Jää hyvästi

Mustat vaatteet on henkareissa.
En ole vieläkään varma, ovatko tarpeeksi arvokkaat hautajaisiin.
Tilasin kaikki netistä, myös veljelleni, eli riskipelillä lähdin.
Kiloja on tullut ns. vyötärön kohdalle.
Peittävää ja onneksi mustaa vaatetta.
Pätkäisin kampaajalla tukan lyhyeksi ja värjäsin tummaksi.
Paplarit ja kaikenmaailman geelit ja lakat päähän, että pysyisi huomenna jotemkin kuosissa.
Outoa kun on aina ollut pitkä tukka.
Tämähän on helppo osio.
Huomenna arkun vieressä tuskin vaatteet tulevat mieleen.
On skarpattava, lykättävä veli pyörätuolissa, luettava muistolause.
Punaiset ja valkoiset neilikat arkulle.
Hän on poissa. On vaipunut ikiuneen.
Synnyttäjäni ja kasvattajani.
2776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Otan osaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiitos osanotosta.

    Äänestä

Otan osaa. Henkisesti varmaan raskas päivä saattaa äiti viimeielle matkalle.

Äänestä
  • siis tuo kommentti oli minulta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ano
    Saatoimme sisareni marraskuussa viimeiselle matkalle. Sekin asia on tavallaan vielä käsittelemättä. Nyt sitten äiti.
    Kiitän osanotosta

    Äänestä

Elämä on kiertokulkua. Myös kuolemista.
Järjestelyt on usein tosi rankkoja, mutta ne on tehty nyt.
Voitte veljesi kanssa alkaa sitten muistelut, ne voivat olla myös onnellisia.

Kyllä sinä hyvin jaksat huomisen. Voimia silti toivotan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano
    Huomenna tulee paljon sukulaisia saattamaan häntä ja muistotilaisuueen.
    Siellä on varmasti monella itku herkässä.
    Kaikilla on paljon muistoja vahvasta äidistäni.
    Hänen elämänsä loppuvuosina lähennyimme henkisesti.
    Hän oli aina hymyilevä ja iloinen palvelukodissa kun tapasimme tai veimme häntä ulos moneen paikkaan.
    Varsinkin mökille vieminen ilahdutti häntä pitkäksi aikaa.
    Jäi hyvät muistot ja ikäänkuin se äiti mitä olin aina kaivannut heräsi eloon.
    Häneltä olivat huolet ja murheet poissa palvelukodissa ja hän jaksoi olla aina läsnä.
    Joo kyllä voimia tarvitaan, mutta eiköhän niitä löydy tarvittaessa.

    Äänestä

Osaanottoni 2Lesken. Muista pitää itsestäsi hyvää huolta, syödä terveellistä ruokaa ja ulkoilla. Noin lähekkäiset läheisten poismenot ne rasittavat vanhemman ihmisen voimia.
Hytinäx1

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano
    Kiitos hyvistä neuvoista. Hoitokoira pitää huolta ulkoilusta.
    Mieheni kuoleman jälkeen minulle tuli ikäänkuin viiveellä se kaikki ikävä, kaipaus.
    Ihminen on kait luotu ottamaan iskuja vastaan ja käsittelemään niitä myöhemmin.
    Mitään ei silti saa jättää kalvamaan sisimpään.
    Jos vähänkin tunnen niin tai oirehdin, pyydän keskusteluapua tai terapiatunteja.
    Tiedän auttavan.

    Äänestä

Osanotto ja voimia!

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano
    Kiitos osanotosta.
    Voimia ei ole koskaan liikaa.
    Nyt on apua muista sisaruksistani.
    Meitähän on vielä neljä jäljellä.

    Äänestä

osanottoni omasta puolestani, hautajaisissa on aina kylmä,
pue lämpimästi, karvahattu vaikka kaksinkerroin
njj

Äänestä
  • Otan osaa. Halaus.

    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Otan osaa. Halaus.

    Beng

    Suru ei koskaan jätä, nytkin seurana.

    Osanottoni Sinulle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Lämpimät kiitokset palstalaisille osanotosta.
    Mieltäni kovasti lämmittää huomionosoitukset äitini poismenon johdosta.
    Lähden tästä matkaan kohti siunauskappelia.
    Ja kuuntelemaan äitini aikoinaan isälleni toivomaa kappaletta.
    https://youtu.be/9msQ_rvv4fA

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Otan osaa! En itse ole surrut vanhempieni kuolemia. Päinvastoin olin tyytyväinen ja helpottunut, kun häipyivät kuvioista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Otan osaa! En itse ole surrut vanhempieni kuolemia. Päinvastoin olin tyytyväinen ja helpottunut, kun häipyivät kuvioista.

    Surullista. Todella surullista.
    Oliko elämäsi sitten oikeasti onnellinen kun "heistä pääsit"?
    Huoh.
    En vain osaa kuvitella sellaisia vanhempia. Voi kai heitä olla? En tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Surullista. Todella surullista.
    Oliko elämäsi sitten oikeasti onnellinen kun "heistä pääsit"?
    Huoh.
    En vain osaa kuvitella sellaisia vanhempia. Voi kai heitä olla? En tiedä.

    Ei ollenkaan ”surullista”. Helpottavaa vain.

    Ei elämäni ole koskaan onnellista ollut. Mielenkiintoista kuitenkin.

    Äänestä

  • Nuo ovat aina surullisia hetkiä, jotka on käytävä läpi. Kun suru vähän hellittää, voi tulla hyviä muistoja mieleen, jotka lohduttavat.
    Osanottoni suruusi.

    Äänestä

  • Nuo ovat aina surullisia hetkiä, jotka on käytävä läpi. Kun suru vähän hellittää, voi tulla hyviä muistoja mieleen, jotka lohduttavat.
    Osanottoni suruusi.

    Äänestä

Tämähän se on , se ihmisen osa. Elää ja kuolla pois. Saa surra ja itkeä, elämä jatkuu joka tapauksessa.

Äänestä

Se on tämä ikä. Tuo ylimääräisiä actioneja itse kullekin.
Viime lauantaina olin hautajaisissa viimeksi.
Jokaisella on omanlainen surunsa käsitellä se.
Viime lauantain poistunut oli 68 vee. Huomasin omaisista, että joidenkin oli tosi vaikea hyväksyä, että läksi "niin nuorena" tai "liian aikaisin".
Ei huomioitu sitä, että poistunut eli suht epätervettä elämää ja oli melkein ketjupolttaja.

Äänestä
  • Nii-in, meitsiäkin pidettiin ihmishirviönä jonain männävuonna, kun uskalsin sanoa ääneen tuon saman: onko se mikään ihme, että lähtö on liian aikainen, jos ihminen on itse pedannut lähtönsä liian aikaiseksi. - Nm. Sitä ei saa sanoa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nii-in, meitsiäkin pidettiin ihmishirviönä jonain männävuonna, kun uskalsin sanoa ääneen tuon saman: onko se mikään ihme, että lähtö on liian aikainen, jos ihminen on itse pedannut lähtönsä liian aikaiseksi. - Nm. Sitä ei saa sanoa

    Parashan tuossa kokonaisuudessa oli, että tämä edesmennyt kuukausi ennen kuolemaansa tokaisi avovaimolleen, mitä siinä pillität, itse hän on tämän aiheuttanut (liian myöhään todettu syöpä).
    Oli hän kaverini vuosikymmeniä, viime vuosina sivusimme tuotakin asiaa milloin mustana huumorina milloin mitenkin. Kunnes se päivittyi.

    Niiin-niiin, "liian myöhään todettu syöpä" tai liian myöhään huomattu elämäntapojen huonous, holtittomuus ja vääryys. - Nm. Sijaiskärsijöitten osa

    Äänestä

Jos vanhan ihmisen elo on pelkkää kitumista , nii parempi ku pääsee pois !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

2lesken kirjoitti:

Mustat vaatteet on henkareissa.
En ole vieläkään varma, ovatko tarpeeksi arvokkaat hautajaisiin.
Tilasin kaikki netistä, myös veljelleni, eli riskipelillä lähdin.
Kiloja on tullut ns. vyötärön kohdalle.
Peittävää ja onneksi mustaa vaatetta.
Pätkäisin kampaajalla tukan lyhyeksi ja värjäsin tummaksi.
Paplarit ja kaikenmaailman geelit ja lakat päähän, että pysyisi huomenna jotemkin kuosissa.
Outoa kun on aina ollut pitkä tukka.
Tämähän on helppo osio.
Huomenna arkun vieressä tuskin vaatteet tulevat mieleen.
On skarpattava, lykättävä veli pyörätuolissa, luettava muistolause.
Punaiset ja valkoiset neilikat arkulle.
Hän on poissa. On vaipunut ikiuneen.
Synnyttäjäni ja kasvattajani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu