Vanhat baarit

Muistaako kukaan talvisodan ja jatkosodan välissä auki olleiden baarien nimiä?
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mikä tai kuka?

Äänestä

Minä muistan vaan kiinni olevien baarien nimet!

Äänestä

Eikös Jyväshovin alabaari ollut jo silloin? Missäs muualla kaupungin virkamiehiä olisi voinut voidella?

Äänestä

Hovi otettiin käyttöön 1938, juuri ennen talvisotaa. Näin ollen kyseisten sotien välilläkin siellä, kuten myöhemminkin, monenlaiset urakoitsijat voitelivat kaupungin päättäjiä saadakseen hyvinvointia itselleen.
Nykyistä käytäntöä en tunne, missä esim. maansiirtourakoitsija voisi yhteistyökuvioita hoidella.

Äänestä
  • Eihän Jyväskylässä näytä olevan kuin yksi maansiirtoliike. Hyvät on tarjoilut.

    Äänestä

Outoa ettei kapakoiden nimiä muisteta, vaikka pääosa näiden sivujen kirjoittajista on ollut sotien välissä jo täysi-ikäisiä!

Äänestä
  • Suurin osa ryypännyt ittensä hautaan

    Äänestä

Paras on menna johonkin vanhainkotiin kyselemään,siellä ne senaikaiset asiakkaat on,voi kyllä osa heistä olla jo dementikkojakin,niin että ei muista baarin nimeä ja mitä tuli tiskillä tilattua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Muistaako kukaan talvisodan ja jatkosodan välissä auki olleiden baarien nimiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu