Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

transsulesbot (CD/TV)

Susanna veti stayupit ylös reisilleen ja suoristi saumat, astui kiiltäviin mustiin korkokenkiin ja käntyi ympäri peilin edessä. Hymyilin hänelle, ihanalle transsunaiselle. Katselin hetken hänen mustia pitsisiä pikkuhousujaan ja pushup rintaliivejään jotka nostivat tissit herkullisesti ylös. Susanna hymyili leveästi ja alkoi tanssia raukeasti musiikin tahtiin.

Nousin ylös sohvalta ja kävelin Susannan eteen korkojen kopistessa parkettiin, vein käteni hänen hoikalle vyötärölleen ja tanssin hänen kanssaan hitaasti musiikin tahtiin. Hänen huulensa olivat houkuttelevan kosteat ja punaiset ja suutelin niitä hellästi. Hän liu'utti käsiään ylöspäin ja hieroi tissejäni valkoisten rintsikoideni lävitse. Karhea kangas tuntui kiihoittavalta nänneissä ja ne nöpöttivät pystyssä. Hän käänsi minut hellästi ympäri ja pyöritin peppuani hänen nivusiaan vasten. Hän huokaisi ja tunsin kuinka hänen iso klitoriksensa alkoi kasvaa pikkareissa. Susanna veti rintsikkani ylös ja puristeli tissejäni käsissään pyöritellen nännejäni sormillaan. Katsoin peiliin ja olimme tosi kuuma näky, Minä blondissa peruukissani, helmet kaulassa ja korvissa ja Susanna mustassa peruukissaan. Hän siveli tissejäni kutittaen nännejäni kämmenillään ja suuteli kaulaani. Käänsin pääni sivulle ja suutelin Susannaa ahnasti. Hän veti pikkuhousuni alas ja ne valuivat nilkkoihin. Astuin niistä ulos ja Susannan pojanklitoris painautui kuumana ja kovana pyllyni vakoon jossa hän hieroi sitä edes takaisin.

Oma karvaton pojanklittani jökötti myös pystyssä ja runkkasin sitä raukeasti. Nojasin häneen ja tanssimme hitaasti musiikin tahtiin suudellen kunnes Susanna otti kiinni kädestäni ja veti minut perässään sängylle. Makasimme vierekkäin runkaten toistemme klittoja samalla suudellen.
"Terttu, sä olet ihanan kuuma narttu. Mä haluun imee sun kalua."
"Niin säkin Susanna, mä haluun imeä sun klittaa. Kokeillaan kuusysii, joohan?"

Susanna kääntyi ympäri ja painoi päänsä reisieni väliin ja minä tein samoin hänelle. Ihana kiiman tuoksu. Otin Susannan ajellun kalun suuhuni ja aloin lutkuttaa sitä samalla kutitellen sormillani hänen pojanpillunsa aukkoa. Hän puristi pääni reisiensä väliin ja nuolin hänen kaluaan. Susanna otti samalla oman klittani syvälle suuhunsa ja imutti sitä ihanasti työntäen samalla sormiaan pojanpilluuni. Yksi, kaksi ja lopulta kolme sormea tutkivat aukkoni venymiskykyä. Olin jo hyvin käytetty lutka joten Susannan sormet upposivat hyvin rasvattuun pyllyyni. Painuin selälleni ja levitin reiteni kunnolla auki ja Sunanna alkoi sormeilla pyllypilluani.
"Montakohan metriä kyrpää täällä on jo ollut. Ihan oikea horonperse."
"Mä olen sun narttuhuorasi. Lisää...täytä mun reikäni kokonaan...pleeeezzz"
"Mä survon koko nyrkin tänne sisään, onko sitten tammalla hyvä olla?"
Susanna otti lisää tummelia pöydältä ja alkoi rasvaamaan kättään. Sormeilin samalla pyllyäni levittäen reikääni parhaani mukaan jo etukäteen.

Vedin jalkani koukkuun ja Susanna palasi reisieni väliin ja alkoi ujuttaa sormiaan sisääni. Neljä sormea meni vielä liukkaasti mutta sen jälkeen alkoi tehdä tiukkaa. Susanna jatkoi käden survomista sisääni ja lopulta se meni rannetta myöten sisääni. Haukoin henkeä. Susanna otti kiinni kalustani ja hieroi sen taas kovaksi ja alkoi runkata sitä kiivaasti kunnes laukesin kirkuen kimeästi. Susanna vei nyrkkinsä ulos ja pyyhki spermani pyllyyni niin että se oli vieläkin märempi jos mahdollista.

Makasin voipuneena sängyllä ja Susanna survaisi kyrpänsä sisääni. Pyllyni litisi ja Susanna kyrpä ei meinannut pysyä sisällä.
"Vittu, sun pillu on löysä kuin katuhuoralla."
"Mä oon sun likainen katuhuorasi. Mä jaan persettä kaikille kympillä."
"Otat miehiltä suihin ja pyllyyn pakettiautossa, vanhalla kuluneella patjalla."
"Mä oon niille miehille patjana ja ne kastelee mut aina spermalla kokonaan. Mä oon ihan spermassa päästä varpaisiin."
Susanna veti kyrpänsä ulos pyllystäni ja tuli istumaan rinnoilleni runkaten kyrpäänsä. Avasin suuni odottamaan ihanaa spermasuihkua jota minun ei tarvinnut kauan odotella. Susanna roiski spermansa silmille ja hieroi kasvoni huolelliseti joka puolelta merkiten minut huorakseen. Hymyilin onnellisena ja livoin spermaa huuliltani.
21809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oliko tömö nyt kiva?

Äänestä
  • Tömö oli ihan kiva vaan aika lyhyt, klittani on vieläkin ihan kovana..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

terttu CD kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu