Savon sanomat

Oli oika päätös lopettaa lehden tilaus vuosia sitten. Uteliaisuus kuitenkin voitti, tässä päivänä muutamana aukaisin kuitenkin lehden, jo pääkirjoitus sai katumapäälle. Meneekö tällainen aivopesu ihan oikeasti läpi terveelle ihmiselle siis sellaiselle joka ei usko ihan kaikkea mitä koetetaan syöttää.?
Sopiva paikka kyseiselle julkaisulle löyykin ulkohuussista.
870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tämä lehti on sananvapauden vihollinen, asialliset kommentit poistetaan välittömästi. Sen tien päässä ei hyvä heilu pitkässä juoksussa.

Äänestä
  • Lehden asenne on jo pitkään ollut vain poliitikkoja nuoleskeleva ja tavallisia kansalaisia vastaan oleva. Aina on pyrkimys lehdessä nolata kansalaiset kuin halvoissa lööppilehdissä.

    En ole koskaan SS-lehteä tilannut enkä aio tilatakaan. Olen vain lukenut sitä joskus esim. työpaikalla jos ei kerrassaan mitään muutakaan tekemistä ole...

    Äänestä

Savon Sanomat Finnpulpin mainoslehti. Vieläkin mainostaa Finnpulpia vaikka KHO:n päätöksestä on kaksi kuukautta.

Useamman kerran Savon Sanomat on pyyhkinyt pöytää Julkisen Sanan Neuvostolla.

"Journalistin ohjeet edellyttävät, että tiedotusvälineet erottavat selkeästi toisistaan ilmoitukset ja toimituksellisen aineiston sekä torjuvat piilomainonnan."

Äänestä

Perussuomalaisia saa näköjään mollata jopa väärin perustein. Ihan pääkirjoitusta myöten. Yritäpä oikaista niin asiallinen kirjoituksesi poistetaan.
Sen sijaan säestävät huutelijat ja samaa virttä veisaavien mielipiteitä ei sensuroida.
Se on moro ja tattis, ikinä en aukaise noin röyhkeän puolueellista lehteä joka rikkoo sananvapautta vapaassa maassa.

Äänestä

Päivän lehteen oli kaivettu eläkkeellä oleva Savon Sanomien toimittaja Ryynänen puolustamaan Finnpulpia. Kova hinku Savon Sanomilla on kyseenalaistaa KHO:n laillista päätöstä.

Äänestä

*
Savon Sanomien alkuperäinen nimi on Suomen Shamaanit. Jos et noitana tuota tiedä, et osaa omaa historiaasi, mutta EI SE MITÄÄN, kohta sattuu happopäähän, kun sähköt ja tv-lähetykset sekä internet ja lehdet plus RADIOT lakkaavat toimimasta kokonaan siellä Kuopion laaksossa eli koko Kuopion läänissä. Syyn tiedätte.
Terveisin,
Tietäjä Moinen
*

Äänestä
  • Savon Sanomien alkuperäinen nimi oli Sonta Silimä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Savon Sanomien alkuperäinen nimi oli Sonta Silimä.

    Käväisin muutama viikko sitten Kuopiossa ja silmäilin läpi päivän Savon Sanomat. Lehti yllätti minut positiivisesti. Todella mielenkiintoisesti kirjoitettuja juttuja ja uutisia. Toivotan lehdelle pitkää ikää ja paljon uusia tilaajia!

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oli oika päätös lopettaa lehden tilaus vuosia sitten. Uteliaisuus kuitenkin voitti, tässä päivänä muutamana aukaisin kuitenkin lehden, jo pääkirjoitus sai katumapäälle. Meneekö tällainen aivopesu ihan oikeasti läpi terveelle ihmiselle siis sellaiselle joka ei usko ihan kaikkea mitä koetetaan syöttää.?
Sopiva paikka kyseiselle julkaisulle löyykin ulkohuussista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu