Amerikkalaiset elokuvat

Anonyymi

Pahat pojat hyökkäävät sankarin kimppuun kukin vuorollaan eikä yhdessä. Lisäksi jokainen paha poika saa turpaansa vuorollaan. Sankari saa turpaansa pahasti, mutta häntä sattuu ja hän voihkii vasta, kun oma muija hoivaa haavoja kevyesti.

Singolla voidaan ampua huoletta helikopterista, autosta tai vaikka puhelinkioskista. Eikä haittaa vaikka sinko olisi kädessä väärin päin.

Autolla paetaan aina vastaantulijoiden kaistalla tai jalkakäytävällä. Vain takaa-ajossa olevat poliisiautot kolaroivat näyttävästi, mutta yhtään jalankulkijaa ei jää alle.

Autoillessa rattia käännellään koko ajan vaikka ajettaisiin suoraan.

Renkaat vinkuvat myös hiekalla ja soralla.

Miehet ja naiset vaihtavat vaatteita samassa pukuhuoneessa. Erityisesti tämä pätee poliisiasemilla.

Digitaalikellot olivat käytössä jo Titanicin aikoihin sekä villissä lännessä. Myös lenkkikengät ovat vanhempi keksintö kuin luulemmekaan.

Jokaisessa rakennuksessa on ilmanvaihtokanava, josta kukaan ei osaa etsiä, ja jota pitkin pääsee kaikkialle rakennukseen.

Uhri saa osuman vasempaan jalkaansa, mutta nilkuttaa koko loppuelokuvan oikeaa.

Puhelinnumero alkaa aina luvuilla 555 ja puhelun päätteeksi ei sanota mitään, vaan vain suljetaan puhelin.
Huolimatta siitä, että puhelinnumeron kolme ensimmäistä numeroa ovat samoja (555), niillä on erilainen näppäinääni.

Kaikki puhelinnumerot osataan ulkoa.

Painajaisunta nähdessä päätä käännellään edestakaisin ja hoetaan ei, ei, ei... Lopulta herätään ja noustaan aina hiestä märkänä istuma-asentoon.

Rikolliset kertovat aina suunnitelmansa vangitsemalleen sankarille.

Ilma virtaa ja äänet kuuluvat myös avaruudessa.

Räjähdyksessä tai tulipalossa lievästi vaurioitunut pikkutakki heitetään surutta menemään taskuja tyhjentämättä.

Maahan valuneen bensiinin sytyttämiseen on aina varaa heittää hieno Zippo.

Taksikuskille löytyy aina tasaraha.

Kauhuelokuvien uhrit juoksevat aina yläkertaan.

Juosten autoa pakeneva ei tajua kääntyä sivulle.

Konetuliaseen lippaaseen mahtuu 3000 ammusta, mikä vastaa noin sataa tavanomaista lipasta.

Haulikonlaukauksen osuma saa sankarimme lentämään osuman voimasta suuren näyteikkunan läpi ja selviytymään ilmalennostaan naarmuitta. Ps. haulikolla ammutaan yleensä lintuja ja jäniksiä yms...

Varsin pienellä äänenvaimentimella saadaan aikaiseksi yli 100 dB vaimennus. Jopa tyhjää limupulloa tai tyynyä voi käyttää äänenvaimentimena.
Oikeasti hyväkin vaimennin vaimentaa ääntä enintään noin 30dB, jolla estetään korkeintaan kuulovamman syntyminen ampujalle.

Kaikkia tuntemattomia teknisiä laitteita osataan käyttää heti ilman käyttöohjeita.

Suurten rahamäärien sähköinen siirto tapahtuu aina tuskastuttavan hitaasti dollari kerrallaan.

Nuori aasialainen on aina taistelulajien mestari ja vanha poikkeuksetta suuri viisas tietäjä.

Kiikarissa katsoessa näkyy mustat pyöreät reunukset.

Lasersäteillä toteutettu turvajärjestelmä jättää aina jonkin luikertelureitin.

Valonnopeus on noin 300.000 km/s. Siitä huolimatta lasertykkien säteiden etenemisen näkee paljaalla silmällä.

Eiffel-torni näkyy kaikkien ranskalaisten ikkunoista.

Huonekalut ovat luodinkestäviä, kunnes niillä lyödään jotakuta, jolloin ne hajoavat helposti.

Kuka tahansa voi naukkailla jatkuvasti vartin välein lasillisen viskiä humaltumatta vähääkään. Ja mikäli päädytään päättömään räkäkänniin, siitä selvitään kupillisella mustaa kahvia, jota ei välttämättä tarvitse edes juoda.

Tietokoneesta löytyy kaikki parilla napin painalluksella, eikä toisen salasanan arvaamiseenkaan tarvita kuin korkeintaan kolme yritystä.

Epäkuntoon menevässä laitteessa on aina merkkivaloja, jotka välkkyvät.

Siivooja siivoaa mopillaan aina samaa kohtaa.

Välipala-automaatit eivät toimi koskaan rahalla, mutta paikalle saapuvan kollegan isku saa automaatin antamaan toivotun tuotteen.

Kenkää saava sankaripoliisi saa aina 48 tuntia aikaa selvittää jutun.

Rakennuksen edestä löytyy aina sopivasti parkkipaikka. Ovien lukitseminen autosta poistuessa näyttää olevan tarpeetonta jopa pahamaineisimmillakin kujilla.

Kaikki lukot aukeavat millä tahansa muovikortilla, ellei oven takana ole joku vaarassa, jolloin ovi ei aukea edes avaimella.

Patologi syö eväitään ruumiinavauksen yhteydessä esitellessään poliisille aukaistua ruumista.

Sähkö suihkuaa katkenneen kaapelin päästä kuin tähtisadetikusta, muttei pistorasiasta.

Turvakameran kuvaa voidaan suurentaa ja tarkentaa loputtomiin.

Parranajo keskeytyy aina vaahdon levittämisen jälkeen.

Ajoneuvon varastaminen onnistuu helposti. Käynnistäminen tapahtuu muutamassa sekunnissa kahdesta sopivasti roikkuvasta johdosta eikä rattilukkokaan haittaa ajamista.

Takaa-ajossa autoista ja moottoripyöristä löytyy rajaton määrä vaihteita, koska kaahailun aikana jatkuvasti vaihdetaan isommalle vaihteelle.

Poliisiauton saadessa hälytyksen liikkuessaan, se joutuu aina tekemään u-käännöksen. Mikäli se ei ole liikkeessä, ovat poliisit kahvitauolla, jolloin juomat on viskattava ikkunasta pihalle.

3

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkuu:

      Rikospaikalla on aina vähintään 20 autoa hälytysvilkut päällä. Silti ratkaiseva todiste paikalta löytyy vasta yksinäisen rikostutkijan tai etsivän saapuessa paikalle myöhemmin yöllä taskulampun kanssa.

      Paikallispoliisin miehet ovat idiootteja sotkien rikospaikan jälkiä, kunnes heidän inhoamansa FBI saapuu paikalle ja ottaa ohjat käsiinsä.

      Kukaan kidnapatuksi tullut tai räjähdyksen paiskoma ei joudu shokkiin.

      Poliisipäällikkö on mustaihoinen ja aina äkäisellä tuulella.

      Musta mies kykenee voittamaan koko lauman valkoista(!) mafiaporukkaa.

      LA-puhelinta voidaan käyttää samaan aikaan sekä puhumiseen että kuunteluun.

      Värisokeat härät kiinnittävät huomionsa kaikkeen punaiseen.

      Henkilö, joka on kumautettu lekalla tajuttomaksi ei saa aivovammaa, aivotärähdystä eikä edes kunnon päänsärkyä.

      Sijoiltaan mennyt olkapää saadaan takaisin paikalleen tuuppaamalla sitä lähimpään seinään

      Taskulamput toimivat moitteettomasti vain porukalla. Yksinään ne alkavat oikutella, mutta korjaantuvat monesti muutamalla iskulla. Taskulamput osaavat myös viestittää paristojen loppumisesta välkkymällä, eivät himmenemällä.

    • Anonyymi

      Oli mahtava sikermä, monet on tuttuja.
      Lisäisin vielä:

      Kun vanhanajan elokuvissa puhelu katkeaa yllättäen, luurin pitäjä alkaa tuijottaa luuria.

      • Anonyymi

        Ja käsiraudat aukeavat kuin tyhjää vain jollakin neulalla sörkkien selän takana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      101
      5643
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      56
      4261
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      47
      2557
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2388
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1845
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1504
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      33
      1352
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      20
      1210
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      24
      1111
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1081
    Aihe