TJÄREBORG

Millaisia kokemuksia teillä on tjäreborgista, laittakaahan reilusti risut ja ruusut. Olen lähdössä Americasiin huhtikuun puolella.
31044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olimmepa juuri Americasissa Tjäreborgin järjestämällä matkalla ja valitettavasti täytyy nyt kyllä antaa risuja aika lailla.

1. Tjäreborgin sivuilla luki, että hotelliltamme on keskustaan 600 m. Varmistimme vielä asian kysymällä Tjäreborgin asiakaspalvelijalta, että matka todella on näin lyhyt Americasin keskustaan. No kun pääsimme hotellillemme ja ihmettelimme asiaa oppaalle, hän sanoi, että matkaa onkin n. 5 km. Kiva yllätys.

2. Esitteessä luki myös, että uima-allas on lämmitetty. No eipä ollut vaan vesi oli jäätävää.

3. Olimme etukäteen ilmoittaneet, että yhdellä perheemme jäsenellä on keliakia, joten hänelle pitäisi järjestää gluteeniton ateria lentokoneessa. No, sitä ei koneesta kuitenkaan saatu ja kyseinen henkilö sai popsia hedelmiä luonaakseen. Tällaisia tapauksia oli koneessa muitakin.

4. Meille luvattiin korvaus, koska uima-allas oli niin kylmä, vaikka toisin luvattiin. Korvausasia olisi hoidettu oppaan kanssa lentokentällä ennen kotiin paluuta. Opas ei kuitenkaan kentällä voinut meitä auttaa (vaikka toinen opas oli luvannut ilmoittaa tälle toiselle asiasta jne). Sanoi vaan tylysti, ettei voi asialle mitään. Eikä edes pahoitellut. Toisen oppaan kanssa oltiin puhelimitsi asiasta sovittu ja opas vielä sanoi, että "ei tarvi sitten kotimaassa asiaa enää setviä". Jaa ei vai.

5. Kun tulimme hotellillemme yöllä, niin huomasimme, ettei meidän hotellia oltu edes merkitty oppaalta saatuun karttaan. Kysyimme oppaalta, että missä hotellimme on kartalla ja tajusimme seuraavana päivänä, että hän oli näyttänyt paikan ihan metsään. Hän siis piirsi merkin kohtaan, jossa luuli hotellimme olevan.

Äänestä

Monta matkaa on tehty Tjareborilla,ei mitään moittimista.Ei eroja Finnmatkoihin tai Aurinkomatkoihin,kaikkia ollaan käytetty ja kaikkiin ollaan oltu tyytyväisiä.

Äänestä

Kerran olemme olleet Tjäreborgin matkalla ja kaikki meni hyvin - ei mitään valittamista.
Koska menette ja mihin hotelliin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Millainen matkanjärjestäjä kirjoitti:

Millaisia kokemuksia teillä on tjäreborgista, laittakaahan reilusti risut ja ruusut. Olen lähdössä Americasiin huhtikuun puolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu