja tee lainaa yhteiseen kotiin, ihan hulluja puhut.
Tuota rikkomista en ymmärrä , mitä tarkoitat, ja kuka ja mikä rikkoo jonkun miehen perheen ihan tajuton lause.?
Ketkä jättää elarit maksamatta? Meillä Suomessa melkeen kaikki käy töissä sekä miehet, että naiset, ei täällä pysty elämään yhden palkalla, ainakaan pääkaupunki seudulla.
Ketkä erottaa lapset vanhemmistaan ihan outoa?
Katkeria kuka tai kutka on katkeria ja kateita ja mistä?
Kuka ja ketkä haluaa pahaa ja kelle?
Kuka ja ketkä syyttää lapsia jostai siis mistä ?
En ymmärrä sun kommenttiasi ollenkaan , mikä sinua oikeen vaivaa , kirjoituksestasi paistaa suuri viha , halveksunta ja katkeruus, jonka yhdistät ilmeisesti uusperheen ihmisiin.

Äänestä

Itse se uusperhekin perustetaan , ei sitä kukaan muu perusta.
Sillon kun se uusperhe perustetaan niin kyllä se on tarkkaan harkittu ja kaikki asiat neuvoteltu valmiiksi.
Tuon lopun textin jätän omaan arvoonsa, sen verran kahelia kirjoitusta.

Äänestä

Ei ole uusioperheitä, on vaan kahden epäonnistuneen ihmisen yhteen meno, kierrätystä. Ei peheeksi katsota miestä ja naista jotka on eronneet ja asuu yhdessä, se on pelkkä epätoivoinen yhteiselo.

Kukaan idiootti mies ei pakota omia lapsiaan näkemään tätä perheenrikkojaa, johan olisi kammottava isä joka niin tekisi.

Äänestä
  • "Ei ole uusioperheitä, on vaan kahden epäonnistuneen ihmisen yhteen meno, kierrätystä. Ei peheeksi katsota miestä ja naista jotka on eronneet ja asuu yhdessä, se on pelkkä epätoivoinen yhteiselo.

    Kukaan idiootti mies ei pakota omia lapsiaan näkemään tätä perheenrikkojaa, johan olisi kammottava isä joka niin tekisi."
    Tämä kirjoitus täyttä sontaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ei ole uusioperheitä, on vaan kahden epäonnistuneen ihmisen yhteen meno, kierrätystä. Ei peheeksi katsota miestä ja naista jotka on eronneet ja asuu yhdessä, se on pelkkä epätoivoinen yhteiselo.

    Kukaan idiootti mies ei pakota omia lapsiaan näkemään tätä perheenrikkojaa, johan olisi kammottava isä joka niin tekisi."
    Tämä kirjoitus täyttä sontaa.

    Mikä on uusio pehre? Itse tiedän vaan ydinperheen ja ysinhuoltaaja perhen . Täällä lukiessani, huomaan että monet miehet varsinkin muuttavat ja ottavat eronneensutturan lapineen kotiinsa siivelle asumaan, mutta se ei ole kenenkään mielestä perhe, enemmäkin kimppaasumista. JOspa he tarkoittavat sitä, mutta kun eivät kehtaa sanoa että asvat kimpassa uuden naisen ja hänen laten kanssa niin ovat keksineet uuden sanan uusioperhe, niin kukaan ei kyseenalista eikä miehen ja naisen tarvihävetä olotilaansa. Minusta olisi asiallista jättää kimppaasumisesta pehre sana pois, se loukkaa perheellisiä ja miehen ex viamoja ja lapsia. Varsinkin lapsia jotka isä on hylännyt ja nyt elättää ja asuu toisten lasten ja viraan naikkose kanssa ja kuluttaa rahansa heihin eikä omiin lapsiin. Toki se hävettää ja harmitta miestä, mutta jos ei ole meistä muuhun eikä olemaan omien lasten kanssa eikä kuluta rahaa heihin niin olisi yksin ja hiljaa perhe se ei ole.

    Äänestä

Hahaaaaaaa lol🤭🙏

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

hullutus!! Ei ole mitään uusio perheitä olemassakaan, se on katkeruuksissaan keksitty ihme nimitys näiltä vaikkosilta jotta tuntisivat itsensä paremmiksi ihmisiksi. Ei kellään ole kahta perhettä, ei sitä perhettä mistään oteta, se perustetaan ihan itse. Nämä on vaan lasten ja exien haukkista varten kehitetty olo muoto. Se antaa luvan haukkua ja mollata ja syytellä vaan miehen entistä perhe elämää.

Tämä joka rikkooo toisen perheen, alkaa hirveellä innolla hajoittamaan miehen perhettä sanoin ja teoin. Pitää itseään jumalana jolla on oikeus tehdä mitä vaan, saaden vielä miehenkin siihen mukaan. Siinäpä se, mies hylkää omat lapsensa ja jättää exäklleen hoidettavaksi kaikken, ollen papereissa vaan yhteishuoltaja. Elaritkin jää usein maksamatta kun pitää kustantaa uuden muijan elämä ja mahdolliset kakarat.
Ja sekös on kivaa uudesta naikkosesta, päämärään on päästy ja elellään miehen siivellä.
Uusioperheitä ei ole, perhe elämä ei ole toisten mollaamista ja lasten erottamista isästään, ja syyllistämistä ja haukkumista ja juoruamista toisten asioista. Törkeää sanon minä.
Mutta katkeruus ja kateus tekee vaikka mitä. Ottaa hallintaan ihmisen joka haluaa vaan toislle pahaa ja viedä kaiken jopa lapsilta isän. Aika säälittävää ja sairasta.
Ja hassua, että sekin on naikkosen mielstä lasten vika!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu