Johaugin steroidien käyttö

Anonyymi

Johaugia ei testattu neljään kuukauteen ennen kuin hän jäi kiinni huulirasvasta muka saamastaan klostebol nimisestä anabolisesta steroidista.

Johaug on siis voinut käyttää klostebolia 4 kuukautta mistä on saanut merkittävää hyötyä. Lihasvoima on kasvanut merkittävästi.

Näitä klostebolin käyttöjaksoja on voinut olla aiemminkin.

Huulirasvaa pidettiin varalla selitykseksi että klostebol joutui elimistöön siitä vahingossa.

Ihme kyllä Johaugin selitykseen uskottiin eikä Johaug saanut normaalia maksimirangaistusta.

12

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Erittäin häpeällinen tapaus kaikin puolin.

    • Anonyymi

      Eräs saksalainen kestävyysjuoksija selitti että sai hormonia vahingossa hammastahnasta mutta selitystä ei uskottu.

    • Anonyymi

      Kyseessä näyttäisi kuitenkin olevan suunnitelmallinen jatkuva toiminta ?

      • Anonyymi

        Asiantuntijat taas vauhdissa. Mutta pitäähän sitä jotain vänkyttämistä olla, kun itellä ei kule, eikä tapahu mitään muutakaan. Mukavaa seurata Theresen menoa vaihteeks Lahessa, vaikka Wengi voi kyllä nyt voittaa.
        Tsemppiä kuitenki, niin Thereselle kuin muillekkin. Kristalle hirveesti tsemiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiantuntijat taas vauhdissa. Mutta pitäähän sitä jotain vänkyttämistä olla, kun itellä ei kule, eikä tapahu mitään muutakaan. Mukavaa seurata Theresen menoa vaihteeks Lahessa, vaikka Wengi voi kyllä nyt voittaa.
        Tsemppiä kuitenki, niin Thereselle kuin muillekkin. Kristalle hirveesti tsemiä.

        14 Falunissa dooppihauki hävisi vielä huonoilla suksilla, Symbicourt ei siis riittänyt Kallan kaatoon.

        Nyt kun uudet hormoonit suolissa, sehän voittaa kenet vaan, vaikka kakkosneloset jaloissa, loikkaa motorisesti normaalia ihmistä paremmin jolla normi luistelusuksi mutta testattu veri ilman moottoria.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        14 Falunissa dooppihauki hävisi vielä huonoilla suksilla, Symbicourt ei siis riittänyt Kallan kaatoon.

        Nyt kun uudet hormoonit suolissa, sehän voittaa kenet vaan, vaikka kakkosneloset jaloissa, loikkaa motorisesti normaalia ihmistä paremmin jolla normi luistelusuksi mutta testattu veri ilman moottoria.

        Kuten urheilulääketieteen huippuammattilaiset ovat useasti todenneet, WADAn akkreditoimat testit eivät tunnista:

        A) mikrodoping-erityisannoksia

        B) geenivaikutteisiin huumeisiin ei haluta testausta edes kohdentaa

        Näistä se turskamaan "kaurapuuro" on tehty.

        Ongelma on myös se, että Norjassa harjoituskaudella testaaminen on vähäisempää kuin Afrikassa. Ruotsin tilanne on myös hälyttävä. Toki, siellä on nyt tullut käryjä.


    • Anonyymi

      Ihme jeesustelua.

      Tämänkin ajan jos käyttäisi muiden vilppien analysoinnin sijasta vaikkapa harjoitteluun niin menestystä voisi tulla.

      Jos lähtökohta ajatuksissa on jo se ettei Norjalaisille kuitenkaan pärjärä, mutta koitetaan nyt silti, niin senhän tietää kuinka käy. Tavoitteena ei koskaan saisi kilpaurheilussa olla se että on jo alistuttu tappioon, ei sillon kannata edes lähteä viivalle. Se on vaan kylmä totuus ja sitä kilpaurheilu on.

      Jos sitten dopingista ja rangaistuksista niiden jälkeisestä urasta halutaan puhua, niin ei ehkä kannatttaisi. Meillä kun sattuu olemaan omakohtaista kokemusta mitä tuollainen kiinnijääneiden selittely parhaillaan on. Onhan meillä tapauksissa, jossa kärähdetään arvokisojen loppupuolella, mutta silti on niin paljon häpyä että kisojen alkupuolella voitetut mitalit halutaan nostaa jalustalle. Johaug taisi kärsi 2 v. kilpailukiellon, kuten Karpaasilaumammekin vuosituhannen alussa. Linja siis pitää. Suomessakin näitä Karpaaseja kavereineen saimme ihastella vielä monta vuotta käryjen jälkeen. Käsittääkseni valovoimaisin naishiihtäjämme ja ainut TourDeSki voittaja oli myös yksi veridopingia käyttäneistä, ovatko koskaan kertoneet mitä oikesti tapahtui, vai syytetäänkö tapahtuneista 15 v. jälkeenkin Norjalaisia jotka olivat kehittäneet liian hyvä testit. .

      Että onhan näitä.

      Vaikea kuvitella, että mikään maa uskoo Suomen antidoping toimintaan vielä nykypäivänäkään, tosin nyt sitä ei menestyksen takia tarvitse kyseenalaistaa.

      Miettikääpä nyt ihan ite, kannattaako Suomalaisten huudella dopingin käytön perään

      • Anonyymi

        Varastivat Kyrön autosta laukun ja totesivat, että suomi laimentaa hemohessillä. Pikatesti akreditoitiin nopeasti ja siitä ei kerrottu.

        Kyrö vaati kaikkien joukkueiden majoitustilojen etsintää, se ei Lereimille käynyt. Saivat jatkaa rauhassa epon käyttöä.


      • Anonyymi

        Turskannuolijalle tiedoksi, että sama peli jatkuu yhä ja Hauki on pyyhkinyt mononsa siihen valkoiseen hotellin pyyhkeeseen, jota nyt esittelee mediassa, että huone on ollut likainen. Ehkä pyyhkäissyt myös pyllynsä, joten otettakoon dooppitesti tuosta näytteestä.


    • Anonyymi

      Mitähän Flugstad Östberg on vetänyt, kun piirsi dooppitauluun killuttimet ja lepotilassa olevan peeniksen ?

      • Anonyymi

        Hienoo Therese, Ebba ja Krista. Hyvä kisa kaikin puolin. Upeeta.


    • Anonyymi

      Juuhaug kuulosti haastattelussa siltä, että kantaa jotain viirusta. Toiko coronan Suomeen, nähtäväksi jää. Huulet taas ruvella eli Trofodermiiniä vedelty ja imeytetty.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      53
      3846
    2. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      89
      2196
    3. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      45
      1882
    4. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      22
      1743
    5. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1496
    6. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      21
      1353
    7. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      15
      1122
    8. Metsästysmökki

      Metsästyskortti saapui. Lisäksi metsästysmökki varata!
      Kuhmo
      31
      1108
    9. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      79
      1002
    10. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      104
      984
    Aihe