Tosiaan nyt oon siinä tilanteessa, että kavereille oon tullut kaapista, mutta perheelle en ja se jännittää ihan pirusti. En tiedä yhtään miten kertoa, kun todennäköisesti vastaanotto ei heidän vahvan vanhoillisen uskonnollisuuden takia tule olemaan positiivista. En haluais enää padota sisälle tätä, mutta sen pelosta, että kotoa lennän pihalle en uskalla kertoa. Vinkkejä miten kertoa sitten kun sen aika tulee?
Kaapista tulo?!
Anonyymi
23<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ehkä kannattaa odottaa kunnes muutat kotoa, mikäli vanhemmat ovat uskonnollisia. Voitko puhua asiasta jonkun muun luotettavan aikuisen kanssa?
Psykologi on, mutta hänelle en ole uskaltanut asiasta sanoa, sillä en voi olla täysin varma ettei hänen kauttaan vanhempani saa tietää. Toki tiedän, että lasun/psykiatrian kautta saisin sitten apua jos asiat vanhempieni kanssa menisivät huonosti.
Kyllä taidan siihen itsenäistymiseen odottaa ennenkuin kerron, sillä vastaanotto voi olla mitä vain. Kylläkin he ovat tainneet jo arvata etten hetero ole, sillä he ovat tähän viittaavia kysymyksiä esittäneet.
Kiitos paljon vastauksestasi.
Psykologi ei saa kertoa vanhemmillesi mitään mitä puhutte kahdestaan, ellei uhkaa henkeä. Voit luottaa siihen. Kehoitan sinua puhumaan asiasta terapiassa ja voitte yhdessä miettiä haluatko kertoa vanhemmillesi. Voi olla viisautta odottaa ja kasvaa aikuiseksi.
( Olen syvästi uskovainen 37v. ...en ole itsekkään aikaisemmin hyväksynyt homoutta, kunnes kaksi vuotta sitten sain kokea sen omakohtaisesti ja ihastuin sydämestäni naiseen. Nyt olen myös tutkinut asiaa Ja vaikka mieleni on muuttunut, voi olla että vanhempiesi voi olla vaikea muuttaa mielipidettään, kun eivät itse ole kokeneet niitä tunteita ja niiden aitoutta ja syvyyttä). Kaikkea hyvää siunausta elämääsi!
Aivan noniin hyvä. Hän on nimittäin asioita vanhemmilleni kertonut ja lasun tehnyt😅 Ilmeisesti ovat olleet pakollisia?
Kiitos paljon vastauksestasi. Tämän hyväksyminen on varmasti ollut vaikeaa! Itselle kun ollut aina itsestäänselvyys kun en ole poikia/miehiä kohtaan mitään tuntenut ja kun lähipiiristä (ystävistä) löytyy paljon seksuaalivähemmistöjä edustavia niin olen aina tiennyt siitä, että tämän on ok, eikä minussa ole mitään vikaa, vaikka näin tunnen. Kaikkea hyvää myös sinulle!
Riippuen iästäsi, psykologi on mahdollisesti rikkonut vaitiolovelvollisuuttaan.
Jos psykologi joutunut tekemään lasun on hänen ollut pakko paljastaa asia. Jos hän ei olisi tehnyt sitä, olisi hän rikkonut työvelvollisuuttaan. Psykologi on velvollinen tekemään lasun, jos tilanne sitä vaatii.
Ehdotan, että juttelet psykologin kanssa tunteesta, ettet voi enään luottaa ja tietää mitä hän kertoo vanhemmillesi. Voisit vapautua puhumaan siellä kaikista asioista, sillä hän on ollut pakon edessä.
Hienoa, että sinulla on ystäviä ja muuta tukiverkostoa ympärilläsi. Tekstisi perusteella vaikutat harvinaisen kypsältä ja fiksulta!
Kiitos paljon vastauksistanne.
Täytyy seuraavalla kerralla ottaa tuo asia esille hänen kanssaan ja toivoa, että tämä asia etenisi.
Olen itsekkin todella iloinen siitä, että olen saanut näin mahtavan tukiverkoston ympärilleni! Ja kiitos paljon! Ihana kuulla! :)
Miksi seksualisuudestaan pitäisi puhua terapiassa tai miksi niinkin luonnollinen asia tarvitsisi psykologia?
Psykologille mennaan puhumaan asioista, joista ei tavallisesti kahvipoytakeskusteluissa puhuta. Seksuaalisuus on syva ja henkilokohtainen aihe, siita voi olla helpompi puhua terapiassa Kuin muualla. Tassa tapauksessa puhuminen siita, etta ei voi vanhemmille paljastaa omaa suuntaustumistaan, voi helpottaa oloa.
Joo siis niinhän se on, että en voi nyt vanhemmilleni kertoa, mutta haluaisin jollekkin tästä kertoa, sillä tietysti tämä piilottelu aiheuttaa ahdistusta itselleni.
Neuvoisin myös odottamaan aikaa jolloin olet jo itsenäistynyt. Lisäksi on hyvä olla saanut jo kokemuksia seurustelusta, jotta näet pitääkö ajatuksesi suuntautumisestasi paikkansa.
Itse kerroin lähes 30 vuotta sitten suoraan tokaisemalla, mutta vanhempani eivät olleet uskonnollisia. Olen edellisten kanssa samaa mieltä, odota.
Minäkin kerroin ihan suoraan sata vuotta sitten, mutta ap:n ei missään nimessä kannata kertoa mitään, tuommoisessa tilanteessa voi tapahtua mitä tahansa.
Miten niin kaapissa?!
Sanon vaan et seurustelen esim. Sannan kanssa.
Yhtälailla sit vois olettaa et hetero on kaapissa jos ei sitä kerro vanhemmille erikseen
Asiat eivät ole kaikille noin yksinkertaisia, ole tyytyväinen siihen että omalla kohdallasi ovat.
Tosiaan niinkuin tuo jo aiempikin sanoi ei asia valitettavasti ole noin yksinkertainen. Suurella todennäköisyydellä ei tule vastaanotto ole kovin positiivinen ja pahimmassa tapauksessa saatan kotoa ulos lentää.
Vaitettavasti osa vanhemmista tai muista sukulaisista ei välttämättä koskaan tule hyväksymään. Riippuu paljon uskonnostakin ja sieltä tulevista paineista. Osa uskovaisista hyväksyy kyllä. Onneksi moni vanhempi hyväksyy ajan kanssa. Sitä ennen voi olla välissä välirikko, mutta ei välttämättä. Nuo helpompi kestää, jos on jo omillaan eikä joudu kotoa ulosheitetyksi. Varsinkin, jos on löytänyt ympärilleen jo muita välittäviä ihmisiä ystäviä jne.. Toki kaikki voi mennä hyvinkin ja vanhemmat ottavat asian hyvin. Jos vastaanotto on hyväksyvä, niin silloinhan kertominen on helpotus. Salaisuuksien kantaminenkin on raskasta. Voimia sinulle jaksaa. Vaikea täältä sivusta sanoa, kun en tunne tilannettasi paremmin.
Joo no todennäköisesti suurinosa suvusta ei tule hyväksymään tätä, mutta toisaalta fakta on se, että en minä itseäni voi muuttakkaan miellyttääkseni muita. Ja perheen ei onneksi tarkoittaa niitä ihmisiä kenen kanssa olet verisukulainen!
Tämä uskonto nyt vanhoillisuutensa takia on todella tiukka ja todella vähän mitään hyväksyvä ja sitä kautta itselläni ollut todella tiukat rajat (kaikkien ihmisten kaveri en ole varsinkaan nuorempana saanut olla yms.). Sieltä on myös tullut paljon painetta vanhemmillenikin esimerkiksi minun normista poikkeavan ulkonäköni vuoksi(lyhyet hiukset tyttönä, lävistyksiä, värjätyt hiukset, meikkaan yms.) mikä ei suurimman osan tähän uskontoon kuuluvien mielestä ole hyväksyttävää.
Kiitoksia paljon vastauksistanne.
Tosiaan vielä selvennyksenä kaikille;minulla ei siis tarkoitus ole tulla vielä ”kaapista ulos”, vaan ennemminki kysyä jos joku muu on ollut samankaltaisessa tilanteessa ja miten te olette asian hoitaneet. :)
Sama asia täällä. Uskovaiset vanhemmat ja veljet. Kaikista pahin on joulun vietto. Koko perhe yhteen ja sitten kuulen kysymyksiä että enkö ole vielä löytänyt sitä oikeaa ja pitäis saada lapsia ja ei pitäis olla niin ronkeli kun minä. Kyllästyyttää koko paska. Haluasin joskus heittää niille suoraan naamalle että minulla on tyttöystäva ja olen lesbo.
Kaksi viimeistä joulua olen nennyt ulkomaille tyttöystäväni kanssa. Vanhemmat ja veljet on kysynyt että matkustanko yksin ja olen vastannut että matkustan hyvän naisystävän kanssa. Ehkä vejet joskus ymmärtää, mutta vanhemmat ei koskaan. Vanhemmat käyvät raamattuopiskeluilla. Ne eivät tule koskaan ymmärtää mitään.
"Raamattu sanoo ...", ja mä haistan pitkät paskat sille mitä raamattu sanoo.
Sisimmässä haluasin että minut hyväksytään sellaisena kun olen.
Hei,
Tämä jotenkin pisti itsellä silmään, sillä ymmärrän täysin tätä. Itse kun olen vielä nuori niin eo niin vahvaa painetta ole seurusteluun yms. mutta pian sekin alkaa. Toki monet sukulaiset aina kylässä käydessä kysyy, että ”onkos sinulla jo poikaystävää” ja onhan se nyt kun itse tiedostan, etten niistä pojista ole kuin kiinnostunut, vaikka kovasti oon yrittänyt niin kyllähän se pahalta tuntuu.
Kuule, ei sinun tarvitse kertoa. Se on ihan oma asiasi.
Tiedän, että vanhempani eivät olisi hyväksyneet asiaa ja olisivat katkaisseet välit.
Minkäs sille voi, jos on suvaitsemattomat vanhemmat.
Lähes kaikki tyttikset ovat tavanneet , mutta kuvittelevat ystäviksi, vaikka ollaan asuttu yhdessäkin.
Ovat kyläilleet meidän luona ja muutenkin vietetty yhdessä aikaa.
Tiedän ihmisiä, jotka on ajettu kotoa asian takia 16vuotiaanakin.
Juuri tämän takia on ollut itsellä vahva pelko siitä, että uskallanko kertoa. Ikää on 15 vuotta ja jos oikein huonolla hetkellä kerron ei kauaakaan kestä kun olen pihalle lentänyt. Kaverit ovat onneksi tässä tukeneet ja se, että olen löytänyt ympärilleni muita seksuaalivähemmistöihin kuuluvia, on helpottanut huomattavasti omaakin pelkoa ja ahdistusta, kun oon huomannut etten tämän asian kanssa ole yksin ja he ovat minua tukeneet (kuin myös päinvastoin) kun on ollut itsensä ja oman seksuaali-/sukupuoli-identiteetin kanssa kriiseilyä. Minulla ei onnekseni sukupuolen kanssa ole ollut epäilystäkään omasta sukupuolestani, sillä on itselläkin ollut rankkaa tukea, kun toinen ei yhtään tiedä mikä tai kuka on.
Kuvaa se uudestaan.