On tonttimme, ihanan talomme nimi. Takapihallemme jääkauden "istuttama" siirtolohkare (kallion päällä lepäävä) inspiroi nimen syntyyn. Pihamme on monivivahteinen: On avokalliota, pohjatonta meren seulomaa hiekkaa, meriveden kovertamia syvänteitä, savijankkoa, rahkaplänttiä ja upeasti kasvavaa puustoa; kuusia, pensaita, 4 tammea ja istutettu ruusuaita ym. Tontillamme viihtyvät sadat kasvit; perennat, ruusut, ja jopa Suomessa harvinaisiksi luokiteltavat kasvit...
Kalliokivi
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Realistin pihalla rehottaa kaikenmaailman rikkaruohot ja pöheiköt.
Realistin pihalla punkit temmeltävät.
Tutkijat kävivät kartoittamassa Kokkolan punkki populaatiota ja Realistin pihalta löytyi 100 000 punkkia neliömetriltä.
Joka kerta, kun Realisti lähtee kaupungille, mukana kukeutuu 1000 punkkia realistin vaatteissa.
Realisti onkin varsinainen punkin levittäjä ja levitätnyt punkkeja sadoille pihoille ja kaikkiin puistoihin.
Kommenttini on näköjään poistettu. Asiallinen viestini, joka oli kaikkea muuta kuin sääntöjen vastainen... Siirsin sen kaikkiin tiedostoihin yltympäri maailman. Otin kopiot jne... Joten on tämä ylläpidon toiminta naurettavaa - "firma" kusee yhä useammin kintuilleen, ja on syystä pian konkurssikypsä - poloparka - ilman sääliämme, hah hah haaa!!!...
Ressun piha ja talo on ihanan kaunis, hyvin hoidettu. Kasveja on satoja, perennalajikkeita noin 300, neljä tammea, köynnöshortensia kasvaa siirtolohkareen ympärillä, Kokkolan komein ja suurin kuusi, ja se ihana kadunvarren ruusuaita.
Ei siinäkään enää pitkään mene kun tulee tontillansa "vuokra-aika" täyteen.
Muutama vuosi reijolla aikaa kiusata naapureita. Perikunta saa tontista n. 30 000 e talohan on purkukuntoinen. Tuolla rahalla vaipat vaihdetaan kerran päivässä ja käännellään pari kertaa jos hoitalla on hyvä päivä Perhon vanhainkodilla.
Realistilla on vanhainkodin komein sänky. Automaattinen käätölaite sängyssä kääntelee Realistia puolen tunnin välein, kuin varrasporsasta grillissä.
Eikä mitään vaippoja käytetä, vaan sängyn mekaniikka hoitaa wc toiminnot, eikä kosteudesta ole ongelmia, kun lämmin ilma kuivattaa kosteuden ja sängyn luoma vuoristo ilman raikkaus vilvoittaa Realistia.
En ymmärrä ettei Tahavo ole vieläkään muuttanut Kokkolasta(kaupunginjohtaja)!
Repe on kuseksinut vuosikymmenet pihansa kiville. Voimakas virtsantuoksu on häirinnyt naapureita aina.